maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kirja: Tarzan viidakon valtias


Edgar Rice Burroughs: Tarzan viidakon valtias. Kauppakirjapaino 1988.
(Kääntäjä: Jaakko V. Tapio)

Tarzanit on sen verran klassista Afrikka-kirjallisuutta, että pakko oli ottaa edes yksi luettavaksi lukuhaastetta varten.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat viidakkoon jonnekin Sudanin ja Abessinian (nyk. Etiopia) nurkille Itä-Afrikkaan. Viidakossa liikkuu väkeä aika paljon: kaksi amerikkalaista, beduiini- ja arabijoukko, eri afrikkalaisten heimojen edustaja sekä sitten suljetussa yhteisössä eläviä temppeliritarien jälkeläisiä. Kuten kirjan nimikin sanoo, Tarzan on viidakon valtias. Ne, jotka eivät käyttäydy kunnolla eli suostu kunnioittamaan alkuperäisiä asukkaita tai eläimiä, saavat kärsiä.

Luin koko sarjan muistaakseni lukiovaiheessa ja sen jälkeen olen lukenut ehkä pari yksittäistä osaa. Jos kirjoja alkaisi ajatella tarkemmin tai analysoida, kunnolla, niin nämä saisi varmaan kyllä pilattua aika hyvin. Minä en siis analysoi, vaan annan Tarzanin olla ihan rauhassa ylivertainen ja eläinten asua muualla kuin luontaisissa elinympäristöissään.

Se täytyy todeta, että on Tarzan aika sankari edelleenkin. On ihan pakko ottaa koko sarja uusintaluettavaksi.

Lukuhaasteet:
Afrikan tähti - Itä-Afrikka

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kirja (lukudiplomi): Magi (suom. Magiaa)


Angie Sage: Magi. Richters 2005. (suom. Magiaa)
(Kääntäjä: Lisbet Holst)

Lukudiplomin tehtävä: Etsi ja kirjoita kirjastasi fantasiakirjallisuuden tunnuspiirteitä.

Dipomin termisivulla määriteltiin näin: "Fantasiamaailma ja sen tunnuspiirteet - Fantasiakirjallisuudessa kuvataan yliluonnollisia asioita, jotka tapahtuvat todellisessa tai kuvitteellisessa yliluonnollisessa maailmassa."

Määritelmä aiheutti ensin vähän ihmetystä ja sitten kun yritin etsiä kirjasta jotain yliluonnollisuuksia, ei siitä tullutkaan kunnollista listaa. Tässä on ne vähäiset huomioni:
  • kirjassa on joitakin outoja otuksia ja puhuvia eläimiä (esim. viestejä vieviä rottia)
  • osa henkilöistä on maagikoita, jotka osaavat taikoa
  • mukana on joitakin taikaesineitä, kuten ylimaagikon suoja-amuletti
  • tapahtumat sijoittuvat omaan fantasiamaailmaansa eivätkä tavalliseen
Ainakin Marjis on kirjoittanut tästä kunnollisen arvion.

Lukuhaasteet:
Lukudiplomi - Fantasia
Totally British - Modern Women Writers

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Teemamaana Saksa -haasteen kooste

Tänään poikkeuksellisesti kaksi postausta, kun haluan saada tämän koosteen julkaistua nyt saman tien, ettei se unohdu.

Nanna järjesti Teemamaana Saksa -lukuhaasteen, jossa ideana oli lukea saksankielisen Euroopan kirjoja eli niistä kotoisin olevia kirjoja tai tapahtumapaikkakin riitti. Tavoitteenani oli maksimisuoritus eli kuusi kirjaa. Enemmänkin olisin voinut lukea, linkitän sitten tähän jos saan jonkun luettua vielä ennen haasteen virallista loppua lokakuussa.

1. Eva Ibbotson: Kazanin tähti (tapahtuu Wienissä Itävallassa ja Saksassa)
2. Christine Nöstlinger: Neue Schulgeschichten vom Franz (suom. Eppu ja ekaluokka; kirjailija itävaltalainen)
3. Walter Moers: Hurja matka halki yön (kirjailija saksalainen)
4. Kai Meyer: Jäinen valtakunta (kirjailija saksalainen)
5. Günter Grass: Mässingsmusik (kirjailija saksalainen)
6. Angela Sommer-Bodenburg: Pikku Vampyyri luokkaretkellä (kirjailija saksalainen)

Kirja: Pikku vampyyri luokkaretkellä


Angela Sommer-Bodenburg: Pikku Vampyyri luokkaretkellä. Otava 1998.
(kääntäjä: Leena Viljakainen, kuvitus: Magdalene Hanke-Basfield)

Pikku Vampyyri on yksi niistä lastenkirjasarjoista, joihin aikanaan tartuin kun muutkin niitä lukivat ja johon tulee palattua aina välillä uudestaan. Olen tämänkin lukenut aika varmasti, mutta kirja ei tuntunut yhtään tutulta.

Päähenkilö Antonin luokka lähtee leirikouluun viikoksi. Hänen vampyyriystävänsä Anna ja Rydiger tulevat sinne vierailulle. Rydiger esittää olevansa vampyyrifilmin näyttelijä, kun hän on ensin keksinyt haluavansa tekemisiin Antonin luokkalaisen Violan kanssa.

Kirja ei kyllä ollut sarjan parhaimmistoa. Varsinkin loppu tässä tuli vähän yllättäen ja töksähtäen. Sain silti luettavaksi sitä mitä halusinkin: alkuperäisenä tarkoituksenani oli lainata kirjastosta joku nopealukuinen kirja välipalaksi.

Sarjan alkupään kirjoissa on eri kuvittaja, jonka nimeä en tähän hätään saanut tarkistettua. Näihin uudempiin on kuvat tehnyt Magdalene Hanke-Basfield, jonka tyylistä pidän paljon vähemmän. Tyyli on liian pehmeä ja siloiteltu, se vanha rosoisempi sopii paremmin kirjojen tyyliin.

Lukuhaasteet:
Teemamaana Saksa

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Runokirja: Mässingsmusik


Günter Grass: Mässingsmusik. Lindelöws bokförlag 2001.
(kansi: Erling Öhrnell)

Mä sorruin ostamaan tämän kirjan jostain nettikaupasta viime vuonna, kun halvalla sain ja olin päättänyt lukevani enempi runoja. Tähän kokoelmaan on koottu runoja Günter Grassin viidestä runokirjasta.

Mun on kyllä vieläkin tosi hankalaa lukea runoja ja vielä hankalampaa kirjoittaa niistä. Tästäkään en olisi edes yrittänyt blogata, jos ei tuota lukuhaastetta olisi ollut.

Tämä oli ensimmäinen lukemani kirja Günter Grassilta ja en ollut varma, että mitä pitäisin siitä. Näistä runoista ei ainakaan herännyt oikein mitään ajatuksia: muutama oli hyvä ja loput sitä tasoa, että tulipahan luettua.

Lukuhaasteet:
Teemamaana Saksa

torstai 25. huhtikuuta 2013

Novellihaasteen lopetus

Aloitin täällä blogissa viime marraskuussa novellien lukuhaasteen, jossa oli lukuaikaa huhtikuun loppuun asti. Muistakaa siis tulla kertomaan tähän omat suorituksenne kuukauden loppuun mennessä, jos novelleja tämän haasteen puitteissa luitte.

Tässä vielä kertauksen vuoksi tehtävät:

1. Lue määritelmään sopiva teksti ja kirjoita siitä blogiisi valitsemallasi tavalla. Osaan kohdista riittää siis yksi novelli ja osaan vaaditaan kokonaisen kirjan verran. Näistä voit valita yhden, useamman tai vaikka kaikki.
a) mikä tahansa novelli tai novellikokoelma
b) kotimainen novellikokoelma
c) ulkomainen novellikokoelma
d) nuorten novellikokoelma
e) netissä tai lehdessä julkaistu novelli

2. Kokeile lukea novelleja jossain vaihtoehtoisessa olomuodossa eli äänikirjana, sähkökirjana tai sarjakuvana. Yksikin novelli riittää. Voit kirjoittaa valitsemallasi tyylilläja kertoa, oliko lukukokemus erilainen kuin yleensä.

3. Kirjoita arvioivan tekstin sijasta blogiisi joku yleisemmän tason esittelyteksti novelliteemaan liittyen. Valitse näkökulmasi itse: voit kertoa omasta novellisuhteestasi, esitellä suosikki-novellikirjailijasi tms.

4. Kysy kirjastonhoitajalta novellisuosituksia ja määrittele kysyessäsi reunaehdot oman makusi mukaan. Kerro tuloksista, että mitä sinulle suositeltiin, saitko mitä halusit jne.

5. Lue joku novelli sekä alkuperäistekstinä että käännöksenä ja vertaile niitä. Voit myös vertailla mitä tahansa kahta samassa kokoelmassa julkaistua novellia.

Omat suoritukseni jäivät vähän vajaiksi alkuperäisistä tavoitteistani eli kaikkien kohtien tekemisestä. Tässä ovat linkit omiin teksteihini:
1. a) Karel Capek: Puutarhurin vuosi
c) Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
d) Tapani Bagge (toim.): Etsijät
2. Joyous Travel with the Wrong Suitcase

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Tilannetiedotus

Mulla loppuivat edelliset työt ja uudet työt aloitin huhtikuun puolessa välissä pari viikkoa aikaisemmin kuin alun perin piti. Olen nyt siis hautausmaalla töissä puoli vuotta. Mua niin ärsyttää tää työnhaku ja pätkätöiden tuoma epävarmuus, mutta koulutusta vastaavaa vakituista työtä ei vaan ole löytynyt.

Nämä uudet työkuviot siis tarkoittavat, että nettiaikani vähenee ja siten myös blogiin käytetty aika. Mulla ei ole nettiä kotona enkä välttämättä jaksa lähteä iltaisin kirjastoon siirtämään tikulta blogitekstejä Bloggeriin. Mä olen varastoinut tänne luonnoksiin jonkun verran tekstejä lähinnä elokuvista ja sarjakuvista, joita sitten laitan julkaisuun aina tarpeen mukaan. Muut tekstit on sitten sen varassa, mitä ehdin tikulle tehdä viikon aikana ja sitten viikonloppuisin tai töitten jälkeen laittaa tänne.

Alkuvuonna en ole oikein jaksanut lukea kunnolla, mutta nyt sekin saattaa muuttua, kun kirja on kiva ottaa työmatkalle bussiin mukaan. Mä yritän saada noita lukuhaasteita hoidettua loppuun, niin täällä julkaistavat kirja-arviot ovat sitten varmaan lähinnä niihin liittyviä.

Kerkisin just työpätkien välissä käydä lomalla Itävallassa ja siellä lähinnä Wienissä. Kuvat on edelleen kamerassa, mutta vähän epäilen, etten saa aikaiseksi siitä(kään) reisuusta kunnon postausta.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kirja: Kulinaristin kuolema


Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema. Gummerus 2011.
(kääntäjä: Lotta Toivanen)

Kulinaristin kuolema on Siilin eleganssista tunnetun Muriel Barberryn esikoisromaani. Kirja kertoo ruokakriitikosta, joka on kuolemaisillaan. Hän muistelee elämäänsä ja erilaisia ruokia yrittäen samalla muistaa, että mistä tulee hänen ajattelemansa tietty erikoinen maku. Osa luvuista on kerrottu eri tavoin hänen elämäänsä liittyvien ihmisten näkökulmasta.

Mulla oli ennakko-oletuksena, että tämä on liian korkealentoinen taideromaani omaan makuuni. No, tämä ei oikeastaan ollut taideromaani eikä kyllä korkealentoinenkaan, vaan positiivinen yllätys. Kirja oli sopivan pituinen (noin 180 sivua suomennoksessa), kun pidempänä tämä ei ehkä olisi säilynyt yhtä kiinnostavana. Tavallaan tykkäsin tästä, vaikka en itse olekaan mikään kulinaristi, vaan aika ruokarajoitteinen. Pitäisi varmaan pistää se Siilin eleganssi myös lukulistalle....

Lukuhaasteet:
Books on France

Translation: Original title in French is Une gourmandise. Main person is a food criticist, who's going to die. He's thinking about different food and trying to bring back a memory about a specific taste. I kind of liked this book.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kirja: Tanssiaiset


Irène Némirovsky: Tanssiaiset. Gummerus 2007.
(Kääntäjä: Anna-Maija Viitanen, kansi: Jenni Noponen)

Kirjailija Irène Némirovsky oli kotoisin Venäjältä, mutta asui Ranskassa. Hän oli juutalainen ja kuoli keskitysleirillä vuonna 1942. Tämä kirja on kirjoitettu 1930-luvulla.

Tanssiaiset on pienoisromaani, joka kertoo nousukasperheen ensimmäisten tanssiaisten järjestelystä. Perheen tytär ei saa osallistua niihin eikä ole muutenkaan tyytyväinen elämäänsä, kun äiti ei välitä ja vain määräilee kaikesta.

Mulla on hämärä muistikuva, että mä olisin lukenut tämän joskus aikaisemmin enkä olisi tykännyt sillä kertaa. Nyt mä kyllä tykkäsin tästä. Lyhyeen kirjaan oli saatu mahtumaan toimiva tarina, joka säilytti kiinnostavuutensa koko ajan. Olisin silti ehkä toivonut tämän olevan vähän pidempi, kun jäi kiinnostamaan, että mitä tämän jälkeen tapahtui.

Lukuhaasteet:
Books on France
Kirjallisuuden äidit

Translation: Original title in French is Le Bal. Family is arranging dance, but daughter of family can't come there and she doesn't like it. Book is very short, but story is still good, so I liked this.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kirja: Frida ja Frida

Emma Juslin: Frida ja Frida. Teos & Söderströms 2008.
(kääntäjä: Jaana Nikula, kansi: Beni Juslin / Helena Kajander)

13-vuotias Selma asuu isossa perheessä Suomessa pienellä paikkakunnalla. Hänen isosiskonsa Irina on Pariisissa opiskelemassa kuvataidetta ja on aloittanut suhteen ruotsalaisen Fridan kanssa. Tarinaa kerrotaan vuorotellen molempien tyttöjen näkökulmasta.

Kirja on vähän niin kuin nuortenkirja, muttei silti oikeastaan ole sellainen. Tavallaan tässä oli kahden kirjan ainekset: taiteilijaelämää Pariisissa ja perhe-elämää Suomessa. Tästä olisi tullut omasta mielestäni parempi, jos olisi keskitytty vain jompaankumpaan eikä yhdistetty niitä. Suomi-osio oli kiinnostavampi ja olisin halunnut kirjan keskittyvän vain siihen.

Mulla oli vähän ristiriitaiset odotukset kirjan suhteen. Kirjan alun vertaus Sound of Musiciin sai mut kiinnostumaan siitä ja ajattelemaan kyseessä olevan hyvän kirjan. Samaan aikaan olin kuitenkin melko varma, etten pidä tästä.

Takakannesta sitaatti: "Juslin kirjoittaa proosaa, jonka kieli ylittää kaikki tarpeettomat rajat. Hän tekee sen niin hauskasti, että lukijaa alkaa samalla itkettää." Meinasin tukehtua tässä kohtaan. Muutenkin takaliepeen ylistävät arviot oli vähän liikaa.

En siis ymmärrä, että millä aineksilla tämä kirja on kaikki ne kehut saanut. Mulle tämä ei antanut oikein mitään ja tuntui, että jotakin jäi puuttumaan. Kielellisesti ja tyylillisestikään tämä ei ollut mitenkään erityinen.

Luulen, että tämä olisi pitänyt lukea alkuperäiskielellään ruotsiksi. Tämä tuntui monta kertaa sellaiselta kirjalta, josta olisi voinut tavoittaa jotakin enemmän alkuperäistekstistä kuin käännöksestä. (Vaikka en kyllä usko, että tämä kauhean huono käännöskään oli, mutten ole myöskään tehnyt mitään vertailua.)

Lukuhaasteet:
Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Kirja: Tsaarin kuriiri


Jules Verne: Tsaarin kuriiri. WSOY 1977.
(kääntäjä: Martta Tynni, kansi: Ami Hauhio)

Tsaarin kuriirin tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun Venäjälle. kertoo Mikael Strogovista, jonka pitää viedä Moskovasta tsaarin viesti suuriruhtinaalle Irkutskiin toiselle puolelle maata. Kuriirilla on edessään vaarallinen tuhansien kilometrien matka, joka kulkee Siperian sota-alueiden läpi.

Ala-asteella viidennellä tai kuudennella luokalla opettaja aloitti lukemaan tätä kirjaa meille ääneen, muttei päässyt koskaan loppuun asti - kuten ei myöskään sitä toisena vuonna luettua kirjaa. Muita Jules Vernen kirjoja olen lukenut itse  kyllä useita vuosien varrella, mutta tätä en koskaan, pelkän Aku Ankka -version vain.

Osa Vernen kirjoista on aika tylsiä, mutta tämä ei kuulunut niihin, vaan oli aika kiinnostava. Tämä ei siis ole luokiteltavissa tieteiskirjallisuudeksi ja voi olla, että pidin tästä juuri siksi. Tarina oli kiinnostava ja juuri sopiva lentokoneessa luettavaksi.

Koska tämä lukemani kappale oli Bookcrosing-kirja, niin tökkään tähän vielä linkin sen journaliin.

Lukuhaasteet:
Books on France

Translation: I read book Michel Strogoff (original French title) by Jules Verne. Book is located to Russia at 19th century. It's telling a story about a courier, who's traveling a long route. I liked this more than some other books by Verne.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kirja: Ihmisiä telineillä


Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä. Gummerus 2008.
(kansi: Jenni Noponen, äänikirjan lukija: Kai Lehtinen)

Tämä on toinen lukemani kirja ikinä Kalle Päätalolta. Luin yläasteella yhden sota-aiheisen koulua varten, mutten sen jälkeen sitten ole tullut tätä ennen tarttuneeksi mihinkään muuhun. Tämän Päätalon esikoisteoksen löysin äänikirjana kirjastosta.

Kirjan päähenkilö on rakennusmestari Mauno Joensivu, joka toimii vastaavana mestarina kerrostalotyömaalla. Siellä työskentelee useita erilaisia miehiä ja naisia eri tehtävissä. Jonkin verran seurataan myös Joensivun elämää työmaan ulkopuolella. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Tampereelle.

Minulla on rakennusalan koulutus, mutta työkokemusta on yhdyskuntapuolelta eikä taloraksalta. Tämä taustani voi olla yksi syy siihen, miksi pidin kirjaa kiinnostavana. Se ei siis tosiaankaan ollut tylsä pituudestaan huolimatta. Tällä pituudella olisi voinut olla mukana turhaa lätinää, mutta eipä ollutkaan - seurasin tarinaa koko ajan kovalla mielenkiinnolla. Päätalolla on jotenkin omanlainen tyyli kuvailla asioita, aika vähäsanainen, mutta kuitenkin tietyllä lailla kuvaileva.

Oli kiinnostavaa vertailla, miten ala on muuttunut kirjan ajoista verrattuna nykyaikaan. Koneellistuminen ja elementtirakentaminen ovat tuoneet helpotusta käsityövaltaiseen työskentelyyn. Nykyisin työntekijät taitavat olla vähemmän erikoistuneita kuin ennen ja työtehtävät jaetaan kai vähän eri tavalla eri rakennusvaiheiden aikana. Enää ei ole niin helppo päästä töihin ja vaihdella työmaita kuin kirjan kuvaamana aikana.

Monet nuoret ja naisihmiset eivät tunnu arvostavan Kalle Päätaloa ja hänen tuotantoaan moititaan usein vaikkei olisikaan edes kokeiltu yhtäkään kirjoista. Suosittelen kokeilemaan. P.S. Rakastan kirjoja -Sara ainakin innostui Päätalosta tämän kirjan jälkeen.

Lukuhaasteet:
Kiinteistöhaaste

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Kirja: Sydämen mekaniikka


Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka. Gummerus 2011. 
(kääntäjä Lotta Toivanen, kansi Jenni Noponen)

Sydämen mekaniikan päähenkilö on Jack, jolle laitetaan vauvana sydämen tueksi käkikello. Hän ei saa rakastua tai mitään muutakaan vastaavaa, koska kello ei kestäisi vahvoja tunteita. Hän kuitenkin tapaa lapsena pienen laulajattaren, jota ei saa mielestään pois. Muutaman vuoden kuluttua Jack lähtee kotikaupungistaan Edinburghista Espanjaan laulajatarta etsimään.

Tästä ei oikein ottanut selvää, että onko kyseessä aikuisten vai nuorten kirja, mutta pääsääntöisesti tätä on taidettu luokitella kirjastoissa aikuistenosastolle. Kirja oli vähän jotenkin hämmentävä tyyliltään, mutta kuitenkin aika hyvä. Tämä on niitä kirjoja, joista ei vaan oikein irtoa mitään sanottavaa sen hyvyydestä huolimatta. Tai no voisihan tätä kuvailla vaikka nopealukuiseksi, sujuvasanaiseksi tai vaikka miksi, mutta en mä saa puettua sanoiksi kirjan hienoutta ja sen herättämää tunnetta.

Mä vähän järkytyin, kun googlaamisen jälkeen luin muista blogiarvioista ensiksi Lukuisan ja P. S. Rakastan kirjojan negatiiviset arviot. En aina viitsikään etsiä googlesta tekstejä lukemistani kirjoista, mutta tämän jälkeen taidan jättää sen entistäkin useammin väliin, kun meni kirjan aiheuttama fiilis kokonaan pilalle. Olihan niitä positiivisempiakin tekstejä netissä (esim. Lumiomena), mutta fiilis kerkisi mennä jo.

Lukuhaasteet:
Books on France

Translation: Name of book is in French Le Mécanique du coeur. It's about a boy who has a clock in place of his heart and that's why he shouldn't fall in love, but he's doing it anyway. I liked this, but can't really explain why.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kirja: Neljän tytön kirjakimppa


Rhian Tracey: Neljän tytön kirjakimppa. Karisto 2005.

(Kääntäjä: Laura Syysniemi)

Neljän tytön kirjakimppa on Siskodisko-sarjaan kuuluva nuortenkirja. Sen päähenkilöt ovat lukutoukka Mary, hiljainen Bea, Amerikasta muuttanut Atlanta ja pahis Meena. He ovat englantilaisia 15-vuotiaita ja kaikki samassa koulussa. He kokoontuvat radion lukupiiriä varten Marya lukuunottamatta vastentahtoisesti. Kaikilla omat ongelmansa ja ajan kuluessa tytöt ystävystyvät.

Kaikki tytöt ovat kirjassa vuorotellen kertojina. Joissakin väleissä olevat kursivoidut selittävät osiot ovat turhia, ne ovat turhaa lässytystä kun tyttöjen omat kertomat asiat riittäisivät. Olen lukenut tämän useamman kerran jo aikaisemmin ja tykännyt. Joku näissä kirjoihin liittyvissä kirjoissa jaksaa kiinnostaa aina vaan.

Muille näitä nykyajan tyttökirjoja haastetta varten lukevia suosittelen tätä Siskodisko-sarjaa. Sarjassa on sekä suomalaisia että ulkomaisia kirjoja ja ne kertovat ihan tavallisten tyttöjen arjesta.

Lukuhaasteet:
Totally British - Modern Women Writers
Nykyajan tyttökirjat

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kirja: I stormens spår (Meri yksin ystäväni)


Anni Blomqvist: I stormens spår. LT's förlag 1975. (suom. Meri yksin ystäväni)

I stormens spår on Myrskyluodon Maija -sarjasta tunnetun Anni Blomqvistin ensimmäinen romaani, joka julkaistiin ensimmäistä kertaa 1960-luvulla. Se on osittain omaelämänkerrallinen.

Tapahtumat sijoittuvat Ahvenanmaan saaristoon, josta kirjailijakin oli kotoisin. Kertoja menettää miehensä ja vanhamman poikansa myrskyssä merellä, jonne nämä ovat lähteneet kalastamaan. Suurimman osan kirjasta hän muistelee perhe-elämää ennen onnettomuutta: suhteen alkuvaihetta miehensä kanssa ja lasten saamista.

Tämä on niitä kirjoja, joista en oikein osaa määritellä, että mikä tässä kolahti. Oliko se sitten kirjoitustyyli vai mikä, mutta joka tapauksessa tykkäsin. Myös Maija-sarja on pakko saada luettua jossain vaiheessa.

Lukuhaasteet:

Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kirja (lukudiplomi): Lassie palaa kotiin


Eric Knight: Lassie palaa kotiin. WSOY 1987.
(kansi: Maija Karma, kääntäjä: T. J. Kivilahti)

Lukudiplomin tehtävä: Kirjoita uutinen kirjan tärkeimmästä tapahtumasta.

Oma viritykseni on sellaiselle pikku-uutisten tai paikallisten palstalle tarkoitettu.

Koira käveli Skotlannista Englantiin
Englantilaisen Carragloughin perheen skotlanninpaimenkoira Lassie myytiin Rudlingin herttualle. Herttua vei koiran Yorkshirestä maatilalleen aivan pohjoisimpaan Skotlantiin, mutta se karkasi sieltä. Lassie käveli satojen kilometrien matkan kesäkauden aikana takaisin vanhaan kotiinsa. Carragloughit eivät tiedä, mitä kaikkea koiralle on sinä aikana tapahtunut, mutta se oli palatessaan huonossa kunnossa. Nyt Lassie on taas kuntoutunut ja saa jäädä rakkaan perheensä luokse.

Lukuhaasteet:
Lukudiplomi - Aarresaari
Totally British - Modern Men Writers
Kirjavuori Mount Everestille
(edit: haasteet päivitetty)

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Ainon äiti on vihainen ja muita Aino-kuvakirjoja

Yritin miettiä Kirjallisuuden äidit -lukuhaasteen takia lastenkirjoja, joissa äiti tai äitiys olisi keskeisessä roolissa, mutta ainakaan omasta kirjahyllystä niitä ei mitenkään erityisen runsaasti löytynyt. Kaivoin hyllystä pinon vanhoja Kristiina Louhen tekemiä Aino-kuvakirjoja, jotka olivat lapsena pitkällä kirjasuosikkieni listalla.

Muistin ensin, että Aino olisi asunut kahdestaan äitinsä kanssa, mutta perheenjäseniä olikin useampia. Muutamassa kirjassa äiti vilahti sen verran ohimennen, ettei äitisuhdetta päässyt analysoimaan. (Näistä kirjoista siis oikeastaan vaan ensimmäinen on suoritus lukuhaasteeseen, muut tulee vähän niin kuin "kaupan päälle".)


Omistamistani Aino-kirjoista kirjassa Ainon äiti on vihainen (Weilin+Göös 1986) ollaan eniten tekemisissä äidin kanssa. Äidillä särkee päätä ja lapset ottavat hermoille, kun ei kykene kunnolla lepäämään. Se on aika normaalia, että aina ei jaksa ja tässä kirjassa saadaan jonkunlainen sovintokin aikaiseksi. Vähän kyllä ihmettelen, että tarvitsevatko lapset oikeasti kirjaa käsittelemään sitä, että vanhemmat saattavat joskus suuttua. Mutta toisaalta sitten tämä sopii ihan hyvin mukaan sarjaan, jossa käsitellään ihan aitoa lapsiperheen arkielämää.

Kirjassa Aino ja pakkasen poika (Weilin+Göös 1985) perheeseen on tullut vauva. Äidillä menee paljon aikaa vauvan kanssa, mutta toisia lapsia ei kuitenkaan unohdeta, vaikka hetkittäin siltä voi vaikuttaakin. Muutama osa myöhemmin, kirjassa Aino tahtoo mukaan (Weilin+Göös 1988) äidillä ei tunnu olevan ollenkaan aikaa Ainolle, vaikka vauvakin on jo kasvanut. Luultavasti lapset vaativat aika usein leikkimään tai lukemaan kanssaan, mutta aina ei vaan ehdi.

Aino ja tuhmat luistimet (Weilin+Göös 1987) taas esittelee sitä toista puolta äidistä: hän on enempi mukana lasten touhuissa ja lohduttaa, kun luistelu ei suju. Näiden neljän kirjan otannan perusteella sain tuntuman, että Ainon äiti on aika normaali pienten lasten äiti. Varmaan Aino itsekin on pitää äitiään hyvänä äitinä, vaikka välillä vähän kiukuttaakin.

Lisähuomautuksena vielä sen verran, että nämä ovat muuten siitä hyviä kuvakirjoja, että sarjan aikana lapset kasvavat ja tarina etenee jonkin verran.

Lukuhaasteet:
Kirjallisuuden äidit

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Sarjakuva: Yotsuba&! 11


Kiyohiko Azuma: Yotsuba&! 11. Punainen jättiläinen 2012.

Laura joskus suositteli Yotsuba&!-mangaa ja siitä on tullut sen jälkeen yksi suosikkisarjoistani. Suomessa on saatu suunnilleen kiinni Japanin julkaisutahti, niin uusia osia tulee nykyään aika hitaasti. Tätä toistaiseksi uusinta on tullut säästeltyä lukupinossa hetkisen aikaa.

Yotsuba on viisivuotias tyttö, joka on aika välitön ja ihmettelee uusia asioita. Jokaisessa luvussa hän tutustuu johonkin uuteen asiaan, tässä osassa esimerkiksi nuudeleiden tekoon ja kastanjoiden keräämiseen. Tämä on pääosin aika iloinen ja hauska sarjakuva, joka kuvaa omasta mielestäni hyvin lapsen maailmaa.

Tämä on yksi niistä sarjoista, jota suosittelen mielelläni silloin, kun ihmiset haluavat kokeilla jotakin mangaa ensimmäisiä kertoja tai kaipaavat muuten uusia suosituksia. Mielestäni tämä on sellainen sarja, josta on helppo lähteä liikkeelle. Tämä ei myöskään ole piirrostyylinsä eikä tarinansa puolesta sitä kaikkein tyypillisintä mangaa, joten länsimaalaisten tai vähän sarjakuvia lukeneiden on molempien helppo aloitella tästä.

Sarjan tekijä Kiyohiko Azuma on tehnyt myös Azumanga Daioh -nimistä strippisarjakuvaa. Siinä ei kuitenkaan tunnu olevan samaa henkeä kuin Yotsubassa tai en ainakaan itse ole siitä innostunut yhtä paljon. Pitäisi kuitenkin varmaan testata sitä uudestaan sillä aikaa kun odottelen Yotsuban uutta jatko-osaa.

Lukuhaasteet:
Seitsemän sarja