Venäjää valloittamaan -lukuhaasteen kooste

Osallistuin Jaanan Venäjää valloittamaan -lukuhaasteeseen. Omalta osaltani tämä on nyt tässä. Sain suoritettua viidestä kategoriasta kolme. Aikoinaan olen lukenut paljonkin venäläisiä klassikoita, joten annoin niitten nyt tällä kertaa olla. Tällä suorituslaajuudella tullut itselleni oikein mitään uutta, kun maana ei Venäjä ole kauhean kiinnostava tai myöskään sen kansa, niin noita tietokirjoja ei sitten inspiroinutkaan lukea enempää.

1. Venäläiset naiskirjailijat
Inna Patrakova: Kultahammas
Lidia Tsukovskaja: Vajoaminen

2. Venäläiset mieskirjailijat
Vladimir Majakovski: Runoja Amerikasta
Aleksei Tolstoi: Jättiläismäinen nauris

3. Elämäkerrat
(ei suorituksia)

4. Historia
(ei suorituksia)

5. Nykyvenäjä
Timo Kalevi Forss ja Martti Lintunen: Karjala edestakaisin
Hernan Patiño, Jöns Carlson: Vienanmeren luostarisaaren maitovalaat

Kirja: Vienanmeren luostarisaaren maitovalaat

Hernan Patiño, Jöns Carlson: Vienanmeren luostarisaaren maitovalaat. Maahenki 2003.

Kirjalla on kolme eri teemaa: Solovetskin luostari, Vienanmeri ja maitovalaat. Kaikki teemat kietoutuvat jossain määrin toisiinsa ja kirja käsittelee sekä nykyaikaa että historiallista aikaa. Vähän tässä on matkakirjan fiilistä, mutta enempi kuitenkin tavallista tietokirjaa. Parasta kirjassa ovat hyvät kuvat, joita on riittävästi.

Haluaisin päästä tuonne joskus käymään, siellä olisi mahdollisuus nähdä kaksi hyvää asiaa samalla kertaa: sekä valaita että luostari. Valaita olen nähnyt luonnossa vain Norjassa enkä sielläkään kunnolla, luostarikokemuksena ainoa on Lintulan ja Valamon reissu Suomessa. Luin kirjan edellisen kerran sen ollessa uusi ja tuntui se edelleen yhtä hyvältä kuin silloinkin.

Lukuhaasteet:
Venäjää valloittamassa . Nyky-Venäjä

Kirja: Karjala edestakaisin

Timo Kalevi Forss ja Martti Lintunen: Karjala edestakaisin. Like 2010.

Venäjä-lukuhaaste on aina välillä kummitellut mielessä, että voisin lukea jonkin aiheeseen liittyvän tietokirjan. Kirjastosta nappasin sitten tämän Karjala edestakaisin -kirjan, joka on luovutettuun Karjalaan liittyvä valokuvateos.

Taustaksi kerrottakoon, että isäni isä on alunperin kotoisin Laatokan rannalta Karjalasta (evakkoja siis), mutta se ei ole vaikuttanut omaan elämääni oikein mitenkään. Meillä ei ole siis mietitty mitään kotiseutumatkailua sinne suuntaan eikä edes kerrottu kaikkia juttuja ajasta siellä.

Teoksen materiaali on kerätty pääosin vuonna 2009 tehdyillä matkoilla. Siinä kuvataan alueen ihmisiä, ilmiöitä ja paikkoja sekä valokuvien että lyhyiden tekstien muodossa. Rakennukset ovat päässeet rappeutumaan ja ihmiset ovat pääosin melko köyhiä.

Kirja ei ollut mitään Karjala takaisin -meininkiä eikä myöskään mitään kunnollista vanhan Suomi-ajan nostalgisointiakaan.Omalta osaltani tämä olikin vain vähän vilkuilua, että miltäs siellä näyttää. Matkakirjana tämä oli hyvä: valokuvia oli riittävästi ja tuntuu, että sain teksteistäkin enemmän irti, kun ne olivat lyhyitä ja (pääosin) toisistaan irrallisia.

Lukuhaasteet:
Venäjää valloittamaan - Nyky-Venäjä

Kirja: Vajoaminen

Lidia Tsukovskaja: Vajoaminen. Into 2012.

Kirja sisältää kaksi pienoisromaania. Vajoaminen kertoo Nina Sergejevnasta, joka matkustaa kirjailijoiden lepokotiin kirjoittamaan. Hän on edelleen huolissaan miehestään, joka on kadonnut jo vuosia sitten. Sofia Petrovnan päähenkilö on samanniminen nainen, joka työskentelee konekirjoittajana kustantamossa ja hänen poikansa pidätetään. Molemmissa pienoisromaaneissa teema on siis sama: Stalinin ajan vainot läheistään etsivän naisen näkökulmasta.

Vajoaminen on kirjoitettu vuosina 1949-1957 ja Sofia Petrovna 1939-1940. Meni kuitenkin aikaa, ennen kuin ne julkaistiin ja julkaisu tapahtui selvästi aikaisemmin länsimaissa kuin Neuvostoliitossa, kun Tsukovskaja ei siis ollut virallisesti kauheassa suosiossa siellä.

Kirja oli tosi kiinnostava, kun Neuvostoliiton aika on muutenkin kiinnostavampi kuin Venäjä ennen tai jälkeen sen. Tyylillisesti kirjassa oli samaa henkeä kuin vanhoissa venäläisissä klassikoissa. Tosin en ole ihan varma, että onko se samalla joku yleisvenäläinen tyyli, kun maan nykykirjallisuudesta mulla ei ole mitään hajua.

Kahdesta kirjan sisältämästä teoksesta pidin enemmän Sofia Petrovnasta. Siinä oli onnistuttu kuvaamaan samaa teemaa mielenkiintoisemmin, kun Vajoaminen taas oli hetkittäin tylsempi.

Kirja on saatu arvostelukappaleena.

Lukuhaasteet:
Venäjää valloittamassa - Venäläiset naiskirjailijat

Kirja: Jättiläismäinen nauris

Aleksei Tolstoi: Jättiläismäinen nauris. Pieni karhu 1999.

Venäläisiä lastenkirjoja on suomeksi saatavilla tosi nihkeästi. Lähinnä tarjolla on Eduard Uspenskia ja jotain satuja. Etsin lukuhaastetta varten luettavaa ja yritin kysellä kirjastonhoitajaltakin, kyselyn tuloksena oli tämä yksi kirja. Olisin siis halunnut tutustua vähän laajemmalla skaalalla venäläiseen lastenkirjallisuuteen, mutta aina ei voi voittaa.

Kirjan takakannen mukaan Jättiläismäinen nauris on kansantarina, jonka Aleksei Tolstoi on kirjoittanut muistiin 1800-luvulla. Se kertoo vanhasta miehestä ja vaimosta, joiden puutarhassa kasvaa jättinauris. Sen vetämiseen maasta pois tarvitaan apua heidän kaikilta eläimiltään. Englanninkielisen wikipedian mukaan tästä on useampia erilaisia variaatioita, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 1863.

Sitä täytyy vielä erikseen kehua, että kirjan kuvitus oli kiva. Siinä oli vanhaa satuhenkeä, mutta kuitenkin tyyliin oli sekoittunut jotain nykyaikaista. Värimaailma oli maanläheinen ja ruskehtava, joka sopi tarinaan hyvin.

Lukuhaasteet:
Venäjää valloittamaan - Venäläiset mieskirjailijat

Kirja: Jäinen valtakunta

  Kai Meyer: Jäinen valtakunta. Otava 2010.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Venäjälle 1800-luvun lopun Pietariin. Päähenkilö on poikatyttö Hiiri, joka asuu siellä eräässä hotellissa ja työskentelee kengänkiillottajana. Hotelliin saapuvat vieraaksi Lumikuningatar ja englantilainen velho. Velho on vienyt kuningattarelta jotakin, jonka tämä haluaa takaisin.

Tyylillisesti tässä oli jotain samaa kuin Eva Ibbotsonin kirjoissa. Ei tämä kyllä ihan niin hyvä ollut kuin mitä oletin tai olisin halunnut. Luultavasti kirja olisi ollut parempi, jos se olisi ollut astetta realistisempi tai sitten vaihtoehtoisesti etäännytetty enempi reaalimaailmasta. Fantasian ja realismin yhdistelmä ei siis tällä kertaa toiminut niin hyvin kuin se olisi voinut.

Tämä löytyi sattumalta kirjaston lastenosaston fantasiahyllystä. Kiinnostuin kirjasta sen alkuperämaan takia: kirjailija on saksalainen. Haluan edelleen lukea enempi fantasiaa kuin aikaisemmin ja tutustua eurooppalaiseen kirjallisuuteen, niin vastaavia kirjoja olisi tarkoitus etsiä luettavaksi jatkossakin. Toivon mukaan sieltä sitten löytyisi samalla joku helmi...

Koska tapahtumat sijoittuvat käytännössä pelkästään sinne hotelliin, niin kuittaan tällä yhden suorituksen kiinteistöhaasteeseen.

Lukuhaasteet:
Teemamaana Saksa
Kiinteistöhaaste

Kirja: Runoja Amerikasta

Savukeidas alkaa kai olla sitä kokoluokkaa kustantamona, ettei se ehkä olisi enää sopinut pienkustantamojen joukkoon, mutta antaa nyt mennä. Valikoimassa on runoutta ja kaunokirjallisuutta, lähinnä ns. laatukirjallisuutta eikä viihteellisempää.

Tähän samaan yhteyteen sopii myös se huomio, että kirjastojen runohyllyistä näkyy löytyvän huomattavasti helpommin pienempien julkaisijoiden kirjoja kuin romaanien puolelta. Ehkä runous on sitten sen verran marginaalisempaa kirjallisuutta....

Vladimir Majakovski: Runoja Amerikasta. Savukeidas 2010.

Majakovski on venäläinen runoilija, joka matkusti vuonna 1925 Keski-Euroopan kautta Amerikkaan. Sillä matkalla syntyi sarja runoja, jotka on kaikki mukana tässä kirjassa. Samasta matkasta hän on kirjoittanut myös kirjan Minun löytämäni Amerikka.

Tyylillisesti kirjan runot edustavat futurismia. Se on ollut jo aikaisemmin vähän niillä rajoilla, etten ole osannut päättää, että pidänkö tyylistä vai en. Toisaalta tyyli on liian modernia enkä saa siitä oikein mitään irti. Toisaalta sitten ainakin tämän kirjan lukeminen sujui hyvin, kun yritin keskittyä pelkkään sisältöön enkä tekstin tyyliin tai runollisuuteen.

Matkailu ja kulttuurien kohtaaminen ovat molemmat kiinnostavia teemoja, joten siinä mielessä tämä kirja oli hyvä valinta. Luultavasti tartun vielä tuohon toiseen Majakovskin Amerikka-kirjaan ja siitä on varmaan vähän helpompi saada jotain irti kuin näistä runoista.

Lukuhaasteet:
Venäjää valloittamaan - Venäläiset mieskirjailijat

Kirja: Kultahammas

Inna Patrakova: Kultahammas. Helsinki-kirjat 2012.
Kultahammas on venäläistaustaisen Inna Patrakovan kolmas kirja. Sen päähenkilönä on turistibussin opas, joka kulkee venäläisryhmän kanssa Suomeen ja takaisin vappuna 1997. Oppaan hermot ovat koetuksella, kun joukkoon kuuluu erilaisia ihmisiä, joilla on erilaisia vaatimuksia tai mikään ei kelpaa.

Monet kirjan henkilöhahmoista ovat aika stereotyyppisiä, mutta se ei haitannut lukiessa. Pidin kirjaa hauskana ja viihdyttävänä. Se oli hyvä luettava välipalana, kun pituutta ei ole kovin paljoa. Siksi kertomus ei myöskään tunnu väkisin pitkitetyltä, kun sivumäärä oli sopiva. Venäläisiä käy edelleenkin ostosmatkoilla Suomessa, mutta kirjan kuvaamasta linjasta meno on jo ehkä muuttunut.

En itse tunne oikeastaan ketään venäläisiä, ainoastaan yhden kanssa olen ollut enempi tekemisissä. Jos tuntisin kunnolla venäläisiä ja koko kulttuuria, niin kirjan todenmukaisuuden arvioiminen olisi vähän helpompaa tai olisin saattanut muutenkin suhtautua tähän ihan eri tavalla.

Lukuhaasteet:
Venäjää valloittamassa

Kirja: Anna Ahmatova Fontankan talossa

Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa. Into 2012.

Anna Ahmatova (1889-1966) oli Venäjällä elinaikanaan toisaalta klassikkorunoilijan asemassa ja toisaalta sitten myöhemmässä vaiheessa kieltolistalla eikä teoksia julkaistu. Tutustuin itse Ahmatovan runoihin ensimmäistä kertaa silloin, kun niitä oli sävelletty Ultra Bran levyille.

Olen palannut runojen pariin vuosien varrella aina silloin tällöin. Kun bongasin Into-kustannuksen syksyn uutuuksista tämän valokuvateoksen, niin pyysin sen heti arvostelukappaleena. Kirjan näkökulmaksi on valittu Pietarissa sijaitseva Fontankan talo, jossa Ahmatova asui vuosia. Tekstiosuus kertoo hänen elämäntarinaansa ja ajasta samassa talossa. Nykyisin siellä on museo, jossa on otettu suuri osa kirjan valokuvista. Kollaaseihin on yhdistelty vanhoja lähinnä Ahmatovasta itsestään ja hänelle läheisistä ihmisistä otettuja valokuvia.

Muun tekstin seassa on joitakin Ahmatovan runoja. Olisin halunnut niitä olevan kirjassa enempi, kun en satu omistamaan ennestään yhtään hänen runokirjoistaan ja pidän niistä sen verran paljon. En kuitenkaan ollut etukäteen tajunnut, että niitä tässä edes on mukana, niin sikäli tämä vähäisempikin määrä oli positiivinen yllätys. Elämäntarinakin oli tekstinä kiinnostava, mutta olisin halunnut kirjassa olevan enemmän arkkitehtuuria ja talon historiaa. Olin siis alkujaan olettanut tämän olevan painotukseltaan erilainen kirja.

Kirjaan liittyvä valokuvanäyttely on Helsingissä Galleria Pick Messä esillä muistaakseni kuukauden loppuun. Kävin eilen kääntymässä näyttelyn avajaisissa, jota ennen olisi ollut myös kirjan julkistamistilaisuus. Siellä oli esiintymässä kahden laulun verran Vuokko Hovatta, jonka vanha fani mä olen. Kannattaa muuten siis tutustua myös Hovatan esittämiin Ahmatovan runoista tehtyihin lauluihin.

Kirja-arvio: Kuinka hanhi jaetaan

Leo Tolstoi: Kuinka hanhi jaetaan. Otava 2008.

Leo Tolstoi kirjoitti klassikkoromaanien myös erilaisia satulukemistoja, joista on koottu tekstejä tähän kirjaan.

Sadut ovat perinteisiä kansansatuja ja faabeleita muistuttavia tarinoita, joissa on päähenkilöinä sekä ihmisiä että eläimiä. Mukana on myös tietopuolisia juttuja lähinnä luonnontieteellisistä aiheista, esimerkiksi veden höyrystymisestä ja tuulen synnystä.

Kaikki tarinat ovat pääosin tosi kiinnostavia. En ole vuosikausiin lukenut kunnolla mitään satuja ja kansansatuihinkin kyllästyin jo vuosia sitten. Kirjan lukeminen oli viivästynyt, kun vähän oletin etukäteen, etten pitäisi tästä. Se, että tekijänä oli Tolstoi, oli saanut hankkimaan kirjan ja nyt myös lukemaan sen. Jos kirja olisi ollut pidempi, sitten se olisi saattanut alkaa tökkiä, mutta vajaa sata sivua meni ihan hyvin. Lopputulos ei siis ollutkaan ihan kamala ja voin suositella kirjaa luettavaksi myös muille.

Kuvitus on vähän kulmikas, väriyhdistelmänä oranssia ja tummanruskeaa, paikoitellen myös harmaata. En oikein tykkää tästä tyylistä. Värimaailmankin olisi voinut valita toisin, kun varsinkin oranssi on tosi hallitseva väri.

Arviointi näkyy löytyvän ainakin myös Kirjavinkeistä.

Haastesuoritukset:
Lasten linnoitus: Olipa kerran - satusiivillä
Ikkunat auki Euroopaan: Venäjä

10 klassikkoa: Päällystakki

Nikolai Gogol: Kappan. Gidlunds 1983.

Mä etsin kirjaston ruotsinkielisestä hyllystä ohuinta kirjaa ja se sattui olemaan tämä (sopivasti klassikkohaastetta varten, jee). Kirja koostuu käytännössä yhdestä Gogolin tunnetuimmasta novellista nimeltään Kappan (suomeksi Päällystakki) ja siihen liittyvästä esipuheesta. Yritin tehdä tästä kaikkien taiteen sääntöjen mukaisen novellianalyysin, mutta en näköjään osaa tehdä sellaisia vieläkään.

Novelli Kappan on julkaistu alun perin vuonna 1843 ja se on yksi Gogolin tunnetuimmista novelleista. Päähenkilönä on virastossa työskentelevä Akakij Akakijevitj. Hän miettii uuden päällystakin hankintaa kauan ja lopulta sitten hankkii sen. Myöhemmin takki kuitenkin varastetaan häneltä. Suurin osa novellista tapahtuu suhteellisen lyhyen ajan kuluessa yhden talven aikana. Tapahtumat sijoittuvat Petersburgiin. Esipuheen mukaan novellista voi tehdä useamman tulkinnan, mutta mä en saa jostain syystä aikaiseksi yhtäkään. Ei tästä oikein irtoa mitään hakemallakaan. Novelli on tasoltaan ihan okei, se ei herätä mitään tunteita suuntaan tai toiseen.

Ja tätä menoa tulee kyllä luettua vuoden aikana enemmän kuin vain 10 klassikkoa.... (Kuva ei muuten ole lukemani kappaleen kansi, mutta parempi kuin ei mitään.)

10 klassikkoa: Saatana saapuu Moskovaan

Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan. WSOY 2005.

Nappasin tämän äänikirjana sattumanvaraisesti kirjastosta. Tiesin kyllä kirjan olevan klassikko, mutta mitään muuta en sitten tiennytkään. Jos klassikkohaastetta ei olisi ollut, olisin saattaa siirtää kirjan lukemista tai kuuntelua myöhemmäksi tulevaisuuteen.

Kirja alkaa, kun kahdelle kirjailijalle tulee juttelemaan puistossa outo mies. Tästä tapaamisesta aiheutuu ongelmia. Myöhemmin sama mies tai hänen seuralaisensa näyttäytyvät myös monille muille kaupunkilaisille. Siitä seuraa outoja tapahtumia, ihmisiä katoaa tai sekoaa. Kirjassa on mukana myös pitkiä pätkiä Jeesuksen aikaisesta Jerusalemista, joiden liittyminen varsinaiseen tarinaan oli paikoitellen aika heikkoa ja jossain määrin itselleni osittain epäselvää.

Ensimmäinen vaikutelma kirjasta oli, että se on outo ja outona se pysyi loppuun asti, mutta pakkohan se oli silti kokonaan lukea (tai siis kuunnella). Kirja olisi saanut olla aika paljon lyhyempi, silloin tarinasta olisi ehkä voinut saada toimivamman. Nyt tuntui, että se koostui useammasta irrallisesta palasesta, jotka eivät aina liittyneet kunnolla toisiinsa. Henkilöitäkin oli mukana paikoitellen vähän turhan paljon, meinasin välillä mennä sekaisin, että kuka teki mitä aikaisemmin. Tajusin jossain vaiheessa kirjaa, että tapahtumat sijoittuvat parin päivän ajalle ja hämmästyin, että miten paljon ehtii tapahtua niin lyhyessä ajassa (ei ihan siis Alastalon salissa, mutta melkein).

Kirjan joissain paperiversioissa on merkitty erikseen kursiivilla kohdat, jotka oli sensuroitu kirjasta Neuvostoliitossa. Ne olisi olleet mielenkiintoista nähdä. Mä tunnen kyllä jotenkin Neuvostoliiton historiaa, mutta näköjään sitä olisi pitänyt tuntea paremmin, jos olisin halunnut ymmärtää kirjan maailmaan paremmin. Kirja on siis määritelty satiiriksi, mutta mä en tunnistanut tyylilajin piirteitä kirjasta. Se ei ollut hauska, mutta en myöskään siis osannut nähdä sitä kirjan sisältämää kritiikkiä.

Tätä kirjaa en nyt suoraan suosittele luettavaksi kenellekään. Kirja ei siis kuitenkaan ollut huonoimpia mitä olen ikinä lukenut, mutta ei myöskään ole suosittelun arvoinen. Voitte siksi vilkaista myös nämä vähän paremmat arvioinnit: Kirjavinkit, Sallan lukupäiväkirja ja Morren maailma.