lauantai 31. maaliskuuta 2012

The Baby-Sitters Club



Ann M. Martinin tekemä The Baby-Sitters Club on ollut lempikirjasarjojani jostain 10-vuotiaasta asti. Se kertoo joukosta tyttöjä, joilla on oma lastenvahtikerho.

Luin sarjasta englanniksi kaksi osaa:
* Abby's Twin (BSC #104, Scholastic 1997)
* Mary Anne in the Middle (BSC #125, Scholastic 1998)

Pääpaino kirjoissa on tosiaan lapsissa ja niiden hoitamisessa, mutta monissa kirjoissa on mukana myös muita teemoja. Esimerkiksi näissä lukemissani pohditaan sisaren sairastumista ja ystävyyttä. Jokaisessa osassa on aina valittu joku tytöistä kertojaksi, jonka näkökulmasta suurin osa kirjasta tapahtuu.

Sarjaa suomennettiin 24 ensimmäistä osaa, yhteensä osia on reilu sata. Lisäksi on olemassa erilaisia special-, mystery-, little sister- ja muita vastaavia oheissarjoja, joissa on samat henkilöt, mutta painotus ja jonkin verran myös tyyli ovat erilaisia. Kaikkia englanninkielisenä olevia kirjoja en ole lukenut, koska niiden saatavuus on huono täällä Suomessa.

Nämä on pysyneet mulla matkassa mukana vuosien ajan, koska tarvitsen aina välillä aivot narikkaan -kirjallisuutta ja nämä sopii siihen hyvin. Aluksi mukana oli tosin sitäkin, että odotin aina uuden osan ilmestymistä. Jenkeissä julkaistaan enempi sellaista hyvää ja kevyttä lasten- ja nuortenkirjallisuutta, jota saisi löytyä suomeksikin enempi.

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Mary Marckin Eeva-sarja

  

Löysin sattumalta viime viikolla Mary Marckin Eeva-sarjan ensimmäisen osan Eevan luokka ja päätin vinkata sen Kirjavinkit.fi:hin. Siitä kirjasta innostuneena luin sitten saman tien sarjan loputkin osat:
* Vähän enemmän Eevasta (Otava 1995)
* Yhteiskoululaisia (Otava 1995)
* Hyvästi, Eeva! (Otava 1995)

Kirjat kertovat Eevasta ja hänen koulukavereistaan, joiden tavallista arkielämää kuvataan kaikissa kirjoissa. Ekassa osassa he ovat 14-vuotiaita ja toisessa 16. Kolmannessa osassa on edessä ylioppilaskirjoitukset ja lukion loppuminen. Viimeisessä osassa Eeva lähtee ystävänsä Hertan kanssa ulkomaille. Joku blogiarvio (en enää muista, että kenen kirjoittama) moitti näitä kaavamaisiksi. Mulla ei sellainen iskenyt mitenkään silmiin. Tykkäsin kirjojen tavasta kuvata koululaisia ja kirjat on tosi kiinnostavia. Ainoastaan viimeinen kirja oli muita selvästi huonompi, ehkä siksi, kun siinä vaihtuu tapahtumaympäristö ja henkilöiden elämä muuttuu.Sarja on julkaistu vuosina 1917-1923. Luulin ensin näitä paljon uudemmiksi ja olisin veikannut näitä ehkä jopa 50-lukulaisiksi. Kirjat ei siis ole suoraan jämähtäneet omaan aikaansa, vaikkeivät ihan täysin iättömiä olekaan.

Mä muistan, etten ollut näistä niin kauhean innnostunut ala-asteella, kun luin sarjan ekan kerran. Silloin luin enempi Nuorten toivekirjastoa ja varsinaisia tyttökirjoja aloin lukea suuremmissa määrin vasta myöhemmin. Nykyisellä kokemuksellani nämä on tyttökirjojen parhaimmistoa. Olen aika varma siitä, että mulla oli kyllä joskus nämä omanakin, mutta nyt en löydä niitä ainakaan omasta hyllystä. Joko siis luovuin niistä tai sitten ne katosivat muutossa, mutta kumpikaan näistä ei ole toivottava vaihtoehto.

Haastesuoritukset:
Underbara finlandssvenskor vid papper

torstai 29. maaliskuuta 2012

Kirja-arvio: Helmi saa kodin

Christel Rönns: Helmi saa kodin. Otava 2002.

Christel Rönns oli mulle ennestään tuttu nimi, kun siskolla oli joku hänen tekemänsä kirja. Yhtäkään kirjoista en ollut silti koskaan lukenut, niin tartuin kirjastossa vastaan osuneeseen kuvakirjaan Helmi saa kodin, jossa sekä teksti että kuvitus ovat Rönnsin tekemiä.

Kirjassa pääosassa ovat erilaiset eläimet. Kaksi afrikkalaista norsua haluaisivat itselleen lapsen. Linnut tietävät kertoa, että jossain pohjoisessa kylmässä maassa odottaa norsulapsi ihan yksinään sirkuksessa. Isot norsut lähtevät sitten hakemaan lasta sieltä.

Tämä oli hyvä kirja sekä tarinan että kuvituksen suhteen. Tarina oli eläinaiheiseksi kuvakirjaksi poikkeuksellinen. Adoptio-aiheisia kuvakirjoja on nähty ennenkin, mutta tämä oli myös sen suhteen kiva poikkeus, kun tässä oli ihmisten sijasta eläimiä ja matkan suunta ei ollutkaan se sama normaali "lapsi kehitysmaasta länsimaahan".

Kuvitus oli pehmeä ja luonnollinen, ei mikään ärsyttävä tietokonepiirretty. Se sopi tarinaan hyvin. Värimaailmasta näkee eron maiden välillä: Afrikassa on lämminsävyisiä värejä, pohjoisessa kylmempiä ja tummempia.

Norsut on suosikkieläimiäni tällä hetkellä, joten niihin liittyvä kirja oli hyvä löytö. Just nyt Afrikkakin kiinnostaa ihan muuten vaan. Vastaavia kirjoja voisin lukea mielelläni jatkossakin, joten täytyy tutkia tarkemmin kirjaston kuvakirjavalikoimaa.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Miten valitsen/löydän luettavani





Kirjainten virrassa -Hanna on kirjoitellut blogissaan aiheesta "miten luet". Niitä on ollut kiinnostava seurata ja itsekin olen välillä ajatellut, että haluaisin tehdä enempi analyyttisiä tekstejä. Nyt ensiksi listasin tapoja, miten itse valitsen tai löydän luettavani.

Kirjasto.
Silloin kun ei tunnu olevan mitään luettavaa, kävelen sattumanvaraisesti kirjaston hyllyjen välissä. Yleensä sieltä joko löytyy inspiraatiota valintaan tai joku tietty teos tuntuu kutsuvan. Nykyisin tosin luettavaa tuntuu riittävän muutenkin sen verran, että tätä ei tarvitse tehdä usein. Melkein jokaisella kirjastokäynnillä tsekkaan esittely- ja uutuushyllyt. Erilaiset esittelyhyllyt ovat paras keino löytää lukukelpoisia kirjoja. Tällä siis tarkoitan niitä "kirjanäyttelyitä", johon kirjaston työntekijät ovat koonneet kirjoja esimerkiksi oman makunsa tai jonkun tietyn teeman mukaan.

Bookcrossing.
Bookcrossingin harrastaminen on laajentanut lukemisvalikoimaani. Sitä kautta tulee luettavaksi kirjallisuutta, jota en olisi muuten välttämättä löytynyt tai johon en olisi tarttunut. Satunnaisesti löydetyt kirjat voivat olla mitä tahansa, kun taas miiteissä tutut antavat suoraan kirjoja ja he tuntevat oman makuni. Nykyään en pahemmin enää harrasta crossausta, mutta meinaan taas aktivoitua sen kanssa.

Kirjavinkit.fi
Seuraan Kirjavinkit.fi-sivuston kautta sekä uutuuksia että vanhempia kirjoja, välillä tutkin sivuston arkistoa. Koska kirjoitan sinne myös itse, niin arvostelukappaleiden takia seuraan nyt myös kustantamojen uutuuksia tarkemmin ja tätä kautta nekin tulevat tietoisuuteeni. Aikaisemmin en siis pahemmin tutkinut sesongin uutuuksia, vaan niitä tuli vastaan sitten, jos sattui tulemaan.

Tietyt kirjailijat.
Seuraan säännöllisesti hyväksi havaittujen kirjailijoiden uusien teosten ilmestymistä. Jos löydän jollain muulla tekniikalla uuden hyvän kirjailijan, niin usein on pakko saaada lisää kirjoja samalta tekijältä ja sitten ajan kanssa pääsee tälle tarkkailulistalle. Tällä hetkellä listallani ovat esimerkiksi Enni Mustonen, Virpi Hämeen-Anttila, Alexander McCall Smith ja Sophie Kinsella.

Vaikka luen kirjablogeja jonkun verran, niin en muista että olisin oikeasti tarttunut johonkin kirjaan blogimerkinnän perusteella. Kiinnostavia kirjoja on kyllä löytynyt useampia, mutten ole tainnut yhtäkään oikeasti lukea. Eniten olen ollut kiinnostunut sarjakuvapostauksista, mutta niistä ei kovin moni kirjoita.

(Tää bloggaaminen menee nyt vähän hankalaksi, kun Bloggerin uusi versio ei oikein pelitä Internet Explorerilla. Kun mulla ei ole kotona nettiä, helpoin mahdollisuus on lisätä tekstit tikulta tänne töissä, mut täällä on vaan IE ja siihen päälle vielä ohjelmien asennuskielto. Mulla olis nytkin ollut siis yksi kirja-arvio julkaistavaksi, mut en saa siihen kuvia enkä kunnolla muotoilujakaan, onneksi luonnoksissa oli kuitenkin tämä teksti.... )

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Haamuhetki kullan kallis

Tuula Korolainen (toim.): Haamuhetki kullan kallis. Tammi 2010.

Haamuhetki kullan kallis on lasten runokirja, joka on julkaistu helppolukuisessa Tammenterho-sarjassa. Törmäsin tähän kirjaan, kun etsin lasten runoja ja loruja lorupussia varten.

Kirjaan on koottu eri kirjoittajilta aaveista, vampyyreista ja möröistä kertovia runoja. Monet lapset on jossain vaiheessa kiinnostuneita eri kammotuksista tai sitten pelkäävät niitä, mutta tämä kirja sopii kummankinlaisille lapsille luettavaksi. Tämä ei siis ole mikään pelottava kirja, vaan eri oliot esitetään aika sympaattisina. Kuvituskaan ei ole mikään synkkä, vaan siinä on käytetty kivasti kaikenlaisia värejä.

Runot eivät koskaan kuuluneet kunnolla omaan lapsuuteeni, niin näitä lasten runokirjoja on vähän hankalaa arvioida siltä pohjalta. Siitä olen tosin aika varma, että jos tämä kirja olisi ollut olemassa jo silloin, olisin varmasti tykännyt siitä.

Haastesuoritukset:
Lasten linnoitus: Runoratsu laukkaa

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Kulturkontakt Nordin kirjasto

Tällä kertaa tarjolla esittely yhdestä erikoiskirjastosta. Teksti oli roikkunut jo kuukauden verran luonnoksissa odottamassa julkaisua.... Hups.



Kulturkontakt Nord (ent. Nordens institut i Finland) pitää kirjastoa Kaisaniemenkadulla Helsingissä. Se on erikoistunut pohjoismaiseen kirjallisuuteen. Myös kaikki alueen kielet ovat edustettuina. Eniten taitaa olla tarjolla ruotsinkielisiä kirjoja, mutta sitten myös niitä harvinaisempien kielien käännöksiä (siis esim. islanti ja saame). Baltiasta kotoisin olevaa kirjallisuutta on myös kokoelmissa joitakin yksittäisiä kappaleita, muttei kuitenkaan alkukielillä. Tietokirjaosastolta löysin myös useampia englanninkielisiä teoksia. Kirjojen lisäksi on tarjolla dvd-elokuvia lainattavaksi ja mahdollisuus lukea paikan päällä lehtiä, mutta kumpaankaan valikoimaan en ole itse vielä kerinnyt kunnolla tutustua.

Käsittääkseni kirjasto on pohjoismaisia kieliä yliopistolla opiskelevien ihmisten suosiossa. Itse käyn tässä kirjastossa satunnaisesti lähinnä juuri niiden ruotsinkielisten romaanien takia. Valikoima on selkeästi monipuolisempi kaunokirjallisuuden osalta kuin mitä yleisissä kirjastoissa täällä päin on. Tietokirjallisuuttakin löytyy eri kielillä sellaisia kirjoja, mitä muualta ei saa välttämättä ollenkaan. Olen lainaillut myös joitakin norjankielisiä romaaneja kokeeksi, kun niidenkin saatavuus muualla on heikkoa. Välillä kaipaisin valikoimaan enemmän kirjallisuutta Pohjoismaiden ulkopuolelta. Toisaalta ideanahan on kuitenkin esitellä juuri tämän alueen kirjallisuutta, mutta varsinkin niillä harvinaisemmilla kielillä olisi kiva lukea muualtakin kotoisin olevia kirjoja.

Jos on ensisijaisesti kiinnostunut lukemaan suomeksi, niin sitten tämä ei ole paras mahdollinen paikka kirjojen lainaamiseen. Toki se on helppoa löytää täältä tiiviinä kokoelmana just pohjoismaisia kirjoja, mutta toisaalta niitä samoja saa suurimmaksi osaksi suhteellisen helposti myös julkisista kirjastoista. Kuriositeettimielessä kannattaa silti käydä vilkaisemassa. Kirjasto on yrittänyt ilmeisesti markkinoida itseään myös jonkunlaisena kohtaamispaikkana.

Olisko joku kiinnostunut myös ihan tavallisten kirjastojen esittelyistä? Pääkaupunkiseudun kirjastoista on tullut valloitettua reilu puolet ja mahdollisuuksien mukaan käyn muuallakin käydessä vilkuilemassa paikallisia vaihtoehtoja. Voisin vaikka esitellä pari eniten käyttämääni tai suosikkiani, jos kiinnostusta löytyy...?

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Kirjallinen matka Berliiniin

Tarinauttisen hämärät hetket -blogissa laitettiin liikkeelle Kansien välissä kaupunkilomalla -lukuhaaste, jossa on tarkoitus tutustua itse valitsemaansa kaupunkikohteeseen kahden eri kirjan avulla. Omaksi kohteekseni valikoitui Berliini. En ole suunnitellut matkaa sinne vuosikausia, vaan kaupunki pääsi oikeisiin matkasuunnitelmiini yhtenä vaihtoehtona mukaan viime vuonna historiansa ja netistä lukemieni suositusten perusteella.

Tällä perusteella voisin tehdä vastaavia kirjallisia matkoja enemmänkin. Se on tosin harmi, että osa kiinnostavista kaupungeista on tosi hankalia, jos haluaa lukea muutakin kuin perinteisiä matkaoppaita.



Salla Simukka: Meno-paluu. WSOY 2009.

Meno-paluu on nuortenkirja, joka kertoo ystäväpari Tapiosta ja Moonasta. He matkustavat Moonan isän luokse lomalle Berliiniin. Kirjassa on päällimmäisenä teemana ihmissuhteet: ystävyys ja isän uusperheen kanssa toimeen tulo. Matkailukirjanakin tämä on kuitenkin hyvä. Tunnettujen Berliini-nähtävyyksien lisäksi käydään myös paikoissa, joihin normaali turisti ei välttämättä eksy. Mä olen lukenut nyt kaksi osaa tästä sarjasta ja ne on olleet hyviä, niin aion lukea loputkin sarjan kirjat joskus.

Blogiarvioiden puutteessa linkki Hesarin arvioon.



Wladimir Kaminer: Schönhauser allee. Sammakko 2006.

Wladimir Kaminer on venäläinen, joka on asunut vuosia Saksassa Berliinissä. Hän on kirjoittanut yhden romaanin ja matkaoppaan lisäksi lyhyitä juttuja kolmen kirjan verran ja tämä oli niistä keskimmäinen. Kahteen muuhun kirjaan täytyy ilman muuta tarttua myöhemmin, kun tämä lukemani oli sen verran hyvä kokemus. Nämä jutut ei ole tyyliltään tai pituudeltaan mitään kunnollisia novelleja, ehkä ennemminkin jotain pakinoita tai vastaavia. Niissä hän kertoo erilaisia sattumuksia kotikadultaan, välillä pohditaan esimerkiksi saksalaisuutta tai venäläisyyttä. Mitään kunnollista kokonaiskuvaa kaupungista tästä ei saa, muttei toisaalta ole tarviskaan, kun paikalliset ihmiset ja ilmiöt ovat myös omalla tavallaan kiinnostavia.

Ainakin Savon Sanomat on arvioinut tämän.

Toiset lukuhaasteet:
* Meno-paluu -> Lasten linnoitus: "Nuorten nurkka"
* Schönhauser allee -> Ikkunat auki Eurooppaan: Saksa

torstai 22. maaliskuuta 2012

Sarjakuva: Kiki - Montparnassen kuningatar

Tälläinen sarjakuvaromaani löytyi kirjastosta, kun etsin taidehistoriaan liittyvää fiktiota. Tämä oli sitten kuitenkin oikeasti elämänkerta sarjakuvamuodossa, mutta käyhän se näinkin....

Catel & Bocquet: Kiki - Montparnassen kuningatar. Arktinen Banaani 2009.

Sarjakuva kertoo Kiki-nimisestä naisesta, joka toimi viime vuosisadan alkupuolella mallina useille taiteilijoille Pariisissa. Kiki on siis ollut ihan oikea elävä ihminen aikoinaan. Ainakaan tämän sarjakuvan perusteella hänen elämänsä ei ollut mitään kauhean mukavaa ja terveellistä. Kuvioissa oli mukana alkoholia, huumeita ja paljon irrallisia miessuhteita eri taiteilijoiden kanssa.

Kirja tarjoaa hyvän sukelluksen Pariisin taiteilijaelämään ja taidehistorian maailmaan. Loppuun oli laitettu vielä Kikin elämäntarina kronologisesti esitettynä tekstimuodossa ja elämänkerralliset tietopaketit kirjassa esiintyneistä taiteilijoista. Kokonaisuutena tässä oli ihan kiinnostava tarina ja sivistystäkin tuli siinä samalla. Välillä tosin kerkisin ajatella, että olisipa kirja vähän lyhyempi.... Nyt siis tuntui paikoitellen siltä, ettei tarina tarjoa edetessään kunnolla mitään uusia juonenkäänteitä.

Mustavalkoinen värimaailma toimi sarjakuvassa hyvin ja piirrostyyli oli omaan makuuni sopiva. Jos taidehistoria kiinnostaa, sitten tähän kannattaa tarttua.

Blogiarvioita: Mustetta ruudulla ja Taavan päiväkirja

Haastesuoritukset:
Ikkunat auki Eurooppaan: Ranska

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Kirja-arvio: Jorden runt på 80 dagar (Maailman ympäri 80 päivässä)

Jules Verne: Jorden runt på 80 dagar. Bonnier 2007.
(suom. Maailman ympäri 80 päivässä)

Ala-asteella viidennen ja kuudennen luokan opettajani oli Jules Verne -fani, niin tutustuminen kirjailijan maailmaan tuli jo aika varhain. Vernen kirjoista yksi eniten klassikko on Maailman ympäri 80 päivässä, jonka kuuntelin ruotsiksi äänikirjana (kansikuva eri kuin kuvassa). Tämä luokitellaan kirjastoissa usein lasten osastolle ja tämä onkin lapsille hyvä kirja aloittaa tutustumaan Vernen tuotantoon.

Kirja kertoo brittiläisen miehen maailmanympärimatkasta. Phileas Fogg lyö vetoa Reformiklubilla, että pystyy kiertämään maailman 80 päivässä. Hän lähtee sitten heti matkaan uuden palvelijansa Passepartout'n kanssa ja matkalla tulee monia yllätyksellisiä haasteita. Tämä on muuten yksi niistä harvoista Vernen kirjoista, jotka olen lukenut useamman kuin yhden kerran. Jotain hyvää tässä sitten on, kun kerran tähän aina välillä palaan uudestaan (edellisestä kerrasta on tosin aikaa tosi kauan). Monet muista kirjoista on paljon tylsempiä, niin niihin ei ole sitten tullut koskettua uudestaan.

Tuohon aikaan matkustaminen oli huomattavasti hitaampaa kuin nykyään ja maailma oli muutenkin erilainen, niin tarinaa on kiinnostava seurata. Haluaisin itsekin päästä joskus maailmanympärimatkalle, mutta se ei ole kuitenkaan mikään kovin realistinen toive.

Haastesuoritukset:
Ikkunat auki Eurooppaan: Ranska


(Jag lyssnade Jules Vernes bok Jorden runt på 80 dagar. Den berättar om Phileas Fogg som försöker resa jorden runt och har alla slags problemer under resan. Jag har läst boken flera gånger och den känns fortfarande helt okej.)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Sarjakuva: El Faro

Hetkisen aikaa mietin, että arvioinko tätä ollenkaan, kun kirjan kieli rajaa paljon suomalaisia lukijoita pois, mutta antaa nyt sitten mennä.

Paco Roca: El Faro. Astiberri 2009.

Kirjastosta osui vastaan vahingossa espanjankielinen sarjakuvaromaani El Faro, jonka nimi tarkoittaa suomeksi majakkaa. Päähenkilöinä ovat nuori sodassa vammautuva sotilas ja vanha majakanvartija. Tapahtumat sijoittuvat 1930-luvulle Espanjan sisällissodan aikaan.

Meri on tarinassa melkein koko ajan läsnä, kun tapahtumat sijoittuvat suurimman osan ajasta vanhaan majakkaan ja sen ympäristöön. Välillä myrskyää lujasti, välillä paistaa aurinko. Meri tuo mukanaan tavaroita ja miehet käyttävät aikaa laivanrakennukseen.

Värimaailma sarjakuvassa on mustavalkoharmaa. Se sopii tarinaan hyvin, enempää värejä tässä ei olisi tarvittu. Piirrostyyli on selkeän graafinen, mujtta sisältää kuitenkin sopivasti yksityiskohtia.

Lukiessa huomasin taas, että miten ruosteiseksi espanjan taitoni on päässyt. Esipuheesta ja jälkisanoista en tajunnut paljoakaan, itse tarinasta sain kuitenkin selvää suht hyvin. Pitäisi siis jatkaa sitkeämmin kielen harjoittelua....

Haastesuoritukset:
Ikkunat auki Eurooppaan: Espanja
Merten äärellä

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kirja-arvio: De hemlösas stad (Kodittomien kaupunki)

Annika Luther: De hemlösas stad. Söderströms 2011.
(suomennettu nimellä Kodittomien kaupunki)

Luin ruotsiksi Annika Lutherin kirjan Kodittomien kaupunki. Se on kuvaus tulevaisuuden Suomesta vuodelta 2050. Meren pinta on noussut ja Helsinki on muuttunut saaristoksi. Suomen pääkaupunki ja sen asukkaat on siirretty Jyväskylään. Helsingissä asuu muualta sinne muuttaneita ulkomaalaisia, eniten intialaisia ja kiinalaisia. 15-vuotias Lilja lähtee salaa Helsinkiin etsimään tätiään ja yllättyy kahden kaupungin erilaisuudesta.

Kirjan kertoma tarina oli kyllä tosi kiinnostava. Erilaiset jossittelut mahdollisista tulevista tapahtumista (tai menneisyyden vaihtoehtoiset versiot) ovat mielestäni aina kiinnostavia, jos ne ovat uskottavia. Harvempi kirjailija on teoksissaan kertonut ympäristökatastrofeista Suomessa, niin tämä oli kiinnostavaa lukea. Lisäksi kirjan kiinnostavuutta lisäsi erilaisten kulttuurien kohtaaminen. Olin vähän pettynyt kirjan loppuratkaisuun. Tarina tuntui jäävän kesken väärästä paikasta ja loppu oli turhan avoin.

Blogiarvioita: Kirjamielellä, Sivukirjasto, Lastenkirjahylly

Haastesuoritukset:
Underbara finlandssvenskor vid papper: Barn- och ungdomsböcker
Lasten linnoitus: Fantsua fantasiaa, siistiä scifiä


(Hej, jag bestämde att jag ska skriva litet på svenska om jag har läst boken på svenska. De hemlösas stad berättar om 15-årig Lilja som söker sin faster. Boken händer i framtidens Finland: vattennivån i havet har stigit upp, Helsingfors är skärgård och huvudstaden ligger i Jyväskylä. I Helsingfors bor indianer och kineser. Boken ger ganska intressant framtidsbild, men jag tyckte också läsa om olika kulturer.)


EDIT 20.3.Osallistun tällä kirjalla myös meriaiheiseen lukuhaasteeseen, vaikkei sitä tullutkaan alkuperäisessä postauksessa analysoitua. Meri on kuitenkin kirjassa läsnä suurimman osan ajasta, mutta sen merkitys on tulevaisuuden helsinkiläisille suurempi kuin nykyisille.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Museossa Tallinnassa

Tämänviikkoisella Tallinnan reissulla kerkisin käydä jopa kahdessa museossa: taidemuseo KUMUssa ja sitten Teatteri- ja musiikkimuseossa.


(Kuva on aikaisemmalta reissulta, koska en kuvannut museoissa eikä kaupunki ole muuttunut muuten oikein mitenkään.)

KUMU on siis taidemuseo, jota tosi monet Tallinnassa käyneet on suositelleet Se on näyttelyiltään vähän niin kuin Kiasma ja Ateneum yhdistettynä. Ulkoapäin talo on tyyliltään vähän niin kuin Kiasma feat. Neuvostoliitto (ei tullut otettua kuvaa, sori). Päänäyttelynä talossa on eestiläisen vanhan taiteen näyttely 1800-luvulta Neuvostoliiton kaatumiseen asti. Ne taulut oli tosi kiinnostavia, kun tykkään eniten perinteisestä taiteesta ja taulut oli sekä tyylisuunniltaan että sisällöltään vaihtelevia. Mä en myöskään kunnolla tunne virolaista taidetta, niin siksi visiitti oli kiva. Vaihtuvina näyttelyinä oli nykytaidetta ainakin Virosta ja Tanskasta, näistä jälkimmäinen ei ollut kovin kiinnostava tapaus. Tänne saa kyllä kulumaan paljon aikaa, jos haluaa katsoa kaiken kunnolla läpi.

Teatteri- ja musiikkimuseo oli aika pettymys mun odotuksiin nähden. Olisin ollut kiinnostunut ensisijaisesti teatterijutuista, mutta käytännössä museon näyttelyssä oli lähinnä vanhoja soittimia ja teatterimaailmaan liittyviä juttuja oli vaan muutama kuva seinällä. Jos on siis kiinnostunut eri soittimista, sitten kannattaa käydä vilkaisemassa tämä museo, joka ei tosin ole mikään kauhean iso. Se oli ihan hauska saada vironkielinen opastus sinne, kun ei siellä 0llut muita kävijöitä samaan aikaan.

Lisäksi täytyy vielä mainostaa, että EMMAssa Espoossa on just nyt kaksi kiinnostavaa taidenäyttelyä: toisessa on italialaista futurismia ja toisessa Sophie Callen valokuvia. En saanut niistä erillistä arviota aikaiseksi vielä, mutta molemmat onkin sellaisia, että on pakko päästä uudestaan.

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kirja-arvio: Tinatähti ja Anselmin aarre

Mä en ole näitä vanhoja lasten- ja nuortenkirjoja blogissa ennen arvioinut, kun en ole toisaalta halunnut analysoida niitä ja toisaalta olettanut, ettei ne kiinnosta ketään. Viime aikoina on kuitenkin näyttänyt siltä, että ne kiinnostaa ihmisiä toisissa blogeissa, niin joku arviointi saattaa tännekin eksyä. Tosin nämä on olleet omasta lukuvalikoimastani poissa kuukausikaupalla, mutta se vahinko on helposti korjattu.

Uolevi Nojonen: Tinatähti ja Anselmin aarre. WSOY 1974.

Nuorten toivekirjasto on jo kauan ollut mun suosikkini kirjasarjoista, vaikken olekaan kaikkia lukenut ikinä läpi. Tämä lukemani kirja on sarjan osa numero 216 ja on päätynyt luettavakseni bookcrossingin kautta. Uolevi Nojonen oli kyllä tuttu nimi ennestään, mutta tämä oli jäänyt aikaisemmin lukematta.

Kirja kertoo Rainerista, joka on luokan pienin kooltaan ja usein myös huomaamattomin. Hän haluaisi olla kunnon kaveri muitten poikien kanssa. Seriffin varusteet auttavat hetkeksi. Sitten hän kuulee isältään Anselmi-noidan kadonneesta aarteesta, jota koko koulun porukka lähtee etsimään.

Tämä on tyyliltään selkeästi sitä samaa, mitä monet muutkin sarjan poikakirjoista on: poikien arkielämää, johon on yhdistetty vähän seikkailua ja vakavampia mietteitä. Kaiken kaikkiaan kirja oli hyvä lukukokemus ja tämä oli lisäksi vielä sopivan ohut kirja. Toisaalta kirja tuntui loppuvan vähän kesken ja olisin halunnut tietää, mitä sitten kävi aarteen suhteen.

Linkki kirjan bookcrossing-journaliin
Lasten linnoitus: Salaseura X

torstai 15. maaliskuuta 2012

Ruotsalaisia lasten- ja nuortenkirjoja

Tässä tulee miniarviot samana pakettina joistakin maaliskuun aikana lukemistani ruotsalaisista lasten- ja nuortenkirjoista. Osallistun näillä kaikilla Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseen ja kohteena tietty se Ruotsi.

(Sekoilin eilen vähän postauksen ajastamisen kanssa, sori! Tänään olen itse Tallinnassa.)

Astrid Lindgren: Kalle mestarietsivä. WSOY 2011.

Kuuntelin äänikirjana toisen osan Kalle mestarietsivästä kertovasta trilogiasta (paperimuodossa näitä on mun tietääkseni saanut vuosikausia vaan siinä yhteispainoksessa eikä erillisinä). Sarjassa kerrotaan kuudesta ruotsalaisessa pikkukaupungissa asuvasta nuoresta, jossa he käyvät "ruusujen sotaa" keskenään. Porukan ainoa tyttö Eva-Lotta törmää vahingossa murhaajaan ja seikkailuun tulee mukaan vakavampia piirteitä. Tykkäsin sarjasta jo lapsena ja nämä ovat edelleen toimivaa seikkailua. Harmi, ettei Lindgren tehnyt enempi seikkailukirjoja.... Tästä on tehty elokuva, joka on myös aika hyvä. Ihanan retrotyylinen muuten toi kannen kuva. :D
(Lasten linnoitus: Salaseura X)

Sören Olsson ja Anders Jacobsson: Bert och friheten. Egmont 2011.

Bert-sarja kertoo teini-ikäisestä Bertistä, joka soittaa kavereittensa kanssa Heman Hunters -nimisessä bändissä ja muun ajan ajattelee lähinnä vain tyttöjä. Kirjat on kirjoitettu päiväkirjamuotoon. Tässä osassa bändillä on eka oikea keikka ja siihen "valmistautuminen" vie aikaa. Sarjan suomentaminen on jossain vaiheessa jätetty kesken ja tätä uudempaa satsia eli myöskään tätä lukemaani kirjaa ei siis ole käännetty ollenkaan. Mulle koko sarja edustaa niin 1990-lukua, kun silloin kirjat oli tosi suosittuja ja osittain ne oli omaa aikaansa kuvaavia. Omaan makuuni nämä eivät oikein uppoa vieläkään, kun henkilöhahmot on mielestäni tosi typeriä. Eka osa oli mielestäni paras.
(Lasten linnoitus: "Nuorten nurkka")


Åke Holmberg: Ture Sventon i öknen. Bonnier 2005.
(suom. Totte Svensson autiomaassa)

Åke Holmberg on tehnyt kymmenkunta kirjaa yksityisetsivä Totte Svenssonista, joista kuuntelin ruotsiksi kirjan Totte Svensson autiomaassa. Tässä kirjassa matkataan lentävällä matolla Arabian aavikoille ja etsitään roiston viemää ihmejääkaappia, joka on täynnä laskiaispullia. Nämä on ihan omanlaisiaan kirjoja, joihin on pakko palata aina välillä. Viimeisistä suomenkielisistä painoksista on jo aika kauan aikaa, tätä kyseistä kirjaakaan ei edes saa enää kirjastosta suomeksi ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla.
(Lasten linnoitus: Salaseura X)

Martin Widmark: Biblioteksmysteriet. Gammafon 2008.

Lainasin kirjastosta ruotsinkielisenä äänikirjana yhden osan helppolukuisesta LasseMaijan etsivätoimisto -sarjasta eikä tätä ole taidettu suomentaa ollenkaan. Olin kuullut sarjasta aikaisemminkin ja kirjailijakin oli jo ennestään tuttu. Tässä osassa Lasse ja Maija auttavat poliisia selvittämään, että kuka vie kirjastosta arvokkaita teoksia. Ainakaan tällä perusteella en vielä sarjasta innostunut niin paljoa, että haluaisin lukea heti lisää, kun parempiakin seikkailukirjoja ja lasten dekkareita on olemassa. Kohderyhmään tämä varmaan uppoaa vähän paremmin.
(Lasten linnoitus: Salaseura X)




Onko kenelläkään teistä lukijoista jotain ruotsalaista lastenkirjasuosikkia?

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Kirja-arvio: Nikke palaa lomilta

Goscinny - Sempé: Nikke palaa lomilta. WSOY 2005.

Ranskalaisia Pikku Nikestä kertovia kirjoja on julkaistu kahdessa erässä. Ensin tuli se alkuperäinen viiden kirjan setti (suomeksi kai 1970-luvulla?) ja nyt sitten 2000-luvulla nämä aiemmin julkaisemattomat tarinat, jotka oli löytyneet kirjoittaja Goscinnyn jäämistöstä.

Luin Pikku Niken uusista seikkailuista ensimmäisen osan. se kertoo Nikestä, hänen kavereistaan ja heidän elämästään. Kirjassa on 40 tarinaa. Niissä ei ole mitään yhtenäistä juontoa, kuten ei edellisissäkään kirjoissa. Tässä ei ole myöskään mitään yhtenäistä teemaa, vaan kaikki pätkät käsittelevät erilaisia aiheita. Niken maailma on omalla tavallaan viehättävän vanhanaikainen. Huumoriakin kirjoissa on, mutta kuitenkin aika hienovaraista sellaista.

Jos ei ole Nikkeen aikaisemmin tutustunut, niin näihin kirjoihin kannattaa ehdottomasti tarttua. Silloin kannattaa kuitenkin valita mielummin sitä vanhempaa sarjaa. Jossain nettikeskusteluissa näitä uudempia oli kritisoitu siitä, että tarinat toistavat liikaa itseään. Itselleni tuli lukiessa mieleen se, että ohuemmat kirjat olisi voinut olla toimiva ratkaisu (vaikkei siis kirja nytkään ollut mitenkään ylivoimainen luettava).

Lasten linnoitus: Huumoripläjäyksiä
Ikkunat auki Eurooppaan: Ranska

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Sarjakuva: Nemi

Teen poikkeuksen Eurooppa-lukuhaasteessa ja arvioin kaksi sarjakuvakirjaa siihen liittyen, nämä ovat kotoisin Norjasta. Luultavasti kirjoitan myös parista muusta sarjakuvasta vielä.

Lise Myhre: Nemi III. Arktinen Banaani 2007.
Lise Myhre: Nemi VI. Arktinen Banaani 2011.

Luin siis kahden kirjan verran norjalaista goottityttö Nemistä kertovia sarjakuvia. Kolmososassa on alunperin vuosina 2001-2002 ilmestyneitä strippejä, kuutososassa vuodelta 2004. Mukana on myös sunnuntaisarjoja, piirroksia, tekijän kommentteja ja pari pidempää tarinaa.

Päähenkilö Nemi kuuntelee metallimusiikkia, käy baareissa, fanittaa Sormusten herraa ja viettää sinkkuelämää. Kaikissa hänen tapaamissaan miehissä tuntuu olevan jotain vikaa eikä töitäkään löydy (tosin niitä hän ei oikeastaan edes etsi). Kaveritytöt ovat astetta normaalimpia kuin Nemi itse, mutta ovat sitten kuitenkin välillä hänen mielestään liian kanamaisia.

Lukijan ei tarvitse olla samanlainen ihminen kuin Nemi, jotta tykkäisi näistä sarjakuvista. Ainakin itselleni nämä uppoaa... Tosin en lukisi useampaa kirjaa peräkkäin, sitten alkaisi tulla liikaa toistoa jutuissa (kaksi kirjaa pätkissä luettuina vielä meni). Kirjojen pääasiallinen värimaailma on aika mustanpuhuva, mutta sitten itse stripeissä on kuitenkin käytetty värejä välillä paljonkin. Tekstiä on enemmän kuin monissa muissa sarjakuvissa. Paikoitellen nämä on muuten tosi jämähtäneitä sinne kymmenen vuoden takaiseen aikaan....

Hesarin arvio kolmannesta kirjasta

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Kirja-arvio: Suorin mutka ikinä

Meinasin eka julkaista tästä jonkun miniarvion yhdessä muiden kirjojen kanssa, mutta tämä oli kuitenkin sen verran hyvä kirja, että ansaitsee oman postauksensa.

Kari Levola: Suorin mutka ikinä. Tammi 2011.

Suorin mutka ikinä on lähinnä yläasteikäisille nuorille suunnattu novellikirja. Tarinat ovat tosi lyhyitä, useimmiten sivun tai parin mittaisia. Ne onkin kirjan takakannessa erikseen määritelty mininovelleiksi. Aiheina on erilaisia nuorten arkielämään enemmän tai vähemmän liittyviä juttuja, kuten esimerkiksi kotielämä, koulunkäynti, haaveet ja kiusaaminen.

Itse tykkäsin kirjasta ja pidin tekstejä laadukkaina. Myös Levolan aiemmat kirjat ovat olleet kielellisesti tosi sujuvia. Novellien pituus sopiva: ne olivat kivan lyhyitä ja sopivat hyvin välipalaksi. Kirja tuli muutenkin luettua nopeasti, kun sillä oli kokonaispituutta vain sata sivua.

Luulen, että tämä olisi hyvä kirja nuorille, jotka lukevat normaalisti vähän. Ohut kirja ja lyhyet novellit ovat siis varmaan aika helposti lähestyttäviä. (Tosin kirjan kansi ei ole mikään houkuttelevin mahdollinen, niin se saattaa karsia jonkun verran lukijoita pois.)

Luen novelleja tosi vähän, mutta se on silti tyylilaji, jota lukisin mielelläni enemmän. Aikuisten puolella on jostain syystä osunut kohdalle useampi kirja, jotka eivät ole kolahtaneet. Lisäksi kirjastossa on hirveän hankalaa löytää sieltä muiden seasta novellikokoelmia, kun monissa paikoissa niitä ei ole laitettu omaan hyllyynsä. Nuorille taas ei edes pahemmin tehdä novelleja....

Osallistun tällä kirjalla Lasten linnoitus -haasteeseen ja sijoitan kirjan omaan kategoriaani "Nuorten nurkka". Muista bloggaajista ainakin Rouva Huu on arvioinut kirjan.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Elokuva: Risto Räppääjä ja viileä Venla

Risto Räppääjä ja viileä Venla
Valmistumisvuosi: 2012
Pääosissa: Lauri Karo, Venni Uotila, Olivia Ainali
Ohjaus: Mari Rantasila
Käsikirjoitus: Sinikka ja Tiina Nopola
Tyylilaji: lasten elokuva

Kävin katsomassa elokuvan Risto Räppääjä ja viileä Venla. Se on kolmas osa elokuvasarjassa eikä perustu mihinkään olemassa olleista kirjoista.

Tässä ei ollut samalla tavalla selkeää juonta kuin edellisissä. Risto ja Nelli lähtevät viettämään kesää saarelle, jossa Elvi-täti opn keittiöhommissa. Saarelle tulee myös Nellin mielestä tosi tyylikäs Venla ja tämän isä, joka on Elvi-tädin vanha "poikaystävä". Draama on sitten valmis ja aika kuluu ihmissuhteiden ja ystävyyden miettimiseen. Rauha-tätikin miettii omaa suhdettaan Herra Lindbergiin.

Joissakin lehtiarvioissa elokuvaa oli kritisoitu paljonkin, mutta mä ainakin tykkäsin tästä. Jutut nauratti tosi monessa kohtaa. Värimaailma oli monipuolinen ja kirkas, mikä oli vaan plussaa. Äänitehosteetkin oli tosi monipuolisia ja sekin oli vaan hyvä asia. Musiikkia oli vähän enemmän mukana kuin aikaisemmin. Sitä muuten ihmettelin, että miksi ihmeessä Rauha-tätiä ja herra Lindbergiä oli mukana niin vähän, kun molemmat on kuitenkin tsoi hyviä hahmoja.

Tämä oli vähän teinimäisempi (eniten ehkä sen Venlan hahmon vaikutuksesta) kuin edelliset elokuvat ja tätä oli ehkä yritetty suunnata vähän isommille lapsikatsojille. Luulen siis, että tätä ei kaikkein pienempien kanssa kannata mennä katsomaan.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Akselin Afrikka Kulttuurien museossa

Kävin tsekkaamassa Kulttuurien museon vaihtuvan näyttelyn Akselin Afrikka, joka kertoo Akseli Gallen-Kallelan Afrikan-matkoista 1900-luvun alkupuolella. Näyttely on avoinna 1. huhtikuuta asti. Kokonaisuus oli tosi kiinnostava, mutta näyttelyssä olisi saanut olla enemmänkin katsottavaa.

Gallen-Kallela toi Afrikasta paljon erilaisia paikallisia esineitä, jotka olivat ilmeisesti kaikki näyttelyssä esillä. Osittain hän toi niitä oman kiinnostuksensa takia, mutta Suomesta oli myös pyydetty tuomaan niitä museo- ja tutkimustarkoituksiin.

Matkan aikana oli otettu myös mustavalkoisia valokuvia perheestä, luonnosta ja paikallisista ihmisistä. Monet kuvat olivat epäselviä tai suttuisia, niin ne eivät olleet niin kiinnostavaa katosttavaa. Koska kyse on kuitenkin taiteilijasta, esillä oli myös Afrikka-aiheisia maalauksia ja piirustuksia - ei kuitenkaan kaikki hänen tekemänsä. Joitakin maalauksia olin nähnyt aikaisemmin Ateneumissa. Näistä tykkäsin enempi kuin valokuvista. Maalaukset esittelevät afrikkalaista luontoa ja ihmisiä. Niissä on vahvat värit ja tyyli poikkeaa mielestäni jonkin verran Gallen-Kallelan normaalista tyylistä.

Lisäksi näyttelyssä oli pieni erillinen osio, jossa oli valokuvaaja Juha Laitalaisen ottamia valokuvia Afrikasta sata vuotta myöhemmin. Ne olivat laadukkaita värikuvia paikallisista ja luonnosta, joista osasta huomasi selvästi miten paljon Afrikka on muuttunut.

Kuvituksena postauksessa myös näyttelyssä esillä olleen Gallen-Kallelan Afrikka-kirjan kansi. Kannen kuvasta saa nyt edes jonkunlaisen käsityksen siitä, millaista hänen Afrikka-taiteensa on. Kirjassa on ilmeisesti enempi kaikkia metsästystarinoita matkojen ajalta. Sen voi ladata ilmaiseksi äänikirjana Ylen Areenasta. En vielä itse kerinnyt aloittaa kuuntelua, niin ei siitä sen enempää.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Suomen lastenkirjakauppa ja Karoliina Pertamon kuvitusnäyttely



Sain kutsun tutustumaan Suomen lastenkirjakauppaan Karoliina Pertamon kuvitusnäyttelyyn (kuvassa osa näyttelystä kuvattuna kaupan ulkopuolelta).

Eilen siellä oli myös esittelytilaisuus kirjasta Elli ja tuttisuu, jossa on Pertamon kuvitus ja jonka on kirjoittanut Mila Teräs. Kirja on suunnattu ihan pienille lapsille ja niitä on tulossa lisää. Pikaisella vilkaisulla kirja näytti ihan hyvältä. Ei ehkä oma suosikkini, mutta varmaan uppoaa kohderyhmälle tosi hyvin.

Näyttelyssä oli samaisen kirjan kuvitusoriginaaleja. Olen ollut kauan kiinnostunut kirjojen kuvituksista ja nidien tekemisestä, niin voisin mielelläni käydä katsomassa vastaavia näyttelyitä useamminkin. Se oli myös jännä nähdä, että välillä alkuperäinen kuva ja kirjassa oleva kuva näyttääkin erilaisilta, kun värit muuttuvat jonkin verran painossa eivätkä ihan kaikki piirrosjäljen yksityiskohdat välttämättä erotu (esim. siveltimen vedot). Näyttely on avoinna perjantaihin 30. maaliskuuta asti.

Lastenkirjakauppa on kyllä muutenkin tutustumisen arvoinen paikka. Olen itse käynyt kerran aikaisemmin ja todennut kirjavalikoiman olevan hyvä (vitsi mä haluisin sieltä melkein kaiken!). Jenni on analysoinut paikkaa enempi blogissaan. Kauppa sijaitsee Simonkadulla Kampin kauppakeskuksen sivuosassa, mutta myös nettikaupasta voi tilauksia tehdä.

maanantai 5. maaliskuuta 2012

6x Tammen kultaiset kirjat

Lasten linnoitus -lukuhaastetta varten hain pari viikkoa sitten kirjastosta joitakin Tammen kultaisia kirjoja. Pääosin koko sarja on tutustumisen arvoinen: siihen kuuluu parisataa laadukasta kuvakirjaa. Itse tykkään kirjojen retrofiiliksestä. :) Näistä on myös nykyisin saatavilla suht hyvin uusia painoksia (onneksi!). Ensimmäiset kolme kirjaa olivat itselleni tuttuja jo lapsuudesta. Lisäksi valitsin esiteltäväksi sattumanvaraisesti kolme itselleni uutta tuttavuutta.



Margaret Wise Brown: Maalarikissat. Tammi 2008.

Tätä luettiin aika paljon silloin joskus.... Tämä on myös nyt esittelemistäni kirjoista vanhin (en muista enää alkuperäistä vuotta, sori!), mutta sarjan alkupäästä kuitenkin. Kirja kertoo kahdesta kissasta ja eri väreistä. Tarina on aika simppeli, mutta ei kuitenkaan liikaa. Väritarinaksi tämä ei ole normaalein mahdollinen eikä niin yksinkertainen kuin monet muut. Uskallan siis veikata tätä koko sarjan melkein parhaaksi kirjaksi, kun myös kuvitus on todella hyvä.







Jane Werner: Nalle Nokikämmen. Tammi 2007.

Kirja kertoo karhunpoikasesta ja metsäpalosta. Tarina on vähäsen surullinen. Siihen on tungettu mukaan ripaus opettavaisuutta, että lapset varoisivat metsien syttymistä tuleen, mutta kirja ei kuitenkaan ole onneksi liian saarnaava. Tykkään edelleen kirjasta tosi paljon. Kuvitus on tyyliltään tosi realistinen ja tykkään siitä.









Kathryn Jackson: Luiseva puiseva leijona. Tammi 2007.

Tässä kirjassa on päähenkilönä leijona, jolla on aina nälkä. Muut eläimet eivät halua joutua sen takaa-ajamaksi ja niiden onneksi jänis keksii avun tilanteeseen. Kuvitus on ihan kiva ja muistan tykänneeni tarinasta lapsena jostain syystä tosi paljon. Nyt tämä kirja ei tunnu enää yhtä hyvältä, nostalgiamielessä se oli silti kiva luettava.








Ilse-Margret Vogel: Minulla on hirmulisko. Tammi 2008.

Tämä kirja poikkeaa tyyliltään eniten muista aikaisemmin lukemistani kultaisista kirjoista sekä tarinan että kuvien suhteen. Se kertoo pojasta, joka löytää dinosauruksen ja ottaa sen lemmikikseen. Kuvitus on tosi uuden tuntuinen verrattuna muihin ja fiilikseltään 1970-lukulainen. Kirja ei pääse suosikkieni joukkoon ainakaan vielä.










Martha Orr Conn: Paras ystäväni Pete. Tammi 2008.

Päähenkilöinä kirjassa on kaksi poikaa: Pete muuttaa Roopen naapuriin ja heistä tulee kavereita. Kirja on tarina ystävyydestä ja siitä, miten se toimii. Se on hienovaraisesti opettavainen eikä tarinassa alleviivata sitä, miten hyvän ystävän kuuluisi käyttäytyä. Eniten tykkäsin kuvituksesta, se on tyyliltään vanhahtava ja kiiltokuvahenkinen.








Moritz Kennel: Kuinka monta eläinlasta? Tammi 2008.

Tämä taas on niitä pakollisia lasten opetuskirjoja.... Kirjassa lasketaan eläinten lapsia ja opitaan samalla luvut yhdestä kymmeneen. Tekstit ovat runomuodossa. Kuvitus oli neuvostoliittolaisen satukirjan henkinen, joka on nostalgiamielessä hyvä juttu ja muuten ei. Kirja ei ollut mitenkään erityinen, vaan ehkä sarjan keskitasoa.





(Edit 20. huhtikuuta.) Jos joku googlen kautta tulijoista etsii täältä listaa sarjan kirjoista, niin suosittelen katsomaan suoraan niitten fyysisten kirjojen takakansista. Ainakin vanhemmissa painoksissa pitäisi olla täydellinen lista. En ainakaan itse ole löytänyt netistä mitään kunnollista listausta, niin en voi auttaa - sori!

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Alkuperäiskielellä lukeminen? (+ Rilken runoja)

Aina välillä törmää ihmisiin, jotka on sitä mieltä, että alkuperäiskielellä lukeminen on jotain supermahtavaa, mutta käytännössä monilla näistä se tarkoittaa vain englanniksi lukemista. Tiedän kyllä, että kaikki ei ole yhtä kielitaitoisia, mutta Suomen koululaitoksen ansiosta monet voisi edes yrittää lukea vaikka ruotsiksi.

Mä itse pystyn lukemaan hyvin ruotsiksi ja englanniksi, sitten ranskaksi ja norjaksi onnistuu jotenkuten. Espanjaksi, tanskaksi, saksaksi ja viroksi pystyn lukemaan vain jotain yksinkertaista, käytännössä lähinnä jotain kuvakirjoja. Niin ja tästä mun kielivalikoimasta ei saa sitten kukaan olla kateellinen (joku on joskus sanonut olevansa), koska suomen lisäksi ainoastaan ruotsi on mulla sellainen kieli, että osaan puhua, lukea ja kirjoittaa sitä kunnolla ja sit ymmärrän vielä toisten puhettakin.

Mä itse luen kirjan sillä kielellä millä sattuu huvittamaan eikä aina tosin ole edes valinnanvaraa pahemmin. Saatan siis vaikka lukea aluksi englanniksi kirjoitetun kirjan ruotsiksi, vaikka siitä olisikin myös suomenkielinen käännös. Itselläni tärkein syy lukea ulkomaankielisiä kirjoja on oman kielitaidon ylläpitäminen ja parantaminen. Toisaalta mulla on sitten kuitenkin samalla jonkunlainen tarve todistaa itselleni, etten ole unohtanut vaikka sitä ranskan kieltä ihan kokonaan. En ole oikeastaan ikinä ainakaan tietoisesti törmännyt omalla kohdallani siihen, että käännetyn kirjan lukeminen saisi jäämään jotenkin paitsi kirjan alkuperäisestä hengestä. Vaikka olisinkin lukenut saman kirjan useammalla kielellä, en ole silti vielä törmännyt mihinkään ihan hirveisiin käännöksiin. Ehkä mä kuitenkin vielä joskus tavoitan sen ahaa-elämyksen, että mikä siinä alkuperäistekstissä niin hienoa on.

Rainer Maria Rilke: Tahto tahtojen / Der grosse Wille. Like 2004.

Niputan tämän kirjan tähän samaan postaukseen, kun tämä liippaa läheltä alkukielellä lukemista. Kirjassa on siis suomenkielinen ja saksankielinen teksti vierekkäin. Rilken on itävaltalainen runoilija, jonka tuotantoon en ollut koskaan aikaisemmin tutustunut klassikkoasemasta huolimatta. Monilla runoilla oli joku suhteellisen konkreettinen aihe (esim. flamingot, nainen peilissä ja mitä niitä nyt oli), mutta sitten sen käsittelytapa oli lyyrisempi ja abstraktimpi. Monet runot oli tosi tunteellisia, mutteivät kuitenkaan liian pitkälle vietyjä (liialliset siirappisuudet ja nyyhkyjutut ei ole mun makuun). Ainakin tällä perusteella Rilke on ihan hyvä uusi tuttavuus, jonka runoja voisin lukea tulevaisuudessa enemmänkin.

Erityisen hyvä asia oli, että tässä oli vierekkäin alkuperäinen teksti ja käännös. En olisi pelkästään saksaksi olevaa saanut luettua ja nyt sain samalla vertailtua käännöstä. Runojen kääntäminen on hankalaa rytmien, riimien ja vastaavien seikkojen takia. Mulla on sellainen käsitys, että erityisesti runoissa käännös ja alkuperäinen teksti saattavat olla joskus tosi kaukana toisistaan. Tässä tapauksessa käännös oli pääosin onnistunut tavoittamaan sen alkutekstin hengen ja tyylin. Näitä kaksikielisiä kirjoja täytyy etsiä lisää, kun tällä tavalla lukeminen toimi just hyvin.

Ikkunat auki Eurooppaan: Itävalta

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Elokuva: Saawariya

Saawariya
Valmistumisvuosi: 2007
Pääosissa: Ranbir Kapoor, Sonam Kapoor
Ohjaus: Sanjay Leela Bhansali
Tyylilaji: Bollywood

Mua on jo pitkään kiinnostanut testata Bollywood-elokuvia, että miten ne eroaa länsimaisista. Tämä elokuva oli ainoa, joka kyseisellä hakusanalla kirjaston valikoimista löytyi ja niinpä sitten lainasin sen. En sitten tiedä, että onko tämä lajityyppinsä tyypillinen edustaja....

Saawariya kertoo Raj-nimisestä muusikosta, joka saapuu uuteen kaupunkiin. Hän rakastuu Sakina-nimiseen naiseen. Elokuva perustuu Dostojevskin novelliin Valkeat yöt, mutta novellin pikaisen selauksen perusteella ne ovat toisistaan tavallaan aika kaukana. Pietari on vaihtunut Intiaksi (ei varmaan ylläri). Molemmissa tapahtumat sijoittuvat pääosin öiseen aikaan ja sillalla seisoskelu on molemmissa oleellista, novellissa tosin enempi. Elokuvaan onkin lisätty kaikenlaista "täytettä", kun nää Bollywood-elokuvat ilmeisesti tuppaa olemaan aika pitkiä (tämä katsomani tosin "vain" reilu kaksi tuntia).

Elokuvassa on mukana rakkautta, musiikkia ja tanssia.Tämäkin on aika tyypillisä Bollywoodille. Koko ajan oli vähän hämyinen tunnelmaa, kun öinen värimaailma oli aika sinistä ja se tuppasi pidemmän päälle ärsyttämään. Ainakaan tällä perusteella en vielä ihastunut lujasti lajityyppiin, mutten myöskään toisaalta tuomitse sitä ihan kamalaksikaan vielä. Niitä pitäisi varmaan katsella vähän enempi, ennen kuin tottuisin siihen, mutta saatavuus on täällä Suomessa heikkoa.

Suomenkielinen wikipedia kertoo sekä tästä elokuvasta että Bollywoodista yleensä. Mari A:n blogistakin voi leffa-arvioita bongailla.

PS. En jaksakaan listata edes sarjakuvia tänne kuukausittain. Samalle sivulle listaaminen on kivempaa ja kätevämpää. Laitan sen sarjakuvalistan sitten näkyville vuoden lopussa tai jotain.