lauantai 30. heinäkuuta 2011

Hautausmaa-fiilistelyä

Kirjainten virrassa -Hanna teki hautausmaa-aiheisen postauksen omaan blogiinsa vähän aikaa sitten. Ihan yhtä hyviä kuvia ei nyt ole itselläni tarjolla, mutta päätin kumminkin postata samasta aiheesta.


Kirkkoja ja hautausmaita on tullut Pohjoismaissa nähtyä aika paljon erilaisia. Kirkkoarkkitehtuuri on yksi suosikkilajeistani riippumatta rakennusajankohdasta. Lisäksi hautakivet sinänsä ovat kiinnostavia ja niihin liittyvät henkilöt.

Olin myös yhden kesän hautausmaalla töissä koulun harjoittelun takia. Itse työtä ei ole ikävä, mutta ympäristönä paikka oli tosi kiva. Kyseessä oli siis Espoon tuomiokirkko, josta postauksen kuvatkin on otettu. Hautausmaista se on siis edelleen itselleni läheisin, kirkoista hienoin on ehkä Trondheimin tuomiokirkko Norjassa (sori, ei ole omia kuvia digimuodossa).



Marja Pehkonen: Hauraita muistoja Helsingin hautausmailta (Helsingin kaupunginmuseo 2008).
Löysin sattumalta kirjastosta kirjan, joka esittelee Helsingin hautausmaita. Mukana on eri uskontokuntien omia ja olemassaolevien lisäksi myös jo kokonaan kadonneita hautausmaita. Kirjassa on yleisesittelyjä paikoista, kuvia hautakivistä ja tietoja erilaisista kiinnostavista henkilöistä, jotka on haudattu Helsinkiin. Kirja on tosi mielenkiintoinen ja sisältää paljon asiaa. Tässä riittää selailtavaa ja luettavaa pitkäksi aikaa.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Kirja-arvio: Kävely puistojen Turussa

Mulla on pyörinyt keväästä asti tikulla muutama arviointi enemmän tai vähemmän matkailuun liittyvästä kirjasta, kun en ole osannut päättää, että missä ne julkaisisin. Saatan tunkea ne loputkin jossain vaiheessa tänne. Niin, ja Turkuhan on muuten se kulttuurikaupunki tänä vuonna, että sikäli kaupunkia kannattaa ehkä nostaa esille vielä tässä vaiheessa.

Rauno Lahtinen ja Hannu Laaksonen: Kävely puistojen Turussa. Turkuseura - Åbosamfundet ry 2008.

Kirjaan Kävely puistojen Turussa on koottu alkuun yleisesti Turun puistojen historiaa ja sen jälkeen esitelty niistä tarkemmin kolmisenkymmentä keskustassa tai sen lähistöllä olevaa. Kirjan kuvituksena on käytetty paljon vanhoja valokuvia ja postikortteja, jotka kertovat omalta osaltaan menneisyydestä. Ainakin näin ulkopaikkakuntalaiselle suurin osa kirjan puistoista on aivan tuntemattomia ja niistä tutummistakin paikoista kertovissa osuuksissa tulee paljon uutta tietoa. Kirjasta on kuitenkin hyötyä enemmän siinä mielessä, että joitakin esitellyistä puistoista voisi lisätä käyntikohteiden listalle seuraavaa Turun-reissua varten. Monet niistä ovat kiinnostavia historiallisessa mielessä ja joissakin on kiinnostavia patsaita, mutta melkein kaikki tuntuvat soveltuvan myös pelkkään oleskeluun varsinkin kesällä. Kirjan luulisi olevan kiinnostava myös turkulaisille samoista syistä. Vaikka kaikki paikat olisivatkin ennestään tuttuja, niin silloin kirjan avulla voi lisätä tietämystään kaupungin historiasta.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Suomenlinna

Sain otettua kesäkuun alussa tehdyn Suomenlinna-reissun aikana otetut kuvat viimeinkin ulos kamerasta ja päätin jakaa teille parhaat palat. Vaikka paikka onkin tosi kliseinen turistikohde, suosittelen silti tosi paljon siellä käyntiä. Vallit ja tunnelit on jänniä, piknikpaikkoja löytyy helposti ja museoitakin olisi tarjolla.

Niin ja Suomenlinnan kotisivuille pääsee tästä linkistä.











sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Sarjakuva: Kitchen Princess



Löysinpäs vaihteeksi uuden mangasuosikin! Kitchen Princess -sarja kertoo orpotyttö Najikasta, jonka erityistaito on kokkaaminen. En itse ole mikään erityisen innokas kotikokki, mutta tarina on muutaman ekan osan perusteella mielenkiintoinen.

Pikkuhiljaa täällä blogissa alkaa taas lisääntyä uuden tuotannon määrä, että ihan kaikki tekstit eivät ole enää niitä keväällä kirjoitettuja ja ajastettuna tulevia. Blogi ei nyt sittenkään ole sulkeutumassa kokonaan - ainakaan ihan vielä.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Sarjakuva: Pahat pingviinit

Elia Anie: Pahat pingviinit. Sammakko 2010.

Piirrostyylistä tulee mieleen, että Pahat pingviinit on joku tavallinen lapsille suunnattu eläinsarjakuva. Mutta ei, sisältönsä perusteella tämä ei tosiaankaan ole pikkulapsille sopiva. Pingviinit ovat sarjakuvan mukaan oikeasti pahoja eläimiä. Ne tekevät kiusaa muille eläimille ja ihmisille. Niitä on kaikkialla. Ne ovat olleet paikalla jo historiallisena aikana ja myös joissakin klassisissa kuvitteellisisssa tapahtumissa pingviinit ovat syyllisiä. Sarjakuvan piirrostyyli on yksinkertaista ja se toimii hyvin mustavalkoisena. Suurin osa kirjaan kootuista kuvista on tosiaan yksittäisiä kuvia, osa tarinoista on kerrottu strippimuodossa. Pääosin sarjakuvat perustuvat kuvaan eivätkä tekstiin, kun pingviinit eivät puhu, vaan keskittyvät konnuuksien tekoon.

Osasta jutuista tulee mieleen väkivaltapiirrosklassikko, Simpsonit-televisiosarjassa nähty Tikku ja Takku -animaatio. Osa jutuista on niillä rajoilla, että onko ne oikeasti enää edes hauskoja. Ehkä olin vähän turhan huumorintajuton lukija. Tämän sarjakuvakirjan lukemisen jälkeen ei pysty ajattelemaan pingviinejä samalla tavalla kuin ennen. Eivät ne näköjään olekaan mitään söpöjä otuksia.... Kaikkein suurimpien pingviinifanien ei tähän kirjaan ehkä kannata tarttua, olisin itsekin saattanut jättää väliin, jos olisin ajatellut asiaa.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

10 klassikkoa: Juhani Aho

Juhani Aho on tänä vuonna ajankohtainen kirjailija, koska hänen syntymästään tulee kuluneeksi 150 vuotta. En siis voinut ohittaa Ahoa kokonaan klassikkohaasteessa.

Pelkkää laiskuuttani niputin samaan useamman tässä kuukauden sisään lukemani kirjan, mutta käyhän se näinkin. Juhani Aho on jo aikaisemmin ollut yksi suosikeistani silloin kun on kyse suomalaisista klassikoista. Kuuntelin äänikirjoina kirjat Omatunto, Rautatie ja Helsinkiin (joista kaksi jälkimmäistä saa ilmaiseksi librivox.orgista).

Omatunto kertoo saaristossa asuvasta perheestä. Kirja käsittelee sitä problematiikkaa, että saako kaiken merestä löytyneen pitää vai pitääkö siitä ilmoittaa tulliin. Rautatie tapahtuu aikana, jolloin rautatieliikenne oli Suomessa uusi juttu. Matti ja Liisa ihmettelevät miten homma toimii ja lopulta sitten lähtevät testaamaan junalla matkustamista. Helsinkiin kertoo ylioppilaspoika Antista, joka on matkalla Helsinkiin opiskelemaan sekä sitten miettii ja kokeilee "aikuisten asioita".

Näistä kolmesta kirjasta Helsinkiin oli vähiten kiva, mutta ei silti huono kirja. En ole ihan varma, että olinko lukenut sitä koskaan aikaisemmin. Kaksi muuta olivat edelleen niin hyviä kuin muistinkin, että tällä perusteella pidän Ahoa edelleen yhtenä suosikkikirjailijanani. Tarkoitus olisi syksymmällä lueskella parin kirjan verran lastuja, niitä en ole kovin paljoa aikaisemmin vielä lukenut.

(Välillä tekisi mieli sulkea blogi kokonaan, kun kukaan ei kommentoi juttuihin. Olen olettanut sen kertovan siitä, ettei kukaan ole oikeasti kiinnostunut näistä jutuista, kun toiset tuntuu saavan monta kommenttia jokaiseen juttuunsa. Mitään järkeähän mun ei ole kuluttaa aikaa sellaisten tekstien tekoon, joita kukaan ei lue.)

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Linkkivinkki: Teatteriblogi

Vaihteeksi haluan nostaa esille yhden laadukkaan blogin. Teatteriblogin sisällön arvaa osittain jo nimestä. Sinne ilmestyy viikoittain uusi teksti erilaisista teatteriaiheista ja kirjoittajina toimivat alan ammattilaiset. Teatteri on edelleen yksi suosikki-kulttuuriaiheistani, vaikka pääsen liian harvoin mitään katsomaan. Lisäksi on ilo lukea kunnolla kirjoitettuja tekstejä.

(edit 16. heinäkuuta: Tämän siitä saa, kun ajastaa tekstejä etukäteen. Blogissa näkyy olevan jonkunlainen kesätauko, niin että uutta materiaalia ei ole vähään aikaan näkynyt. Tutustuminen kannattaa silti.)

tiistai 5. heinäkuuta 2011

90 kirjaklassikkoa kiireisille

Henrik Lange: 90 kirjaklassikkoa kiireisille. WSOY 2009.

Kirjan olemassaolosta sain tietää bookcrossingin kautta ja se löytyi sitten kirjastosta luettavaksi. Kirja sisältää 90 klassikkokirjaa muunnettuna muutaman ruudun sarjakuvaksi. Tämä on suunnilleen nerokkain kirja/sarjakuva ikinä, nopea ja helppo tapa lukea klassikoita. Kaikkia en siis ollut lukenut aikaisemmin kirjoina, mutta tällä perusteella muutama kyllä lähtee sinne lukulistalle.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Lehtien lukemisesta

Lehdet on yksi niistä asioista, joista tahtoisin kirjoittaa tänne useammin. Jos vaikka saisin tilanteeseen muutosta.... Haluaisin kovasti tilata jonkun lehden nyt kun kerrankin on rahaa, mutta en osaa valita, että minkä. Toisaalta houkuttelisi Hesarin tai Husiksen viikonlopputilaus, kun oma yleissivistys ja tietoisuus on ihan repsahtaneita ilman sanomalehteä. Tai sitten joku aikakauslehti voisi olla kiva. Sportia olen vähän miettinyt, mutta en osaa päättää. Kun se Aku Ankka olis myös kiva. Aika ja rahat ei siis riitä useampaan tilaukseen samaan aikaan.

Aikakauslehdistä useimmin lukemani on tällä hetkellä Demi. Olen lukenut sitä sen ensimmäisestä numerosta asti (oliko se nyt 1998 vai -99), jolloin kuuluin vielä kohderyhmään. Pidän lehteä monipuolisena ja laadukkaana. Kauneus- ja muotijutut tulee yleensä ohitettua aika nopeasti, vaikka inspiraatiomielessä erityisesti hiusjutut on kivoja. Lehdessä on ollut hyviä tietojuttuja, vaikka monet niistä on hyödyllisempiä nuoremmille kuin itse olen (niin kuin vaikka omaan kotiin muuttaminen). Niin ja megamokat, ne on aika hyviä! :D

perjantai 1. heinäkuuta 2011

Elokuva-arvio: Tahdon naimisiin

Tahdon naimisiin (Muriel's Wedding)
Valmistumisvuosi: 1994
Pääosissa: Toni Collette, Bill Hunter, Rachel Griffiths
Tyylilaji: Komedia

Vaihteeksi saatte elokuva-arvion, kun kerrankin katsoin jotain muuta kuin Paavo Pesusientä. Ja kun kerran sairaslomailen töistä, onpahan aikaa myös kirjoittaa blogiin, vaikka aivokoppa ei ihan pelitä normaalisti. (ei, inspiraatio ei ole vielä palaillut ihan entiselleen)

Tahdon naimisiin on luokiteltu romanttiseksi komediaksi, mutta en mä tätä komediaksi itse laskisi, vaan jonkunlaiseksi viihde-elokuvaksi. Pikkukaupungissa asuvalla epäsuositulla Murielilla on tavoite: hänen täytyy päästä naimisiin. Siten hän osoittaisi "kavereilleen" ja perheelleen olevansa muuta kuin hyödytön ja mitätön ihminen. Suuremmasta kaupungista ei sitä onnea löydy paljoakaan helpommin.

Meinasin ensin määritellä leffan luonteeltaan kevyeksi, mutta sitä se ei oikeasti ole, vaikka näennäisesti siltä vaikuttaakin. Katsomiskokemuksena tämä oli ok-tasoa: ei parasta mitä olen nähnyt (edes tämän tyylilajin sisällä), mutta aivot narikkaan -leffana riittävän hyvä. En silti ihan täysin ymmärrä, millä perusteella tätä sanotaan yhdeksi kaikkien aikojen rakastetuimmaksi.

Elokuvassa soi ABBAn musiikkia, mutta ei niin paljoa kuin olisin halunnut. Mamma Miassa oli enemmän ja riittävämmin. Ei tätä kannattaisi näillä määrillä mainostaa ABBA-elokuvaksi.... Mulla on hämärä muistikuva, että tästä olis joku teatterimusikaalikin olemassa, mutta googletuksen perusteella ei tullut asiaan selvää.