torstai 30. elokuuta 2012

Copycat-kirjankansi

Tällä kertaa osallistun Amman järjestämään Copycat-kirjankansikilpailuun. Oma suoritukseni on tässä:

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Runokuu ja Runomaraton

Nyt viikon verran on ollut menossa Nuoren voiman liiton organisoima Runokuu. (Varmaan olisi ollut järkevämpää kirjoittaa tästä etukäteen, mutta hups, jäi väliin.) Sain eilen osallistuttua ensimmäisen kerran yhteen tapahtumista: kävin ravintola Kaisaniemessä kuuntelemassa runomaratonia. Sen ideana oli, että muutaman tunnin aikana suomalaiset runoilijat lukivat itse omia runojaan.

Olin paikalla ensimmäisen setin ajan, jona aikana esiintyivät seuraavat runoilijat:

  • Sirpa Kyyrönen
  • Johanna Piritta Peltonen
  • Miki Liukkonen
  • Irina Javne
  • Kristiina Wallin
Huomasin taas, että miten huonosti oikein tunnen runoutta. Esiintyjälistassa taisi olla yhteensä noin 15 nimeä, joilta olin lukenut ainoastaan kahden tekstejä ja lisäksi kuullut yhdestä. Kuulemistani esiintyjistä vain Kristiina Wallin oli tuttu, kun luin hänen uusimman teoksensa joskus keväällä. Tämän joukon uusista tuttavuuksista ainoastaan Irina Javne oli sellainen, että voisin kokeilla hänen teoksiensa lukemista (täytyykin lähteä kirjastoon heti, kun saan tämän jutun julkaistua). Periaatteessa tämä konsepti oli kuitenkin hyvä tapa tutustua uusiin runoilijoihin ja paikkailla sitä, etten tosiaan ole valikoimaa kauhean aktiivisesti seuraillut. Varmaan muissakin tapahtumissa olisi voinut tehdä hyviä runolöytöjä...

Mutta se kyllä täytyy sanoa, että näistä näkemistäni runoilijoista kukaan ei ollut erityisen hyvä esiintyjä niin, että olisin sillä perusteella innostunut heidän teksteistään. Toisaalta se oli hyvä, että he olivat lukemassa itse, mutta toisaalta varmaan joku ulkopuolinen ammatikseen esiintyvä olisi varmaan saanut aikaan ihan toisenlaisen kokemuksen. Osa näistäkin runoista olisi varmaan toiminut paremmin paperilla luettuina, kun silloin voi itse paremmin säädellä lukunopeutta oman fiiliksen ja runon mukaan. Ainakin Kristiina Wallinin runot tuntuivat ihan erilaisilta kuunneltuina kuin miltä ne tuntuivat paperilla.

Tänään vielä siis ehtii osallistua Runokuun viimeisiin tapahtumiin! Illalla olisi tarjolla ainakin Kansallisteatterin Lavaklubilla Poetry Jam. (Lavaklubilla on muutakin kiinnostavaa ohjelmaa tulossa syksyn mittaan, kannattaa tsekata ohjelma.) Lisäksi Töölön kirjastossa on ensi viikon loppuun asti Runokuuhun liittyvä näyttely visuaalisesta runoudesta, jonka suunnittelin käyväni tsekkaamassa.

tiistai 28. elokuuta 2012

Kirja-arvio: Marian Keyes - Enkelit


Marian Keyes: Enkelit. Tammi 2005.

Hyvien viihdekirjailijoiden etsintä jatkuu. Nyt testasin ensimmäistä kertaa Marian Keyesin teoksia. Lukemani kirja oli nimeltään Enkelit, jonka olin napannut joskus aikoja sitten kirjastosta kirjojen kierrätyskärrystä.

Päähenkilönä on irlantilainen Maggie, jonka avioliitto ajautuu kriisiin ja työpaikaltakin annetaan potkut. Hän lähtee Los Angelesiin vanhan ystävänsä Emilyn luokse, joka toimii siellä käsikirjoittajana. Siellä viihtyy muitakin nuoria aikuisia, jotka viettävät enemmän tai vähemmän villiä ja vapaata elämää.

Tämä kirja toimi ihan hyvin matkalukemisena junassa ja laivalla, kun halusin ottaa mukaan jonkun kevyen kirjan ja tämä sitten täytti sen tarpeen. Kirja ei ollut parasta viihdettä mitä olen lukenut, mutta kohtuullisen tasoinen kuitenkin. Vaikken oikeastaan olekaan kiinnostunut pintaliitoelämästä, niin tässä tarina kuitenkin kulki riittävän hyvin, että jaksoin lukea kirjan loppuun asti enkä edes miettinyt kesken jättämistä. Tarkemmalla analyysillä tästä voisi myös löytää jonkunlaisia ongelmia juonen uskottavuudessa ja henkilöhahmoissakin, mutta viihdekirjoja ei saa analysoida liian tarkkaan - niitä kuuluu vaan lukea aivot narikkaan -meiningillä. Jos ne muut Keyesin kirjat on tätä samaa tasoa, niin varmaan niihin tulee tartuttua myöhemmin.

Kirjan suomennos on tehty lyhentäen (ja kai niissä muissakin on) enkä ihan ymmärtänyt, että mikä järki siinä on. Onkohan nämä sitten englanniksi niin tiiliskiviä...? Pitänee varmaan kokeilla sitten seuraavia alkuperäisversiona, kun en yhtään tiedä, että millä periaatteella se lyhentäminen on tehty ja joka tapauksessahan siinä katoaa osa kirjasta.

Aamuvirkku yksisarvinen / Tessa on myös arvioinut tämän.

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Irlanti

perjantai 24. elokuuta 2012

Kirja-arvio: Erlend Loe - Kurt kuriirina

 

Erlend Loe: Kurt kuriirina. Otava 2012.

Jee, tätä kirjaa on jo hetkisen aikaa tullut odotettua!

Päähenkilönä on tuttuun tapaan trukkikuski Kurt. Pohjoisnorjalaiset kapinoivat ja haluavat irrottautua Etelä-Norjasta. Kurt alkaa kuriiriksi ja lähtee viemään salaista viestiä pohjoiseen. Matkan varrella pitää sitten koko ajan varoa pohjoisen asukkaita, mutta onneksi tielle osuu hyviäkin ihmisiä.

Tykkään kyllä edelleenkin tosi paljon Loen kirjoista. Tässä kirjassa parasta oli road trip -meininki ja ihana Norja. Kirjassa käytiin useammassa tutussa paikassa ja sain itselleni vahvemman matkakuumeen, Norjaan on pakko päästä uudestaan.

Loen aikuisten kirjoissa taso on alkanut tässä vuosien varrella hiljalleen laskea, mutta lastenkirjoissa ei ainakaan vielä. Kurt-kirjat ovat alkaneet muuttua vähän synkemmiksi ja isompien lasten kirjoiksi kuin ne alkupään kirjat. Tämä on tuplapaksu aikaisempiin verrattuna ja teema ei välttämättä tosiaan ole mikään pikkulasten juttu. Lisäksi Loen huumori on sellaista, ettei se välttämättä aukea ihan samalla tavalla pienimmille lukijoille. Tyyli on siis ihan omanlaistaan ja ainakin omalla kohdallani se siis toimii.

Kirjassa oli mukana myös alaviitteitä. Keväällä Soitellaan, soitellaan! -kirjan yhteydessä kritisoin niitä, mutta tästä kirjasta jopa jaksoin lukea ne kaikki (no ainakin määrä oli pienempi). Tällä kertaa lukeminen kannatti, olisin varmasti tuntenut jääneeni paljosta paitsi, jos olisin huomannut viitteiden hyvyyden vasta jälkikäteen.

Ainakin sivuilla Kirjavinkit ja Kirjojen keskellä tämä on keritty arvioida jo.

(Kirja on pyydetty arvostelukappaleena. Alkuperäinen kansikuva sen takia, kun suomenkielistä ei löytynyt sopivankokoisena.)

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Norja

torstai 23. elokuuta 2012

100 parasta nuortenkirjaa

Täältä löytyi lista 100 parhaaksi äänestetystä nuortenkirjasta, jonka TOP10:n kopioin sitten tähän.

1. Harry Potter series by J.K. Rowling
2. The Hunger Games series by Suzanne Collins
3. To Kill a Mockingbird by Harper Lee
4. The Fault in Our Stars by John Green
5. The Hobbit by J.R.R. Tolkien
6. The Catcher in the Rye by J.D. Salinger
7. The Lord of the Rings series by J.R.R. Tolkien
8. Fahrenheit 451 by Ray Bradbury
9. Looking for Alaska by John Green
10. The Book Thief by Markus Zusak

Suurin osa listasta oli jotain jenkkijuttuja, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Olin lukenut sadasta kirjasta tai sarjasta vain 12½ (jos laskin oikein) ja jotkut on olleet lukulistallani odottamassa lukemista.

Oma TOP10:ni löytyy tästä (ei absoluuttinen paremmuusjärjestys ja ihan varmasti unohdin jonkun):
1. J. K. Rowling: Harry Potterit
2. J. R. R. Tolkien: Hobitti
3. Meg Cabot: Prinsessapäiväkirjat -sarja
4. Diana Wynne Jones: Noidan veli ja sen jatko-osat
5. Ann Brashares: Neljä tyttöä ja maagiset farkut (sarjan eka osa)
6. Tuija Lehtinen: Rebekka-sarja
7. Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki
8. Marika Laijärvi: Vaihtoaskelia
9. Tuija Lehtinen: www.liisanblogi.net
10. Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella

Mitkä on teidän nuortenkirjasuosikkeja vai lukeeko niitä kukaan muu aikuinen kuin minä?

tiistai 21. elokuuta 2012

Kirja-arvio: Tove Jansson - Bildhuggarens dotter (Kuvanveistäjän tytär)

 

Tove Jansson: Bildhuggarens dotter. Bonnier 2009. (suom. Kuvanveistäjän tytär)

Suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa ei voi ohittaa Tove Janssonia ja siksi piti napata joku kirja myös häneltä lukuhaastetta varten. Muistelin, etten ollut lukenut Kuvanveistäjän tytärtä aikaisemmin, mutta näyttää se silti löytyvän lukulistalta parin vuoden takaa ja olinkin kerinnyt jo unohtaa sen sisällön aika hyvin. Tällä kertaa kirja oli luettavana ruotsinkielisenä äänikirjana.

Kuvanveistäjän tytär on muistelmateos, joka kertoo Janssonin omasta lapsuudesta ja elämästä taiteilijaperheessä. Monet muut bloggaajat näytti käsitelleen tätä ensisijaisesti novellikokoelmana ja Kiiltomadonkin arvio mainitsee fiktion selkeästä sekoittumisesta mukaan. Mulle taas ei tullut mieleenkään lukiessa kumpikaan asia: mä ajattelin, että kirjan tekstit ovat vain irrallisia muistikuvia, jotka ovat kaikki kuitenkin selvästi oikeita eivätkä fiktionsekaisia.

Mulla on joku juttu näitten Tove Janssonin aikuisten kirjojen kanssa, että nämä ei tunnu oikein koskaan erityisen hyviltä. Kunniallinen petkuttaja on tähän mennessä ollut muumien lisäksi ainoa hyvä. Tämä nyt lukemani kirja oli oikeastaan aika mitäänsanomaton: kyllä se kuunneltua tuli, muttei oikeastaan herättänyt mitään tunteita suuntaan tai toiseen eikä myöskään mitään ajatuksia. Ne novellikokoelmat on pääosin tuntuneet tylsiltä, mutta tämä lukukokemus taisi tosiaan poiketa siitä linjasta, koska en tosiaan ajatellut lukevani novelleja. Outoa.

En nyt tämän enempää ala analysoimaan, kun aikaisempia blogiarvioita on sen verran monta:Koko lailla kirjallisesti, Täällä toisen tähden alla, Kirjan nurkkaan, Luetut lukemattomat, Kirjakko, Lumiomena, Tarinauttisen hämärät hetket

Lukuhaasteet:
Underbara finlandssvenskor vid papper

lauantai 18. elokuuta 2012

Levy-arvio: Irina Björklund / Chanson d'automne


Irina Björklund: Chanson d'automne (2011)

Etsin jotain uutta musiikkia kirjaston levyosastolta ja tämä osui käteen ulkomaankielisten laulelmien seasta. Elokuva Anonyymit romantikot herätti taas inspiraation kuunnella jotakin ihan mitä tahansa ranskaksi ja tarkoitus olisi löytää jotain muutakin kuunneltavaa.

Aina aluksi vierastan vähän sitä, kun joku taiteilija yrittää aluevaltausta jollakin toisella taiteenalalla. Irina Björklund on siis näyttelijä, jonka työstä itselläni ei ollut mitään kunnon mielikuvaa etukäteen. Sekin oli mennyt ohi, että tämä on jo hänen kolmas levynsä. Lopputulos ei kuitenkaan ole niin kamala kuin joskus jollain muulla raja-aitoja ylittäneellä on ollut, vaan melko hyvä. Siis ainakin siihen nähden, etten yleensä kuuntele chanson-tyypistä musiikkia (schlageria sen olla pitää!).

Levyllä on ranskankielisiä laulelmia, jotka ovat uusia ja pelkästään tätä levyä varten tehtyjä. Sanoitukset ovat Björklundin omia. Hän on asunut joskus Ranskassa ja siis taitaa osata kieltä sujuvasti, ainakaan mitään suomiaksenttia ei laulussa kuule. Sanoituksien hyvyydestä en sitten osaakaan sanoa yhtään mitään, kun en niitä oikeastaan kuunnellut. Annoin kielen vaan mennä, kun sen tarkka kuuntelu ja suomentaminen olisi pilannut kuuntelukokemuksena. Toki olisin voinut tutkia niitä levyn kansipapereista, mutta antaa nyt olla.

Töissä taustamusiikkina kuunneltuna tämä oli aika kelvollinen valinta. Se saa silti jäädä ainakin toistaiseksi kertakuunteluksi. Pitää kumminkin vilkuilla jatkossa, että jos tulisi vastaavia positiivisia yllätyksiä vastaan muualtakin.

torstai 16. elokuuta 2012

Teatteri: Aladdin-musikaali

 
(Kuva teatterin sivuilta täältä)

Kävin viime viikonloppuna katsomassa Aleksanterin teatterissa katsomassa Aladdin-musikaalia. Se on alunperin Disneyn tekemä, joten tarina ja hahmojen ulkonäkö on käytännössä aika samat kuin siinä animaatiossa. (Juonta ei varmaan tarvitse avata yhtään teille?)

Tämä oli kyllä aika hyvä teatterikokemus sekä näytelmän että visuaalisen toteutuksen suhteen. Pääsääntöisesti tyylilajina musikaalit on omaan makuuuni, niin tämäkin upposi siksi hyvin. Hahmoista varsinkin lampun henki oli aika hillittömän hauska. :D

Vähän miinustakin täytyy kuitenkin antaa, tällä kertaa tekniikasta. Valaistus oli kyllä pääosin hyvä, mutta sitä en ymmärtänyt, miksi piti useamman kerran tähdätä kirkas valo suoraan katsojien silmiin. Musiikin volyymit oli liian lujalla, muutama lapsi näytti pitelevän korviaan välillä ja itseänikin häiritsi. Myös kuorokohtausten miksaus tuntui paikoitellen olevan hukassa ja laulajien äänet eivät pysyneet kirkkaina, vaan hajosivat.

Musikaali on kaksikielinen versio eli puhuttiin sekaisin suomea ja ruotsia, alkuperäisversiossa on käytetty englantia ja espanjaa. Jasmine ja yläluokka puhui ruotsia, Aladdin ja tavallinen kansa suomea. Pointti olikin siinä, etteivät he aluksi ymmärtäneet toisiaan. Nettisivujen mukaan voi mennä katsomaan, vaikkei molempia kieliä osaisikaan eikä sillä kuulemma ole väliäkään. En vaan sitten tiedä, että mitä vähemmän kielitatitoiset saavat tästä irti (osa jutuista kyllä käännetään, muttei läheskään kaikkea).

Viimeiset esitykset on lokakuussa. Ihan pienimmille katsojille en tätä suosittele, omasta näytöksestänikin joku lähti kesken pois.

tiistai 14. elokuuta 2012

Katsaus Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistoon

Sain kutsun Helsingin kaupunginteatterin syyskauden avajaisiin ja tilaisuus oli eilen. Siellä esiteltiin syksyn ensi-illat: mukana oli ohjaajia ja muita tekijöitä kertomassa produktioista ja osasta nähtiin myös pätkiä.

Muutama näytelmistä olisi sellaisia, joita voisin itse harkita meneväni katsomaan:
* Viulunsoittaja katolla
* Ollako vai ei (kertoo puolalaisesta teatteriseurueesta 1930-luvun lopulla)
* Den förälskade terapeuten (Claes Anderssonin käsikirjoitus)

Näiden lisäksi on ohjelmistoon tulossa esim. Hamlet ja Armi Ratiasta kertova näytelmä, myös uusi musikaali ja komediaa on tiedossa.

Vanhoista ohjelmistossa jatkavista näytelmistä kiinnostaisi ainakin Kuninkaan puhe, joka on tunnettu myös elokuvana. Harmittaa, että se Katri Helena -musikaali loppui jo, kun sen olisin oikeasti voinut haluta nähdä (ei vaan ollut oikealle päivälle tarjolla lippuja).

Muidenkin teatterien ohjelmistoa olisi tarkoitus vilkuilla kunnolla, jos vaikka saisin mentyä katsomaan jotain. Viikonloppuna olin katsomassa Aleksanterin teatterissa Aladdinia ja siitä on tulossa oma arviointinsa. Kansallisteatterin Fedja-setään taas pitäisi varata ne liput.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kirja-arvio: Melissa Hill - Kirjeitä San Franciscosta


Melissa Hill: Kirjeitä San Franciscosta. Tammi 2012.

Irlantilainen Leonie muuttaa Irlannista San Franciscoon Amerikkaan ottaakseen etäisyyttä vanhaan elämäänsä. Hän löytää asuntonsa kaapista kirjeitä, jotka kuuluvat aikaisemmalle asukkaalle. Luettuaan osan niistä Leonie haluaa saada selville kirjeen saajan ja lähettäjän tarinan ja että missä he ovat nyt. Hän alkaa selvittää asiaa samassa talossa asuvan Alexin kanssa. Kummankaan omat miessuhteet eivät myöskään ole ihan kunnossa ja niitä selvitellään samalla kirjan aikana.

Kirja oli kyllä aika hyvä: kaipasin kevyehköä viihdettä ja sain juuri sitä mitä halusinkin. Juoni ei ollut ennalta-arvattava ja tarina piti otteessaan riittävän hyvin. Kirjeiden tarina toi mukaan hyvän lisän, tällaiset pienet arkiset mysteerit on aika kiinnostavia. Se oli myös hyvä, ettei kirja ollut surkeuden pohjamudissa tapahtuvaa epäonnistuneiden ihmissuhteiden vatvomista eikä toisaalta myöskään villiä sinkkuelämää.

Sain kirjan muistaakseni jostakin kirjaston kierrätyskärrystä ja se on lojunut hetkisen omassa lukupinossani. Nyt yritän saada pinoa pienemmäksi ja päästä samalla eroon kirjoista, joille riittää se kertalukeminen. Vaikka pidin tästä, niin luulen, ettei tätä tulisi välttämättä luettua ihan heti uudestaan, joten se saa jatkaa matkaansa tavalla tai toisella.

Melissa Hillin nimi pitää kyllä muistaa jatkossa. Olen etsiskellyt sopivaa ulkomaista viihdettä, joka olisi kevyttä, muttei kuitenkaan mitään ihan täysin aivotonta hömppää. Jos muut kirjailijan teokset ovat samaa laatua kuin tämä juuri lukemani, niin siinä olisi sitten kirjoja sitä tarvetta täyttämään.

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Irlanti

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Kirja-arvio: Houkutus

 

Stephenie Meyer: Houkutus. WSOY 2009.

Mä olin pitkään aika skeptinen tämän sarjan suhteen, osittain ehkä sen kaiken hypetyksen takia. En myöskään uskonut, että pitäisin teineille suunnatusta vampyyriromantiikasta, kun en yleensä sellaista lue. Otin sitten kokeeksi kirjastosta ekan osan kuunneltavaksi äänikirjana. Lopputulos oli, että ei tämä ollutkaan niin huono kuin mitä se olisi voinut olla.

Kirjan päähenkilö on lukiota käyvä Bella, joka muuttaa pikkukaupunkiin isänsä luokse. Siellä hän tutustuu Edwardiin, joka onkin vampyyri. No, tämä on sitten kunnollista teiniromantiikkaa ja mukana on sitä iih-hän-on-niin-komea-hehkutusta. Aargh, meinasi välillä mennä kunnolla hermo siihen kaikkeen siirappiin. Kirjan tarinassa ei olisi ollut mitään kunnollista koukkua, jos Edward olisi ollut ihminen, mutta hänen vampyyriytensa tekee siitä mielekkäämmän ja kiinnostavamman.

Periaatteessa tämä tyylilaji ei ole vieläkään kauheasti mun mieleen. Aikuisten puolelta löytyy enempi parempaa romantiikkasävytteistä viihdettä enkä mä ole erityisen kiinnostunut paranormaaleista ilmiöistä (perusfantasia on sitten ihan oma lukunsa myös).

Ymmärrän kuitenkin aika hyvin, että mistä tässä ne teinit tykkää. Tämä on ehkä vähän enempi tyttöjen juttu kuin vaikka Harry Potterit, joka tuntui olevan aikanaan yhtä iso ilmiö. Toisaalta Potterit tapahtuivat suurimmaksi osaksi omassa maailmassaan ja nämä kirjat ihan normaalissa ympäristössä, niin tämä sarja saattaa siis ehkä vetää puoleensa niitä ihmisiä, jotka eivät välttämättä halua tarttua kunnolliseen fantasiaan.

Pakko ne jatko-osatkin on lukea, vaikka takakansien perusteella meno saattaakin mennä vähän överiksi (ainakin teiniromantiikan suhteen). Kyllähän mun pitää silti joka tapauksessa saada tietää, että miten tarina kehittyy ja muuttuuko se paremmaksi edetessään. Tästä lopusta sitä jatkoa ei siis voi vielä arvata, mutta toisaalta taas sarjan olisi ihan hyvin myös voinut lopettaa jo tähän ensimmäiseen osaan. Hivenen siis epäilen sitä, että antavatko ne yhtään mitään lisää tähän tarinaan, mutta mahdollisuuksia ainakin on.

Pitäisköhän tarttua seuraavaksi Nälkäpeli-sarjaan? :D

Esittely Risingshadow'ssa, Tavaus-blogi, Satun luetut (koko sarja)

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Sarjakuva: Love Hina 4

 

Ken Akamatsu: Love Hina 4. Tokyopop 2002.

Love Hina on yksi niistä mangasarjoista, joita olen lukenut enemmän kuin parin kirjan verran. Sarjaa on julkaistu 14 osaa ja luin niistä nyt neljännen, jonka nappasin Finnconin bookcrossing-pöydästä. Olen lukenut sarjaa aika epämääräisessä järjestyksessä ja pitänyt välillä pidempiä taukoja, niin kokonaisuus ei kaikilta osin ole kunnolla selkiytynyt.

Päähenkilönä on Keitaro-poika, joka yrittää päästä yliopistoon ja työskentelee samalla talonvahtina pienessä tyttöjen asuntolassa. Tyttöjen kanssa tapahtuu kaikenlaisia konflikteja ja manga onkin aikamoista komediaa välillä, mutta pääideana on siis heidän arkielämänsä kuvaaminen. Tässä osassa hän yrittää hankkia osa-aikatyötä itselleen, mutta työn saaminen ja sitten sen tekeminen eivät meinaa onnistua.

Japanissa tätä on käsittääkseni julkaistu lähinnä pojille tarkoitetussa lehdessä, mutta periaatteessa en näe tässä mitään perinteisiä poikamaisia piirteitä. Tytöt on vaan välillä aika vähäpukeisia, niin kai se on sitten yksi merkkki asiasta. :D

Sarjasta on olemassa myös anime-versio. Hankin DVD-boksin joskus alkuvuodesta, mutten ole vielä ehtinyt katselemaan sitä ollenkaan. En ole itse siis pahemmin katsonut yhtään mitään animeja koskaan, joten uuden aluevaltauksen suorittaminen kiinnostaa ja sitten tietty sarjakuvan ja animaation vertailu.

Kirjan bookcrossing-journal

perjantai 3. elokuuta 2012

Kuusi kovaa kotimaista -lukuhaaste

Osallistuin Morren järjestämään Kuusi kovaa kotimaista -lukuhaastetta. Tehtävänä oli lukea itsenäisyyspäivään 2012 mennessä pitäisi lukea kuusi ennen vuotta 2012 ilmestynyttä suomalaista kirjaa, jotka on aikonut lukea jo kauan. Sain suoritettua haasteen jo heinäkuun puolella, mutta tämän yhteenvedon teko vaan jäi.

1. Heikki Turunen: Simpauttaja
2. Tuija Lehtinen: Lumiruusu
3. Edith Södergran: Landet som icke är (suom. Maa jota ei ole)
4. Märta Tikkanen: Århundradets kärlekssaga (suom. Vuosisadan rakkaustarina)
5. Eeva Kilpi: Talvisodan aika
6. Juba: Viivi ja Wagner - Kaksi näytelmää

Luen kyllä aika paljon muutenkin kotimaista kirjallisuutta, mutta alun perin ajattelin tämän toimivan kimmokkeena lukea niitä lukematta jääneitä. Klassikoita suunnittelin lukevani enempi, mutta jäi sitten näköjään väliin. Täytyy vaan yrittää sitten lukea niitä jossain muussa yhteydessä.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Kirja-arvio: Maleena menee kouluun

Olen yrittänyt saada purettua lukupinoani enkä ole sitten jaksanut/ehtinyt lukemistani kirjoista blogiarvioita pahemmin kirjoitella. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus korjata tilanne, vaikka sama lukuprojekti jatkuukin edelleen.


Marita Lindquist: Maleena menee kouluun. WSOY 2007.

Kuuntelin äänikirjana lastenkirjan Maleena menee kouluun. Se kertoo seitsenvuotiaan Maleenan elämästä: miltä tuntuu koulun aloittaminen ja mitä kuuluu normaaliin arkielämään.

Luin joskus ala-asteella ison osan Lindquistin tuotannosta läpi ja muistelen, etten pitänyt kauheasti tästä sarjasta, vaan ainakin Mariella-kirjat olivat parempia. En pitänyt tästä kauheasti nytkään, kun kirja tuntui vähäsen tylsältä. Tapahtumissa ei ollut mitään mielenkiintoa, lasten arkielämästä on kirjoitettu kiinnostavampiakin kirjoja.

Kirja tuntui kokonaisuutena aika vanhanaikaiselta verrattuna moniin muihin viime aikoina lukemiini kirjoihin. Nykylasten maailma on aika erilainen kuin tässä kuvattu, mutta sehän ei ole kirjan vika. Ajattomiakin lastenkirjoja on kuitenkin olemassa, siis sellaisia, jotka eivät tunnu oman aikansa mukaisilta - kuten tämä tuntui monessa kohtaa. Suomeksi sarjaa on julkaistu 1970-luvun loppupuolella, ruotsiksi jo 60-luvulla.

Sinisen linnan kirjastossa on arviointi kirjasta Maleenan ilo ja Marian lukukokemus taisi olla vähän positiivisempi kuin omani.

Lukuhaasteet:
Underbara finlandssvenskor vid papper