sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Edgar Rice Burroughsin Mars-sarja

Kaivelin tietokoneeni kansioita ja sieltähän löytyi vaikka mitä. Pidin aikoinaan monta vuotta kirja-aiheisia kotisivuja, jossa oli muun muassa kirja-arviointeja. Osa teksteistä oli laadultaan ihan mitä sattuu, mutta muutaman parhaimman aion julkaista täälläkin. Osan kirjoista voisin lukea uudelleen ja katsoa, että onko mielipide muuttunut vuosien varrella.

Tällä kertaa esittelyyn pääsee yksi takavuosien suosikkisarjoistani, josta on onneksi alettu ottaa uusia painoksia. Päättelin, että teksti on kirjoitettu alunperin joskus 2003-2004, jolloin olin ekaa vuotta insinööriopiskelemassa, koska sitä ennen ei ollut tullut mieleenkään lukea tunneilla.

Edgar Rice Burroughs: Mars-sarja

Nää Mars-kirjat on oikeestaan ainoota scifiä, josta mä tykkään. Niissä ainakin lähes kaikissa on pääosassa tai edes sivuosassa John Carter, joka on joutunut Marsiin Jenkkilästä ja sitten jäänyt sinne kämppäämään ja perustanut perheen. Kirjoissa tutustutaan Marsin eri kansoihin ja aina sitten taistellaan välillä. Seikkailua ja muuta jänskää on ihan tarpeeksi. Näitä kirjoja on nyt tullut kulutettua koulussa ja siten ollen muutamien tuntien jutut ovat menneet ihan ohi, kun Marsin maailma on ollut niin magneettisen kiehtova. (vähän sama juttu muuten mun veljellä: yleensä kun se lukee, nii saa huutaa aika kauan ennen kun se kuulee, Mars-kirjoja lukiessa saa huutaa pidempään ja kovempaan...) Harmi vaan, että sarjan kirjojen saatavuus on aika huono, niitä löytää koko sarjan vaan tyyliin pääkirjaston varastosta ja osan kirjoista vaan vähän useammasta paikasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti