tiistai 11. lokakuuta 2011

Mauri Kunnas

Lastenkirjalinjalla jatketaan vielä, kun nyt ei ollut varastossa mitään muutakaan järkevää julkaistavaa. Mauri Kunnas on yksi suosikeistani lastenkirjamaailmassa. Tykkään erityisesti kirjojen kuvituksista, mutta samalla sitten tarinat on hauskoja ja sopivan toiminnallisia.

Tässä seuraa nyt sitten kahden Kunnaksen kirjan arvio-vinkkaus-esittely. Myös hänen kotisivujaan kannattaa käydä vilkuilemassa.

Hurjan hauska autokirja (Otava 1993)

Kuvakirjassa Hurjan hauska autokirja on mukana sadut Kolme toivomusta, Hannu ja Kerttu, Punahilkka, Kolme pukkia ja Tuhkimo. Ne on "autoistettu" eli autot ja muut kulkupelit ovat tärkeässä osassa mukana tarinoissa. Tässä muodossa sadut ovat melkein jopa hauskempia kuin alkuperäiset.

Kirjassa on myös havainnolliset kuvat tavallisen henkilöauton rakenteesta ja erilaisia liikennemerkkejä. Tietopuolikin on siis kunnossa - hyvä tiedonhaluisten lasten kannalta. Lisäksi kuvista voi bongata paljon erilaisia autoja, sekä tavallisia että vähän erikoisempia. Omasta mielestäni tämä on Kunnaksen kirjoista sieltä paremmasta päästä.

Joulupukki ja noitarumpu (Otava 1995)

Tässä on hyvä kirja lisättäväksi joulunalusviikkojen lukulistalle! Joulupukki ja tontut löytävät kirjesäkin pohjalta oudon kirjeen, jonka sisältämästä toiveesta ei saa selvää ja jonka kaikki tontut tulkitsevat eri tavoin. Sitten pajassa ja lähistöllä alkaa tapahtua outoja asioita. Näitä kahta asiaa sitten selvitellään.

Mauri Kunnas on tehnyt useamman kirjan liittyen Joulupukkiin ja tonttuihin. Tämä on vähän toiminnallisempi kuin ne pari aikaisemmin julkaistua eikä ole muutenkaan tarinaltaan ehkä se kaikkein perinteisin joulukirja. Siksi pidin tätä hyvänä. Lisäksi pidin myös sitä, että kirjassa on tekstiä vähän enemmän kuin joissakin muissa Kunnaksen tekemissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti