maanantai 31. lokakuuta 2011

Tanska-special

Tanska on mun mielestä ollut vähiten kiinnostava Pohjoismaista, koska a) siellä ei puhuta ruotsia ja b) oletan, että siellä on huonommat maisemat kuin Norjassa ja Islannissa. (tässä tapauksessa Tanskaan ei lasketa Grönlantia ja Färsaaria) Mä kuitenkin yritän perustella itselleni, että mikä tahansa maa voi olla kiinnostava. Väsäsin sitten tämän yhden Tanska-aiheisen postauksen, varsinkin kun tiesin, että uusien lukijoiden joukossa on yksi kyseisestä maasta enempi kiinnostunut.

Kirja-arvio
Mä olen "kunnollista" tanskalaista kirjallisuutta lukenut vain Peter Hoegin Lumen tajun eikä se ollut muistaakseni kovin hyvä. Rasmus Nalle sen sijaan on hyvä.

Carla & Vilh. Hansen: Rasmus Nallen kalaretki. Weilin+Göös 1987.
Tässä kirjassa Rasmus Nalle suunnittelee kalaretkeä kavereittensa kanssa. Osa kavereista on aluksi hukassa ja muutakin puuhasteltavaa löytyy ennen kuin päästään onkimaan. Tarina on mukava ja sopivan toiminnallinen, kuvatkin on yhtä hyviä kuin yleensä. Rasmus Nalle -tarinoiden teko aloitettiin ensin sarjakuvamuodossa, mutta sittemmin on tehty myös kuvakirjoja. Eniten pidän molemmissa tapauksissa kuvista, mutta ei tarinatkaan huonoja ole. Tykkäsin sarjasta jo lapsena ja edelleen siinä on oma viehätyksensä. Rasmus on jo jossain määrin klassikkoainesta. Uusia painoksia ei kirjoista ole silti taidettu kovin paljoa ottaa viime aikoina.

Musiikkinumero
Tanskalaisesta musiikista mulla ei oikein ole mitään käsitystä muuten kuin euroviisujen suhteen. Maan edustuskappale oli vuonna 1979 Tommy Seebachin Disco Tango. Visuaalisesti ei mikään kauhean tyylikäs esitys, mutta biisi on hyvä.



Linkkivinkkejä

Dansk arkitekturguide. Neljästä tanskalaisesta kaupungista (Aalborg, Århus, Odense ja Kööpenhamina) on koottu tälle sivustolle tietoja erilaisista rakennuksista, joita voi etsiä karttasovelluksen avulla. Mukana on sekä uudempaa että vanhempaa arkkitehtuuria, taloista kerrotaan perustietoja ja näytetään kuvia.

Guldalder.dk. Sivusto esittelee Tanskan taiteen kulta-aikaa (1800-1850) eri osa-alueilla (kuvataide, kirjallisuus, musiikki jne). En itse tunne oikeastaan ollenkaan tanskalaista kulttuuria, joten tämä oli mielenkiintoinen paikka tutkia sitä. Tekstit saa myös englanniksi, mutta tanskaksi tavaaminen on jännempää.

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kirjamessusaalis



Tänä vuonna tutkin vaihteeksi ohjelmaa etukäteen, kun tiesin siellä olevan Viro-teeman. En sitten kuitenkaan jäänyt/mennyt mitään kuuntelemaan, kun rahoista eroon pääseminen on messuilla tärkeintä.

Tavoite tuli saavutettua ja tuloksena oli seuraavanlainen pino:
* 10 kpl nuorten toivekirjaston kirjoja
* Andrejs Pumpurs: Karhunkaataja - Latvian kansallissankari (Latvian kansalliseepos)
* Veikko Tiitto - Petri Tuunainen: Jamppa Tuominen - laulajan tarina
* Anders Mård: Tallinn - sagostadens revansch
* Alexander von Schönburg: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista mutta et ole uskaltanut kysyä
* John Man: Terrakotta-armeija
* Natalia Laurila ja Hanna Koljonen: Mamumuksut - suomea leikki-ikäisille (tämä menee lahjaksi)
* Melanie Watt: Aaro-oravan syntymäpäivät
* Anne Civardi: Going on a Plane
* David McKee: Elmeri ja sateenkaari
* Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun avaruusseikkailu
* Julia Jarman ja Lynne Chapham: Class Two at the Zoo
* Matthias Sodtke ja Steffen Butz: Chaos im Kinderzimmer

Huomasin vasta nyt, että aikuisten kaunokirjallisuutta jäi näköjään ostamatta. Uutuudet maksoi ihan liikaa eikä vanhemmistakaan mitään hyviä tarjouksia ollut, pokkareita kun en mielelläni ostele (kovakantiset kestää paremmin).

(Piilomainonta-disclaimer: pääsin messuille sisään ilmaiseksi, koska olin saanut Suomalaisen kirjakaupan kanta-asiakkaille tarkoitettuja lippuja. En vaan tykkää ideasta, että sisäänpääsystä pitäisi maksaa, kun se raha on kirjojen ostosta pois.)

perjantai 28. lokakuuta 2011

Lastenkirjakauppa

Luin eilen aamulla jostain blogista tästä kaupasta ja sitten törmäsin siihen kirjamessuilla. Vaihteeksi joku, joka oikeasti ansaitsee pienen mainospalan. Kyseessä on siis Suomen lastenkirjakauppa. Ihana idea, että myydään pelkkiä lastenkirjoja. Mä tykkään! Hyvä asia oli, että valikoimaa löytyy myös på svenska. Nettisivut ei ole kauhean hyvät kategorisoinnin ja hakusysteemin suhteen, mutta onneksi niillä on ihan fyysinenkin kauppa. Sen sijainti on Simonkadulla Helsingin keskustassa. Siellä pitäisikin käydä tutkailemassa valikoimaa tarkemmin.

(Tämä ei sitten ollut maksettu mainos. Tai siis se meni niin päin, että mä maksoin niille saadakseni kirjan. Kirjamessuista on muuten tulossa kunnon postaus joku toinen päivä, kunhan eka kerkiän käydä siellä uudestaan.)

torstai 27. lokakuuta 2011

Elokuva-arvio: Uuno Turhapuron poika

Uuno Turhapuron poika
Valmistumisvuosi: 1993
Pääosissa: Vesa-Matti Loiri + muut perus, Anu Hälvä, Jukka Puotila
Ohjaus: Spede Pasanen
Tyylilaji: Komedia

Tässä Uuno-elokuvassa valtiovalta yrittää havitella vuoristoneuvoksen rahoja amerikkalaisten gangsterien avulla. Uuno itse luulee olevansa presidentti. Yllätyksenä kaikille ilmenee, että hänellä on myös poika.

Tämän elokuvan näin ensimmäistä kertaa enkä taida ihan heti katsoa uudestaan. Nyt siis täytyy todeta, että vastaan osui vaihteeksi huono Uuno-leffa. Ilmeisesti tämä oli menestynyt heikosti jo uutena, että en taida olla yksin mielipiteeni kanssa. Juoni ei tuntunut kulkevan riittävän hyvin koko leffan ajan ja välillä oli vaan pelkkää sekoilua. Gangsterihomma ei myöskään tuntunut sopivan hyvin kuvioihin. Poika-jutusta taas olisi saanut enemmänkin irti.

Vaikka siis periaatteessa tykkään Uunoista ja myös siitä, että tarinat on vaihtelevia, niin en tykkää että niitten laatu vaihtelee. Sitä vois tosin tutkailla tarkemmin, että onko käsikirjoittajalla merkitystä siihen laatuun vai mistä se johtuu. Osa kuitenkin on ilmeisesti tehty nopeammalla aikataululla, vaikka on Spede saanut hyvää aikaan nopeastikin (mutta aina ei).

Wikipedian artikkeli

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Kirjailija: Outi Pakkanen

Yksi viime aikojen hyvistä kirjailijalöydöistä on Outi Pakkanen, joka kirjoittaa dekkareita. Kyselin joskus pari vuotta sitten kirjastonhoitajalta suosituksia kirjailijoista, jotka olisi samantyylisiä kuin Eeva Tenhunen. Pakkanen oli siis yksi niistä jota suositeltiin, muut olen unohtanut.

Dekkareita en ole koskaan lukenut paljoa, mutta haluaisin, koska ainakin niissä riittäisi valikoimaa tarpeeksi. Ongelmana vaan on se, etten halua liian jänniä kirjoja luettavaksi - Pakkasen kirjat on just sopivia mun hermoille. Ensimmäisen kirjan luin joskus viime kuussa, kun se tuli vastaan äänikirjana eikä se ole jäänyt viimeiseksi. Yhteensä kirjoja on 20, joista ensimmäinen on julkaistu vuonna 1973. Tapahtumaympäristönä on yleensä Lauttasaari ja Helsingin keskusta. Tykkään lukea kirjoja, joiden tapahtumat liikkuvat edes jotenkuten tutuissa paikoissa.

Wikipedian artikkeli ja kattavampi esittely Dekkarinetissä.
Kirjavinkeissä näyttäisi olevan muutama arviointi Pakkasen kirjoista.

tiistai 25. lokakuuta 2011

Elämänkerrat lukupinossa

Mä innostuin joskus keväällä lukemaan elämänkertoja. Ei niitä kuukausittain ole kovin montaa kulunut, mutta kuitenkin enemmän kuin ennen. Se sopii hyvin siihen, että halusin lukea enempi tietokirjoja ja maailmassa on mielenkiintoisia ihmisiä sen verran, että kiinnostavia elämnkertojakin löytyy.

Tällä hetkellä on aktiiviluennassa Johan Lindwallin kirja Victoria - prinsessan privat. Se kertoo Ruotsin kruununprinsessa Victoriasta. Olen ollut vuosikausia kiinnostunut eri kuningasperheistä, joten tämä on tosi mielenkiintoinen opus. Kunhan vaan ehtisi lukea sen loppuun.... Victoria oli siis jo lapsena mun suosikki ja naapurimaan kuningasperhettä on siis tullut seurailtua eniten (pitäis varmaan tilata Svenska damtidning).

Lukupinossa on sitten odottelemassa kirjat Ansa Ikosesta, Kristiina Halkolasta ja Armi Aavikosta. Näkyy olevan naisihmisiä lähinnä, voisi vilkuilla kirjastosta jotain muitakin. Kirjastossa näytti siis olevan saatavilla myös ei-julkkiksista kertovia elämäntarinoita. Ne voi kanssa olla tosi mielenkiintoisia, joten täytyy yrittää valita joku kokeeksi.

Niin ja suosituksia saa tietty heittää, jos joku on jonkun hyvän elämänkerran lukenut.

lauantai 22. lokakuuta 2011

Betoni rules?


Tälläinen pikkujuttu tuli taas mieleen viime viikon Tallinnan reissulla.... En mä tiedä tuleeko se mun lähiölapsuudesta vai mistä, mutta sellaset betonilähiöt on mun mielestä omalla tavallaan aika hienoja arkkitehtuurimielessä. Ylläoleva kuva on siis otettu Tallinnan satamasta. Mä mietin sitä, että miksei niihin perus-lähiötaloihin ole lisätty joko vastaavalla tai jollain muulla tavalla jotain värejä. Ehkä sitten muutkin tykkäis niistä enempi?

perjantai 21. lokakuuta 2011

Elokuva-arvio: Uuno Turhapuro armeijan leivissä

Uuno Turhapuro armeijan leivissä
Valmistumisvuosi: 1984
Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita yms. perustyyppejä
Ohjaus: Ere Kokkonen
Tyylilaji: komedia

Tuli pitkästä aikaa katsottua yksi Uuno-leffa, kun sellainen sattui kirjaston dvd-hyllyssä vastaan tulemaan. Tämän olin nähnyt aikaisemminkin jo, pitäisi seuraavaksi metsästää niitä mitä en ole vielä nähnyt.

Usein Uuno-leffat pyörii eri tavalla yleisen sekoilun, syömisen ja nukkumisen ympärillä, mutta tämä poikkeaa hivenen siitä linjasta. Kun appiukosta tulee puolustusministeri, Uunon täytyy mennä suorittamaan rästiin jäänyt asepalvelus. Eihän se normaalilla tavalla olisi muutenkaan sujunut, mutta kun sukulaisuussuhde selviää, niin ylennyksiä alkaa tipahdella normaalia nopeammin.

Harkitsin joskus nuorempana vakavasti armeijaan menoa, mutta eihän mulla olis kunto sitä kestänyt. Meidän perheellä on myös kesämökki yhden varuskunnan lähellä, niin sitä menoa on tullut seurattua vuosien varrella aika paljon. Tämä siis on periaatteessa teemallisesti oikein sopiva katsottava itselleni. Olispa vaan oikeasti armeijassa sama meno kuin tässä....

Mä en tiedä mikä siinä on, että oliko oma mielentila huono vai leffassa vikaa, mutta naurunpyrskähdyksiä tämä ei aiheuttanut niin paljoa kuin Uunot parhaimmillaan. Pidin siitä huolimatta leffaa hyvänä ja nerokkaana. Se kestää kyllä ihan hyvin useamman katsomiskerran.

Nyt tekee mieli sotilaskodin hillomunkkeja. On myös pakko kuunnella Einiä, joka laulaa pienen pätkän leffassa.

torstai 20. lokakuuta 2011

Teatterivisiitti

Ei ole teatterisyksy mennyt ihan niin kuin suunnittelin elokuussa. Vaikka onhan se ihan hyvin, kun olen tänä vuonna saanut nyt käytyä oopperan lisäksi jopa kaksi kertaa teatterissa. Olin keväällä tätieni kanssa oopperassa ja eilen sitten teatterissa. Kävimme katsomassa Helsingin kaupunginteatterin näytelmän Ihmisen osa. Teksti on Kari Hotakaisen tekemä ja tehty pääosassa olevaa Ritva Valkamaa ajatellen. Valkama on vanhus, joka kertoo omaa ja perheensä elämäntarinaa kirjailijalle. Varsinkaan lapsilla ei mene kovinkaan hyvin. Huumoria ei ole silti unohdettu ihan kokonaan.

Löysin näytelmästä tiettyjä yhtymäkohtia aikaisemmin näkemäni näytelmän Täti ja minä suhteen. Molemmissa on jossain määrin teemana yksinäisyys ja köyhyys. Ihmisen osa vaan sattui olemaan selkeästi huonompi näytelmä. Tavallaan mielenkiintoinen kyllä, mutta roolisuoritukset eivät olleet mitenkään erityisiä ja tarina kokonaisuutena ei ollut kauhean toimiva. En välitä mitenkään erityisesti Hotakaisen teoksista, joten sillä voi olla osuutta mielipiteeseeni. Paikoitellen tuntui, että tämä perustui vain ja ainoastaan Ritva Valkaman suorituksen varaan. Mutta näytelmä oli kuitenkin saanut hyviä lehtiarviointeja (vaikka niistä ei ihan aina voi päätellä mitään) ja sitten se on myös aika loppuunmyyty tässä syksyn aikana.

Ehkä mun pitäisi vielä yrittää lukea jotain Hotakaisen kirjaa.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kirja-arvio: Täyttä vauhtia! Mato Matala

Richard Scarry: Täyttä vauhtia! Mato Matala. Kolibri 2006.

Kirja koostuu lyhyistä tarinoista, joissa pääosassa ovat Mato Matala ja Kissalan perhe. He joutuvat monenlaisiin tilanteisiin: käyvät huvipuistossa, matkustavat, käyvät lääkärissä ja niin edelleen. Osa jutuista oli aina jatkoa edelliseen tarinaan, mutta olisin ehkä kuitenkin kaivannut yhtenäisemmän juonen koko kirjaan. Muuten tarina on kyllä sitä tuttua Scarry-laatua, samoin kuvitus. Tämä voisi olla ehkä toimiva kirja iltasatuina luettavaksi juuri sen pätkittäisyyden takia.

Joskus aikoinaan näitä Scarryn kirjoja julkaistiin isommassa koossa ja osasta on tehty jälkikäteen pienempikokoisia versioita. Tämä lukemani kappale oli myös uusintalaitos, joten ehkä tämänkin aikaisempi painos on ollut kooltaan isompi? Kirjan kuvitus pääsisi paremmin oikeuksiinsa siinä vähän isommassa koossa, joten toivottavasti pienentäminen ei ole mikään tulevaisuuden trendilaji. Tosin pienempi koko voi ehkä olla helpompi pienimmille lapsille, jotka haluavat käsitellä kirjaa itse.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Elokuvissa Virossa



(Tuli vaihteeksi kuvailtua Tallinnassa enempi taloja. Edelleen mua inspiroi se, miten Baltiassa on erilaisia taloja kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Myös uuden ja vanhan yhdistäminen tuntuu erilaiselta kuin täällä.)

Tein Tallinnassa jotain sellaista, mitä en ole siellä aikaisemmin tehnyt: kävin elokuvissa. Viru-keskuksen lähellä on kuvassa näkyvä Forum cinemasin Coca Cola Plaza -teatteri, joka on tosi saman oloinen kuin Finnkino Suomessa.

Valitsin osittain sattumalta katsottavakseni elokuvan Uus maailm, joka on virolainen dokumentti. Se kertoo Uus maailm -nimisessä kaupunginosassa asuvista nuorista, joilla on tavoitteena lähiympäristön viihtyistäminen. En kyllä tajunnut puheesta paljoakaan, kun viron taitoni on vielä aika heikohko. Kannattaisi siis mielummin valita katsottavaksi joku kansainvälisempi filmi, ymmärsin asian niin ettei ne olisi dubattuja (lastenleffat ainakin oli).

Viikonpäivästä ja kellonajasta riippuen liput maksaa noin viisi euroa ja 3D-elokuvat on vähän kalliimpia. Huvi on silti puoli-ilmaista verrattuna Suomen hintoihin (tai ainakin täällä pääkaupunkiseudulla liput on liian kalliita). Suosittelen siis tosiaankin käymään, jos valikoimasta löytyy sopivaa katsottavaa ja löytyy aikaa siihen.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Mauri Kunnas

Lastenkirjalinjalla jatketaan vielä, kun nyt ei ollut varastossa mitään muutakaan järkevää julkaistavaa. Mauri Kunnas on yksi suosikeistani lastenkirjamaailmassa. Tykkään erityisesti kirjojen kuvituksista, mutta samalla sitten tarinat on hauskoja ja sopivan toiminnallisia.

Tässä seuraa nyt sitten kahden Kunnaksen kirjan arvio-vinkkaus-esittely. Myös hänen kotisivujaan kannattaa käydä vilkuilemassa.

Hurjan hauska autokirja (Otava 1993)

Kuvakirjassa Hurjan hauska autokirja on mukana sadut Kolme toivomusta, Hannu ja Kerttu, Punahilkka, Kolme pukkia ja Tuhkimo. Ne on "autoistettu" eli autot ja muut kulkupelit ovat tärkeässä osassa mukana tarinoissa. Tässä muodossa sadut ovat melkein jopa hauskempia kuin alkuperäiset.

Kirjassa on myös havainnolliset kuvat tavallisen henkilöauton rakenteesta ja erilaisia liikennemerkkejä. Tietopuolikin on siis kunnossa - hyvä tiedonhaluisten lasten kannalta. Lisäksi kuvista voi bongata paljon erilaisia autoja, sekä tavallisia että vähän erikoisempia. Omasta mielestäni tämä on Kunnaksen kirjoista sieltä paremmasta päästä.

Joulupukki ja noitarumpu (Otava 1995)

Tässä on hyvä kirja lisättäväksi joulunalusviikkojen lukulistalle! Joulupukki ja tontut löytävät kirjesäkin pohjalta oudon kirjeen, jonka sisältämästä toiveesta ei saa selvää ja jonka kaikki tontut tulkitsevat eri tavoin. Sitten pajassa ja lähistöllä alkaa tapahtua outoja asioita. Näitä kahta asiaa sitten selvitellään.

Mauri Kunnas on tehnyt useamman kirjan liittyen Joulupukkiin ja tonttuihin. Tämä on vähän toiminnallisempi kuin ne pari aikaisemmin julkaistua eikä ole muutenkaan tarinaltaan ehkä se kaikkein perinteisin joulukirja. Siksi pidin tätä hyvänä. Lisäksi pidin myös sitä, että kirjassa on tekstiä vähän enemmän kuin joissakin muissa Kunnaksen tekemissä.

lauantai 8. lokakuuta 2011

2x kuvakirja

Daniel Kirk: Library Mouse. Abraham Books for Young Readers 2007.

Pidän itse paljon kirjoista, joissa kirjat tai kirjastot ovat pääosassa - tässä on yksi sellainen teos, aivan täysosuma itselleni. Sam-hiiri asuu kirjastossa ja lukee paljon. Sitten hän alkaa myös kirjoittaa itse kirjoja, jotka saavat suosiota kirjastossa. Kirjastot ja kirjailijat eivät ole yleinen teema kirjoissa, varsinkaan lapsille suunnatuissa. Siksi oli hauskaa löytää aiheesta kirja, varsinkin kun se on näin hyvin toteutettu. Tarina on mielenkiintoinen, kuvitus tyylikäs ja realistinen. Tämä pääsee heti suosikkikirjojeni joukkoon. Kirja sopii luettavaksi kenelle tahansa lapselle tai lapsenmieliselle, varsinkin kirjastojen vakiokävijöille. Tämä voisi soveltua hyvin myös vaikkapa kirjaston satutunnille.

Ian Falconer: Olivia goes to Venice. Simon and Schuster 2011.

Olivia-sika lähtee perheineen vierailulle Venetsiaan. Tarina on aika yksinkertainen, mutta silti todella hauska. Kirja herättää ainakin itselleni matkakuumeen ja halun lähteä juuri Venetsiaan käymään. Kuvitus on toteutettu kollaasitekniikalla: hahmot ja tavarat on piirretty, mutta taustoina näkyy valokuvia Venetsiasta. Lopputulos on aika tyylikäs. Tässä kirjassa valokuvia oli käytetty kuvissa enemmän kuin useissa sarjan aikaisemmissa osissa. Myös aikaisemmin julkaistuja Oliviasta kertovia kirjoja kannattaa lukea. Niistä osa julkaistu myös suomeksi ja osa ruotsiksi, joten erikielisiä vaihtoehtoja löytyy, jos ei halua lukea englanniksi.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Riikan arkkitehtuuria



Riika on perustettu 1200-luvulla. Varsinaista keskiaikaa on kuitenkin enää näkyvissä aika vähän, ei kamalasti edes gamla stanissa, muuta kuin kirkkoja ja jotain pieniä palasia. Tyylisuunnista eniten on havaittavissa jugendia ja neuvostoliittolaista tyyliä.





Jugendia näkee parhaiten Elizabetes ielan nurkilla vähän gamla stanista pohjoiseen. Siellä on myös aiheeseen liittyvä museo, joka jäi itseltäni käymättä. Siinä vieressä oli myös kauppa, joka myi jugend-aiheisia koriste-esineitä yms.



Neuvostoaikaa henkivää rakennuskantaa oli jonkin verran Keskustorin lähistöllä, jossa on esimerkiksi vanhat zeppeliinihallit kauppahalleina. Se oli vähän sellaista aluetta, että hivenen pelotti mennä. Lentokoneesta bongailtiin sitten paikallista Lasnamägi-tyyppistä aluetta, joka näytti olevan just sellanen perus neukkuaikainen lähiö Riikassa. (oikea Lasnamägi on siis Tallinnassa, Suomessa voisi verrata ehkä Jakomäkeen tai johonkin sen tyyppiseen)



Kaupungissa näkyi tosi paljon ulkoisesti hoitamattomia taloja ihan keskustassakin, vielä enemmän matkalla lentokentälle. Niillä ei ilmeisesti vaan ole rahaa pitää taloja kunnossa, mutta ei tollanen tule kysymykseenkään Suomessa. Kuvassa näkyvät talot on siis siellä Keskustorin lähellä.



Arkkitehtuurimielessä Riika on siis tosi mielenkiintoista aluetta, kun siellä on kaikkea mahdollista. Esimerkiksi kuvassa näkyy, miten vanha ja uusi on sulassa sovussa ja miten talojen kunto vaihtelee.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Riika-visiitti



Nyt on selvitty lyhyestä lomasta Riikassa! Vierailu kaupungissa oli ensimmäinen, muttei tosiaankaan viimeinen.

Jos olisi osannut venäjää, niin olisi pystynyt kommunikoimaan kaikissa paikoissa paremmin. Englannin osaaminen vaihteli ja eihän siitä latvian kielestä nyt ota mitään selvää. Suomalaisia turisteja oli kaupungissa (ja hotellissa) jostain syystä tosi paljon. Se oli muuten jännä huomata, että gamla stan oli tosi elävä. Ainakin Tallinnassa ja Tukholmassa ne alueet on paljon enempi sellasia turistimestoja, joissa paikalliset ei pahemmin liiku, mutta Riika poikkesi tästä. Siellä oli myös asuntoja, ministeriöitä ja kaikkia mitä nyt normaaliin pääkaupunkiin kuuluu eli kaikkea ei ollut dumpattu sinne normaalin keskustan puolelle. Ai niin ja sitä pitää kehua, että roskien suhteen kaupunki oli tosi siisti - ainakin verrattuna Helsinkiin. Tiet ja talot oli sitten selkeästi huonommassa kunnossa.



Museoita on muutenkin kaupungissa paljon ja moniin on ilmainen sisäänpääsy. Valikoimasta löytyy varmasti kaikille jotakin. Itse kävin kahdessa: rautatiemuseossa ja gettomuseossa. Rautatiemuseo oli aika mielenkiintoinen, museon parasta antia oli oikeat junat siinä pihalla. Getto- ja holokaustimuseo ei ollut kovin ihmeellinen. Siellä oli vaan ulkona valokuvia, paikka oli vielä aika keskeneräisen oloinen. Varsinainen juutalaismuseo olisi ilmeisesti ollut parempi, mutta se oli kiinni.

Kannattaa tosiaan poistua myös gamla stanista. Käytiin haahuilemassa keskustorilla, missä vanhat zeppeliinihallit toimii kauppahalleina. Paikasta tuli mieleen Neuvostoliitto eikä kyseessä siis ollut mikään ihan perus-turistimesta. Hotellikin oli sellainen neuvostoaikaa henkivä, mutta kuitenkin tosi hyvä. Sijainti ainakin oli tosi optimaalinen ihan gamla stanin reunamilla eikä edes ollut mikään kallis mesta. Ruokapaikoista ainoa testattu paikallisen Rimi-marketin lisäksi oli Vilhelms pankukas (osoite muistaakseni Skunu iela gamla stanissa), josta sai erilaisia hyviä lättyjä ja pannukakkuja.

Arkkitehtuuri-jutuista on tulossa ihan oma postauksensa. Tuli nimittäin otettua aika monta valokuvaa.... Lisäksi mukaan tarttui muutama kilo kirjoja. Enää vaan pitäisi opetella latvian kieltä.

(eka kuva näkymä Pietarinkirkon tornista, toka sieltä junamuseosta - taustalla näkyy Latvian tuleva kansalliskirjasto)

Gamla stan = vanha kaupunki. Tulee jostain syystä käytettyä samaa termiä riippumatta kaupungista ja kielestä.