Kirja: SOS Tuvalu – hätähuuto paratiisista

Pirkko Lindberg: SOS Tuvalu – hätähuuto paratiisista. Schildts 2005.

(Olen kirjoittanut tekstin alunperin syksyllä 2005. Sain kirjan arvostelukappaleena Nuorten luonto -lehteen kirjoittamista varten. En ole ihan varma, että onko tämä teksti se siellä julkaistu versio, mutta ainakin tämä on ollut tällaisenaan esillä silloisilla kirja-aiheisilla kotisivuillani.)

SOS Tuvalu on Pirkko Lindbergin matkakertomus Tyyneltämereltä. Hän kertoo kirjassa muutaman kuukauden kestäneestä vierailustaan Tuvalussa ja muutamissa muissa saarivaltioissa. Matkat sinne kulkivat laivalla ekologisista syistä, vaikka lentokoneella olisi päässyt perille nopeammin. Välillä aiheutuu ongelmia saarten välillä matkustamiseen, kun laiva lähtee sitten kuin lähtee eikä silloin kuin alun perin piti.

Kirjassa kerrotaan pääasiassa paikallisten ihmisten normaalielämästä. Ulkomaalainen herättää siellä mielenkiintoa, koska massaturismi ei ole vielä valloittanut saaria. Pakolaisia on sinnekin asti kuitenkin tullut. Saaret ovat hyvin pieniä ja matalia. Siellä on ollut tsunameita ja saaret ovat muutenkin vaarassa upota kokonaan ilmastonmuutoksen aiheuttaman veden nousemisen takia. Veden lämpeneminen puolestaan tuhoaa korallimuodostelmia. Paikalliset asukkaat ovat huomanneet selviä merkkejä ilmastonmuutoksesta.

Vaikka Tuvalussa on ongelmana mm. liikalihavuutta, ihmiset eivät halua silti vaihtaa saastuttavia kulkupelejään kävelyyn, joka vaikuttaisi positiivisesti sekä heidän itsensä että saarten tulevaisuuteen. Samaten siellä on nyt jo hyvin paljon ihmisiä saarten kokoon nähden. Mutta mihinkäs sitä kotoaan muuttaisi – varsinkaan vanhemmat ihmiset eivät halua Tuvalusta pois. Nuoret puolestaan voisivat mielellään lähteä ulkomaille käymään, mahdollisesti jopa Australiaan asti.

Kirja oli mukava lukukokemus. Oli kiva tutustua elämänmenoon toisella puolella maailmaa ja siinä sivussa selvisi niitä ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Erityisesti pidin siitä, että kirjassa oli paikoitellen myös värillisiä valokuvia.

Sándor Petöfin Runoja

Sándor Petöfi: Runoja. WSOY 2001.

(Teksti on julkaistu alunperin silloisilla kirja-aiheisilla kotisivuillani 12.19.2005 eikä sitä ole muokattu ollenkaan tätä julkaisua varten.)

Kirjastosta tarttui mukaan unkarilaisen Sandor Petöfin runokirja. En tiennyt ennestään yhtään mitään unkarilaisesta kirjallisuudesta enkä siten ollen lukenutkaan sitä yhtään. Piti siis korjata aukko sivistyksessä – onhan Petöfi sentään Unkarin pidetyimpiä runoilijoita ja unkari suomen sukukieli.

Runot ovat 1800-luvun puolessa välissä kirjoitettuja. Ne muistuttavat hyvin paljon kansanrunoja. Ensimmäiseksi olisin verrannut Petöfiä Aleksis Kiveen. Kuitenkin tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin runoissa olevan samaa tyyliä kuin venäläisessä runoudessa. Runot ovat suhteellisen selkeitä ja helppolukuisia – ne aukeavat paremmin kuin moderni runous. Tosin saa näistäkin monia tulkintoja tarvittaessa irti... Tämä oli vaihteeksi hyvä runokirja, jota ei tarvinnut väkisin yrittää lukea loppuun. Jos vain olisin tiennyt tästä kirjasta aikaisemmin – tämä olisi ollut hitti lukion runo-analyyseihin...

Kirja: Linnut

Markus Varesvuo, Tomi Muukkonen, Arto Juvonen, Jari Peltomäki ja Harri Taavetti: Linnut, Suomen peruslajisto. Tammi 2006, Mukaan maastoon -sarja.

(Löysin tekstin koneeltani ja epäilen kirjoittaneeni sen joskus silloin, kun kirja oli uusi. Tämä oli ehkä yksi niistä jutuistani, joita julkaistiin Nuorten Luonto -lehdessä tai saattoi se olla myös kotisivuillani.)

Luettavanani oli lintujen määritysopas, jonka nimenä on ytimekkäästi "Linnut". Tutustuin useampaan lintukirjaan ja totesin tämän keskimääräistä selkeämmäksi ja paremmaksi.

Toisin kuin monissa muissa kirjoissa, tässä on laitettu aina yhdelle sivulle vierekkäin kuva ja tiedot vain yhdestä linnusta. Muutenkin tiedot on aseteltu selkeästi, nopeallakin vilkaisulla löytää heti perustietoja eikä tarvitse lukea pitkiä tekstinpätkiä saadakseen niitä selville. Valokuvat ovat hyvät lintujen tunnistamiseen. Lintujen ulkonäöllisten sukupuolierojen lisäksi kirjasta selviävät hyvin samankaltaisista lajeista erottavat tuntomerkit.

Lintujen luokittelu eri ryhmiin olisi mielestäni saanut olla jollain tavalla vähän näkyvämpi kun ensin en sitä meinannut huomata, nyt se on haaleana värillisenä raitana sivun alareunassa josta lisäksi löytyy linnun heimo. Kooltaan kirja on sopiva linturetkelle mukaan otettavaksi - ei varmaan ole mikään ihme kun kyseessä on kustantamon Mukaan maastoon -sarja. Tämä oli siis kaiken kaikkiaan suositeltava kirja.

Kirja: Doppler

Erlend Loe: Doppler. Johnny Kniga 2005.
(Kääntäjä: Outi Menna)

(Teksti on julkaistu alunperin silloisilla kirja-aiheisilla kotisivuillani 21.9.2005 eikä sitä ole muokattu tätä julkaisua varten.)

Erlend Loe iskee jälleen! Norjalainen kirjailija on taas vauhdissa.

Doppler on muuttanut metsään telttaan asumaan. Hän ei pidä ihmisistä ja haluaa olla yksin. Hän ampuu hirven. Hirven lihaa hän saa vaihtaa rasvattomaan maitoon kaupassa. Hirven vasasta, joka saa nimekseen Bongo, tulee Dopplerille hyvä ystävä.

Tosin on Dopplerilla perhekin: vaimon lisäksi Taru sormusten herrasta –friikki Nora ja lastenohjelmariippuvainen Gregus. Kun välillä pitää olla perheensäkin suhteen sosiaalinen, arvon herra on ihan pulassa. Metsässä ei tule aika pitkäksi, varsinkaan sitten kun hän keksii alkaa rakentaa toteemipaalua.

Lisäksi kirjassa on kaikenlaisia muita "sekopäitä". Düsseldorf rakentaa pienoismalliksi kaikki pienet yksityiskohdat mukaan lukien saksalaista kylää, jossa hänen isänsä kuoli maailmansodassa. Rauta-Roger on murtovaras, joka saa Dopplerin perheen dvd-soittimen, että isä-Doppler pääsisi eroon piinaavista lasten animaatioiden tunnusmelodioista. Myöhemmin kuvioihin astuu myös oikeistolaismies.

Kirja on taattua Loe-tavaraa. Huumori kukkii jälleen. Väleihin on kuitenkin annosteltu vähän vakavuutta ja ajattelemisen aiheita. Kaikki lukemani Loen kirjat ovat olleet kevyttä ja mukavaa luettavaa. Doppler on niistä tähän asti paras – kannattaa lukea.

Kirja: Siniset mokkakengät / Mikä laulaen tulee

Vexi Salmi: Siniset mokkakengät / Mikä laulaen tulee. WSOY 2001.

(Olen kirjoittanut tekstin alunperin joskus 2000-luvun alussa ja se on yksi silloisista kirja-aiheisilla kotisivuillani olleista teksteistä. En ole muokannut sitä ollenkaan tätä julkaisua varten.)

Siniset mokkakengät kertoo ajasta 1960-luvulla, jonka Hamppari ja Emil eli Irwin Goodman ja Vexi Salmi viettivät Saksassa siirtotyöläisinä. Nuoret miehet ovat kyllä tehokkaita työmiehiä – tehokkaampia kuin "sakut" ja "mikkihiiret".  Miehille tyypillisesti näitä kahta viina ja naiset kiinnostavat paljon enemmän kuin työnteko: he käyvät suomalaisten rekkakuskien kanssa ryyppäämässä ja riehumassa baareissa, aina välillä pitää päästä naisten kanssa sänkyyn.

Mikä laulaen tulee kertoo Hampparin muutoksesta Irwiniksi. Kirja kertoo parista ekasta keikkavuodesta 1960-luvun lopulla. Biisejä aletaan tehdä tosissaan, hankitaan levytyssopimusta, keikkaillaan ja aina välillä vähäsen ryypätään.

Ajanvietelukemiseksi tämä kelpasi oikein hyvin, opus kuin ei kauhean syvällinen sattunut olemaan. Mikään maailmankirjallisuuden klassikko kumpikaan kirja ei siis ole. Tosin jos aihe sattuu kiinnostamaan, niin katsokaa mielummin elokuva Rentun ruusu – varsinkin jälkimmäisestä kirjasta löytyi tuttuja kohtauksia elokuvasta. Mikä laulaen tulee oli parempi kuin Siniset mokkakengät, koska se oli laaja-alaisempi – mua nimenomaan rasittaa se, ettei suomalaisia perusmiehiä kiinnosta kuin ne viina ja naiset.

Edgar Rice Burroughsin Mars-sarja

Kaivelin tietokoneeni kansioita ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Pidin aikoinaan monta vuotta kirja-aiheisia kotisivuja, jossa oli muun muassa kirja-arviointeja. Osa teksteistä oli laadultaan ihan mitä sattuu, mutta muutaman parhaimman aion julkaista täälläkin. Osan kirjoista voisin lukea uudelleen ja katsoa, että onko mielipide muuttunut vuosien varrella.

Tällä kertaa esittelyyn pääsee yksi takavuosien suosikkisarjoistani, josta on onneksi alettu ottaa uusia painoksia. Päättelin, että teksti on kirjoitettu alunperin joskus 2003-2004, jolloin olin ekaa vuotta insinööriopiskelemassa, koska sitä ennen ei ollut tullut mieleenkään lukea tunneilla.

Edgar Rice Burroughs: Mars-sarja

Nää Mars-kirjat on oikeestaan ainoota scifiä, josta mä tykkään. Niissä ainakin lähes kaikissa on pääosassa tai edes sivuosassa John Carter, joka on joutunut Marsiin Jenkkilästä ja sitten jäänyt sinne kämppäämään ja perustanut perheen. Kirjoissa tutustutaan Marsin eri kansoihin ja aina sitten taistellaan välillä. Seikkailua ja muuta jänskää on ihan tarpeeksi. Näitä kirjoja on nyt tullut kulutettua koulussa ja siten ollen muutamien tuntien jutut ovat menneet ihan ohi, kun Marsin maailma on ollut niin magneettisen kiehtova. (vähän sama juttu muuten mun veljellä: yleensä kun se lukee, nii saa huutaa aika kauan ennen kun se kuulee, Mars-kirjoja lukiessa saa huutaa pidempään ja kovempaan...) Harmi vaan, että sarjan kirjojen saatavuus on aika huono, niitä löytää koko sarjan vaan tyyliin pääkirjaston varastosta ja osan kirjoista vaan vähän useammasta paikasta.