sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kirja: Porrashuoneet



Liisa Suvikumpu (toim.): Porrashuoneet. Helsingin kaupunginmuseo 2012.

Helsingin kaupunginmuseo on inventoinut helsinkiläisten kantakaupungin alueen talojen porrashuoneita ja niiden historiaa. Vanhimmat mukana olevat talot ovat 1800-luvulta ja uusimmat 1940-luvulta. Tekstit kertovat muun muassa erilaisista arkkitehtuurin tyylisuunnista, rakentamisperiaatteista, suojelusta ja konservoinnista. Kuvituksena on sekä uusia että historiallisia kuvia.

Aikoinaan rakennuspiirtäjäkoulussa mun suosikkiaine oli juuri rakennustaiteen historia. Huomasin edelleen olevani aika fiiliksissä aiheesta. Varmaan pitäisi hankkia tämä kirja omaksi, että voisin tutustua kaikkiin sen teksteihin kunnolla ajan kanssa. Nyt ensimmäisellä lukukerralla luin siis niitä vain vähän pätkittäin ja keskityin enempi kuvien katseluun. Kuvat oli tosi laadukkaita ja kiinnostavia, ihan vain niiden perusteella tuli inspiraatio lähteä itsekin kiertelemään ja kuvaamaan.

Myös Kaupunginmuseon sivuilta pääsee vilkuilemaan inventoinnin tuloksia.

Lukuhaasteet:
Kiinteistöhaaste

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti