lauantai 30. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Landet som icke är (Maa jota ei ole)





Edith Södergran: Landet som icke är. Sic 2006.

Landet som icke är (suom. Maa jota ei ole) on Edith Södergranin postuumisti julkaistu runokirja. Tätä ei taida olla suomeksi saatavilla itsenäisenä teoksena, vaan pelkästään osana koottuja runoja. Olen aikaisemmin todennut Södergranin olevan keskitason runoilija (ei hyvä eikä huono) enkä ole koskaan kunnolla innostunut lukemaan hänen tekstejään enemmän.Välillä asia on kuitenkin käynyt mielessä, niin oli jo sitten aikakin tarttua tähän.

Tämän kokoelman kuuntelin ruotsinkielisenä äänikirjana. Olen todennut senkin jo aikoja sitten, että runojen kuuntelu äänikirjoina ei yleensä ole hyvä idea, mutta siitä huolimatta näytän silti tekevän sitä säännöllisesti. Ruotsinkieliset runot tuntuvat jäävän itselleni paperillakin keskimäärin etäisemmiksi kuin suomenkieliset, mutta en sittn tiedä, että auttaako siihen tämä sitkeä yrittäminen. Ehkä ei.

Taas jälleen kerran tuntui siis siltä, etten saanut lukemastani mitään irti. Lukiessa ei myöskään tuntunut siltä, että olisin tavoittanut runojen syvimmän ytimen ja samalla sen Södergranin suosion salaisuuden.

Wikipediasta voi lukea Södergranin elämästä.

Lukuhaasteet:
Underbara finlandssvenskor vid papper - Finlandssvenska damer
Kuusi kovaa kotimaista

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Elokuva-arvio: Anonyymit romantikot

Kävin sunnuntaina juhannuksen kunniaksi leffassa, kun oli sateen riski eikä leffateatterit olleet auki jo lauantaina. Valikoima ei nyt ollut mitenkään erityisen loistava, mutta kumminkin sieltä osui sitten kohdalle helmi.


Anonyymit romantikot
(Les émotifs anonymes)
Valmistumisvuosi: 2010
Ohjaus: Jean-Pierre Améris
Pääosissa: Isabelle Carré, Benoît Poelvoorde
Tyylilaji: Romanttinen komedia

Anonyymit romantikot on ranskalais-belgialainen elokuva, joka on valmistunut pari vuotta sitten, mutta on vasta nyt täällä teatterilevityksessä. Mä haluaisin nähdä useammin eurooppalaista valtavirtaelokuvaa, mutta se ei tunnu onnistuvan täällä kovin usein. Tämä kuitenkin osui tuohon määritelmään.

Päähenkilönä on ujo ja herkkä Angelique, joka on osaava suklaan tekijä. Vastaparina on sitten suklaatehtaan johtaja Jean-René, joka ei kykene kunnolla normaaliin sosiaaliseen toimintaan. Työpaikkaa etsivä Angelique päätyy töihin konkurssikypsään tehtaaseen myyntiedustajaksi. Romantiikkaahan siitä sitten tunkeutuu mukaan kuvioihin.

Juonikuviohan ei mikään kauhean ihmeellinen ole ja on hivenen ennalta-arvattavakin, mutta siitä huolimatta tykkäsin tästä. Tykkään yleensä romanttisista komedioista eikä tämä ollut sitä samaa jenkkituotanto-massaa, vaan poikkeava siitä linjasta. Sen verran mitä googlailin, niin monet lehdet ja nettisivut olivat antaneet tälle huonoja arvioita esim. juonen ja henkilöhahmojen takia.

Ei romanttisten komedioiden kuulu olla mitään loistavia taide-elokuvia, vaan viihdettä. Sen suhteen tämä täytti osansa. Monta lisäpistettä elokuvalle tulee myös siitä, kun Angelique lauloi I have confidencea ranskaksi ja osasi vielä fräulein Marian koreografiankin.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Bookcrossing-esittely


Bookcrossingin alkuperäinen idea on laittaa kirjat kiertämään, luopua omista kirjoista ja "vapauttaa" ne jatkamaan matkaansa. Kirjat jätetään jonnekin julkiselle paikalle, josta joku voi ne löytää. Jokaisella kirjalla on oma BCID-tunnistekoodi, jonka avulla ne voi yksilöidä. Niiden matkaa seurataan jokaisen omassa päiväkirjassa. Ns. villeistä vapautuksista ei tule merkintöjä ja uusia jäseniä kovin usein, paitsi jos löytäjä on joku toinen crossaaja. Usein kirjat kuitenkin kiertävät vaikkei niistä mitään kuuluisikaan ja merkintä saattaa tulla vasta monen vuoden päästä. Niitä kulkee kuitenkin myös kädestä käteen kontrolloituina vapautuksina. Lisäksi kirjat kiertävät miiteissä ja erilaisten sivuston foorumilla järjestettävien aktiviteettien ansiosta.

Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole tie kirjahyllyn tyhjentämiseen: monet ovat huomanneet, että kirjojen hankkiminen ja saaminen on vain lisääntynyt. Osa aktiiviharrastajista on myös sanonut lopettaneensa kirjaston käytön, kun luettavaa riittää muutenkin. Bookcrossingin kautta olen itse tutustunut kirjoihin, joita en olisi muuten välttämättä löytänyt. Lisäksi olen tutustunut uusiin ihmisiin. Tätä kautta saattaa joskus saada uusia kirjoja nopeammin kuin kirjastosta, kun joku kirjan ostanut laiittaa sen kiertoon kertalukemisen jälkeen. Saman yksittäisen kappaleen lukijamäärä saattaa tällä tavoin myös kasvaa, kun se ei enää loju jonkun hyllyssä ja joku lukijoista todennäköisesti voi innostua ostamaan sen omaksi tai hankkimaan samalta kirjailijalta lisää luettavaa.

Monilla on harhaluulo, että harrastus olisi kallista. Tätä varten ei ole pakko hankkia uusia kirjoja, vaan voi vapauttaa edelleen omasta hyllystä löytyviä kirjoja tai toisten vapauttamia, joita itse on sattunut löytämään. Sivuston kaupastakaan ei ole pakko ostaa mitään, vaan kirjoihin tulevat bookcrossing-laput (joissa on BCID ja muita tietoja) voi tehdä itse tai printata netistä.

Bookcrossingfinland.net tarjoaa apuja esimerkiksi wikin ja itse printattavien suomenkielisten lappujen muodossa.

Edit 10.1.2013. Tällä hetkellä tuo ylläoleva linkki ei pelitä ja linkitän siksi tähän varalta toiset infot. Suomenkielisiä lappuja saa Boirinalta: sisäkanteen tulevia ja ulkokanteen. Suomenkielisen wikipedian artikkeli auttaa kanssa alkuun harrastuksessa ja kannattaa myös huudella bookcrossing.comin suomifoorumilla, jos kaipaa vinkkejä tai vaikka miittiaikoja.

perjantai 22. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Tietäjän lapsuus


Diana Wynne Jones: Tietäjän lapsuus. WSOY 2010.

Luin Noidan veli -kirjan jo joskus vuosikausia sitten. Olin kuullut, että sille tuli jatkoa, mutta en ollut niihin jatko-osiin sitten koskaan tarttunut. Lainasin tämän nyt sitten luettavaksi, mutta ilmeisesti olisikin kannattanut lukea se Noidan veli ensiksi uudestaan, vaikka tämä tapahtuukin sitä ennen.

Kirja kertoo Christopherista, jolla on yhdeksän henkeä. Hän on henkimatkaaja, joka pääsee unessa siirtymään oikeasti toisiin maailmoihin. Kun kyvyt selviävät, hänet siirretään kouluun ja laitetaan oppimaan enempi magiaa. Christopher on siis Noidan veljessä tärkeässä (sivu)osassa nimellä Chrestomanci.

Tämä oli kyllä hyvä kirja! Tyyli oli kevyttä fantasiaa, lisäksi tarina oli kiinnostava ja mukaansatempaava eikä ollut ennalta-arvattava. Tämä on taas niitä kirjoja, etten vaan pysty sanomaan mitään muuta järkevää kuin että tämä oli hyvä. Löysin siis taas yhden helmen kirjailijan fantasiakirjojen joukosta, vaikka oikeastaan tässä tapauksessa oli kyse kirjailijasta, jonka olin vain unohtanut. Nyt tässä tekstin julkaisuvaiheessa sain jo luettua sen ekan osan ja tätä seuraavankin sain aloitettua. Lisää jatkoa on tulossa syksyllä tähän sarjaan ja onneksi Jonesilta löytyy muutakin luettavaa kuin tämä sarja.

Kirja muualla: Risingshadow'n esittely, Kirjamielellä / Marjis, Rakkaus kirjoihin / Murswein.

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Iso-Britannia
Velhomaailman ihmeisiin perehdyttävä tutkinto - Taikuuden historia


Vaikka juhannus onkin omasta mielestäni yhtä turha juhla kuin kaikki muutkin, niin kai tässä kohtaa kuuluu silti toivottaa hyvää juhannusta teille muille. Itse olen varmaan ekaa kertaa ikinä juhannuksen vietossa kotona enkä mökillä ja tää on aika kivaa.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Nuorta voimaa luettavana



Olin tiistai-iltana käymässä yhdessä muiden kirjabloggaajien kanssa Nuoren voiman liitossa. Tilaisuudessa esiteltiin liiton toimintaa ja lähtiessä sai mukaan muutaman lehden luettavaksi.

Liiton julkaisemassa Nuori voima -lehdessä on joka numerossa eri teema. Näissä saamissani numerossa 3-4/11 oli teemana kirjailija-elokuvaohjaaja Alexander Kluge ja numerossa 5/11 runous. Lehdissä on esseitä, uusia kaunokirjallisia tekstejä ja arviointeja kirjoista. En ollut aikaisemmin kuullutkaan koko lehdestä, joten oli ihan kiinnostavaa päästä kurkistamaan sisältöä. Ensimmäisenä reaktiona oli pienoinen kauhistus, kun kaikki materiaali tuntui liian taiteelliselta ja korkeakulttuuriselta minulle. Lisäksi alkoi ahdistaa, kun en itse osaa kirjoittaa yhtä hyvin. Lehti on kyllä tosi tasokas: olin pitänyt Parnassoa ja Kulttuurivihkoja laadukkaina, mutta Nuori voima meni niistäkin ohi.

Nuori voima -lehden tilaajat saavat myös Kritiikki-lehden, josta sain luettavaksi syksyn 2011 numeron. Kritiikissä sisältää käytännössä pelkkiä kirja-arvosteluja. Löydän tuskin tästä kauheasti uutta luettavaa, kun lukumakuni poikkeaa lehden linjasta. Tarkoitus olisi kuitenkin tutkailla tekstejä tarkemmin ja ottaa opiksi, jos vaikka viimeinkin oppisin itsekin kirjoittamaan kunnollisia arviointeja.

Kaikki lehdet oli tosi tuhteja lukupaketteja ja jos ne lukisi kannesta kanteen, siihen saisi kyllä menemään aikaa. Tässä olisi siis hyvä vaihtoehto matkalukemiseksi.... Tällä perusteella en kyllä lähtisi tilaamaan kumpaakaan lehteä, mutta kertatutustumisena tämä oli hyvä. Saatan kyllä vilkaista sisältöä jatkossakin, jos lehti tulee vastaan, mutta pidän silti mielummin jatkossa kirjat ja lehdet erillään kuten tähänkin asti.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Varokaa juustokiltaa!

Alan Snow: Lierolan kronikka osa 1 - Varokaa juustokiltaa! Otava 2007.

Vaihteeksi kävi hyvä tuuri! Viime aikoina on tuntunut siltä, etten löydä kirjastosta enää sattumanvaraisesti mitään ja jos löydän, onnistun löytämään vain huonoja tai keskinkertaisia kirjoja. Tämänkertainen löytöni oli sen sijaan aika helmi kirja.

Kirjan päähenkilö on Arttu-poika, joka asuu Lierolan kaupungin alapuolella maan alla isoisänsä kanssa. Hän joutuu ruuanhakuretkellä hankaluuksiin, jonka jälkeen hän joutuu seikkailuun kaupungissa. Alueella asuu kaikenlaisia outoja otuksia, esimerkiksi kaalipäitä, järvimerilehmiä ja laatikkopeikkoja. Roistot kaappavat näitä otuksia ja niitä varten on ihan oma suunnitelmansa.

Tykkäsin tästä tosi paljon. Tällainen kevyt ja hauska seikkailullinen fantasiatarina on omaan makuuni juuri sopiva. En siis ole koskaan ollut kauhean innokas lukemaan sellaista kaikkein perinteisintä fantasiaa (siis tyyliin Eddings ja Dragonlance). Kirja oli myös kuvitettu ja se oli kiva lisä tarinaan. Kokonaisuutena tästä tuli vähän mieleen Walter Moersin kirjat. Mutta sitä mä en oikein tajunnut, että millä perusteella kirjaston tietokannassa tällä oli yhtenä asiasanana nonsense. Periaatteessahan melkein mikä tahansa (fantasia)kirja voi olla täysin järjetön, jos sitä oikein alkaa ajatella.

Fantasia on yksi tyylilaji, jota haluaisin lukea enempi ja siksi tuntuukin, että luen sitä liian vähän. Tuntuu kuitenkin hankalalta aloittaa tyyliin viidestätoista tiiliskivestä koostuvaa sarjaa, vaan vaihtelevammin. Sellaista kevyempää, mutta hyvää fantasiaa on ollut vähän vaikeaa löytää, mutta tämä siis osui ja upposi. Tälle on siis olemassa jatkoa parin kirjan verran, muttei kuitenkaan suomeksi.

Risingshadow'n esittely

Lukuhaasteet:
Velhomaailman ihmeisiin perehdyttävä tutkinto - Taikaeläinten hoito
Ikkunat auki Eurooppaan - Britannia

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Runoviikon päätös ja tilannekatsaus

Niin siinä sitten kävi, että en saanut luettua enää seitsemättä runokirjaa tällä viikolla. Kuusi kappalettakin oli ihan hyvä saavutus. Viikon aikana
* Henriikka Tavin runot oli yhtä hyvä kuin ennenkin
* Eppu Nuotion lastenrunot olivat hyvä löytö
* Helena Anhava ja Hal Sirowitz pääsevät tulevaisuudessa uudestaan lukulistalle ja
* Pentti Saarikosken ja Saila Susiluoto eivät innostaneet ollenkaan

Nyt sitten tähän perään vielä pieni tilannekatsaus, että mitä täällä blogissa on lähitulevaisuudessa luvassa:
* arviot on tulossa kahdesta fantasiakirjasta (ja varmaan velhomaailma-haaste jatkuu muutenkin)
* bookcrossing-esittely (olen lupaillut tätä pitkään, teksti on kyllä valmis jo)
* esittely Anne Frankiin liittyvästä kirjasta ja elokuvasta
* Kuusi kovaa kotimaista -lukuhaaste aktiivisesti loppuun

Lisäksi muita lukuhaaste-kirja-arvioita ja elokuva-arvioita on nyt ainakin tulossa, mutten nyt lupaile sen tarkemmin mitään, kun en tiedä ehtimisestäni.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Maininki ennen aaltoa



Helena Anhava: Maininki ennen aaltoa. Otava 1997.

Helena Anhava oli kyllä nimenä tuttu jo ennestään, mutten ollut aikaisemmin yhtään hänen runoaan lukenut. Tämän kirjan olen joskus keväällä raahannut kotiin kirjaston kierrätyskärrystä.

Runot käsittelevät lähinnä ihmisiä ja ajatuksia. Osa on tunnelmakuvauksia ja osa muistuttaa aforismeja. Nyt muuten tuntui vaihteeksi siltä, että tavoitin monesta runosta jonkun syvemmällä olleen ajatuksen (edistystä!). Tässä oli muuten ihan hauskaa vertailla edellisen lukijan merkintöjen kanssa sitä, että tuntuvatko samat runot hyviltä (ei, ei se maku ihan yksiin osunut).

Kokonaisuutena teos oli kuitenkin aika keskitasoa. En inspiroitunut hankkimaan heti lisää tätä samaa, mutten myöskään toisaalta halunnut laittaa kirjaa heti takaisin kiertoonkaan. Positiivista tässä oli kuitenkin se, että sain taas yhden nimen lisää myöhemmin luettavien runoilijoiden listalle ja se on jo ihan hyvä saavutus.


perjantai 15. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Äiti sanoi


Hal Sirowitz: Äiti sanoi. Like 1999.

Joskus olen pyytänyt kirjastonhoitajaa suosittelemaan jotain luettavaa ja kokeilin sitä vaihtoehtoa taas. Pyysin etsimään määritelmällä "helposti lähestyttävää ulkomaista runoutta" ja sain tämän kirjan.

Runojen teemoina on lähinnä äitisuhde ja rakkaus nuoren pojan/miehen näkökulmasta. Suurimmassa osassa runoista idea on siis se, että mitä kaikkea äiti onkaan pojalleen ohjeistanut ja valittanut. Välillä myös isä sanoo sanottavansa.

Runoissa ei ole riimityksiä ollenkaan enkä rytmityksestäkään saa oikein kiinni. Periaatteessa ne siis näyttää olevan runon muotoon rivitettyjä tekstinkappaleita, joissa on vähän tavallisesta proosasta poikkeava tyyli. (Loistavaa runoanalyysia taas kerran.)

Sirowitzista ei tullut uutta suosikkirunoilijaani, mutta hyvä uusi tuttavuus tämä silti oli.  Se on ihan hyvä alku tässä hyvien runojen etsinnässä, jos löydän jonkun runoilijan, jonka tekstejä voisin yleensä lukea enemmänkin ja tässä on nyt sitten yksi.

Niin ja täytyy nyt vielä kehua, että ainakin tässä tapauksessa sain tosiaan kirjastonhoitajalta juuri sitä mitä pyysinkin (ei tosin ollut eka kerta). Suosittelen testaamaan joskus, kun joissakin toisissa blogeissa sain joskus sellaisen käsityksen, että aika harva olisi mitään suosituksia koskaan kysellyt.

Lukuhaasteet:
Kirjallisuuden äidit

torstai 14. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Mitä ne puhuu


Pentti Saarikoski: Mitä ne puhuu. Otava 2012.

Tänä vuonna on kulunut 75 vuotta Pentti Saarikosken syntymästä ja sen kunniaksi on otettu uusia painoksia joistakin hänen kirjoistaan. Yksi uutuuksista on hänen runoistaan äänikirjaksi tehty kokoelma Mitä ne puhuu. Tämä on käsittääkseni julkaistu pelkkänä äänikirjana ja runot on tosiaan napattu mukaan aikaisemmista kokoelmista. Osa niistä on Saarikosken itsensä lukemia.

Edellisen kerran luin Saarikosken runoja vähän yli vuosi sitten, myös silloin oli kyseessä äänikirja. En silloin kauheasti innostunut niistä enkä ole muihin runokirjoihin tässä välissä tarttunut. Vieläkään nämä eivät oikeastaan naksahda kohdalleen, että tuntisin tajuavani niitä tai muuten tykkäisin.

Mä en siis vieläkään ole päässyt eroon siitä ideasta, että runoja pitää ymmärtää ja osata tulkita. Edellisellä kerralla päätin kokeilla näitä paperilla, mutten ole saanut aikaiseksi. Tätä menoa en ehkä ihan heti saakaan enkä ole varma, että haluaisinko edes. Tämä runoviikko taas muistutti sitä, ettei runot vaan ole mun juttu.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Siivekkäät ja Hännäkkäät



Saila Susiluoto: Siivekkäät ja Hännäkkäät. Otava 2000.

Siivekkäät ja Hännäkkäät on Saila Susiluodon esikoisrunokirja. Se sisältää proosarunoja ja siinä olikin yksi tärkeimmistä syistä tarttua tähän kirjaan. Runot on tavallaan lyhyitä aikuisille suunnattuja satuja, jotka sisältävät yleensä naispäähenkilön ja sen lisäksi paljon symboliikkaa esim. susiin liittyen. Tuntuu, etten saanut näistä runoista kunnolla mitään irti ja näitä pitäsi osata tulkita kunnolla, että lukukokemus olisi ollut parempi. Mitään ahaa-elämystä en siis lukiessa saanut. Nettijuttujen perusteella tässä oli joku molempien sukupuolten kehitystarina. On tää niin kätevää, kun voi googlesta tsekata, että mitä mä olisin voinut olla tästä mieltä.... Vaikka juuri tämä kirja ei nyt kamalasti kolahtanutkaan, luen silti edelleen ehkä vähän mieluummin proosarunoja kuin tavallisia.

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Matkalla tullaan suuremmiksi


Äh, Internet Exploret ja Blogger ei oikein ole hyvä kombinaatio, kuten jotkut muutkin on huomanneet. Olin kirjoittanut pidemmän tekstin, mutta kuvan lisääminen ja tallentaminen tökki eniten, niin onnistuin sitten tuhoamaan kaiken alkuperäisen tekstin. (Tässä siis piti olla alun perin enempi tekstiä.)

Eppu Nuotio: Matkalla tullaan suuremmiksi - Valitut runot 1995-2012. Tammi 2012.

Hain siis kirjastosta lasten runokirjoja lorupussin tekoa varten ja löysin sieltä tämän helmen. En lukenut kirjaa vielä kunnolla kokonaan, mutta jo selailulla näki tämän olevan hyvä. Kirjassa on runoja erilaisilla teemoilla, esim. linnut, koirat, ihmiset ja tunteet. Ne sopivat eri-ikäisille lapsille vauvasta koululaiseen asti. Runoja voi lukea ääneen yhdessä tai laittaa lapsen lukemaan itse. Jos hankkisi vain yhden runokirjan kotiin lapsille, tämä olisi hyvä valinta monipuolisuutensa takia.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Runoviikon aloituksena runokirja Toivo


 Nyt starttaa täällä blogissa runoviikko, joka kestää koko tämän viikon. Yritän saada joka päivälle oman postauksen jostakin runoihin liittyvästä aiheesta, mutta varmaksi en voi sitä kuitenkaan vielä luvata. Tarkoitus olisi joka tapauksessa pienentää lukupinoa ja yrittää pelastaa repsahtanut postaustahti sekä saada vähän taas treenattua sitä runojen lukemista ja niistä kirjoittamista.


Henriikka Tavi: Toivo. Teos 2011.

Viikon ensimmäisenä runokirjana on Henriikka Tavin teos Toivo. Tämä on vasta toinen kokonainen kirja, jonka hänen teoksistaan olen lukenut. Aikaisempi lukemani oli siis pari vuotta vanha teos Sanakirja. Niitä muita on tullut vaan selailtua, mutta toisaaltahan se on ihan hyvä, että jotain hyvää on vielä jäljellä.

Nyt olen siis saavuttanut yhden niistä tavoitteista, mitä mietin joskus viime vuonna, kun aloin lukemaan järjestelmällisesti enempi runoja kuin aikaisemmin. Tarkoitus oli siis yksinkertaisesti löytää joku runoilija, jonka teksteistä pitäisin ja jonka runoja tuntisin ymmärtäväni edes jossain määrin. Tähän mennessä olen siis tykännyt Tavin runoista ja tässä on nyt sitten yksi suosikkirunoilijoistani (se vaan pitäisi enää saada selville, että keitä ne muut suosikit sitten ovat).

Tavi on aika välillä luova sanankäyttäjä ja monesti runotkin poikkeavat tosi paljon normaalista kaavasta. Tyyliä kuvattiin jossain joskus kokeelliseksi runoudeksi. Tämän kokoelman runoissa sitä oli vähemmän kuin Sanakirjassa ja tyyli oli nyt enemmän lähempänä "normaalia" runoutta. Teemoina oli esimerkiksi perhosia ja luonto-tunnelmaa, mutta myös kuolemaan liittyviä runoja oli. Jossain nettiarviossa (unohdin jo, että missä) tätä kuvattiin surumieliseksi teokseksi, mutta itse en ollut erityisen paljoa samaa mieltä. Kokoelman nimen mukaisesti oli kuitenkin yleensä mukana myös sitä toivoa.

Toinen blogiarvio löytyi ainakin Merkintöjä-blogista.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Ihminen on iso fasaani

Nyt on taas jumittanut sekä lukeminen että luetuista kirjoista kirjoittaminen, niin tänne ei ole pahemmin materiaalia tullut, kun en ole muutenkaan jaksanut kauhean kulturelli olla. Tarkoitus olisi kuitenkin yrittää korjata tilanne normaalimmaksi taas!

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani. Tammi 2009.

Herta Müller on syntyjään Romanian saksalaisia, joka asuu nykyisin Saksassa. Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 2009. Kyllä mä aina välillä suunnittelen lukevani enempi nobelistien kirjoja, mutten saa useinkaan aikaiseksi. Nyt kuitenkin sain, kun Eurooppa-lukuhaaste houkutteli tarttumaan tähän.

Kirja tapahtuu jossakin Romanian saksalaiskylistä 1950-luvulla. Osa ihmisistä haluaa muuttaa sieltä pois, mutta passin saaminen ei ole helppoa. Elämä ei muutenkaan tunnu olevan kauhean mukavaa ja helppoa. Kirjan aihe ja tyyli eivät siis kumpikaan ole kevyttä luettavaa.

Tämä oli taas niitä kirjoja, jotka piti lukea puoliväkisin loppuun asti. Jos kirja olisi ollut paljonkin paksumpi, niin keskenhän se olisi jäänyt. Yksi syy lukemisen kankeuteen oli Müllerin kirjoitustyyli: kielellisesti se oli aika tökkivää, kun käytössä oli melkein koko ajan vain lyhyitä päälauseita. Samasta aiheesta olisi voinut saada paremmankin kirjan kuin mitä tämä nyt sattui olemaan. Henkilöhahmot eivät mielestäni olleet kiinostavia. Tarinakaan ei tuntunut tempaavan mukaansa ollenkaan, että olisin ollut kiinnostunut tulevista tapahtumista ja tuntui, etteivät tapahtumat meinaa edetä ollenkaan.

Tässä tuli taas lisää vahvistusta sille vanhalle käsitykselleni, että Keltaisen kirjaston kirjat on liian korkeakulttuurisia ja taiteellisia minulle, käytännössä yleensä aina myös outoja. Luin netistä vähän jotain arviointeja tästä ja muista Müllerin kirjoista. Niistä päättelin, että pidin kirjaa huonona, koska en vaan osannut löytää sieltä sitä Müllerin neroutta eikä kirjoitustyylistäkään erottunut tarpeeksi sitä kehuttua runollisuutta ja mitä muuta siellä nyt kuvattiinkaan olevan.

Lukupinossa olisi kyllä odottamassa vielä toinenkin Müllerin kirja, mutta tuntuu, etten tartu siihen nyt vielä ihan heti. Todennäköisesti annan kuitenkin toisen mahdollisuuden, kun se kirja nyt tuolla sattuu omana olemaan.

Marjiksen arvio ja Hesarin arvostelu

Haastesuoritukset:
Ikkunat auki Eurooppaan - Romania

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Kirja-arvio: Soitellaan, soitellaan!



Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan! WSOY 2012.

Sain tämän Sophie Kinsellan uusimman kirjan arvostelukappaleena jo useampi viikko sitten, mutta olin säästellyt kirjaa tarkoituksella lukupinossa.

Kirjan päähenkilö on fysioterapeutti Poppy, jonka oma puhelin varastetaan ja joka sitten löytää toisen puhelimen roskiksesta. Se on bisnesmies Samin sihteerin vanha puhelin, jonne tulee edelleen työasioihin liittyviä viestejä. Poppy etsii hukkaamaansa arvosormusta ja suorittaa häävalmisteluita. Puhelinta hän ei halua palauttaa ihan vielä, kun pyysi ilmoitusta siihen numeroon sormuksen löytymisestä.

Uusi juttu kirjassa oli fiktiiviset, tarinaan liittyvät Poppyn tekemät alaviitteet, jollaisia en muista romaaneissa ennen nähneeni. Se oli hauska idea ensimmäiset 30 sivua, jonka jälkeen käytännössä lopetin niiden lukemisen. Sen jälkeen vilkaisin vielä pari kertaa ja luulen, etten menettänyt mitään. En siis yleensä jaksa missään kirjassa hyppiä alhaalla tai lopussa olevien viitteiden perään, kun se katkoo lukemista ärsyttävästi.

Edellinen Kinsellan kirja Kevytkenkäinen kummitus oli pettymys itselleni. Siihen verrattuna tämä oli taas sitä normaalia laatua: kevyttä viihdettä ja sujuvaa tekstiä. Suosikkikirjailijani chick litin alalla on siis edelleen tässä. Muissa blogiarvioissa jotkut oli miettineet tarinan uskottavuutta. Itse en sitä ajatellut lukiessani, vaan kaikki meni läpi ihan hyvin. Näin jälkikäteen ajateltuna tarinan lähtöasetelma puhelimen löytämisestä ei nyt välttämättä kauhean nerokas idea ole, mutta lopputulos oli kuitenkin mielestäni silti hyvä.

Muita arvioita (keskimäärin ei kauhean innostuneita): Aamuvirkku yksisarvinen, Luettua, Nenä kirjassa, Kellastuneita sivuja, Luettuja maailmoja.

Haastesuoritukset:
Ikkunat auki Eurooppaan - Iso-Britannia
Velhomaailman ihmeisiin perehdyttävä tutkinto - Jästitieto