perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Tien päällä



Debbie Macomber: Tien päällä. Harlequin 2012.

Nyt se on tehty: luin ensimmäisen Harlequin-kirjan ikinä. Muutamaa olen tässä vuosien varrella yrittänyt, mutta yhtäkään niistä en ole koskaan saanut loppuun asti. Harlequineja julkaistaan useampaa sarjaa ja tämä kuuluu Silk-sarjaan, joka nettisivujen mukaan "kansainvälisten menestyskirjailijoiden teoksia".

Päähenkilöinä on kolme eri-ikäistä naista: eronnut Bethanne, hänen tyttärensä Annie ja ex-anoppinsa Ruth. Anoppi haluaa lähteä luokkakokoukseen ja kaksi muuta naista päättää lähteä mukaan. Matka on road trip Seattlesta Floridaan. Matkan aikana mietitään menneisyyttä ja tulevaisuutta, lähinnä kuitenkin miehiä.

Kirja oli positiivinen yllätys. Se oli osoitus siitä, etteivät kaikki tämän firman kirjat olekaan valuvan siirappista romantiikkaa tai suoranaista roskaa, vaan että hyviäkin kirjoja on joukossa. Viihdekirjana rannalla ja kesälukemisena muutenkin tämä kirja oli siis hyvä. Suunnittelin jatkossakin vilkuilevani erityisesti tämän sarjan valikoimaa, että jos sieltä vaikka löytyisi jotain muutakin luettavaa, muista sarjoista suurin osa vaikutti olevan vähemmän kiinnostavia.

Samalta kirjailijalta näytti kyllä olevan kirjaston valikoimassa kirjoja englanniksi. Suomenkieliset painokset ovat sitten kai pelkästään Harlequinin julkaisemia eivätkä kirjastot tätä kustantamoa pahemmin suosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti