tiistai 14. helmikuuta 2012

Elokuva: Häpy endkö? eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin rikkaan ja kauniin vaimon

Häpy endkö? eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin rikkaan ja kauniin vaimon
Valmistumisvuosi: 1977
Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Marjatta Raita, Tapio Hämäläinen, Ritva Valkama
Ohjaus: Ere Kokkonen
Käsikirjoitus: Spede Pasanen
Tyylilaji: Komedia

Mulla on jäänyt jostain syystä osa Uuno Turhapuro -elokuvista katsomatta ja tämä oli yksi niistä. Kyseessä taitaa olla sarjan neljäs osa. Se kertoo siitä, kun Uuno muuttaa Helsinkiin ja tapaa tulevan vaimonsa Elisabetin. Ennen häitä mahtuu matkalle monta mutkaa.

Tämä pääsee siihen Uunojen parhaaseen kärkeen toimivan tarinan ja hauskuutensa takia. Spede on vaan nero, ei sille voi mitään. Ei ne myöhemmät Ere Kokkosen käsikirjoittamat Uunot ole yhtä hyviä. Tasapuolisuuden vuoksi täytyy tosin myöntää, ettei ne kaikki Spedenkään tekemät ihan tasalaatuisia ole.

Mä nauroin katsoessani vaihteeksi tosi paljon, kun jotkut toiset komediat eivät ikinä onnistu naurattamaan. Tähän oli kasaantunut useampi hauska juttu. Mersuun jääneet jalokivennäiset jaksavat naurattaa joka kerta (tästä on toisessa leffassa nähty hivenen eri versio).

Miinusta täytyy antaa väärästä anopista. Vaikka ei se Ritva Valkaman suoritus silti huono ollut, on niitä huonompiakin nähty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti