Ella ja kaverit auf Deutsch

 

Timo Parvela:
Ella ja kaverit 1-3. Tammi 2010.
Ella in der schule. Carl Hanser Verlag 2007.

Olen yrittänyt itseopiskella pari vuotta saksan kieltä, mutta aika heikolla menestyksellä, kun taidot on edelleen tosi alkeissa. Saksan tunneilla en ole siis käynyt koskaan, kun en ole "ehtinyt". Nyt sitten yritin opiskella kieltä itselleni uudenlaisella menetelmällä: lainasin kirjastosta saksankielisen Ella-kirjasarjan alun sekä äänikirjana että oikeana kirjana, suomenkielinen kirja löytyi jo ennestään omasta hyllystä.

Kuuntelin saksaksi äänikirjaa ja seurasin samalla, että mitä paperisessa kirjassa lukee samalla kielellä. Pelkästä äänikirjasta en siis olisi saanut selvää, kun lukija tuntui puhuvan tosi nopeasti. Sitten luin uudestaan paperikirjasta kuuntelemani pätkän ja samalla vertailin sitä suomenkieliseen painokseen. Kirjat ovat humoristisia ja ne kertovat joukosta ekaluokkalaisia, joille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Sanakirjaa en lukiessa käyttänyt ollenkaan, vaikka sille olisikin aina välillä ollut tarvetta. Sanavarastoni oli siis ennestään tosi heikko ja tämä tuntui helpolta tavalta kasvattaa sitä. Kieliopin osaamiseni tässä lukiessa parani tuskin ollenkaan. Nämä alkupään Ella-kirjat on julkaistu alunperin suomeksi helppolukuisessa sarjassa ja olen lukenut ne moneen kertaan läpi, niin sikäli lukemisen taso oli sopiva.

Käännöksen vertailu oli aika kiinnostavaa. Henkilöillä oli edelleen suomenkieliset nimet, mutta poikien nimet oli silti vaihdettu. En kyllä oikein ymmärrä, että onko sitten saksalaisille Timo, Mika ja Pekka helpompia kuin Tuukka, Samppa ja Pate (tytöt oli sitten Ella, Hanna ja Tiina niin kuin ennenkin). Välillä kääntäjä oli muotoillut asian oudosti tai täsmentänyt asioita tavalla, joka ei välttämättä selvinnyt suoraan alkuperäistekstistä. Välillä taas hän oli sitten laittanut ihan kunnolla omiaan. Ihan sanasta sanaan ei tietenkään voi kääntää, mutta silti tuntui, että välillä oli otettu liikaa taiteellista vapautta. En ole aikaisemmin vertaillut minkään kirjan käännöstä näin tarkkaan alkuperäisen kanssa, niin en tiedä, että onko vastaava taktiikka yleistä.

Tässä kirjassa ei vielä päästy kuulemaan Tuukan väänneltyjä sananlaskuja tai Pukarin uhkailuja. Niitä on tosi kiinnostava päästä näkemään, että miten kääntäjä on pärjännyt. Olen siis aika varma, että luen samalla taktiikalla vielä toisen kirjan verran. Mutta tavoitteena olisi kumminkin, että kun syksyllä menen Saksaan käymään, niin osaan jo puhua jonkun verran kieltä. Ehkä vähän turhan kova tavoite, mutta kyllä se siitä....