perjantai 28. syyskuuta 2012

Ella ja kaverit auf Deutsch

 

Timo Parvela:
Ella ja kaverit 1-3. Tammi 2010.
Ella in der schule. Carl Hanser Verlag 2007.

Olen yrittänyt itseopiskella pari vuotta saksan kieltä, mutta aika heikolla menestyksellä, kun taidot on edelleen tosi alkeissa. Saksan tunneilla en ole siis käynyt koskaan, kun en ole "ehtinyt". Nyt sitten yritin opiskella kieltä itselleni uudenlaisella menetelmällä: lainasin kirjastosta saksankielisen Ella-kirjasarjan alun sekä äänikirjana että oikeana kirjana, suomenkielinen kirja löytyi jo ennestään omasta hyllystä.

Kuuntelin saksaksi äänikirjaa ja seurasin samalla, että mitä paperisessa kirjassa lukee samalla kielellä. Pelkästä äänikirjasta en siis olisi saanut selvää, kun lukija tuntui puhuvan tosi nopeasti. Sitten luin uudestaan paperikirjasta kuuntelemani pätkän ja samalla vertailin sitä suomenkieliseen painokseen. Kirjat ovat humoristisia ja ne kertovat joukosta ekaluokkalaisia, joille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Sanakirjaa en lukiessa käyttänyt ollenkaan, vaikka sille olisikin aina välillä ollut tarvetta. Sanavarastoni oli siis ennestään tosi heikko ja tämä tuntui helpolta tavalta kasvattaa sitä. Kieliopin osaamiseni tässä lukiessa parani tuskin ollenkaan. Nämä alkupään Ella-kirjat on julkaistu alunperin suomeksi helppolukuisessa sarjassa ja olen lukenut ne moneen kertaan läpi, niin sikäli lukemisen taso oli sopiva.

Käännöksen vertailu oli aika kiinnostavaa. Henkilöillä oli edelleen suomenkieliset nimet, mutta poikien nimet oli silti vaihdettu. En kyllä oikein ymmärrä, että onko sitten saksalaisille Timo, Mika ja Pekka helpompia kuin Tuukka, Samppa ja Pate (tytöt oli sitten Ella, Hanna ja Tiina niin kuin ennenkin). Välillä kääntäjä oli muotoillut asian oudosti tai täsmentänyt asioita tavalla, joka ei välttämättä selvinnyt suoraan alkuperäistekstistä. Välillä taas hän oli sitten laittanut ihan kunnolla omiaan. Ihan sanasta sanaan ei tietenkään voi kääntää, mutta silti tuntui, että välillä oli otettu liikaa taiteellista vapautta. En ole aikaisemmin vertaillut minkään kirjan käännöstä näin tarkkaan alkuperäisen kanssa, niin en tiedä, että onko vastaava taktiikka yleistä.

Tässä kirjassa ei vielä päästy kuulemaan Tuukan väänneltyjä sananlaskuja tai Pukarin uhkailuja. Niitä on tosi kiinnostava päästä näkemään, että miten kääntäjä on pärjännyt. Olen siis aika varma, että luen samalla taktiikalla vielä toisen kirjan verran. Mutta tavoitteena olisi kumminkin, että kun syksyllä menen Saksaan käymään, niin osaan jo puhua jonkun verran kieltä. Ehkä vähän turhan kova tavoite, mutta kyllä se siitä....

torstai 27. syyskuuta 2012

Kirja: Senja opettaa sinulle ruotsia


Senja Larsen ja Nadja Andersson: Senja opettaa sinulle ruotsia. Omakustanne 2012.

Senja opettaa sinulle ruotsia on suhteellisen suuri suomalainen Facebook-sivu, jonka perusteella syntyi tämä kollektiivisesti tehty kielenoppimiskirja. Sivun ja kirjan perusidea on sama: ne koostuvat eri aihepiireihin liittyvistä palasista, joissa pääosin on ideana oppia uusia ruotsinkielisiä sanoja ja sanontoja suomenkielisten rinnalta. Kirjaan on merkitty myös kuinka paljon tykkäyksiä ja kommentteja kyseinen päivitys Facebookissa sai sekä otettu mukaan joitakin käyttäjien kommentteja.

Ekstrana kirjaan on otettu myös Helsingin Sanomien sunnuntaisivuilla julkaistut tekstit, blogikirjoituksia ja alkeiskurssi suomenruotsalaisten kanssa kommunikointiin. Näistä kaksi viimeistä olivat itselleni kiinnostavinta antia. Facebook-teksteistä kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä olivat ne normaalista linjasta poikkeavat tekstit: apuverbit, erot riikinruotsiin, lainasanat ja e/ä-oikeinkirjoitus.

Selailtuna pienissä paloissa kirja toimii parhaiten, muuten tulee yliannostusta eikä silloin mitään jää päähän. Se on hyvä, että sanapaketit ovat jossain määrin teemoitettuja, että samalla kertaa saa opeteltua saman aihepiirin sanoja ja voi itse valita tarpeellisimmat. Sanavaraston laajentaminen tuntuukin olevan ykköstarkoitus. Sanaston opetteluun en itse saa tästä kuitenkaan niin paljoa hyötyä, kun ruotsin sanavarastoni on juuri sen verran parempi verrattuna tavallisiin suomenkielisiin ihmisiin. Olisin siis halunnut lukea enempi kulttuurillisista, kieliopillisista tai muista kielen ominaispiirteisiin (esim. murteisiin) liittyvistä asioista.

Joka tapauksessa tämä oli ihana uutuuskirja, kun ruotsin kieli on ollut aina mun lempilapsi. Niin ja kuvitus tässä kirjassa on tosi tyylikäs!

Senjaopettaa-nettisivu, arvioita on tehneet Kirjakko ja Hys, äiti lukee nyt!

Kirja on pyydetty arvostelukappaleena.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Teatteri: Fedja-setä, kissa ja koira

(Kuva: Kansallisteatterin Flickr / Vertti Teräsvuori)

Kävin katsomassa eilen Kansallisteatterissa lastennäytelmän Fedja-setä, kissa ja koira. Yleensä kirjan ja näytelmän/elokuvan ei tarvitse olla ihan 1:1-suhteessa tehty, se on ihan selvä, mutta tässä tapauksessa oli menty liian pitkälle. Mua vaan niin ärsytti koko näytelmä.

Osa ratkaisuista oli sellaisia, että niistä pitämättömyys oli ihan vaan mun korvien välissä ja joku muu saattaisi olla ihan tyytyväinen. Esimerkiksi Matroskin-kissa käyttäytyi näytelmässä tosi ärsyttävästi ja Mirri-lehmästä oli tehty tosi ruma. Tai no sellainen Marimekko-tyylinen värikäs retrotakki olisi muuten hieno, mutta hei: kyse on sentään lehmästä. Mulla meinasi mennä hermo myös niihin päälleliimattuihin lauluihin, jotka oli sanoituksiltaan keskimäärin aika aivottomia.

Alku oli aika erityyppinen kuin kirjassa. Fedja-setä oli tässä kipeänä ja Matroskin tulee kuin kesken unen jostain reiästä eivätkä vanhemmat näe kissaa ja Mustia ollenkaan. Loppulaulussakin puhuttiin unelmoinnista sekä kotiauringon ja koko Prostokvashinon kylän keksimisestä. Sehän vie pohjan koko tarinalta, jos kaikki leimataan kuvitelmaksi! Sehän on melkein pahinta, mitä lastenkirjalle voi tehdä, että todetaan kaiken olleen vain unta.

Mulla oli kova luottamus Kansallisteatterin tasoon, mutta tästä klassikkokirjan pilaamisesta en voi tykätä.  Vaikka ärsytys onkin päällimmäinen tunne vielä tänäänkin, en silti halua sanoa, että tämä näytelmä olisi ollut kokonaisuutena ihan hirveä tai olisin kamalasti kärsinyt, kun "jouduin" istumaan teatterissa näytelmän loppuun asti. Lapsiin näytelmä kuitenkin näytti uppoavan minua paremmin ja sehän taitaakin olla pääasia. Niin ja kehuakin täytyy sen verran, että tykkäsin lavastuksesta: se oli värikäs, lastennäytelmään sopiva ja muutenkin toimiva.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Elokuva: Pelastuspartio Bernard & Bianca


Pelastuspartio Bernard & Bianca (The Rescuers 1977) 

 Bernard ja Bianca on yksi niistä Disneyn klassikkoelokuvista, jota en ilmeisesti ollut nähnyt koskaan aikaisemmin. Mä en siis vieläkään muista yhtään, että mitä ihme elokuvia mä katsoin lapsena ja vielä kouluiässäkin se oli harvinaista herkkua.

Bernard ja Bianca ovat New Yorkissa asuvia hiiriä. Bianca kuuluu Kansainväliseen pelastusjärjestöön ja Bernard toimii järjestön talonmiehenä. Järjestö saa pullopostia, että oropokodista karannut Penny-tyttö on pulassa, jonka jälkeen tämä kaksikko lähtee pelastamaan häntä. Penny on ilkeiden ihmisten luona, jotka haluavat hänen etsivän itselleen ison timantin.

Ai vitsit tää oli jännä. :D En yhtään ihmettele, että elokuva olisikin sensuroitu multa lapsena sen takia.... Tarinassa oli siis vauhtia ja toimintaa riittävästi, Disneylle tyypillistä siirappia ja musiikkia taas sitten oli vähemmän. Mukana oli useita enemmän tai vähemmän hyviä eläinhahmoja. Nämä vanhat piirretyt on myös siitä ihania, että piirrosjälki näkyy eikä filmit ole sellaisia kliinisiä tietokoneanimaatioita (jollaisista löytyy ihan liikaa rumia versioita). Viimeksi katsomistani animaatioista ainakin Aristokatit oli visuaalisesti ja piirrostekniikaltaan yhtä tyylikäs kuin tämäkin.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Kirja: Aino Pervik - Paula sõidab kevadet vaatama


Aino Pervik: Paula sõidab kevadet vaatama. Tiritamm 2008.

Aino Pervik on Virossa ilmeisesti aika suosittu lastenkirjailija. Suomennoksia hänen teoksistaan ei ole juurikaan tehty. Nappasin kirjastosta yhden hänen kirjoistaan kokeiltavaksi viron kielellä, suomennettuna tämän nimi olisi "Paula matkustaa kevättä katsomaan" tai jotain sinne päin. Kyseessä on ohut ja helppolukuinen lastenkirja. Se kertoo Paulasta, joka matkustaa maalle perheensä kanssa isovanhempiensa luokse ja viettää siellä "maalaiselämää".

Luin ensiksi harjoitusmielessä yhden Myyrä-kuvakirjan viroksi, ennen kuin tartuin tähän. Olen aikaisemmin yrittänyt jotain muita vähän kehittyneempiä lastenkirjoja, mutta en ole päässyt niissä kovinkaan pitkälle. Tämän sain loppuun asti, joten tässä on ensimmäinen vironkielinen "oikea" kirja, jonka olen lukenut itse kokonaan. Yllättävän hyvin sain tekstistä selvää, oletin lukemisen olevan yhtä takkuilevaa kuin aikaisemminkin. Nyt on ihan voittajafiilis!

Olen tosissani yrittänyt etsiä virolaisia kirjoja luettavaksi, mutta ne suomennetut eivät ole pääosin osuneet omaan kirjamakuuni. Jos alkukielellä lukeminen lähtee tästä pikkuhiljaa toimimaan, niin luettavien kirjojen valikoima tulee samalla kasvamaan. En ole siis viroa koskaan kunnolla opiskellut, kun kielioppi tuntuu olevan melko samankaltainen suomen kieliopin kanssa. Sanakirjan kanssa on tullut vähän treenailtua ja sitten olen yrittänyt puhua Virossa käydessä. Tallinnassa kumminkin käyn sen verran usein, että haluan pärjätä siellä viroksi - ehkä se joskus vielä onnistuu.

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Viro

perjantai 21. syyskuuta 2012

Kirja: Rauha S. Virtanen - Ruusunen


Rauha S. Virtanen: Ruusunen. WSOY 1980.

Ruusunen on tyttökirja, joka on ilmestynyt ensimmäistä kertaa vuonna 1968. Päähenkilönä on Niina, kirjoittamista harrastava abiturientti. Naapuriin, perheen vanhaan taloon, muuttaa kirjailija perheineen. Niina sitten ottaa ja rakastuu tähän kirjailijaan.

Tämä oli aika moderni tyttökirjaksi, vaikka se ei nyt kauhean iso ihme olekaan, kun ilmestymisajankohta otetaan huomioon. Mietin, että mitenköhän tämä on otettu vastaan silloin. Ainakin avioliitto oli silloin paljon pyhempi asia kuin nykyään ja sen huomasi jo joidenkin kirjan henkilöiden asenteista.

Kaikki Rauha S. Virtasen kirjat on kai tullut luettua aikoinaan - tai ainakin melkein kaikki. Mitään muistikuvia juuri tästä kirjasta ei kuitenkaan ollut. Muistelen pitäneeni Virtasen kirjoja keskimääräistä huonompina tyttökirjoina.

Vanhojen kokemusteni perusteella en siis odottanut tältäkään kirjalta kauhean loistavaa lukukokemusta. Siihen nähden kirja oli odotukset ylittävä. Tietynlaisesta ennalta-arvattavuudesta huolimatta juoni oli aika toimiva, ettei edes tehnyt mieli jättää kirjaa kesken. Kaikkein parhaimpia tyttökirjoja tai klassikkoainesta tämä ei ole, mutta toisaalta sillä ei ole kauheasti väliäkään.

Olen joskus osannut määritellä pitäväni eniten vähän vanhemmista, 1900-luvun keskivaiheilla kirjoitetuista tyttökirjoista. Pitäisi varmaan uusintalukea Seljan tyttöjä, että onko muistikuvani sarjasta ihan vääriä. Olen kuitenkin ala-asteen jälkeen lukenut sen verran paljon tyttökirjoja, joten genren sisäinen kirjojen kategorisointi onnistuu huomattavasti paremmin.

Osallistun tällä muuten Tuntemattomat tyttökirjat -lukuhaasteeseen. Uskalsin määritellä kirjan tuntemattomaksi, koska Virtasen kaikki muut kirjat ovat jääneet Seljan tyttöjen varjoon.

Blogiarvioita: Sallan lukupäiväkirja, Lumiomena, Booking it some more, Sinisen linnan kirjasto, Luetut lukemattomat, Lukutoukkailua, It's all about books

Lukuhaasteet:
Tuntemattomat tyttökirjat

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kirja: Marina Lewycka - Två husvagnar (suom. Muu maa mansikka?)

 

Marina Lewycka: Två husvagnar. Prisma 2008. (suom. Muu maa mansikka?)

Två husvagnar kertoo siirtotyöläisten elämästä Englannissa. He työskentelevät mansikkamaalla, kanatehtaalla ja muissa vastaavissa pakoissa, joissa suurin osa työntekijöistä on laittomia siirtolaisia. Päähenkilöt ovat ovat kotoisin esimerkiksi Ukrainasta, Puolasta ja Afrikasta. He ovat lähteneet pois kotimaastaan paremman elämän toivossa. Kaikki eivät sitä parempaa elämää kirjan aikana löydä, vaikka sitä etsivätkin ahkerasti kiertämällä paikasta toiseen.

Aloitin lukemaan tätä samaa kirjaa suomeksi joskus silloin kun se oli uudempi. Silloin en päässyt kovinkaan pitkälle ja jätin lukemisen kesken. Ei kirjan alku nytkään tuntunut ensiksi kovin kiinnostavalta, mutta onneksi kuitenkin jatkoin lukemista. Tämä oli siis ennakko-odotuksiani parempi kirja. Lukiessa tökki enemmän ainoastaan Koiran kertomat osuudet: ne oli kirjoitettu tikkukirjaimin ilman välimerkkejä ja se oli sen verran rasittavaa, että skippasin suurimman osan. Kertojina oli siis eri ihmisiä ja välillä saikin miettiä hetkisen, että kuka tässä on puheenvuorossa.

Suomenkielinen nimi Muu maa mansikka? antaa kirjasta ihan erilaisen ja ehkä jopa vähän paremman käsityksen kuin ruotsinkielinen Två husvagnar, joka on siis suora käännös alkuteoksen nimestä Two Caravans. (Ensimmäisellä mansikkamaalla oli kaksi asuntovaunua majoituspaikkana.) Kannet on muuten kaikissa Lewyckan kirjoissa ihanan retroja ja tykkään niiden tyylistä.

Kirjailija Marina Lewycka on kotoisin Ukrainasta, vaikka onkin asunut pitkään Britanniassa. Myös pari kirjan tärkeistä päähenkilöistä oli samasta maasta kotoisin. Kuittaan tällä kirjalla siis Eurooppa-lukuhaasteesta Ukrainan ja ehdin toivottavasti lukea vielä toiset Lewyckan kirjat ennen haasteen päättymistä.

Blogiarvioita ei näyttänyt pikaisella googlauksella tästä vielä olevan, mutta Kirjavinkeissä on arvio.

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Ukraina


Sain Luen ja kirjoitan -Paulalta Tsemppaavan blogiystävän palkinnon. En nyt jaa sitä eteenpäin, kun en osannut päättää, että kenelle sen voisi antaa. :D

tiistai 18. syyskuuta 2012

3x suomenruotsalaista kirjallisuutta

Luin viime viikonloppuna vahingossa putkeen kolme suomenruotsalaista kirjaa. Päätin niputtaa ne kaikki samaan postaukseen, kun just nyt ei oikein irtoa sanottavaa, mutta kaikki on silti vinkkaamisen arvoisia kirjoja.


Maria Turtschaninoff: Underfors. Söderströms 2010. (suom. Helsingin alla)

Alva ei muista menneisyydestään muutamasta vuodesta yhtään mitään. Hän saa kuulla olevansa kotoisin Underforsista, joka on kaupunki Helsingin alapuolella (suomennoksessa Alistadi). Hän lähtee maan alle ja samaa koulua käyvä Joel seuraa perässä. Alvan menneisyys ja Underforsin tulevaisuus aiheuttavat seikkailun, jossa joudutaan matkustamaan myös Pohjanmaalle ja Lappiin.

Kirja oli aika satuhenkinen: enemmän satutyyliä kuin fantasiaa tai seikkailukirja. Mukana oli peikkoja ja erilaisia suomenruotsalaiseen kansanperinteeseen olentoja, joiden suomenkielisistä nimistä minulla ei ole mitään hajua. Kirja oli erilainen kuin mitä oletin: odotin saavani seikkailullisemman kirjan, mutta sainkin sadunomaisen. Toimintaa ja nopeutusta olisi voinut olla hetkittäin enempi. Lisäksi olisin halunnut, että tapahtumia olisi sijoitettu enemmän Underforsiin. Ei tämä kuitenkaan ollut huono edes odotuksiini nähden, vaan lukemisen arvoinen kirja.

Tätä on arvioitu jo aika monessa blogissa: Kirjavinkit, Kirjamielellä, Lukuhetket,
Tarinoiden taikaa, Vinttikamarissa, Opuscolo, Lastenkirjahylly, Gloria's Story


Claes Andersson: Oton elämä. WSOY 2011.

Olen pitänyt Claes Anderssonia jo kauan fiksuna kaverina, mutta olen vasta viime vuosina alkanut lukea hänen teoksiaan. Viime vuoden käännösuutuuksia on romaani Oton elämä. Olisin halunnut lukea tämän alkukielellä ruotsiksi, mutta mökkipaikkakunnan kirjasto ei sellaista ylellisyyttä tarjonnut.

Kirjan päähenkilö on Otto, vanha jazzpianisti. Nimensä mukaisesti kirja kertoo hänen elämästään ja välillä muistellaan myös menneitä. Lukiessa en voinut olla miettimättä, että kuinka paljon tässä on oikeasti Anderssonin omasta elämästä - ainakin yhtäläisyyksiä on paljon.

Lähtökohtaisesti en ole kiinnostunut lukemaan kirjoja, joiden ainoa kunnon päähenkilö on vanhus, mutta jostain syystä sain tämän kirjan loppuun hyvin vähällä vaivalla. Se johtui ehkä Andersssonin sujuvasta kirjoitustyylistä, jota luki mielellään. Tosin ajattelin monessa kohdassa, etten haluaisi tietää sitä kaikkea mitä siinä kerrotaan (esim. sydänkohtauksen hoito sairaalassa).

Alaotsikkona oli "Aikalaisromaani". Mulla on taas käsitteet vähän hukassa enkä oikein ymmärrä, että mitä sillä tässä yhteydessä tarkoitetaan. Se tuli mieleen, että tämä saattaa kestää aikaa vähän huonosti. Tuntui, että mukana oli kuitenkin tosi monta kirjoitushetken tapahtumaa (esim. vaalirahoitus, saunakilpailu ja Porvoon autokaista-ammuskelu), jotka pitävät tämän tiukemmin hetkeen sidottuna eivätkä ajattomana.

Blogiarvioita: Kirjantila, Erjan lukupäiväkirja, Kulttuuri kukoistaa


Annika Luther: Ivoria. Teos & Söderströms 2009.

Tässä on taas niin loistava nuortenkirja, etten kykene kirjoittamaan siitä kunnolla enkä halua analysoida sitä pilalle. Kirjan päähenkilö Alphonse on kotoisin Norsunluurannikolta. Hän on asunut perheineen monessa eri paikassa: Norsunluurannikolta on lähdetty, Skånen ja muiden paikkojen kautta on päädytty Helsinkiin. Oleskeluluvat menevät Suomessa ollessa vanhaksi. Alphonse jää tänne luvattomasti ja tutustuu Una-tyttöön, joka käy lukiota.

Kirjan tarina oli alusta alkaen mukaansatempaava ja kirja piti lukea kerralla, että sain heti tietää, että mitä siinä käy. Tämä oli vähän samalla tavalla kiinnostava kuin aikaisemmin lukemani tietokirja Luvaton norjalainen, vaikka tämä olikin fiktiota. Nyt jäi vaan harmittamaan, etten lukenut tätä ruotsiksi. Annika Lutherin käyttämä kieli on sellaista, että olisin oikeasti halunnut lukea alkuperäisversion. Ei käännös huono ollut, mutta tiedän, että tämä olisi ollut vielä parempi ruotsiksi.

Blogiarvioita: Lastenkirjahylly

Lukuhaasteet:
Underbara finlandssvenskor vid papper - Barn- och ungdomsböcker x2, Finlandssvenska herrar x1

perjantai 14. syyskuuta 2012

Levy-arvio - Jean S: Keskiyön aikaan


Jean S.: Keskiyön aikaan (2009)

Jean S. on suomalainen "orkesteri", jota kuuntelin aikoinaan paljonkin. Heidän valikomaansa kuuluu pelkkiä cover-versioita vanhoista suomalaisista finnhitseistä ja nykyään myös rokimmista klassikoista. Tutustuin yhtyeeseen lukiossa, kun koulumme musiikinopettaja soittaa siinä saksofonia.

Tätä Keskiyön aikaan -levyä en ollut aikaisemmin kuunnellut, kun jossain vaiheessa lopetin käytännössä kokonaan levyjen ostamisen eikä se ollut muuallakaan tullut vastaan. Tämän lainasin kirjastosta, kun se siellä sattumalta vastaan osui.

Kappaleissa oli mukana sekä hyviä että huonompia (kuten tavallista) ja muutama sellainen, joita en ollut kuullut ikinä alkuperäisversionakaan. Kuuntelen itse mielummin niitä, joista tykkään muutenkin eikä ainakaan vielä ole tullut mitään ärsytystä siitä, että joku kappale olisi pilattu totaalisesti. Tällä levyllä suosikkejani olivat Huone 105, Minä olen muistanut, Rasputin ja Kerjäläisten valtakunta. Ainakin Rasputinista taitaa olla myös aikaisempi levytetty versio.

Nyt tuntui, että kaikissa kappaleissa oli tosi yhtenäinen rokkisovitus. Aikaisemmin tuntui olevan enemmän vaihtelua eivätkä kaikki olleet yhtä rokkiversioita. Nämä oli mielestäni enempi sellaista ruotsinlaiva-kamaa kuin aikaisemmat (tai no oikeastaan mitä tahansa bilemusaa). Muutama muukin Jean S:n levyistä on jäänyt itseltäni kokonaan kuuntelematta ja tänä vuonna on tainnut tulla myös kokonaan uusi. Pitää hankkia kirjastosta nekin kuunneltavaksi, kun alan innostua tästä yhtyeestä uudestaan.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Uppsala



Olin elokuun loppupuolella käymässä pikkusiskoni kanssa Ruotsissa. Mentiin Uppsalaan junalla koko päiväksi ja ajattelin nyt jakaa teille joitakin vinkkejä kyseiseen kaupunkiin liittyen.

Upplandsmuseet: museo, joka esittelee Upplandin läänin ja Uppsalan kaupungin historiaa. Varsinkin jälkimmäinen osio oli tosi kiinnostava, kun tykkään itse tällaisista kulttuurihistoriallisista museoista. Lisäksi esillä on vaihtuvia juttuja: tällä kertaa jostain kansanmuusikosta, joka taas ei ollut yhtä kiinnostavaa sekä toiseen maailmansotaan liittyvistä asioista, joka on mun suosikkini mistä näkökulmasta tahansa.

Uppsala domkyrkan: jonkun tiedon mukaan Pohjoismaiden suurimpia kirkkoja. Mä käyn aina mielelläni kirkoissa aina kun mahdollista, varsinkin kun Suomessa kirkkoarkkitehtuuri on pienempiskaalaista kuin ulkomailla. Täällä oli hienot lasimaalaukset ja vanhojen merkkihenkilöiden hautoja sisätiloissa.

Uppsala stadsbiblioteket: no, kirjasto on kirjasto ulkomaillakin. Kirjastoon on pakko päästä, jos vaan mahdollisuus on. Keskustassa sijaitseva kirjasto on kokoluokaltaan Suomeen verrattuna pääkaupunkiseutulaisittain keski-iso, mutta huomattavasti väljemmin aseteltu. Äänikirjoja oli valtavasti enempi ja lastenosasto kotoisampi kuin täällä. (Ja siellä pääsee langattomaan nettiin vierailijatkin omalla laitteella ilman paikallista kirjastokorttia.)

Lisäksi kävin elokuvissa katsomassa Madagascar 3:n, josta en luultavasti saa aikaiseksi erillistä arviointia tänne. Se oli hyvä, mutta huonompi kuin edelliset. Olisin halunnut ehtiä myös Botaniska trädgårdeniin, kun tähän aikaan siellä olisi voinut olla vielä jotain nähtävääkin.

Lopputuloksena: Uppsala on mukava "pikkukaupunki" (Tukholmaan ja Helsinkiin verrattuna), jossa riittäisi tekemistä pidemmäksikin aikaa ja erilaisille ihmisille. Mun täytyy kyllä päästä sinne uudestaan joskus. Junamatkakin kesti alle tunnin, niin pikavisiitin saa ehkä tehtyä myös Helsingin laivoilla tullessa. Turun laivalta tullessa on enempi aikaa, mutta ainakin lauantaiaamu tuolla on aika hiljainen (tuomiokirkko aukeaa klo 8 ja ICA Hemköp klo 7, mutta melkein kaikki muu ei).

maanantai 10. syyskuuta 2012

Kirja: Jouko Rikkinen - Jäkälät & sammalet Suomen luonnossa


Jouko Rikkinen: Jäkälät & sammalet Suomen luonnossa. Otava 2008.

Jäkälät & sammalet Suomen luonnossa on tunnistusopas, jonka avulla voi opetella erottamaan toisistaan erilaisia jäkäliä ja sammaleita. Lajit on jaoteltu kasvuympäristön mukaan. Niistä on kerrottu perustiedot ulkonäöstä ja jokaisesta on sitten tietenkin nähtävillä myös kuva. Kuvat näyttivät olevan riittävän selkeitä, että niiden avulla pystyy jotain tunnistamaankin. Esittelyssä oli 247 lajia ja niiden lisäksi joitakin samankaltaisuuksia oli lisätty mukaan pelkästään mainintana.

En ole koskaan ollut kunnolla perillä jäkälistä ja sammaleista, en ainakaan niin hyvin kuin muista kasveista. Siinä mielessä kirja olikin tosi hyvä löytö ja pitäisikin hankkia se omaksi. Kuten muutkin kirjat tässä sarjassa, tämä on hyvä ensisijaisesti aloitttelijalle, jollla ei kirjan käsittelemästä aihepiiristä ole ennestäään mitään kunnollista käsitystä. Esimerkiksi kasvikirja oli siis itselleni selvästi huonompi vaihtoehto kuin tämä. Kirjat ovat myös sellaisia, jotka on hyviä maastoon mukaan otettavaksi.

Lukuhaasteet:
Velhomaailman ihmeisiin perehdyttävä tutkinto - Yrttitieto

lauantai 8. syyskuuta 2012

Kirja: Louserit vuittuun ja muita Voiman vastamainoksia


Kimmo Jylhämö ja Klaus Welp (toim.): Louserit vuittuun ja muita Voiman vastamainoksia. Voima & Into 2012.

Kirja sisältää Voima-lehdessä vuosien varrella julkaistuja vastamainoksia. Ne parodioivat oikeita olemassa olleita mainoksia tai sitä tyyliä, mitä jonkun firman mainos voisi olla. Niihin on etsitty syvempiä tai uusia merkityksiä informaatiosta ja kiinnitetään huomiota firmojen toiminnan epäkohtiin, että kaikki ei aina mene niin kuin yleisesti luullaan tai firman oman imagon mukaisesti. Usein vastamainosten kohteina on monikansallisia tai muita isoja firmoja, jotka toimivat jotenkin epäeettisesti, tuhoavat ympäristöä tai eivät kohtele ihmisiä hyvin.

Luin aikoinaan säännöllisesti Voimaa vuosikausien ajan ja tykkäsin vastamainosten ideasta jo silloin. Monet niistä on oikeasti aika nerokkaita ja tavoittaa asian ytimen. Markkinoinnin ja mainonnan toiminta on jossain määrin kiinnostavaa, kun kummaltakaan ei voi nykyään välttyä ja välillä kaikki tuntuu toimivan markkinavoimien ehdoilla, niin tämä kirja tarjoaa omanlaisensa näkökulman teemaan. Kirjassa suurimman osan yhteyteen on lisätty myös taustoittavia selityspätkiä, esimerkiksi lehtijuttujen katkelmia, jotka ovat ilmeisesti toimineet inspiraationa. Monista näytetään myös kuvat, joista uudet mainokset on koostettu. (Totesin muuten lukiessani, etten itse osaa vastaavaa kuvankäsittelyä, niin täytyy lisätä se opeteltavien asioiden listalle.)

Myös Voiman Vastamainokset-blogissa on samoja kuvia kuin kirjassakin. Kirjan on arvioinut blogissaan Alaston kriitikko.

Sain kirjan Into-kustannuksen bloggaajatapaamisesta.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Elokuva: Ollako vai eikö olla

Ollako vai eikö olla
(To Be or Not to Be)
Valmistumisvuosi: 1942
Kotimaa: Yhdysvallat
Tyylilaji: Komedia
Ohjaaja: Ernst Lubitsch
Pääosissa: Carole Lombard, Jack Benny, Robert Stack

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Puolaan 1930-luvun loppuun, natsimiehityksen aikaan. Pääosassa on Hamletia esittävä teatteriseurue, jolle aiheutuu hankaluuksia natseista - ihan kuten varmaan kaikille muillekin silloin. Mukaan sekoittuu sotilasväkeä, vakoilua, vastarintaliike sekä väärinkäsityksiä ja romantiikkaa.

Periaatteessa jo elokuvan konsepti oli sen verran kiinnostava, että pakkohan tämä oli nähdä. En joutunut pettymään, vaan tykkäsin tästä tosi paljon. Huumori oli toimivaa ja tarina mielenkiintoinen. Tämä on kyllä klassikkoasemansa ansainnut. Tämä toimi myös hyvänä muistutuksena siitä, että on ulkomaillakin osattu tehdä elokuvia ennen, joten voisin tutkia tarkemmin valikoimaa enkä aina vaan jumittaa vanhojen kotimaisten parissa.

Tekoajankohdastaan huolimatta tämä ei ole mikään kunnollinen propagandaelokuva, mutta natsit esitetään kyllä tietynlaisessa koomisessa valossa. Englanninkielisen wikipedian mukaan tämän vastaanotto oli aikoinaan ristiriitainen: yleisö ei innostunut natsien pilkkaamisesta, mutta kriitikot taas kehuivat koko elokuvaa. Nyt sen kuvaamasta ajasta on sen verran aikaa, että siihen on helpompi suhtautua, kun poliittinen tilanne ei ole enää sama ja maailma on muuttunut.

Tästä on myös uudempi versio vuodelta 1983. Lisäksi näytelmäversio on tulossa Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistoon. Luultavasti aion hakea tuon toisenkin elokuvan kirjastosta katsottavaksi, mutta näytelmää mietin vielä, kun en ole ihan varma, että jaksanko sulattaa kolmea eri versiota.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Kirja: Alexander McCall Smith - The Limpopo Academy of Private Detection


Alexander McCall Smith: The Limpopo Academy of Private Detection. Little, Brown 2012.

The Limpopo academy of Private Detection on toistaiseksi viimeisin eli 13. osa Mma Ramotswesta ja Naisten etsivätoimistosta kertovaa kirjasarjaa. Tapahtumat sijoittuvat Botswanaan Afrikkaan. Useimmiten etsivätoimiston työtehtävät ovat ennemmin arkipäivän ongelmia kuin oikeita rikoksia. Tässä osassa käsitellään esimerkiksi orpokodin johtajattaren potkuja, mekaanikko-oppilaan pidätystä, talonrakennusta ja tavataan etsivien käsikirjan kirjoittaja.

Kirjat luokitellaan yleensä dekkareiksi, vaikkeivät ne kunnolla olekaan sellaisia. Oikeita isoja rikoksia näissä ei yleensä tapahdu ja ihan koko aikaa ongelmat eivät edes ole pääosassa. En siis lue yleensä paljoa dekkareita, niin siksi tykkään tällaisista välimuotokirjoista. Kirjat on aika leppoisia ja tavallaan hyvän mielen kirjoja. Afrikka tapahtumapaikkana on kiinnostava ja näissä tuntuu olevan ihan realistisesti kuvattu sitä maailmaa. Ainakin kirjailija McCall Smith on asunut Botswanassa useampaan otteeseen, joten siltä osin yksityiskohdat on varmaan hallinnassa (noin muuten hän on siis skotlantilainen).

Laadullisesti tämä osa oli sitä samaa tavaraa kuin ne muutkin. Toisaalta koko sarja on periaatteessa samaa massaa eivätkä ne aina tunnu erottuvan kunnolla toisistaan. Varmaan tykkäisin näistä vähemmän, jos lukisin useamman osan putkeen. Näin välipaloina muiden kirjallisuuden seassa ja pidemmin väliajoin homma toimii kuitenkin ihan hyvin.

Sitä täytyy vielä kritisoida, että nimi ei kuvaa nykyisen kirjan sisältöä. Tietty nimen keksiminen voi olla usein hankalaa, mutta tässä tapauksessa "detective academy" on vain hyvin pieni sivujuonne. Monilla sarjan aikaisemmilla osilla on ollut paljon onnistuneempia nimiä.

Suomennokset ovat olleet pidempään aina pari kirjaa jäljessä alkuperäisestä julkaisutahdista, niin on pitänyt lukea näitä englanniksi ja joitakin myös ruotsiksi. Nämä on tosi helppoja kirjoja lukea vieraalla kielellä, kun sisältö ei ole niin syvällistä eikä siitä tarvitse ymmärtää ihan joka sanaa pysyäkseen kärryillä (tosin kieli on muutenkin suhteellisen helppoa).

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Iso-Britannia

maanantai 3. syyskuuta 2012

Sähkö- ja äänikirjoja ilmaiseksi netistä

Osallistun tällä tekstillä Norkun järjestämään e-kirja-viikkoon.

Ilmaiseksi on melko vaikeaa löytää netistä laillisesti sellaisia sähkö- tai äänikirjoja, jotka olisivat uudehkoja ja tunnettujen kirjailijoiden tekemiä. Helpointa on löytää klassikoita ja sitten erityisesti englanniksi sellaisia, joiden tekijöistä kukaan ei ole koskaan kuullutkaan täällä päin. (Mä yritän nyt kovasti opetella sanomaan e-kirjoja sähkökirjoiksi, kun se on parempaa suomea.)

Sähkökirjoja

Sivustoja, jotka tarjoavat sekä ilmaisia että maksullisia sähkökirjoja, ovat ainakin Elisa Kirja, Ellibs, Diesel ja Wowio - näitähän on nyt kuitenkin varmaan netti täynnä.

Nämä sähkökirjoja jakavat sivustot olen itse testannut ja todennut hyviksi:
Tampereen yliopisto (tutkimusjulkaisuja pdf-muodossa, itse löysin paljon hyviä)
Project Gutenberg (klassikoita eri kielillä, ehkä laajin valikoima)
Läs en bok (ruotsiksi kaunoa, runoja, klassikoita ja novelleja)
Feedbooks (Euroopan valtakielillä lähinnä klassikoita ja joitakin yksittäisiä uudempia englanninkielisiä public domain -kirjoja)
Free-ebooks.net (englanniksi pdf-muodossa uutta ja vanhaa, rekisteröityminen vaaditaan ja latausmäärä rajoitettu)

EDIT: myös URSin (suomalaista spekulatiivista fiktiota) ja Poesian (suomalaisia runoja) valikoimat on hyviä.

Myös nämä kannattaa tsekata:
Bookboon (matkaoppaita pdf-muodossa englanniksi, tarvitaan Adobe reader)
GetFreeEbooks.net (eri formaatteja ja tyylilajeja, klassikoiden lisäksi uusia tuntemattomia kirjoja)
Bookyards (englanniksi pdf-muodossa, lähinnä klassisempia)

Täällä on lista 130 sivusta, joista saa ilmaiseksi fantasia- ja scifi-sähkökirjoja.


Äänikirjoja

Librivox (erikielisiä klassikoita, myös suomeksi)
AudioBooksForFree.com (pelkästään englanniksi, laaja valikoima - en ole kokeillut itse vielä latausta)
YLE Areena (äänikirjoja ja kuunnelmia suomeksi)


Molempia

BooksShouldBeFree.com (suurin osa englanniksi ja jotain myös muilla kielillä, uusia ja vanhoja kirjoja, sekä ääni- että sähkökirjoja - valittuna oletusarvona äänikirjat)
Manybooks.net (lähinnä klassisia ja lähinnä englanniksi, myös äänikirjoja)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Hanna van der Steenin Tähtisilmät-trilogia

Kirjailija Hanna van der Steen oli kirjoittanut blogiinsa siitä, miten vähän hänen kirjastaan oli tehty arvioita. Tartuin sitten itse tähän kirjoitusaiheeseen, kun lasten- ja nuortenkirjallisuus ansaitsee aina enempi näkyvyyttä. Tähtisilmät-nimiseen fantasiakirjasarjaan on tekeillä kolmas osa. Olen itse lukenut ja arvioinut molemmat edelliset osat, Ennustuksen ja Kirouksen. (Linkit vievät kirjavinkit.fi:hin.) Myös Marjis on blogannut ensimmäisestä osasta.

Sarja on lasten fantasiaa ja saattaa olla ehkä vähän enempi tyttöjen kuin poikien makuun. Ensimmäinen osa Ennustus tapahtuu pääosin Tähtilinnan valtakunnassa, jossa asuu kuninkaan tytär Armada. Sinne siirtyy Suomesta hänen kaksossiskonsa Elena, joka ei ole aikaisemmin tiennyt taustastaan. Kirouksessa tapahtumat sijoittuvat vähän enemmän Suomeen. Tapahtumat sotkeutuvat kuitenkin fantasiamaailman kanssa, kun Mustikkakedon valtakunnassa pitää yrittää ottaa pois väärältä keisarilta, joka on kironnut tyttöjen koulussa olevan poikajoukon. Tämä osa oli vähän seikkailullisempi ja vähän synkempi kuin ensimmäinen.

Tällä hetkellä pidän Ennustusta parempana kuin Kirousta ja odottelen kiinnostuksella, että millainen seuraavana tuleva Lumous tulee olemaan. Luulen, että olisin tykännyt tästä sarjasta jo lapsena aika paljon. Fantasiaa taitavat eniten lukea nuoret, mutta nämä kirjat ovat ehkä vähän lapsellisia heille eivätkä samalla tavalla sovi kunnolla monenikäisille (aikuiset mukaan lukien) kuten esimerkiksi Harry Potterit. Vaikka toisaaltahan sellaista "oikeaa lasten fantasiaa" kirjoitetaan tosi vähän ja nämä uppoavat siihen kategoriaan, niin sikäli homma on hallinnassa.

Suosittelen kuitenkin rohkeasti kokeilemaan näitä kirjoja, vaikkei yleensä fantasiaa lukisikaan. Itse tykkäsin siitä, että nämä oli sellaista helposti lähestyttävää fantasiaa, kun en itse yleensä pidä sellaisesta monimutkaisia maailmoja ja taisteluita sisältävistä perinteisempään fantasiaan luokiteltavista kirjoista. (Toisaalta sitten sellaisista pitävä ei varmaan pidä näistä, mutta kokeillahan kannattaa aina.)

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kirja-arvio: Markus Hotakainen - Tähtitaivas


Markus Hotakainen: Tähtitaivas. WSOY 2003.

Mulla oli nuorempana kasoittain kiinnostuksenkohteita ja tähtitiede oli niistä yksi. En vaan kerinnyt tutustua asiaan niin paljon kuin olisin voinut, kun ne muut asiat veivät huomiota enempi. Tästä kirjasta olisin varmaan tykännyt siis jo lapsena. Se on pikakurssi tähtitieteeseen ja avaruuden ilmiöiden havainnointiin.

Kirjan sisältö on todella monipuolinen. Yleisessä osuudessa kerrotaan galakseista, tähdistä ja muista perusasioista. Tarkemmin esitellään tällä pallonpuoliskolla näkyviä tähtikuvioita ja lähimmät planeetat sekä autetaan niiden löytämisessä taivaalta. Lisäksi kerrotaan muista ilmiöistä, joita taivaalla voi nähdä, kuten satelliiteista, meteoreista ja revontulista. Kirja tarjoaa infoa myös tähtiharrastuksesta sen verran, että mitä välineitä tarvitaan ja miten harrastuksessa pääsee alkuun vaikka ihan tavallisessa kaupunkiympäristössä.

Tämä on erityisen hyvä kirja aloittelijalle, joka ei vielä tiedä tähtitieteestä paljoakaan tai satunnaiselle harrastajalle tämä sopii referenssimateriaaliksi. Pidemmälle ehtineelle tämä on luultavasti turhan yksinkertainen. Sisältö oli omaan makuuni sopivan kansantajuista eikä tässä tarvitse mitään syvällistä fysiikan tuntemusta. Tarpeellisimmasta päästä kirjassa taisivat olla tähtikartat, joiden avulla pitäisi pystyä löytämään eri aikoina erilaiset tähtikuviot (en vielä testannut käytännössä, että kykenenkö siihen itsekin). 

Lukuhaasteet:
Velhomaailman ihmeisiin perehdyttävä tutkinto - Tähtitiede

Kosmoksen lumoa ja tähtisumua