sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Kirja: En kort berättelse om traktorer på ukrainska (Traktorien lyhyt historia ukrainaksi)


Marina Lewycka: En kort berättelse om traktorer på ukrainska. Prisma 2006. 
(kääntäjä Thomas Grundberg; suom. Traktorien lyhyt historia ukrainaksi)

Marina Lewycka on ukrainalaistaustainen Britanniassa asuva kirjailija. Luin viime vuonna hänen toisen kirjansa Muu maa mansikka? ja nyt sitten sain luettua tämänkin.

Kirjan päähenkilöt ovat ukrainalaistaustaisia brittejä. Jo aikuisten Nadezdan ja Veran vanha isä menee naimisiin nuoren ukrainalaisnaisen kanssa eivätkä sisarukset tästä ilahdu. Tämä vaimo vain yrittää hyötyä uudesta miehestään eikä ole oikeasti rakastunut. 

Olin kyllä pettynyt tähän kirjaan, kun tämä ei ollutkaan niin hyvä kuin tuo toinen lukemani kirja tai niin hyvä kuin olin olettanut etukäteen. Kirja tuntui käytännössä koko ajan tylsältä eikä tarina vetänyt mukaansa missään vaiheessa.

Kirjan nimi on kyllä silti nerokas ja se olikin alkuperäinen syy, miksi tästä joskus vuosia sitten kiinnostuin. Kirjassa isä on tekemässä traktorien lyhyttä historiaa ukrainaksi, mutta se on vain sivujuonne tässä tarinassa. Olisin lukenut paljon mielummin enemmän traktoreista kuin näistä ihmisistä.

Lukuhaasteet:
Totally British - Multicultural Britain

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kirjalliset elokuvat TOP 10

Olikohan siitä facebookissa vai missä puhetta joskus, että ihmisiä kiinnostaa kirjoihin pohjautuvat elokuvat. Mä ajattelin siis tehdä jonkunlaista postaussarjaa aiheesta, käytännössä varmaan siis elokuvien arvioita ja joihinkin luen sitten sen kirjan kanssa.

Mutta siis se tämän postauksen pääasia: listaan tähän omasta mielestäni parhaat kirjoihin pohjautuvat elokuvat.

1. Kaikki Astrid Lindgren -filmatisoinnit. Niissä on kaikissa onnistuttu tavoittamaan se kirjojen henki ja maailma. Eniten tykkään Pepistä ja Saariston lapsista filmimuodossa, vaikka niitä ei olekaan tehty suoraan jonkin tietyn kirjan perusteella. Suoraan kirjoista tehdyistä Lotta ja Eemeli taitaa olla onnistuneimpia.

2. Maija Poppanen (1964). Tämä nyt vaan on niin ihana leffa ja yksi niistä harvoista tapauksista, missä kirja(t) on huonompi kuin elokuva. Elokuvan Maija Poppanen on paljon kivempi kuin kirjojen Maija Poppanen.

3. Prinsessapäiväkirjat (2001). Tehty useamman kirjan pohjalta ja onnistunut tavoittamaan kirjasarjan hengen.

4. Ella ja kaverit (2012). Hyvä elokuva hyvästä kirjasta.

5. Taru sormusten herrasta -trilogia (2001-2003). Kaikki pienet yksityiskohdat ei ehkä mene paikalleen, mutta hyvin on kirjat saatu toteutettua elokuviksi. Visuaalisesti nää on todella upeita.

6. 101 dalmatialaista (1961/1996). Alkuperäistä kirjaa en ole lukenut vieläkään, mutta vanha animaatio ja uusi ihmisversio on molemmat hyviä.

7. Pieni talo preerialla -televisiosarja (1974-1982). Tämä poikkeaa kirjoista aika paljon juonensa osalta. Suurin osa kirjasarjasta on aika tylsiä ja televisiosarja kertoo paljon mielenkiintoisemmin uudisasukkaiden elämästä.

8. Ihmemaa Oz (1939). Tässä vanhassa versiossa on oma viehätyksensä ihan kuten kirjoissakin. Uusi versio on itseltäni vielä näkemättä.

9. Notre Damen kellonsoittaja (1996). Mä muistaakseni tylsistyin kirjan kanssa ja tämä animaatioversio siitä oli paljon parempi.

10. Tsatsiki, mutsi ja poliisi (1999). Tässäkin on onnistuttu hyvin kirjan tekemisessä elokuvaksi.

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kirja: Jättiläismäinen nauris


Aleksei Tolstoi: Jättiläismäinen nauris. Pieni karhu 1999.

Venäläisiä lastenkirjoja on suomeksi saatavilla tosi nihkeästi. Lähinnä tarjolla on Eduard Uspenskia ja jotain satuja. Etsin lukuhaastetta varten luettavaa ja yritin kysellä kirjastonhoitajaltakin, kyselyn tuloksena oli tämä yksi kirja. Olisin siis halunnut tutustua vähän laajemmalla skaalalla venäläiseen lastenkirjallisuuteen, mutta aina ei voi voittaa.

Kirjan takakannen mukaan Jättiläismäinen nauris on kansantarina, jonka Aleksei Tolstoi on kirjoittanut muistiin 1800-luvulla. Se kertoo vanhasta miehestä ja vaimosta, joiden puutarhassa kasvaa jättinauris. Sen vetämiseen maasta pois tarvitaan apua heidän kaikilta eläimiltään. Englanninkielisen wikipedian mukaan tästä on useampia erilaisia variaatioita, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 1863.

Sitä täytyy vielä erikseen kehua, että kirjan kuvitus oli kiva. Siinä oli vanhaa satuhenkeä, mutta kuitenkin tyyliin oli sekoittunut jotain nykyaikaista. Värimaailma oli maanläheinen ja ruskehtava, joka sopi tarinaan hyvin.

Lukuhaasteet:
Venäjää valloittamaan - Venäläiset mieskirjailijat

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Kirja + elokuva: Peter Pan



Elokuva: Peter Pan (1953)
Kirja: J. M. Barrien Peter Pan (WSOY 2006)

Peter Pan vie Leenan ja hänen pikkuveljensä Mikä-mikä-maahan. Leenasta tulee Peter Panin ystävien, kadonneitten poikien, äiti. Mikä-mikä-maan saarella on intiaaneja, merirosvoja ja kaikkea muuta jännää.

Tämä lukemani kirja oli Tyyni Tuulion tekemä lyhennetty suomennos, joka oli Alice Martinin tarkistama. Tykkäsin Björn Landströmin tekemästä kuvituksesta. Kirjasta on olemassa myös "pidennetty" eli alkuperäinen versio samalla Peter Pan -nimellä (Art House 2002), jota ennen ilmestyi esiosa Peter Pan Kensingtonin puistossa (BTJ 2008).

Katsomani elokuva oli Disneyn animaatio, joka oli pääosin aika samankaltainen kirjan kanssa. Siihen kiinnitin kuitenkin huomiota, että elokuvassa kaikki tuntui tapahtuvan yhden yön aikana, kun kirjassa taas tuntui kuluvan enempi aikaa ja vanhemmat olivat selvästi huolissaan lasten poissaolosta. Pitää muistaa lukea joskus kirjan alkuperäisversio ja vertailla sitäkin elokuvaan, että onko eroja enempi.

Muistan, etten ollut joskus lapsena erityisen innostunut tästä kirjasta, vaan niputin tämän niihin kirjoihin, joista tehty Disney-elokuva on parempi kuin alkuperäisteksti. Enää en ole ihan samaa mieltä, vaan pidin molempia versioita oikeastaan yhtä hyvinä, vaikkei kumpikaan pääse suosikkilistani kärkeen.

Lukuhaasteet:
Totally British - Maybe British, Never English

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kirjallisuus kautta aikojen

Kävin viime syksynä kääntymässä Suomalaisen kirjakaupan alennusmyynnissä. Ei sekään tapahtuma ole enää samanlainen kuin aikaisemmin: ennen tarjolla oli enempi valinnanvaraa ja muutenkin se oli paljon isompi kirjavuoden häppeninki. Mukaan tarttui sillä kertaa yksi ainoa kirja, sekin alhaiseen kolmen euron hintaan: Kirjallisuus kautta aikojen antiikista nykyaikaan (H. F. Ullmann 2010).

Mulle tulee säännöllisesti alemmuuskompleksi, jos satun lukemaan liikaa toisia kirjablogeja. Kirjallisuutta opiskelleet ja muistakin useampi ihminen osaavat aina kirjoittaa analyyttisiä ja hyviä tekstejä. Minä en tunne osaavani. En osaa yleensä edes sijoittaa kunnolla kirjoja mihinkään perinteisesti määriteltyyn ajanjaksoon tai "lokeroon". Kuvataiteen puolella mulla sentään on sentään jonkunlainen käsitys eri tyylilajeihin, vaikken aina osaisikaan teoksia niihin sijoittaa.

Tähän tarpeeseen toivottavasti osuu tämä hankkimani kirja. Tarkoitus olisi selailla sitä ja nyt viimeinkin vähän viisastua, että olisin edes omissa silmissäni uskottavampi kulttuuribloggaaja. Kirja on sen jälkeen ollut mulla töissä ja olen aina välillä lueskellut sitä ruokatunnilla. Kokonaiskäsitystä kirjallisuuden historiasta en ole vieläkään itselleni saanut, kun olen lueskellut tästä vain palasia. Mutta on tästä hyötyä silti ollut, ehdottomasti hintansa arvoinen teos.

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Sarjakuva: Niilo Pielinen 2


Franquin: Niilo Pielinen 2. Egmont 2007.

Franquin on belgialainen sarjakuvantekijä, joka on tehnyt myös Marsupilamia ja Pikoa & Fantasiota, joista kahta jälkimmäistä tavataan myös tässä sarjakuvassa. Lukemani sarjakuvakirja on toinen osa Niilo Pielinen -kokoelma-albumeista. Sarjakuvan päähenkilö Niilo Pielisellä on työpaikka toimistossa, mutta ei hän kyllä mikään ahkera työläinen ole. Hän nukkuu ja syö mielellään. Lopun aikaa hän keksii kaikkia omituisia juttuja, joista monet ovat tarkoitettu työn helpottamiseen tai muuhun lusmuamiseen. Vaikka hän tekisi mitä tahansa, hankaluuksia on silti tiedossa.

Pikkuveli luki joskus aikoinaan kirjastosta suunnilleen kaikki sarjakuvat ja myös siis Niilo Pielisiä. En silloin itse innostunut näistä, vaikka jonkun verran niitä tulikin vilkuiltua. Nyt sitten otin sarjakuvan uudelleen testiin tämän, kun etsin ranskalaisia sarjakuvia ja päätin, että muutkin eurooppalaiset saa kelvata. Aikaisempien muistikuvieni mukaan tämä oli tyhmä sarjakuva enkä ollut siksi sitä lukenut vuosiin. Nyt kuitenkin sain positiivisen yllätyksen huomatessani, että tämähän oli hyvä. Niilon kommelluksia oli hauska seurata, että mitähän hän keksii seuraavaksi. Tällä kokemuksella laitan siis Niilo Pielisen niiden sarjakuvien joukkoon, joita voisin lukea jatkossakin.

Sarjakuva oli strippimuodossa "sunnuntaisarjakuvina" ja sellaisena tämä toimikin hyvin. Yhden rivin stripeissa olisi ollut just vähän liian vähän tilaa. Pitkinä tarinoina nämä eivät olisi välttämättä myöskään toimineet, vaan olisivat saattaneet tuntua irrallisten sketsien kokoelmilta. Kirja oli myös sopivan mittainen. Siinä oli riittävästi luettavaa, kun tämä on ilmeisesti koottu niistä vanhoista ohuista albumeista, jotka tuntuvat aina olevan liian lyhyitä. Toisaalta jos tämä olisi ollut pidempi, niin sitten jutu eivät olisi välttämättä enää jaksaneet viihdyttää samalla tavalla kuin nyt.

Lukuhaasteet:
Seitsemän sarja

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Sarjakuva: Kyckling med plommon (Luumukanaa)


Marjane Satrapi: Kyckling med plommon. Galago 2008. (suom. Luumukanaa)

Marjane Satrapin sarjakuvia on arvioitu jonkun verran blogeissa ja niistä on tykätty, muutenkin nämä ovat olleet suosittuja ja palkittuja. Mä luin joskus Persepolista, mutta muistelen, etten päässyt siinä koskaan loppuun asti. Tämän Luumukanaa -sarjakuvan sorruin ostamaan netistä ruotsiksi, kun se oli alennuksella ja tämän sain luettua loppuun asti.

Sen tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun Iraniin. Päähenkilönä on mies, jonka vaimo rikkoo tahallaan hänen tärkeän soittimensa. Mies ei halua sen jälkeen enää elää, vaan odottaa kuolemaa.

Piirrostyyliltään sarjakuva on mustavalkoinen ja selkeä ilman turhia yksityiskohtia. Mustaa on aika paljon mukana, niin yleisvaikutelma on aika synkkä, mutta ei juonikaan mikään erityisen iloinen ole. Kulttuurillisessa mielessä tämä on ihan hyvä tuttavuus, kun iranilaiseen kirjallisuuteen ei pääse kovin usein tutustumaan. Muuten en sitten tästä oikeastaan innostunut, että en tunne tarvetta päästä lukemaan Satrapin muita teoksia.

Lukuhaasteet:
Seitsemän sarja

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Elokuva: Ponyo rantakalliolla


Ponyo rantakalliolla
(Gake no ue no Ponyo)
Vuosi: 2008
Maa: Japani
Tyylilaji: anime (animaatio)

Mä olen katsonut aika vähän animea, vaikka luenkin mangaa aina välillä ja usein siis sarjakuvasta on tehty animaatio tai toisin päin. Ponyo rantakalliolla on toinen näkemäni Studio Ghiblin tekemä animaatio. Aikaisemmin olen nähnyt Henkien kätkemän ja Ponyon jälkeen katsoin Aaltojen kuohun, mutta se oli sen verran huono, etten jaksa kirjoittaa siitä enempää. (Myös Liikkuva linna tuli katsottua tämän jälkeen, kun tämä teksti on kirjoitettu suurimmaksi osaksi joulukuussa.)

Ponyo on kala, joka tapaa rannalla Sosuke-pojan ja haluaa sen jälkeen muuttua ihmiseksi. Hänen isänsä, meressä asuva velho, ei pidä tyttärensä haaveesta ja yrittää estää sen. Elokuvan tärkeimpänä aiheena on siis Sosuken ja Ponyon ystävyys. Meri on elokuvassa tosi vahvasti läsnä ja siellä elää kaikkia outoja kaloja ja eläimiä. Tämä on aika selvästi pienten lasten animaatio. DVD:n takakannessa ja jossain netissä tätä kuvailtiin japanilaiseksi versioksi Pienestä merenneidosta.

Elokuva oli visuaalisesti aika hieno sekä värimaailmaltaan että yksityiskohdiltaan. Siinä oli käytetty piirrostekniikkaa, jossa on vanhaa perinteistä henkeä eikä nykyajan tietokoneilmettä. Varsinkin taustat näyttivät usein käsin väritetyiltä. Meren kuvaaminen oli onnistunut. Tämä ei ollut tyyliltään (sekä ulkoisesti että sisällöllisesti) sitä normaalia valtavirta-animea, vaan ehkä vähän länsimaisempaa. Siksi elokuvaa voi suositella myös aloitteleville animen katsojille, niin länsimaisiin animaatioihin tottuneelle se ero ei ole niin iso.

Vaikka elokuva oli hyvä, niin vielä en tällä perusteella alkanut isoksi Studio Ghibli -faniksi, vaan Disney on edelleen ykkönen.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kirja: Jäinen valtakunta

 
Kai Meyer: Jäinen valtakunta. Otava 2010.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Venäjälle 1800-luvun lopun Pietariin. Päähenkilö on poikatyttö Hiiri, joka asuu siellä eräässä hotellissa ja työskentelee kengänkiillottajana. Hotelliin saapuvat vieraaksi Lumikuningatar ja englantilainen velho. Velho on vienyt kuningattarelta jotakin, jonka tämä haluaa takaisin.

Tyylillisesti tässä oli jotain samaa kuin Eva Ibbotsonin kirjoissa. Ei tämä kyllä ihan niin hyvä ollut kuin mitä oletin tai olisin halunnut. Luultavasti kirja olisi ollut parempi, jos se olisi ollut astetta realistisempi tai sitten vaihtoehtoisesti etäännytetty enempi reaalimaailmasta. Fantasian ja realismin yhdistelmä ei siis tällä kertaa toiminut niin hyvin kuin se olisi voinut.

Tämä löytyi sattumalta kirjaston lastenosaston fantasiahyllystä. Kiinnostuin kirjasta sen alkuperämaan takia: kirjailija on saksalainen. Haluan edelleen lukea enempi fantasiaa kuin aikaisemmin ja tutustua eurooppalaiseen kirjallisuuteen, niin vastaavia kirjoja olisi tarkoitus etsiä luettavaksi jatkossakin. Toivon mukaan sieltä sitten löytyisi samalla joku helmi...

Koska tapahtumat sijoittuvat käytännössä pelkästään sinne hotelliin, niin kuittaan tällä yhden suorituksen kiinteistöhaasteeseen.

Lukuhaasteet:
Teemamaana Saksa
Kiinteistöhaaste

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kirja: Vaellusvuosi


Frances Mayes: Vaellusvuosi. WSOY 2008.

Yhdysvaltalainen kirjailija Frances Mayes taidetaan tuntea täällä Euroopassa lähinnä Toscanan auringon alla -kirjastaan, josta on tehty myös elokuva. Hän on matkustellut miehensä kanssa Euroopassa paljon ja tämä Vaellusuosi-kirja kertoo niistä matkoista. He käyvät esimerkiksi Brittein saarilla ja Välimeren ympäryksen maissa. Johdannosta sain käsityksen, että matkat on tehty oikeasti useamman vuoden aikana ja eri vuodenaikoina, mutta tässä kirjassa yhdistetty yhdeksi vuodeksi.

Aloitin lukemaan tätä kirjaa viime vuoden lokakuussa ja nyt vasta sain sen loppuun. Luulen, että kyse oli kirjan paksuudesta: tässä pokkariversiossa on 563 sivua. Sinä aikana ehdittiin käymään liian monessa paikassa, joten sain jonkinlaisen kyllästymisreaktion eivätkä uudet paikat jaksaneet enää kiinnostaa niin paljoa kirjan loppuvaiheessa. Mielenkiintoisempiakin matkakirjoja olen siis lukenut, joissakin kirjoissa kiinnostus onnistuu säilymään loppuun asti kirjan paksuudesta riippumatta.

Tämä kirja on kuitenkin hyvä valinta, jos on kiinnostunut lukemaan eri Euroopan maista ja varmaan vielä enempi, jos on käynyt yhtään samoissa maissa (minä en ole käynyt yhdessäkään nisitä). Hyvää tässä oli myös se, että pääosin ei liikuta missään perus-turistipaikoissa. Kaupunkien ja rantojen sijasta reissut suuntautuvat lähinnä maaseudulle, jossa viivytään aina yhdessä paikassa pidempään. Mulle tuli jotenkin sellainen olo, että tämä saattaisi olla sopiva matkakirja itseäni vanhemmille ihmisille.

Suosittelen vierailua kirjailijan kotisivuilla. Siellä on kirjatietojen lisäksi myös esimerkiksi blogi ja ruokareseptejä.

Lukuhaasteet:
Kirjavuori Mount Everestille
Kansankynttiläin kokoontumisajot - Matkat

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kirja: Don Clemente, un trabajo diferente

Sr. Sánchez: Don Clemente, un trabajo diferente. (omakustanne)

Sain viime kuussa sähköpostia kirjailijalta itseltään, joka pyysi lukemaan kirjansa. Kyseessä on omakustanteena tehty espanjankielinen lasten kuvakirja, joka on tilattavissa tai luettavissa online-versiona täällä.

Kirja kertoo Don Clemente -nimisestä miehestä, joka tapaa ihmisiä aamulla matkallaan töihin. Tarina oli siis aika simppeli eikä lukeminen vaatinut suuria kielellisiä ponnisteluja. Tämän siis uskaltaa lähteä lukemaan heikommallakin espanjan taidolla (edelleen harmittaa, että päästän oman taitoni ruostumaan aina vaan pahemmin). Kuvitus oli värikäs ja aika yksinkertainen sekin. Tässä tapauksessa yksinkertaisuus ei siis tarkoita, että teksti tai kuvitus olisi huonoa.

Itse luin online-version, joka on siis aika saman tyyppinen kuin vaikka jotkut kustantamojen kirjaesitteet. Sivut näkyvät (ilmeisesti) samanlaisina kuin printtiversiossa ja niiden kääntely on helppoa. Koska kyseessä on kuvakirja, tietokoneen ruudulta lukeminen ei ole mitenkään rasittavaa, kun tekstiä on vähän ja lukeminen nopeaa.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Kirja: Laura


J. K. Johansson: Laura. Tammi 2013.
(Kannen kuvat: Shutterstock)

Tammi lähetti ennakkokappaleena tämän kirjan pyytämättä. En ole lukenut paljoa dekkareita, kun sieltä joukosta on niin vaikea löytää kirjoja, jotka ei olisi liian jänniä tai ahdistavia. Tälle kirjalle päätin kuitenkin antaa mahdollisuuden, kun katoamismysteerit on kuitenkin sen verran kiinnostavia. Se on uuden dekkarisarjan ensimmäinen osa.

Miia Pohjavirta on nettipoliisi, joka siirtyy erityisopettajaksi Palokasken lähiöön kouluun, jota hän on käynyt myös itse nuorena. Hänen veljensä Nikke toimii siellä psykologina. Koulun oppilas Laura on kadonnut muutamia päiviä ennen koulun alkua ja kirjassa selvitellään, että mitä hänelle on tapahtunut. Vaikka mysteeri selviää, joitakin asioita jäi silti ärsyttävästi vähän epäselviksi ja niihin tuskin saadaan selvyyttä jatkossa, kun aikuisten sarjakirjat ei yleensä jatku ihan suoraan.

Tammen kevään 2013 katalogissa kirjaa kuvaillaan rikosromaaniksi, joka kuitenkin poikkeaa dekkareista siten, että se on viihdettä ja sopii siksi myös dekkareista pitämättömillekin. Jos olisin tuon lukenut tietoisesti jo ennen kirjan saamista, olisin varmaan kiinnostunut kirjasta jo etukäteen. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että tuo piti kyllä paikkansa. Kirja oli jännitystasoltaan omille hermoilleni sopiva (ei kovin jännä siis) ja tämä on sitä dekkarityyliä, jota voisin mielelläni lukea enempikin. Mukana on siis jonkin verran myös ihmissuhdejuttuja, kuten normaaleissa viihdekirjoissa yleensä tuppaa olemaan.

J. K. Johansson on nimimerkki, jonka takana on useampi kirjailija, joiden nimiä ei ole julkisesti paljastettu. Kirjasta ei huomaa mitenkään, että se on tehty työryhmänä, kun yhtenäisen ja saumattoman tekstin teko ei ole välttämättä kauhean helppoa. Tyylistä tuli mieleen jonkin verran Outi Pakkasen kirjat, jotka ovat tähän mennessä olleet omia dekkarisuosikkejani.

(Tämän piti ilmeisesti ilmestyä vasta 19. maaliskuuta, mutta tätä kuitenkin taitaa saada kaupoista jo.)

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Teatteri: Totin perhe

Sori nyt tulee toinen teatteriaiheinen teksti peräkkäin (vielä kuvattomana), mutta kun olen kerrankin käynyt katsomassa useamman kuin yhden jutun, niin tietty kirjoitan molemmista.

Olin eilen illalla Lavaklubilla, kun Kansallisteatteri ja Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus järjestivät yhteistyössä unkarilaisen draaman illan. Esityksenä oli István Örkényn näytelmä Tótin perhe, joka esitettiin lukudraamana. Siitä oli pätkäisty osa pois, niin kokonaisuus ei tällä kertaa ollut samanlainen kuin mitä sen olisi oikeasti kuulunut olla. Aluksi kuultiin taustoittava selostus näytelmästä ja Örkénystä yleensä, mikä oli aika informatiivinen ja siksi hyvä juttu.

Näytelmä tapahtuu toisen maailmansodan aikana. Totin perheen poika on rintamalla ja hänen esimiehensä majuri tulee perheen kotiin viettämään hermolomaa pariksi viikoksi. Majurin hermot saavat lepoa ja muun perheen hermot eivät, kun majuri innostuu tekemään rasioita yötä myöten.

Tyyliltään tämä oli komediaa, jossa oli sekoitettuna absurdeja elementtejä. Mietin sitä, että mistä kaikesta tuli jäätyä paitsi, kun osa näytelmästä puuttui. Toivottavasti tämän pääsisi näkemään esitettynä jossain tai sitten pitää hankkia tämä luettavaksi kirjamuodossa, kun sellainen ainakin näyttää olevan saatavilla.

Edellisen kerran kävin katsomassa Lavaklubilla syksyllä ja nyt toisella kerralla tämä alkaa jo tuntua hyvältä esitysmuodolta. Tietty lavastuksesta ja muusta visuaalisesta puolesta tässä jää paitsi, mutta toisaalta tämä on sitten omalla tavallaan rennompi tapa tutustua teatteriin. Yritin jo googlailla, että missä pääsisi näkemään lisää lukudraamoja, mutta valikoima on vähän heikohko. Varmaan Kotimaisen teatterin festivaali on taas syksyllä ja siellä jotain kivaa.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Teatteri: Perhosia askelten alla

Sain kulutettua viime perjantaina ensimmäisen käynnin Kansallisteatterin sarjalipustani. Valitsin katsottavakseni nukketeatterin Perhosia askelten alla.

Mä olin nähnyt nukketeatteria joskus lapsena viimeksi ja se ei ollut mitään tähän verrattuna. Tämä ei ole sellaista perinteistä tyyliltään, mutta muuten ei ole mitään käsitystä, että millaista kaikki muu nykynukketeatteri on.

Vaikka nuket ovatkin pääosassa, näyttelijät olivat suurimman osan ajasta näkyvillä. Esitys hoidettiin kolmen näyttelijän ja viiden nuken voimin. Isompi maa on vallannut pienemmän, jolloin mies ja lapsia yrittävät paeta vuorten yli pois. Kyse oli Kiinasta ja Tiibetistä, vaikkei sitä suoraan kerrotukaan. Hahmoilla oli aika Tiibet-henkiset nimet, ulkoiset yksityiskohdat täsmäsivät myös (esim. kuvat lumimyrskyn aikana).

Eka reaktio oli, että en mä tajua tästä mitään. Sitten esitys pääsikin kunnolla vauhtiin ja onnistui vangitsemaan mielenkiinnon. Tämä oli niin hyvä, että on ihan pakko päästä uudestaan katsomaan. Myös Teatterikärpäsen puraisuja -blogissa on teksti tästä ja siellä on tykätty yhtä paljon.

Esitystä suositellaan yli 10-vuotiaille eikä ole siis mikään pikkulasten juttu.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Sarjakuva: Tintti Afrikassa


Hergé: Tintti Afrikassa. Otava 2006.

Lehtimies Tintti lähtee Afrikkaan tekemään artikkeleita ja tässä seurataan hänen matkaansa siellä. Sarjakuva on ilmestynyt alun perin vuonna 1931. On tämä kyllä aika oman aikansa mukainen ja siirtomaahenkinen. Piirrostyyli ja tekstisisältö oli molemmat aika stereotyyppisiä afrikkalaisten suhteen ja korostivat valkoisen ihmisen ylemmyyttä. Paikkana on Belgian Kongo, vaikka sitä ei suoraan sarjakuvassa kerrotakaan. Suomi on ilmeisesti yksi harvoista paikoista, jossa albumin nimi poikkeaa alkuperäisestä: tämän nimi on siis ranskaksi Tintin au Congo eli Tintti Kongossa.

Tätä on haluttu rasismin takia kieltää eri maissa, mutta missään ei kai ole tätä ihan virallisesti kielletty. Ylen uutinen kertoo, että Tinttejä saa Ruotsissa pärstäkertoimella. Siellä kirjastoihin ei ole hankittu uusia kappaleita vanhojen kuluneiden tilalle ja tätä saa monissa paikoissa tiskin takaa, jos osaa tulla kysymään. Toinen kiinnostava nettijuttu oli Nurmijärven uutisten sivuilla otsikolla Tintti Afrikassa on särmikäs albumi.

Lukuhaasteet:
Afrikan tähti - Keskinen Afrikka
Seitsemän sarja

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kirja: Moby Doll


Saara Henriksson: Moby Doll. Into 2011.
(Kansi: Elina Salonen)

Sain kirjan Innon bloggaajatapaamisesta viime kesänä.

Moby Dick on ollut lukulistallani jo pitkään ja olen muutenkin kiinnostunut valaista, niin tämäkin kirja tuntui heti kiinnostavalta. Kannen lause "romaani, jossa mies etsii naista ja nainen etsii valasta" tiivistää aika hyvin kirjan idean. Jokke on töissä ympäristöministeriössä ja hänen entinen tyttöystävänsä Jenny opiskelee Sibelius-akatemiassa. Molempien elämään liittyvät valaat ja tie vie Norjaan niiden takia.

Kirjan tärkein teema on valaat ja muita tärkeitä aiheita ovat muun muassa ihmisten pakkomielteet ja ympäristönsuojelu. Mukaan on sekoittunut vähän myös myyttejä ja mystistä tunnelmaa, joten väljemmällä määrittelyllä tämä jopa lähenee fantasiaa. Jos valailla ei olisi ollut näin merkittävää roolia kirjassa tai tapahtumia ei olisi sijoittunut Norjaan, niin en olisi luultavasti pitänyt kirjasta näin paljoa.

Henrikssonin toinen kirja Linnunpaino on odotellut lukupinossa jo jonkin aikaa ja tulee pääsemään luettavaksi erilaisesta aiheesta huolimatta. Mutta kyllä se Moby Dick pitää kanssa saada luettua joskus.

Lukuhaasteet:
Kirjavuori Mount Everestille
Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Oma teatterikevät

Näyttää vähän siltä, että tästä tulee hyvä teatterikevät. Kaksi show'ta on nähty jo ja lisää on tiedossa eli yhteislukema vuoden aikana tulee olemaan isompi kuin viime vuonna (jee!). 

Mä en ole vieläkään saanut käytyä yhtään kertaa Kansallisteatterissa, vaikka ostin sarjalipun jo vuodenvaiheessa. Ainakin nukketeatteri Perhosia askelten alla kiinnostaisi nähdä, sitten olen miettinyt Kellariloukkoa tai Konsta Pylkkänen etsii kortteeria toiseksi vaihtoehdoksi. Neljästä kerrasta olisi tarkoitus käyttää kaksi keväällä ja kaksi syksyllä.

Lavaklubilla olisi 12.3. tarjolla unkarilainen Istvan Örkenyn näytelmä lukudraamana ja sinne haluan mennä paikalle. Lavaklubilla olisi kyllä kaikkea muutakin kivaa tässä kevään aikana, joten ohjelma kannattaa tsekata.

Lastenteatterifestivaali Hurraa! järjestetään 15.-22. maaliskuuta pääkaupunkiseudulla. Ohjelmistossa on nukketeatteria, tavallista teatteria ja muuta esittävää taidetta. Varsinkin Stoan "näyteikkunassa" oli useampi kiinnostava lyhyt esitys.