maanantai 30. heinäkuuta 2012

City-lehti lopettaa paperiversiona

Luin Hesarin nettisivuilta, että ilmaisjakelulehti City lopettaa ilmestymisensä paperiversiona ja jatkossa löytyy pelkästään netistä. Sitä julkaistiin 26 vuoden ajan, mikä on kuitenkin aika hyvä saavutus.

Lehti on itselleni jäänyt koko ajan melko etäiseksi. En siis ole itse sitä kauhean usein lukenut, kun en ole mitään menovinkkejä kaivannut ja varsinaisten artikkelien aiheet on tuntuneet huonoilta, vaikka ikäni puolesta olenkin kuulunut kohderyhmään pitkään.

Vaikka en jääkään tätä kyseistä lehteä kauheasti ikävöimään, mun mielestä se on sääli, että kaikki siirtyy nykyään nettiin. Itse ainakin luen lehtiä mielummin paperiversiona ja sitten netistä vaikka blogeja. En ole siis päässyt verkkolehtien maailmaan sisään ollenkaan. Perinteisten lehtien nettisivujakin luen oikeastaan vain silloin, kun näen jossain linkin johonkin kiinnostavaan juttuun enkä käy niitten sivuilla päivittäin uutisia lueskelemassa.

Myös ilmaisjakelulehtien julkaiseminen on mielestäni kannatettava asia, vaikkeivät ne kaikki omaan makuuni olisikaan. Ainakaan itselläni ei ole rahaa pahemmin mihinkään lehtitilauksiin käytettäväksi, kun esim. Hesari maksaa niin paljon (vaikken sitä oikeasti joka päivä kerkiäisikään lukea). Yleensä siis luen uutiset Metrosta ja siihen lisäksi seurailen epäsäännöllisemmin kahta paikallislehteä.

PS. Tarkoitus olis yrittää jaksaa kirjoittaa joku kirja-arviointikin vaihteeksi tänne. En vaan ole jaksanut eikä ole kirjoittamisen arvoisia kirjojakaan osunut kohdalle.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Kirkkomatkailua



Viime lauantaina tuli harrastettua kotimaan matkailua sen verran, että käytiin road tripillä Tampereella. Takaisintullessa pysähdyttiin Hattulan Pyhän ristin kirkossa, joka on keskiaikainen kivikirkko (kuten myös kuvasta voi varmaan päätellä). Tykkään itse käydä kirkoissa, jos niitä sopivasti reissujen varrelle osuu. Ne on kiinnostavia arkkitehtuurimielessä, kun niitä on kuitenkin myös Suomessa tosi paljon erilaisia.

Kirkkopalvelut pitää nykyään netissä Taivaallinen taukopaikka -sivustoa, johon on koottu kartalle kaikki Suomen tiekirkot, joihin pääsee vapaasti tutustumaan ja niitten lisäksi myös muita kuin kirkollisia taukopaikkoja. Vastaavat sivut on aina tosi käteviä, jos niitä vaan muistaisi katsoa vähän paremmin ennen matkaan lähtöä, niin että voisi vaihtelun vuoksi pysähtyä muuallakin kuin jossain ABC:llä. Kotimaanmatkailu on joka tapauksessa kannatettava vaihtoehto, aina ei tarvitse lähteä kauas ulkomaille nähdäkseen jotain.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Elokuva-arvio: Kaunotar ja Kulkuri

 
Kaunotar ja Kulkuri (1955)

Kaunotar ja Kulkuri on Disneyn piirroselokuva klassikkosarjasta. Siitä on aikaa, kun olen tämän nähnyt viimeksi ja välillä on kivaa katsoa näitä vanhoja uudestaan.

Elokuvan päähenkilöinä on joukko koiria. Kaunotar on hemmoteltu hienon perheen koira ja Kulkuri on omistajaton koira, joka kuljeksii ympäriinsä. Kummallakin on aivan omanlaisensa elinpiiri ja erilaiset ystävät. Nämä kaksi kohtaavat, kun Kaunotar tuntee itsensä hylätyksi perheen vauvan takia.

Tarina tässä on rauhallinen eikä toimintaa ole liian kanssa. Tämä on myös visuaalisesti aika hempeä ja pehmeä varsinkin värimaailmaltaan.Piirrokset on tehty ihanan klassisella tyylillä. Nämä vanhat elokuvat on pääosin paremmalla tavalla erilaisia kuin uudemmat.

Tykkäsin tästä nyt tosi paljon. Ei tämä kaikkein paras Disney-piirretty ole, mutta sieltä parhaasta päästä. Lapsena taisin pitää näistä eläinelokuvista tätä enemmän ainakin 101 dalmatialaisesta.

Suunnitelmissa olisi katsella enempikin näitä Disneyn klassisia piirrettyjä. Tarkoitus olisi samalla korjata aukkoja, kun en ole ihan kaikkia ennen nähnyt, vaan monet niistä ainoastaan lukenut kirjamuodossa.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Linkkivinkki: Sisältää yksinäisyyttä -kirjablogi

Siitä on jo ikuisuus, kun viimeksi on tullut vinkattua jotain linkkejä tänne. Tällä kertaa esittelyssä on uudehko ja näkökulmaltaan erikoisempi kirjablogi, joka on yksi Facebook-kaverini Jaanan blogeista. Se on nimeltään Sisältää yksinäisyyttä ja siellä esitelläään kirjoja, jotka kertovat yksinäisyydestä tavalla tai toisella. Nyt menette kaikki sinne, tsekkaatte sisällön ja kiinnostuksen mukaan sitten merkkaatte lukulistallenne. Tänään ja tällä kertaa ei muuta.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Viiviä ja Wagneria näytelminä

 

Juba: Viivi ja Wagner - Kaksi näytelmää. Arktinen Banaani 2009.

Kirja sisältää kaksi Viivi ja Wagner -sarjakuvaan pohjautuvaa näytelmää:
* Viivi ja Wagner Teneriffalla
* Viivi ja Wagner - Kamarinäytelmä

Ensimmäisessä ollaan matkalla Teneriffalla, toisessa ollaan pelkästään kotona. Henkilögallelria näissä näytelmissä on suurempi kuin sarjakuvissa. Niissä nähdään useampia Viivin sukulaisia ja joitakin yksittäisiä muita henkilöitä, joista osa on vilahtanut myös sarjakuvassa (esim. piru, jolle Wagner myy sielunsa).

Lähtökohtaisesti idea sarjakuvasta näytelmänä tuntuu oudolta ajatukselta. Lopputulos ei kuitenkaan ollut ainakaan näin kirjallisessa muodossa niin paha kuin mitä se olisi voinut olla. Henki oli sama kuin mitä sarjakuvassa, mutta näin tekstimuodossa se visuaalisuus sitten puuttuu. Tekstiä inspiroineita strippejä oli kyllä painettu kirjaan mukaan ja osan repliikit oli ihan suoraan mukana. Henkilöiden lisäämisestä en ollut kauhean innostunut, kun moni uusista hahmoista ei ollut kauhean onnistuneen tuntuinen ainakaan näin paperilla.

Strippisarjakuva on ehkä vähän hankala suoraan muuttaa pitkäksi näytelmäksi, kun pitää kehittää pitkä ja yhtenäinen tarina, joka ei voi rakentua pätkistä samalla tavalla. Tässä tapauksessa siinä oli onnistuttu jossain määrin hyvin. Välillä tuntui, että luin enemmänkin sarjakuvan käsikirjoitusta tai tavallista dialogia kuin näytelmää. Lukeminen toimi siis omalla kohdallani tosi hyvin ja tuntui, että löysin vaihteeksi jonkun helppolukuisen näytelmän.

Kirjassa oli kuvaliitteessä valokuvia näytelmien eri toteutuksista. Itse en kyllä välttämättä haluaisi nähdä näitä esitettynä, kun se maailma on visuaalisesti niin eri sarjakuvassa kuin näyttämöllä. Tässä oli kyllä se hyvä puoli, että tekstit oli tehnyt Juba itse eikä se siten ollut jonkun randomin ihmisen tulkintaa toisen tekijän sarjakuvasta.

Tämä on eka suoritukseni Linnean Hyppää lavalle! -näytelmienlukuhaasteeseen, mutta toivottavasti ei jää ainoaksi. 

Lukuhaasteet:
Hyppää lavalle
Kuusi kovaa kotimaista

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Kovaa työtä olla minä (muotiblogitutkimus)

 

Elina Noppari, Mikko Hautakannas: Kovaa työtä olla minä - Muotibloggaajat mediamarkkinoilla. Tampere University Press 2012.

Kovaa työtä olla minä on Tampereen yliopistossa tehty tutkimus muotiblogeista. Siinä on paneuduttu ilmiöön yleisesti, seurattu blogien sisältöä, haastateltu bloggaajia ja tehty kyselytutkimus lukijoille (joista osa oli itsekin bloggaajia).

Bloggaus on julkinen harrastus, mutta monikaan ei ole varautunut julkisuuteen tai osannut arvata aloittaessaan, että mikä oman blogin suosio tulee olemaan. Muotiblogien lukijamäärät on paljon suurempia kuin monien muiden. Ne ovat myös ammattimaistuneet ja kaupallistuneet paljon vuosien varrella. Tutkimuksessa on analysoitu sosiaalisen median ja perinteisen median sekoittumista sekä selvitelty esimerkiksi yritysyhteistöiden kuvioita.

Tutkimuksen lukeminen oli tosi kiinnostavaa, kun olen kumminkin muotiblogeja lukenut sen verran paljon. Olin itse aloittanut ensimmäisen blogini vuonna 2005, mutta kunnolla aloin eksyä tuntemattomien ihmisten blogeihin vasta vuonna 2009 ja tajuta, että blogi voi olla muutakin kuin tavallinen päiväkirja siirrettynä nettiin. Ensimmäiset tämän uuden kauden blogituttavuuteni olivat siis juuri muotiblogeja.

Toisaalta tekstin lukeminen olisi varmaan silti ollut yhtä kiinnostavaa, vaikka siinä olisikin käsitelty jotain muita blogeja tai vaikka en tuntisikaan muotiblogimaailmaa. Bloggaus ilmiönä on kuitenkin joka tapauksessa tosi mielenkiintoinen ja tässä oli helppo tapa päästä paneutumaan siihen pintaa syvemmältä. Vaikka on blogeista kai tehty tosi paljon lopputöitä ja muita koulutöitä, niin tieteellistä tutkimusta ei olla ennen tehty pahemmin Suomessa.

Lainasin kirjastosta testattavaksi e-kirjojen lukulaitteen ja hätäpäissäni tungin sinne sitten muistitikultani tämän kirjan pdf-version, jonka olin napannut talteen keväällä. Lukulaitteelta lukeminen on tosiaan kivempaa kuin tietokoneen näytöltä lukeminen. Ainoa suurempi vika tässä laitteessa oli se, ettei se oikein tykännyt pdf:n kuvista, vaan varsinkin kaikki kaaviot menivät aika mössöksi.

Kannattaa tsekata myös nämä: Kirjan esittely ja pdf-versio, Jennin arvio kirjasta ja Nelliinan ajatuksia

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Tien päällä



Debbie Macomber: Tien päällä. Harlequin 2012.

Nyt se on tehty: luin ensimmäisen Harlequin-kirjan ikinä. Muutamaa olen tässä vuosien varrella yrittänyt, mutta yhtäkään niistä en ole koskaan saanut loppuun asti. Harlequineja julkaistaan useampaa sarjaa ja tämä kuuluu Silk-sarjaan, joka nettisivujen mukaan "kansainvälisten menestyskirjailijoiden teoksia".

Päähenkilöinä on kolme eri-ikäistä naista: eronnut Bethanne, hänen tyttärensä Annie ja ex-anoppinsa Ruth. Anoppi haluaa lähteä luokkakokoukseen ja kaksi muuta naista päättää lähteä mukaan. Matka on road trip Seattlesta Floridaan. Matkan aikana mietitään menneisyyttä ja tulevaisuutta, lähinnä kuitenkin miehiä.

Kirja oli positiivinen yllätys. Se oli osoitus siitä, etteivät kaikki tämän firman kirjat olekaan valuvan siirappista romantiikkaa tai suoranaista roskaa, vaan että hyviäkin kirjoja on joukossa. Viihdekirjana rannalla ja kesälukemisena muutenkin tämä kirja oli siis hyvä. Suunnittelin jatkossakin vilkuilevani erityisesti tämän sarjan valikoimaa, että jos sieltä vaikka löytyisi jotain muutakin luettavaa, muista sarjoista suurin osa vaikutti olevan vähemmän kiinnostavia.

Samalta kirjailijalta näytti kyllä olevan kirjaston valikoimassa kirjoja englanniksi. Suomenkieliset painokset ovat sitten kai pelkästään Harlequinin julkaisemia eivätkä kirjastot tätä kustantamoa pahemmin suosi.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Talvisodan aika


Eeva Kilpi: Talvisodan aika. WSOY 2009.

En ole Eeva Kilven kirjoja aikaisemmin lukenut. Olin suunnitellut jo kauan, että voisin kuunnella äänikirjoina kolmiosaisen sota-ajasta kertovan muistelmateossarjan. Talvisodan aika on niistä ensimmäinen.

Kuten nimestä voi jo päätellä, kirjan tapahtumat sijoittuvat siihen aikaan, jolloin Suomessa on talvisota. Kilpi itse oli silloin 11-12-vuotias ja asui perheinen Karjalassa. Kirjassa hän kuvailee ajatuksiaan, sukulaisiaan, evakkomatkaa ja arkielämää sodan aikana.

Suomen sota-aika on tuntunut jo pitkään mielestäni kiinnostavalta, mutten ole tutustunut siihen kovinkaan paljoa koulussa käsiteltyjen juttujen lisäksi. Omat isovanhempani eivät ole pahemmin halunneet ajasta puhua, niin siksi käytännössä vaihtoehtona on sitten kirjallisuuden kautta asian käsittely.

Kirjastossa sarja näytti olevan määritelty "omaelämänkerrallisiksi muistelmaromaaneiksi", joita oli luokiteltu sitten kuitenkin sekä romaaneihin että tietokirjoihin. En sitten tiedä, että kuinka tarkkoja kirjat ovat vai onko niissä käytetty paljonkin taiteellista vapautta. Joka tapauksessa nämä taitavat sopia siihen tietokirjojen  Kaksi muutakin kirjaa olisi siis tarkoitus kuunnella piakkoin. Seuraava tapahtuu välirauhan ja sitä seuraava jatkosodan aikana.

Blogiarvioita: P.S. rakastan kirjoja, Sinistä pintaa

Lukuhaasteet:
Kuusi kovaa kotimaista

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Elokuva-arvio: Herkules




Herkules on Disneyn animaatio vuodelta 1997. Sen tarina pohjautuu antiikin kreikkalaiseen taruun Herakleesta ja tämän kahdestatoista urotyöstä, mutta alkuperäistä tarua on muokattu aika paljonkin elokuvaa varten. Tämä oli jäänyt itseltäni aikaisemmin näkemättä, vaikka tavallaan jonkinlainen Disney-fani olenkin.

Päähenkilö Herkules on ylijumala Zeuksen poika. Hänet viedään Manalan jumala Haadeksen juonien takia jo vauvana pois jumalien asuinpaikasta Olympos-vuorelta ja muutetaan taikajuomalla tavalliseksi kuolevaiseksi. Kun hän saa tietää taustansa, alkaa kova treenaus, koska hän pääsee takaisin muiden jumalien seuraan vasta kun on päässyt sankariksi.

Elokuva sisältää tosi paljon Disneyn muissakin elokuvissaan käyttämiä peruselementtejä: hyvän ja pahan välisen jaon, hivenen romantiikkaa, vähän enempi musiikkia ja eläimiä/otuksia hassuina sivuhahmoina. Tämä alkoi suhteellisen hyvin, mutta fiilis ei kestänyt loppuun asti. Loppupuoli alkoi mennä vähän enempi sekoiluksi. Erityisesti muusa-kuoro oli vähän liikaa ja musiikkikohtaukset olivat vähän päälleliimatun oloisia.

Periaatteessa se on kuitenkin hyvä kulttuuriperinnön takia, että lapsillekin tehdään tutuksi antiikin ajan taruja. Vaikka poikkeaahan tämä siitä alkuperäisestä, mutta silti.... Sekin oli hyvä asia, että tämä on sen verran vanha elokuva, että se on toteutettu perinteisemmällä piirrostekniikalla eikä ole sellaista samanlaista 3D:mäistä tietokonemassaa kuin kaikki uudemmat tuntuvat olevan.

Jotain lisätietoja irtoaa IMDb:stä ja Wikipediasta.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Anne Frankia kirjana ja elokuvana

Anne Frank sai aikaan omalla kohdallani kipinän, joka johti myöhemmin pinoon luettuja juutalaisaiheisia kirjoja. Välillä pitää kuitenkin palata alkulähteille, tällä kertaa sekä elokuvan että kirjan muodossa. Mulla oli joku logiikka, että miksi mun piti saada julkaista nämä samassa postauksessa, mutta unohdin sen jo. Leffan katsomisesta on jo muutama viikko ja sain kirjan loppuun vasta tänään.

Anne Frankin viimeiset päivät
(The Attic: The hiding of Anne Frank)
Pääosissa: esim. Mary Steenburgen, Paul Scofield, Lisa Jacobs
Valmistumisvuosi: 1988
Tyylilaji: Draama

Televisioelokuva Anne Frankin viimeiset päivät pohjautuu Miep Giesin kirjaan Anne Frank, suojattini. Frankin perheen tarina on kaikille varmaan edes suurin piirtein tuttu. Päähenkilöinä on joukko Saksasta kotoisin olevia Amsterdamissa asuvia juutalaisia, jotka joutuvat natsien takia piiloutumaan ja saavat apua tavallisilta hollantilaisilta. Mukana on siis myös tunnetun päiväkirjansa kirjoittanut Anne-tyttö, jonka mukaan elokuvakin on sitten nimetty.

Tämä suomenkielinen nimi ei kuitenkaan vastaa elokuvan sisältöä. Anne Frankin ja muiden viimeisistä päivistä ei oikeastaan kerrota ollenkaan, todetaan vaan lopussa, että kuinkas sitten kävikään. Elokuvan aikajännekin on vuosia, ei edes viikkoja. Keskitysleireillä ei vierailla käytännössä ollenkaan muuten kuin puheiden tasolla.

Elokuva ei omalla kohdalla tuntunut erityisen vaikuttavalta. Se johtuu varmaan siitä, että tarina on niin tuttu jo ennestään. Luin varsinaisen päiväkirjan jo ala-asteella ensimmäisen kerran ja sen jälkeen olen palannut siihen säännöllisesti sekä lukenut paljon muutakin juutalaisiin ja holokaustiin liittyvää kirjallisuutta. Roolisuoritukset ja elokuva toteutus eivät muutenkaan tuntuneet erityisen onnistuneilta.

Anne Frank: Berättelser från gårdshuset. Rabén&Sjögren 2005. (suom. Salaisen siiven tarinoita)

Salaisen siiven tarinoita sisältää Anne Frankin kirjoittamia kertomuksia. Osan aihe on oikeasta elämästä: tekstit käsittelevät elämää piilopaikassa ja joku myös aikaaa ennen sitä. Niistä teksteistä osa on julkaistu myös itse päiväkirjassa. Suurin osa tämän kirjan teksteistä on kuitenkin fiktiivisiä lyhyehköjä novelleja. Tyyliltään ne on lapsenomaisia ja usein muutenkin oman aikansa tai kirjoittajan iän mukaisia. Sitä olisin toivonut, että kirjassa olisi jaoteltu erikseen oikeasta elämästä olevat ja sitten ne muut jutut, nyt ne taisi olla kirjoitusjärjestyksessä.

Jossain nettikeskusteluissa muuten pidettiin epäilyttävänä päiväkirjan ja tarinoiden lukemisesta ala-asteella. Itse olin ehkä 11, kun luin ne ensimmäisen kerran. En tunne traumatisoituneeni yhtään näistä kirjoista, vaikka olinkin keski-herkkä lapsi ja näissä ei kuitenkaan edes käsitellä mitään keskitysleirijuttuja. Ennemminkin juuri tämä kirja on hyvä lapsille pehmeänä laskuna ennen päiväkirjaa luettavaksi (vaikkei kunnolla asiaan tässä kirjassa vielä päästäkään). Ainakin tämän ruotsinkielisen painoksen lopussa oli lyhyt selostus, että kuka Anne Frank oikein oli. Toisaalta tämä on sitten hyvä lisälukeminen siinä vaiheessa, jos päiväkirja on jo luettu ja kiinnostaa lukea lisää.

Ajatusleikkinä se on muuten aika kiinnostavaa, että miten olisi käynyt, jos Anne olisi selvinnyt sieltä keskitysleiriltä tai jos piilopaikka ei olisi paljastunut. Luulen, ettei tekstejä olisi julkaistu ainakaan yhtä pian, mutta se on sitten toinen juttu, että olisiko hänestä tullut oikea kirjailija.

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Alankomaat


(Filmen Anne Franks sista dagar baserar sig till boken Anne Frank - så jag minns henne av Miep Gies. Boken är bra, men film var dålig. Berättelser från gårdshuset innehåller Anne Franks sagor och några berättelser om sitt liv. Den passar ganska bra också för barn, som kan till och med läsa den före dagboken.)

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Levy-arvio: Katri Helena / Valon maa


Katri Helena: Valon maa (2011)

En ole levymuodossa kuunnellut Katri Helenaa pitkään aikaan enkä ole radiotakaan pahemmin kuunnellut, niin en ollut tainnut tietoisesti kuulla mitään näistä kappaleista aikaisemmin.

Kokonaisuutena levy oli aika pettymys, kun aikaisemman tuotannon perusteella Katri Helenalta on lupa odottaa enemmän. Yleisvaikutelma oli, että kappaleet ovat todella samanlaisia eivätkä tunnu erottuvan toisistaan kunnolla, kun aikaisemmassa tuotannossa tuntuu olevan enempi vaihtelua. Sanoitukset olivat pääosin aika mitäänsanomattomia. Sävellykseltään ne olivat melodisia ja kevyitä. Ainoa tarttuvampi kappale oli vanhan letkiksen tyylinen Tyttö vie poikaa, josta sitten tuli suosikkini levyllä olleista.

Kappaleiden keskinäinen tasalaatuisuus ei ole yleensä automaattisesti huono tai hyvä asia, mutta tällä levyllä laatu oli kuitenkin vain yleistä keskitasoa (mikä on esiintyjä huomioon ottaen jo aika pohjanoteeraus). Tämä tuntui samantyyppiseltä kuin mitä on ne kaikki kymmenet tangokuningattaret ja muut vastaavat laulavat naiset, joten levyn sisältö vähän hukkuu massaan.

Ei tämä kuitenkaan hirveän kaukana ole normaalista Katri Helena -tyylistä. Sen verran vaan, etten ollut kauhean tyytyväinen lopputulokseen. Pääosin tykkään itse kuitenkin siitä vanhemmasta tuotannosta, kun olen kuunnellut tällä vuosituhannella tehtyä musiikkia vähempi. Katri Helenan ääni on kuitenkin kaunis ja ihan omanlaisensa ja sitä kuuntelee mielellään.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike


Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. WSOY 2012.

Suurimmalle osalle lukijoista Mielensäpahoittaja on varmaan jo aika tuttu. Tässä kirjassa tuo vanha mies joutuu opettelemaan ruuanlaittoa, kun vaimo on hoitokodissa ja oma kodinhoitaja vaihtuu huonommaksi. Ongelmia tulee jo siitä kokkauksen opettelustakin, mutta myös siitä, etteivät raaka-aineet ole enää sitä mitä ennen.

Säästelin kirjaa aika pitkään ennen lukemisen aloittamista. Se olikin sitten juuri sopiva kirja ottaa työmatkalle bussiin luettavaksi: ohuet ja kevyet kirjat on kuumassa iltapäiväbussissa just hyviä. Ei tämä kyllä laadullisesti pärjännyt ekalle osalle, vaan oli huonompi kuin se (kerkisin vähän epäillä sitä jo etukäteen). Tämä voi ehkä osittain johtua myös teemasta: en itse tykkää laittaa ruokaa ja olen muutenkin aika rajoittunut ruuan ystävä. Ekassa osassa se oli siis kivaa, kun ei ollut yhtä koko kirjan läpi kulkevaa teemaa, vaan mieli pahoitettiin tasapuolisesti eri asioista. Tämä kirja olisi varmaankin tuntunut vähän paremmalta tai ainakin erilaiselta, jos olisin kuunnellut sen äänikirjana lyhyemmissä pätkissä aivan kuten tein edellisen osan kanssa.

Miniä-kirjaa odottelen kirjaston varausjonossa ja sen näkee sitten, että toimiiko idea myös toisesta näkökulmasta. Luulen kyllä, että tämä sama konsepti ei enää toimi kauhean pitkään ilman uudistumista, kun jo tokassa osassa oli havaittavissa pientä tason laskua. Toki jos vielä neljäs kirja tulee, niin se päätyy lukupinoon varmaan joka tapauksessa. Joka tapauksessa se on kyllä aika jännä, että miten niin moni innostuu lukemaan kirjaa ammattivalittajasta....

PS. Mistä lähtien "ruskea kastike" on ollut yhdyssana? :O

(Kirja on pyydetty arvostelukappaleena.)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Århundradets kärlekssaga (Vuosisadan rakkaustarina)

Nyt oli Jennin järkkäämä lukuviikonloppu, jonka ideana oli lukea Märta Tikkasen teoksia. Mä en olllut koskaan lukenut yhtäkään kummankaan Tikkasen teoksista ja blogeissa on ollut sellaista hypetystä, ettei ole kauheasti tehnyt mielikään lukea, vaikka olenkin sitä aina välillä suunnitellut. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja luin yhden.

Märta Tikkanen: Århundradets kärlekssaga. Trevi 1985. (suom. Vuosisadan rakkaustarina)

Århundradets kärlekssaga eli Vuosisadan rakkaustarina on Märta Tikkasen runokirja, joka on siis jossain määrin omaelämänkerrallinen teos. Se on kirjoitettu runomuodossa ja teemoina ovat esimerkiksi alkoholismi, parisuhde ja rakkaus. Lukemassani painoksessa on mukana Henrik Tikkasen piirroksia.

Jos olisin lukenut muita Tikkas(t)en kirjoja, olisin saattanut saada tästä ehkä jotain irti eri tavalla. Ei mulla ole vieläkään mitään käsitystä heidän elämästään, mutta en olisi tätä osannut omaelämänkerralliseksikaan sanoa ilman muiden blogiarvioiden lukemista. Blogi- ja nettitekstit vaikuttivat muutenkin lukemiseeni: tarina ja teema tulivat esille paremmin, kun muut olivat niitä analysoineet ja luin tätä ennemmin runomuotoisena romaanina kuin runokirjana.

Tietynlainen jatkuvajuonisuus ja romaanimaisuus sai unohtamaan sen runojen ymmärtämisen ja tulkinnan, jonka jälkeen teksti tuntui helpommin lähestyttävältä (kielestä huolimatta). Toisaalta tekstissä ei myöskään ollut mitään outoja kielikuvia tai taiteellisuutta, vaan se muistutti ennemmin epänormaalisti rivitettyä proosaa. Lukeminen sujuikin paremmin kuin mitä aluksi oletin. En kuitenkaan saanut mitään suurempaa ahaa-elämystä lukiessani, että olisin tavoittanut tästä sen perimmäisen idean tai ihastunut tyyliin kokonaan.

En siis tämän perusteella ymmärrä, että mitä hienoa ihmiset tässä kirjassa ja Märta Tikkasen muissa teksteissä näkee. Luultavasti yritän joskus myöhemmin uudestaan, mutta en ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Nyt tosin jäi vähäsen mietityttämään, että olisinko tästä lukuviikonlopusta tullut toisenlainen kokemus, jos olisin lukenut jonkun toisen kirjan tai lukenut samalla kertaa useamman maratonina.

Blogiarvioita: Täällä toisen tähden alla, Luettua, Luetut lukemattomat, Kirjava kammari, Kirjavinkit

Lukuhaasteet:
Kuusi kovaa kotimaista
Underbara finlandssvenskor vid papper - Finlandssvenska damer

EDIT 5.7.2012: Jag kom inte ihåg skriva litet på svenska också. Den här var den första boken av Märta Tikkanen som jag läste. Det var okej, men inte så hemskt bra som jag hade trott. Boken är officiellt diktbok, men är på riktigt en roman av författarens eget liv i diktform. Många finska bokbloggaren tycker jättemycket om Märta och Henrik Tikkanen, men den här boken verkade inte så härlig som de säger.