keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Tuntemattomat tyttökirjat -haaste
Osallistuin Sinisen linnan kirjaston Marian järjestämään Tuntemattomat tyttökirjat -lukuhaasteeseen, jota varten piti lukea vähemmän tunnettuja tyttökirjoja.
1. Mary Marck: Luokan ikävin tyttö
2. Mary Marck: Minnan syyslukukausi
3. Mary Marck: Toverien kesken
4. Mary Marck: Luokan merkkihenkilöitä (KV)
5. Rauha S. Virtanen: Ruusunen
Lukemani määrä jäi aika pieneksi. Olen kyllä aikuisiällä lukenut paljonkin tyttökirjoja, mutta jossain vaiheessa alkoi tuntua, että olen jo lukenut ne kaikki, niin käytännössä sitten lopetin melkein kokonaan. Toki olisin voinut tätä haastetta varten lukea jotain uudestaan, mutta....
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
2x Astrid Lindgrenin kuvakirja
(Olen itse tämän viikon Saksassa ja pistin tämän tulemaan ajastettuna.)
Astrid Lindgren, Ingrid Nyman: Peppi keksii pönkin. WSOY 2008.
Kirjassa Peppi saa taas yhden spontaaneista älynväläyksistään: hän keksii sanan pönkki ja haluaa heti saada tietää mikä se on. Hän lähtee Tommin ja Annikan kanssa kiertelemään kaupungilla ja ottamaan asiasta selvää, mutta kukaan ei tunnu tietävän mikä pönkki on. Onneksi asia kuitenkin selviää lopuksi, ettei se jää vaivaamaan Peppiä eikä lukijaa.
Tarina on irroitettu kuvakirjaksi Lindgrenin aikaisemmasta kirjasta Peppi Etelämerellä. Kuvat tähän on koottu eri kirjoista. Samalla tekniikalla on toteutettu pari muutakin Peppi-aiheista kuvakirjaa, että teksti ja kuvat on yhdistetty useammasta eri kirjasta. Paljon Lindgrenin kirjoja lukeneena pidän kuitenkin eniten niistä kuvakirjoista, joita ei ole jo aikaisemmin julkaistu jossain kertomuskirjoissa. Tämä nimenomainen tarina on silti joka tapauksessa hyvä ja hauska. Peppi-kuvakirjoista se on sieltä paremmasta päästä.
Astrid Lindgren, Ilon Wikland: Punasilmäinen lohikäärme. WSOY 2003.
Tarina Punasilmäinen lohikäärme on julkaistu alun perin yhdessä Astrid Lindgrenin satukokoelmista. Siinä kerrotaan kahdesta lapsesta, jotka löytävät perheensä sikojen karsinasta pienen lohikäärmeen. Omasta mielestäni tarina oli aika surullinen, mutta siitä huolimatta lukemisen arvoinen.
Ideana on tosi kiva, että ihan arkiseen ympäristöön on sotkettu pieni lisäys fantasiaa. Tämä on suunnilleen ainoa Lindgrenin kuvakirjoista, jossa on mukana edes jonkinlaisia fantasiaelementtejä. Kaikki muut kuvakirjat taitavat siis pohjautua tavalla tai toisella niihin realistisiin kertomuskirjoihin. Kirjassa on Ilon Wiklandin kuvitus, joka on sitä samaa perinteistä tuttua laatua kuin aina ennenkin.
Astrid Lindgren, Ingrid Nyman: Peppi keksii pönkin. WSOY 2008.
Kirjassa Peppi saa taas yhden spontaaneista älynväläyksistään: hän keksii sanan pönkki ja haluaa heti saada tietää mikä se on. Hän lähtee Tommin ja Annikan kanssa kiertelemään kaupungilla ja ottamaan asiasta selvää, mutta kukaan ei tunnu tietävän mikä pönkki on. Onneksi asia kuitenkin selviää lopuksi, ettei se jää vaivaamaan Peppiä eikä lukijaa.
Tarina on irroitettu kuvakirjaksi Lindgrenin aikaisemmasta kirjasta Peppi Etelämerellä. Kuvat tähän on koottu eri kirjoista. Samalla tekniikalla on toteutettu pari muutakin Peppi-aiheista kuvakirjaa, että teksti ja kuvat on yhdistetty useammasta eri kirjasta. Paljon Lindgrenin kirjoja lukeneena pidän kuitenkin eniten niistä kuvakirjoista, joita ei ole jo aikaisemmin julkaistu jossain kertomuskirjoissa. Tämä nimenomainen tarina on silti joka tapauksessa hyvä ja hauska. Peppi-kuvakirjoista se on sieltä paremmasta päästä.
Astrid Lindgren, Ilon Wikland: Punasilmäinen lohikäärme. WSOY 2003.
Tarina Punasilmäinen lohikäärme on julkaistu alun perin yhdessä Astrid Lindgrenin satukokoelmista. Siinä kerrotaan kahdesta lapsesta, jotka löytävät perheensä sikojen karsinasta pienen lohikäärmeen. Omasta mielestäni tarina oli aika surullinen, mutta siitä huolimatta lukemisen arvoinen.
Ideana on tosi kiva, että ihan arkiseen ympäristöön on sotkettu pieni lisäys fantasiaa. Tämä on suunnilleen ainoa Lindgrenin kuvakirjoista, jossa on mukana edes jonkinlaisia fantasiaelementtejä. Kaikki muut kuvakirjat taitavat siis pohjautua tavalla tai toisella niihin realistisiin kertomuskirjoihin. Kirjassa on Ilon Wiklandin kuvitus, joka on sitä samaa perinteistä tuttua laatua kuin aina ennenkin.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Kirja: Juha Honkonen & Jussi Lankinen - Huonoja uutisia
Into kustannus julkaisee paljon kiinnostavia pamfletteja, joita olen usein tullut vilkuilleeksi, vaikken muista yhtään lukeneeni kokonaan aikaisemmin. Tyylilaji yleiselläkin tasolla on kiinnostava, vaikka onkin yleensä omaan aikaansa sidottu. Tämän syksyn uutuuksista luin Huonoja uutisia -kirjan, jonka pyysin arvostelukappaleena.
Kirja keskittyy analysoimaan journalismin tämänhetkistä ja tulevaa tilaa Suomessa. Käsittelyssä on lähinnä sanomalehtimaailma, ei aikakakauslehdet. Tekijöillä on kova huoli lehtien sisällön laadukkuudesta.
Isot mediatalot vähentävät työntekijöitä, vaikka firmoilla menisikin taloudellisesti suhteellisen hyvin. Toimittajien määrän väheneminen vaikuttaa sekä jäljelle jäävien työoloihin että lehden laatuun. Monet joutuvat tekemään myös pätkätöitä ja alan liikakoulutuksen takia uusia tulijoita on aina jonoksi asti, vaikka edelliset työläiset palaisivatkin loppuun. Erikoistoimittajia on vähennetty, joten monilla osa-alueilla asiantuntevuuskin on vähentynyt. Freelancereita käytetään hyväksi ja sopimukset ovat ihan mitä sattuu.
Työt pitää tehdä kiireellä eikä taustatöitä ehditä enää tekemään samalla tavalla kuin ennen. Monien lehtien sivukokoa on pienennetty ja sivumäärä on pienempi. Myös juttujen määrä on yleensä pienempi. Kiire on yksi syy siihen, miksi usein sorrutaan ottamaan lehdistötiedotteita suurissa määrin juttumateriaaliksi ja siteerataan toisia lehtiä eikä tehdä alusta alkaen uusia omia juttuja.
Myös internet vaikuttaa lehtien tulevaisuutta, mutta paperilehtien kuoleman ajankohtaa on vaikea ennustaa. Netti nopeuttaa työtahtia ja monet jutut ovat jo vanhoja seuraavassa lehdessä. Netissä tehdään usein "klikkausjournalismia" vetävillä otsikoilla kunnon juttujen sijasta. Tilaajien määrä on vähentynyt eivätkä netissä kotonaan olevat nuoret edes ole oppineet samalla tavalla lehtien tilaajiksi kuin vanhemmat ihmiset. Kirjassa pohdittiin jonkin verran myös nettiaineiston maksullisuutta ja lukulaitteiden lisääntymistä, joilla lehden lukeminen eroaa sekä tavallisesta että verkkolehdestä.
Haaveilin itse joskus toimittajan urasta, mutta sitten realismi on iskenyt kehiin. Vakituisen työn saaminen on alalla sen verran kiven alla, etten itse halua sellaiseen epävarmuuteen lähteä, kun olen pätkätöitä tehnyt jo ihan riittävästi toisilla aloilla. Tämä blogi toimiikin jossain määrin toimittajan uran korvikkeena ja samalla kirjoitusharjoituksena, jos sille uralle sattuisin pääsemään joskus.
Toimittajuus kuitenkin kiinnostaa edelleen sen verran, että kirja tuli luettua mielenkiinnolla. Se toimi samalla reality checkinä, että alanvaihto ei todellakaan kannata. Kirja oli tehty kunnon asiantuntemuksella ja taustatyökin vaikutti olevan kunnollista. Siinä oli esitelty tutkimustuloksia ja vertailtu itse tapahtuneita muutoksia. Pitää tutustua tarkemmin Innon pamflettivalikoimaan, että mitä kaikkea sieltä löytyy. Jos sarjassa on muitakin yhtä laadukkaita aiheeltaan kiinnostavia kirjoja, ne tulevat pääsemään lukupinoon.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Sarjakuva: Muumeja ranskaksi
Tove Jansson: Moomin et les brigands. Le petit lézard 2008.
Mä olen lukenut treenatakseni ranskaa jo parin kirjan verran muumisarjakuvia en francais. Nämä on siitä parempia kuin suomiversiot, että yhdessä kirjassa on useampi tarina. Koska osallistun kirjalla lukudiplomi-haasteeseen, niin tein myös tällä kertaa diplomitehtävän.
Tehtävä: Kirjoita kirjan päähenkilölle ostoslista. Perustele valitsemasi ostokset.
Päähenkilö on Muumipeikko, jonka ostoslista voisi näyttää tältä:
* rannekoru Niiskuneidille
* pussi polkagris-karkkeja
* snorkkeli
* uusi puukko
* narua leijaa varten
Muumipeikko on ystävällinen hahmo, joka kuitenkin aika pitkälti yrittää miellyttää muita. Siksi hän vie Niiskuneidille korun ja muille jakaa sitten karkkeja. Lapset haluaavta kaupasta usein jotain syötävää, niin myös siksi karkit ovat listalla (muilta osin oletin Muumimamman huolehtivan ruokapuolesta). Muumit käyvät uimassa tosi paljon eikä Muumipeikolla ole snorkkelia, mutta ajattelin, että hän voisi pidemmillä sukelluksilla haluta sellaisen. Rakentelujuttujakin on kovasti menossa, siksi uusi puukko on tarpeellinen. Jossain kohtaa kirjassa vilahti pino leijatarvikkeita ja siitä keksin lisätä listalle narun, kun ei Muumitalossa kuitenkaan ihan kaikkia mahdollisia rakennustarvikkeita voi olla.
Lukuhaasteet:
Underbara finlandssvenskor vid papper - Barn- och ungdomsböcker
Lukudiplomi - Ilmarin ihmelääke
torstai 18. lokakuuta 2012
Kirja: Anni Swan - Iris rukka
Anni Swan: Iris rukka. WSOY 1994.
Lukudiplomin tehtävä: Vertaile kirjan henkilöitä, paikkoja ja tapahtumia nykyaikaan. Kirjoita tai piirrä.
Päähenkilö Iris lähtee maalta sukulaistensa luokse kouluun Helsinkiin. Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1916, jonka jälkeen maailma ja ihmiset ovat muuttuneet. Muutto maalta kaupunkiin opiskelemaan, perhesuhteet ja elämäntilanteen muuttuminen ovat edelleen ajankohtaisia teemoja, mutta nykyään asiat eivät välttämättä suju samalla tavalla kuin kirjassa.
Maaseudun ja kaupungin ero on nykyään pienempi, joten Iriksen kaltaisen täydellisen maalaistytön löytäminen on huomattavasti vaikeampaa. Nykyään hänet olisi laitettu kouluun jo kotisedullaan ja monta vuotta aikaisemmin. Nykyaikana hän siis olisi varmasti jo oppinut samaan ikään mennessä paremmille tavoille, joita helsinkiläiset yrittivät häneen turhaan istuttaa.
Enää ei lähetetä lapsia samalla tavalla kauas kouluun kuin ennen eikä Heinosen perheenkään tarvitsi rahatilanteen muuttuessa enää ottaa koululaisia täysihoitoon oman toimeentulon varmistamiseksi. Heinosen perheen tärkeimmät asiat ovat seurapiirit, hienot vaatteet ja hyvä imago. Seurapiirejä ei enää nykyisin ole eikä tyttöjen seuraelämään siirtyminen ole enää tavoitteena perheissä. Hienostelijoita on toki nykyäänkin, mutta maailma on muuttunut ja Heinosten kaltaisia ihmisiä ei sellaisenaan enää löydy.
Jos ajatellaan muita nuoria päähenkilöitä kuin Iristä ja Heinosia, he ovat tavallisia, reiluja ja kilttejä nuoria. Sellaisia ihmisiä löytyy edelleenkin, että jossain määrin nuorison perusaines on ollut samanlaista. Niitä kapinoivampiakin on varmasti ollut jo aikoinaan, mutta tähän kirjaan heitä ei ole sopinut mukaan.
Pääosa aikuisista tuntuu erilaisilta kuin nykyaikuiset. Heinosen rouva on sellainen perinteinen hermoheikko hienostelija. Iriksen holhooja kaupungissa on ärsyttävän tiukka vanhapiikatäti, joka on jäänyt edelliselle vuosisadalle. Isä on vuosia poissa soittamassa viulua maailmalla eikä ilmoittele itsestään ollenkaan. Työntekijät maaseudulla ovat perinteisiä maatalousammattien harjoittajia ja täysiä maalaistolloja ihan kuin Iriskin alussa.
Tapahtumaympäristöä ei kuvailla kaupungissa niin paljoa kuin maalla. Yksinkertaisia maalaistaloja syrjässä kaikesta on olemassa vieläkin. Helsingin keskustan seutukaan ei ole muuttunut niin paljoa sadassa vuodessa kuin se olisi voinut: edelleen käydään Kaivopuistossa kävelemässä ja keskustassa kahvilla. Ympäristön kuvailua kirjassa olisi saanut olla enempi, kun olisi ollut kiva päästä vertailemaan Helsinkiä enempi.
Lukuhaasteet:
Lukudiplomi - Mummolan vintiltä
tiistai 16. lokakuuta 2012
Kirja: Tuija Lehtinen - Tuhansien aamujen talo
Mun ei eka pitänyt tästäkään kirjasta kirjoittaa, mutta yritän parantaa tapojani bloggaajana, niin yritin vääntää kokoon edes jonkunlaisen postauksen.
Tuija Lehtinen: Tuhansien aamujen talo. Otava 2012.
Tuija Lehtinen on suomalaisista kirjailijoista sieltä tuotteliaammasta päästä. Mä olen lukenut hänen kirjoittamistaan aikuisten kirjoista vaan näitä uudempia ja olen pääosin tykännyt tosi paljon - niin myös tästä.
Tuhansien aamujen talo tapahtuu aliupseerikoulussa ja päähenkilöinä on kaksi naista: kouluttajana toimiva Martta ja kurssilla opiskeleva Smilla. Koska kyse on viihdekirjasta, niin ilman romantiikkaa ei tässäkään selvitä.
Varuskunta on tosi kiinnostava viihdekirjan tapahtumaympäristönä. Haaveilin itse joskus armeijaan menosta, mutta sitten realismi iski kehiin ja idea unohtui. Jos olisin itse käynyt armeijan, lukukokemus olisi voinut olla ihan toisenlainen (parempi vai huonompi - en osaa sanoa). Naisellisempaa sota- ja armeijakirjallisuutta on olemassa tosi vähän ja se olikin plussaa tälle kirjalle. Lehtisellä on tosin onneksi muutenkin vaihtelevia teemoja kirjoissaan eikä hän ole jumittunut yhteen ja samaan kaavaan.
Tämä on nyt muuten vähän hankalaa yrittää selittää, että mistä pidin erityisesti kirjassa. Tarina oli kiinnostava, juoni piti otteessaan koko ajan, kieli oli sujuvaa ja kokonaisuus muutenkin toimiva. Viihdyin kirjan parissa ja se on pääasia.
Kirjavinkeissä tämä on keritty arvostella jo.
keskiviikko 10. lokakuuta 2012
3x kuvakirja
Löysin muistitikulta sen sisältöä jotain vanhoja kuvakirja-arvioita, jotka eivät olleet päätyneet julkaistavaksi tai roskakoriin. Tässä tulee nyt osa niistä, lisää seuraa joskus myöhemmin!
Richard Scarry: Tokigt och Roligt hela dan. Rabén & Sjögren 2006. (suom. Hassu kaupunki)
Kirjassa Tokigt och Roligt hela dan on useita lyhyempiä tarinoita, jotka kertovat Touhulassa asuvien eläinten elämästä. Tarinat ovat erilaisia ja kaikissa on toimiva juoni. Pidän sisällön vaihtelevuudesta: silloin lukeminen säilyy mielenkiintoisempana eikä ainakaan itselläni ole mitään tiettyä suosikkihahmoa, jota haluaisin seurata enemmän. Kyseessä on joka tapauksessa se tuttu ja turvallinen Scarryn maailma, joka pysyy laadullisesti suunnilleen samana kaikissa kirjoissa.
Scarryn kirjoista kehun aina hyvää kuvitusta: piirrostyyli on yksi kestosuosikeistani. Kuvissa on riittävästi yksityiskohtia, joissa riittää tutkittavaa. Yksityiskohtien määrä ei kuitenkaan vedä vertoja Tatulle ja Patulle, mutta vaihtoehtona tämä on silti vähintään yhtä hyvä. Ainakin tämä ruotsinkielinen painos on julkaistu siinä isommassa koossa, joka on parempi kuin ne uudemmat pienet. Kuvat pääsevät paremmin oikeuksiinsa isompina, vaikka pienempi koko olisikin ehkä parempi pienemmille lukijoille.
Kirja on takuuvarmaa laatua, jota voi suositella eri-ikäisille lapsille. Mielestäni Scarryn kirjoilla on pitkä elinkaari: niitä voi lukea moneen kertaan eikä lukijan iällä ole mitään väliä. Pätkittäisyyden takia kirja voisi sopia hyvin iltasatuna luettavaksi.
Anne Peltola: Pom Pom. WSOY 2005.
Kirja kertoo punaisesta pallosta, jonka nimi on Pom Pom. Se lähtee seikkailemaan ympäriinsä, mutta palaa kuitenkin lopuksi kotiin. Periaatteessa tarinassa ei ole mitään järkeä, kun juonen punainen lanka ei ole kovin vahva. Siitä huolimatta tämä on aika hyvä kirja, omalla tavallaan nerokas. Kirjassa on myös hyvät kuvat, jotka on toteutettu kollaasitekniikalla. Tämän kirjan hyvyyttä ei pysty kunnolla selittämään, vaan se on koettava itse, kun kyseessä on kuitenkin aika poikkeuksellinen kirja. Se sopii luettavaksi monen ikäisille lapsille, myös pienille.
Pom Pom oli Pohjoismaisen kuvakirjakilpailun kansallinen finalisti vuonna 2004. Tällä laadulla se ei ole mikään ihme. Tämä onkin uudemmista kuvakirjoista paras löytämäni pitkään aikaan. En vaan silti ymmärrä, miksen ollut löytänyt tätä jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Catarina Kruusval: Ellens blombok. Rabén & Sjögren 2003. (suom. Ellenin kukkakirja)
Ellens blombok on ikään kuin yhdistetty lasten runo-, tieto- ja kuvakirja, mutta kirjaa ei voi kunnolla luokitella mihinkään niistä ryhmistä. Jokaisella sivulla esitellään jokin uusi kasvi, mutta tämä ei ole kuitenkaan varsinainen kasviopas, joten sen tyyppisiä tietoja kirjasta ei löydä.
Tekstiosuudet sisältävät parin säkeen mittaisia riimejä kasveista, lasten leikeistä ja vastaavista aiheista. Runokirjana tätä ei kuitenkaan kannata suositella, laadukkaampiakin lasten runoja on olemassa. Suomennosta en ole lukenut, niin en tiedä, että tuntuvatko runot käännettyinä onnistuneemmilta.
Kirjassa pääosassa ovat isot kuvat, joissa kuvataan leikkiviä lapsia ja kasviteema on liitetty mukaan myös niihin. Kuvat ovatkin kirjan parasta antia. Piirrostyylistä ja osittain kirjan teksteistäkin tuli jostain syystä mieleen Elsa Beskow ja tämä muistuttaakin hänen teostensa nykyaikaistettua versiota.
Lisäksi jokaisesta kasvista on myös tarkempi kuva ja tieteellinen nimi, jotka tekevät kirjasta vähän kasviopasmaisemman. Erityisesti tieteellisien nimien mukaan tuomisesta annan plussaa kirjalle, kun niitä ei aina lastenkirjoissa näe. Kokonaisuutena tämä on sellainen kirja, jota voi suositella luettavaksi ainakin kaikille lapsiperheille.
Kirjassa Tokigt och Roligt hela dan on useita lyhyempiä tarinoita, jotka kertovat Touhulassa asuvien eläinten elämästä. Tarinat ovat erilaisia ja kaikissa on toimiva juoni. Pidän sisällön vaihtelevuudesta: silloin lukeminen säilyy mielenkiintoisempana eikä ainakaan itselläni ole mitään tiettyä suosikkihahmoa, jota haluaisin seurata enemmän. Kyseessä on joka tapauksessa se tuttu ja turvallinen Scarryn maailma, joka pysyy laadullisesti suunnilleen samana kaikissa kirjoissa.
Scarryn kirjoista kehun aina hyvää kuvitusta: piirrostyyli on yksi kestosuosikeistani. Kuvissa on riittävästi yksityiskohtia, joissa riittää tutkittavaa. Yksityiskohtien määrä ei kuitenkaan vedä vertoja Tatulle ja Patulle, mutta vaihtoehtona tämä on silti vähintään yhtä hyvä. Ainakin tämä ruotsinkielinen painos on julkaistu siinä isommassa koossa, joka on parempi kuin ne uudemmat pienet. Kuvat pääsevät paremmin oikeuksiinsa isompina, vaikka pienempi koko olisikin ehkä parempi pienemmille lukijoille.
Kirja on takuuvarmaa laatua, jota voi suositella eri-ikäisille lapsille. Mielestäni Scarryn kirjoilla on pitkä elinkaari: niitä voi lukea moneen kertaan eikä lukijan iällä ole mitään väliä. Pätkittäisyyden takia kirja voisi sopia hyvin iltasatuna luettavaksi.
Anne Peltola: Pom Pom. WSOY 2005.
Kirja kertoo punaisesta pallosta, jonka nimi on Pom Pom. Se lähtee seikkailemaan ympäriinsä, mutta palaa kuitenkin lopuksi kotiin. Periaatteessa tarinassa ei ole mitään järkeä, kun juonen punainen lanka ei ole kovin vahva. Siitä huolimatta tämä on aika hyvä kirja, omalla tavallaan nerokas. Kirjassa on myös hyvät kuvat, jotka on toteutettu kollaasitekniikalla. Tämän kirjan hyvyyttä ei pysty kunnolla selittämään, vaan se on koettava itse, kun kyseessä on kuitenkin aika poikkeuksellinen kirja. Se sopii luettavaksi monen ikäisille lapsille, myös pienille.
Pom Pom oli Pohjoismaisen kuvakirjakilpailun kansallinen finalisti vuonna 2004. Tällä laadulla se ei ole mikään ihme. Tämä onkin uudemmista kuvakirjoista paras löytämäni pitkään aikaan. En vaan silti ymmärrä, miksen ollut löytänyt tätä jo aikaisemmin, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Catarina Kruusval: Ellens blombok. Rabén & Sjögren 2003. (suom. Ellenin kukkakirja)
Ellens blombok on ikään kuin yhdistetty lasten runo-, tieto- ja kuvakirja, mutta kirjaa ei voi kunnolla luokitella mihinkään niistä ryhmistä. Jokaisella sivulla esitellään jokin uusi kasvi, mutta tämä ei ole kuitenkaan varsinainen kasviopas, joten sen tyyppisiä tietoja kirjasta ei löydä.
Tekstiosuudet sisältävät parin säkeen mittaisia riimejä kasveista, lasten leikeistä ja vastaavista aiheista. Runokirjana tätä ei kuitenkaan kannata suositella, laadukkaampiakin lasten runoja on olemassa. Suomennosta en ole lukenut, niin en tiedä, että tuntuvatko runot käännettyinä onnistuneemmilta.
Kirjassa pääosassa ovat isot kuvat, joissa kuvataan leikkiviä lapsia ja kasviteema on liitetty mukaan myös niihin. Kuvat ovatkin kirjan parasta antia. Piirrostyylistä ja osittain kirjan teksteistäkin tuli jostain syystä mieleen Elsa Beskow ja tämä muistuttaakin hänen teostensa nykyaikaistettua versiota.
Lisäksi jokaisesta kasvista on myös tarkempi kuva ja tieteellinen nimi, jotka tekevät kirjasta vähän kasviopasmaisemman. Erityisesti tieteellisien nimien mukaan tuomisesta annan plussaa kirjalle, kun niitä ei aina lastenkirjoissa näe. Kokonaisuutena tämä on sellainen kirja, jota voi suositella luettavaksi ainakin kaikille lapsiperheille.
torstai 4. lokakuuta 2012
Kirja: Anna Ahmatova Fontankan talossa
Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa. Into 2012.
Anna Ahmatova (1889-1966) oli Venäjällä elinaikanaan toisaalta klassikkorunoilijan asemassa ja toisaalta sitten myöhemmässä vaiheessa kieltolistalla eikä teoksia julkaistu. Tutustuin itse Ahmatovan runoihin ensimmäistä kertaa silloin, kun niitä oli sävelletty Ultra Bran levyille.
Olen palannut runojen pariin vuosien varrella aina silloin tällöin. Kun bongasin Into-kustannuksen syksyn uutuuksista tämän valokuvateoksen, niin pyysin sen heti arvostelukappaleena. Kirjan näkökulmaksi on valittu Pietarissa sijaitseva Fontankan talo, jossa Ahmatova asui vuosia. Tekstiosuus kertoo hänen elämäntarinaansa ja ajasta samassa talossa. Nykyisin siellä on museo, jossa on otettu suuri osa kirjan valokuvista. Kollaaseihin on yhdistelty vanhoja lähinnä Ahmatovasta itsestään ja hänelle läheisistä ihmisistä otettuja valokuvia.
Muun tekstin seassa on joitakin Ahmatovan runoja. Olisin halunnut niitä olevan kirjassa enempi, kun en satu omistamaan ennestään yhtään hänen runokirjoistaan ja pidän niistä sen verran paljon. En kuitenkaan ollut etukäteen tajunnut, että niitä tässä edes on mukana, niin sikäli tämä vähäisempikin määrä oli positiivinen yllätys. Elämäntarinakin oli tekstinä kiinnostava, mutta olisin halunnut kirjassa olevan enemmän arkkitehtuuria ja talon historiaa. Olin siis alkujaan olettanut tämän olevan painotukseltaan erilainen kirja.
Kirjaan liittyvä valokuvanäyttely on Helsingissä Galleria Pick Messä esillä muistaakseni kuukauden loppuun. Kävin eilen kääntymässä näyttelyn avajaisissa, jota ennen olisi ollut myös kirjan julkistamistilaisuus. Siellä oli esiintymässä kahden laulun verran Vuokko Hovatta, jonka vanha fani mä olen. Kannattaa muuten siis tutustua myös Hovatan esittämiin Ahmatovan runoista tehtyihin lauluihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)