perjantai 31. joulukuuta 2010

Luetut kirjat 2010

Sarjakuvat ja kuvakirjat ei ole mukana listassa. Merkkasin kirjaan erikseen tietokirjat, äänikirjat, runot ja "lyhyitä juttuja" (essee / pakina / novelli) sisältävät kirjat. Listalla olevat tietokirjat on siis niitä, jotka olen lukenut kannesta kanteen. Pidin tarpeellisena merkata myös aikuistenkirjat, koska niitä on vähemmistö (tietokirjatkin taitaa kaikki olla aikuisten ja suurin osa lyhyistäkin jutuista).

Luen suhteellisen laajalla skaalalla kirjoja kuten näkyy. Eniten kuluu lasten- ja nuortenkirjoja, kauhua ei ollenkaan. Tarkempia arviointeja annetaan pyydettäessä. Ne kirjoista, jotka olivat bookcrossing-kirjoja, linkitin niiden BC-journaleihin, joissa on omia ja muiden kommentteja (pitäisikin aktivoitua kyseisen harrastuksen kanssa). Samoin kirjavinkkeihin menee muutama linkki.

TAMMIKUU
  1. Donna Fresitas: Pyhimysainesta
  2. Edith Nesbit: Rautatielapset
  3. Tuija Lehtinen: Sara ja levottomat jalat
  4. Tuija Lehtinen: Missä olet, Sara?
  5. Vexi Salmi: Rinkelinkadun pojat (aikuisten)
  6. Ann M. Martin: The Baby-sitters Club Super Special #13 - Aloha, Baby-sitters!
  7. Hellevi Salminen: Aikalisä
  8. Aili Konttinen: Inkeri palasi Ruotsista
  9. Anna-Liisa Haakana: Sari-Anna
  10. Elsa Anttila: Olenko muka vaaraton nainen (aikuisten)
  11. Elsa Anttila: Minäkö pappilan hätävara (aikuisten)
  12. Elsa Anttila: Huijarin tuntee jo tuoksusta(aikuisten)
  13. Elsa Anttila: Pankkineiti ja paremmat ihmiset(aikuisten)
  14. Margrit Hauser: Marianne saa vieraan
  15. Kerttu Juva: Pesulan Marita
  16. Margareta Keskitalo: Tyttö kuunarilaiturilla
  17. Eva Illoinen: Perri lähtee sotaa pakoon
  18. Eva Illoinen: Perri elää pula-aikaa
  19. Sivar Ahlrud: Raviarvoitus
  20. Tacitus: Germaania ("tietokirja")
  21. Margrit Hauser: Erika perustaa kodin
  22. Matti Almila: Airiston rysäys (aikuisten)
  23. Åke Holmberg: Itsepäinen Gritt
  24. Eero Pasanen: Kononen ja yövieraat (aikuisten)
  25. Sivar Ahlrud: Agenttiarvoitus
  26. Enid Blyton: Teatterikissan salaisuus
HELMIKUU
  1. Merja Jalo: Yllätysori
  2. Vasili Peskov: Taigan erakot (tietokirja)
  3. Eila Kaukovalta: Viitosparakin Sole
  4. Eila Kaukovalta: Tuntematon Marianna
  5. Estrid Ott: Pikkulotta Salli
  6. Vergilius: Paimenlauluja (runokirja)
  7. Åke Holmberg: Ehkä onnistut, Gritt
  8. Kirsti Heporauta: Koulukodin tyttö
  9. Aili Konttinen: Inkerin kesä
  10. Aili Konttinen: Inkerin talvitouhut
  11. Anna-Lisa Lundkvist: Tyttö sateessa
  12. Sivar Ahlrud: Punaisen bussin arvoiuts
  13. Sivar Ahlrud: Luola-arvoitus
  14. Vilja-Tuulia Huotarinen: Rakkaudella, Silja
  15. Ilona Meretoja: Ruusuaita
  16. Evi Bögenäs: Kartanon Stina
  17. Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili
  18. Estrid Ott: Lofotin Liisa
  19. Matti Almila: Kuolema pyrkii vastaanotolle
  20. Plutarkhos: Hellien tunteiden kirja (lyhyitä juttuja)
  21. Sivar Ahlrud: Rakettiarvoitus
  22. Kirsti Heporauta: Sisarukset seikkailulla
  23. Rebekka Räsänen: Johannan lasitorni
  24. Kirsti Heporauta: Valkoisen sammakon vangit
  25. Kirsti Heporauta: Lapin aarteet
  26. Rebekka Räsänen: Anneli Juoniemen kartanossa
  27. Rebekka Räsänen: Juoniemeä ei voi unohtaa 
MAALISKUU
  1. Rebekka Räsänen: Jälleen Juoniemessä
  2. Soile Kaukovalta: Teinitytön ikkuna
  3. Rebekka Räsänen: Kesäkeittoa
  4. Pamela Hawken: Clare, televisiokuuluttaja
  5. Elsa Anttila: Mitäs maineesta neiti emäntä
  6. Rebekka Räsänen: Saarisen musta lammas
  7. Rebekka Räsänen: Musta lammas lyö päänsä seinään
  8. Aili Konttinen: Iloinen, surullinen, hyvä kesä
  9. Anders Jacobsson ja Sören Olsson: Bertin tunnustukset
  10. Arto Paasilinna: Elävänä omissa hautajaisissa (aikuisten)
  11. Sivar Ahlrud: Automaalaamon arvoitus
  12. Anna Ahmatova: Valitut runot (runokirja)
  13. Kirsi Merimaa: Ennen taivasta ja maata
  14. Selma Lagerlöf: Nils Holgerssonin ihmeellinen matka (äänikirja)
  15. Jean Estoril: Annen balettihaave
  16. Jean Estoril: Anne balettikoulussa
  17. Jean Estoril: Anne sisäoppilaitoksessa
  18. Jean Estoril: Anne Italiassa
  19. Jean Estoril: Anne Skotlannissa
  20. Matti Almila: Kukapa kuollutta kaipaisi (aikuisten)
  21. Jo Noble: Lika olika - bästa vänner?
  22. Sivar Ahlrud: Pilvenpiirtäjän arvoitus
  23. Sivar Ahlrud: Maanlaisen arvoitus
  24. Matti Almila: Itä on punainen (lyhyitä juttuja)
  25. Mati Unt: Niin kerrotaan (aikuisten)
  26. Eleanor Porter: Kadonnut tyttö
  27. Salme Setälä: Itsenäinen tyttö
  28. Marilyn Kaye: Amy, numero seitsemän
  29. Marilyn Kaye: Amyn takaa-ajo
  30. Marilyn Kaye: Toinen Amy
  31. Marilyn Kaye: Täydelliset tytöt
  32. Marilyn Kaye: Salaseura
  33. Marilyn Kaye: Kohtaaminen
  34. Marilyn Kaye: Lapsinero
  35. Marilyn Kaye: Amyn äiti
  36. Marilyn Kaye: Kuume
  37. Marilyn Kaye: Syytetty
  38. Marilyn Kaye: Kolmastoista Amy
  39. Marilyn Kaye: Amy Pariisissa
  40. Marilyn Kaye: Sijainen
  41. Marilyn Kaye: Alku
  42. Marilyn Kaye: Mallioppilaat
  43. Marilyn Kaye: Paljon onnea, Amy
HUHTIKUU
  1. Marilyn Kaye: Puuttuvat palat
  2. Marilyn Kaye: Paratiisisaari
  3. Marilyn Kaye: Näkijä
  4. Marilyn Kaye: Isältä pojalle
  5. Marilyn Kaye: Virtuaali-Amy
  6. Marilyn Kaye: Kaikki Andysta
  7. Marilyn Kaye: Kloonisota
  8. Marilyn Kaye: Amyn kohtalo
  9. Sinikka Nopola: Eila, Rampe ja elämän tarkoitus (lyhyitä juttuja, äänikirja)
  10. Olli: Vastoin ohjeita (lyhyitä juttuja)
  11. Sami Serola (toim.): Ote informaatiosta - Johdatus informaatiotutkimukseen ja interaktiiviseen mediaan (tietokirja)
  12. Raili Autiala: Viimeinen lukukausi
  13. Anna Virubova: Keisarinnan hovineiti(tietokirja)
  14. Salme Setälä: Salaseura S.H.T.S.
  15. Elsa Anttila: Täällä Rodos
  16. Ann M. Martin: The Baby-sitters Club Super Special - Baby-sitters on Board
  17. Tommi Sarlin (toim.): Hiljaisuutta etsimässä (tietokirja)
  18. Ann M. Martin: The Baby-sitters Club Super Special #7 - Snowbound
  19. Tove Jansson: Kuvanveistäjän tytär (lyhyitä juttuja)
  20. Raili Autiala: Kesä yllättää
  21. Katrin Holland: Halveksittu tyttö
  22. Timo Parvela: Ella ja Paterock (äänikirja)
  23. Lilian Kallio: Puumajakesä
  24. Tuija Lehtinen: Rebekka tähtityttö
TOUKOKUU
  1. Ranka Knudsen: Afrikan Jessie
  2. Tuula Kallioniemi: Reuhurinteen ala-aste (äänikirja)
  3. Tatiana de Rosnay: Avain (aikuisten)
  4. Liisa Tammio: Saako herroja huijata? (aikuisten)
  5. Liisa Silander: Tornitalon perhe
  6. Ulla Appelsin: Titanicin tuntematon lapsi (tietokirja)
  7. Liisa Tammio: Kemiaa ja kelvottomia miehiä
  8. Katja Kallio: Elokuvamuisti (lyhyitä juttuja)
  9. Salme Setälä: Sangen tavallisia virkanaisia (aikuisten)
  10. Leena Valmu: Veera tiellä
  11. Matti Almila: Taksimatka Turuntietä
  12. Erna Heinberg: Tipu
  13. Merja Otava: Minä Annika ÄP
  14. J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
  15. Aira Brink: Tapahtui toukokuussa
  16. Sami Serola (toim.): Ote informaatiosta - Johdatus informaatiotutkimukseen ja interaktiiviseen mediaan (tietokirja)
  17. J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
  18. J. K. Rowling: Harry Potter ja Azkabanin vanki
  19. J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari
KESÄKUU
  1. J. K. Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta
  2. Eduard Uspenski: Fedja-setä, kissa ja koira (äänikirja)
  3. J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
  4. Sinikka Nopola: Teepussit (lyhyitä juttuja)
  5. J. K. Rowling: Harry Potter ja kuoleman varjelukset
  6. Sivar Ahlrud: Miljoona-arvoitus
  7. Mervi Jalo: Tuulitamma
  8. Sivar Ahlrud: Televisioarvoitus
  9. Marvi Jalo: Voikukkavarsa
  10. Marvi Jalo: Ruskaratsu
  11. Erna Heinberg: Epäiltynä
  12. Marvi Jalo: Taivaan valkeat hevoset
  13. Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja Nuudelipää (äänikirja)
  14. Lumikki Tammi: Vanhan naisen talvi
  15. Christina Mannergård Bjers: Kuningatar Silvia (tietokirja)
  16. Diana Pullein-Thompson: Pitkä ratsastus kotiin
  17. Teuvo Pakkala: Lapsia / Pikku aikuisia (lyhyítä juttuja, äänikirja)
  18. Marvi Jalo: Lentävät kaviot
  19. Kari Levola: Enkelikuponki
  20. Timo Parvela: Ella ja jättipotti (äänikirja)
  21. Jim Dodge: Fup
  22. Elizabeth Walker: Susie ja muutosten kevät
  23. Marvi Jalo: Unihevonen
  24. Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu (äänikirja)
  25. Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähatun ja Vilttitossun 12 kuuta (äänikirja)
  26. Fiona Kelly: Mystery Club - Valepuvussa
  27. Viveca Sundvall: Mimmi ja vihainen vahtimestari (äänikirja)
  28. Timo Parvela: Ella Lapissa (äänikirja)
  29. Anni Lintula ja Meri Valkama: Nuoren toimittajan eloonjäämisopas (tietokirja)
  30. Johannes Linnankoski: Taistelu Heikkilän talosta (aikuisten, e-kirja)
  31. Sesse Koivisto: Lotta Heidin sota (aikuisten)
  32. Lennart Frick: Pakko uskaltaa
  33. Lennart Frick: Vahingossa
  34. Jussi Pekkarinen: Konsulinkyydillä kotiin - suomalaiset ahdingossa maailmalla (tietokirja)
  35. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa (aikuisten, e-kirja)
  36. Sivar Ahlrud: Lauantai-arvoitus
  37. Sivar Ahlrud: Moottoripyöräarvoitus
  38. Sophie Saraby: Valkoratsun talli
  39. Sivar Ahlrud: Slalom-arvoitus
  40. Jane Ayres: Nouse ratsaille, Jan
  41. Arto Paasilinna: Jäniksen vuosi (aikuisten, äänikirja)
  42. Jules Verne: Veden päällä liikkuva kaupunki (e-kirja)
HEINÄKUU
  1. Merja Jalo: Voittoratsukko (äänikirja)
  2. Juhani Aho: Katajainen kansani (e-kirja, lyhyitä juttuja)
  3. Joan Weir: Yli esteiden
  4. Meg Cabot: Allien tyttösäännöt 2 - Kuningattaria ja kiusanhenkiä
  5. Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela (äänikirja)
  6. Otollinen tilaisuus - antiikin faabeleita (lyhyitä juttuja)
  7. Diane Redmond: Uusi tallityttö
  8. Jane Ayres: Pulmallinen poni
  9. Hellevi Salminen: Sivari (äänikirja)
  10. Gösta Knutsson: Pekka Töpöhännän uudet seikkailut (äänikirja)
  11. Sivar Ahlrud: Purjelentoarvoitus
  12. Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi (äänikirja)
  13. Eduard Uspenski: Krokotiili Gena ja hänen ystävänsä (äänikirja)
  14. Marvi Jalo: Kahden tytön hevonen
  15. Jane Ayres: Keskiyön hevonen
  16. Kai Ekholm: Kirjastot ovat palaessaankin kauniita (tietokirja)
  17. Jorge Luis Borges: Haarautuvien polkujen talo (aikuisten, lyhyitä juttuja)
  18. Samuel Beckett: Huomenna hän tulee (näytelmä)
  19. Timo Parvela: Ella ja kiristäjä (äänikirja)
  20. Timo Parvela: Ella teatterissa (äänikirja)
  21. Timo Parvela: Ella luokkaretkellä (äänikirja)
  22. Aino Kontula: Rexi on homo ja opettajat hullui! (aikuisten)
  23. Eno Raud: Puujumala(aikuisten)
  24. Sophie Kinsella: Kevytkenkäinen kummitus (aikuisten)
  25. Diane Redmond: Maailman kaunein hevonen
  26. Enid Blyton: Aution kartanon arvoitus
  27. Eleanor H. Porter: Iloinen tyttö
  28. Eleanor H. Porter: Pollyanna
  29. Roald Dahl: Jaakko ja jättipersikka (äänikirja)
ELOKUU
  1. Asta Ikonen: Jutan unelmahevonen
  2. Carolly Erickson: Tsaarin tytär (aikuisten)
  3. Hellevi Salminen: Anna ja Saapasjalka
  4. Amy Bronwen Zemser: Kirjeitä keittiöstä
  5. Ann M. Marin: The Baby-Sitters Club #52 - Mary Anne + 2 Many Babies
  6. Elsa Anttila: Toinen kassa vasemmalta (aikuisten, äänikirja)
  7. Isolde Pullum: Pronssihevonen
  8. Gösta Knutsson: Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira (äänikirja)
  9. Frances Hodgson Burnett: Kadonnut prinssi (BC)
  10. Meg Cabot: Allie Finkle's Rules for Girls - Best Friends and Drama Queens
  11. Sarah Gooddall ja Nicholas Monson: Palatsipäiväkirja - 12 vuotta prinssi Charlesin hovikirjurina ("tietokirja")
  12. Alan Coren: Buffalo Artturi
  13. Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset (äänikirja)
  14. Viveca Lärn: Luddes första cup
  15. Mark Dubowski: Salems s(v)anslösa berättelser - Den talande katten
  16. Randa Abdel-Fattah: Ten Things I Hate About Me
  17. Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa
  18. Timo Parvela: Ella ja Yön ritarit
  19. Dan Brown: Murtamaton linnake (aikuisten)
  20. Elsa Anttila: Muovirahamiehiä ja perijättäriä (aikuisten)
  21. Sinikka ja Tiina Nopola: Simo ja Sonia eli Kadonnut Kerala
  22. Matti Almila: Kultaa Kaunispäästä (äänikirja)
  23. Jenny Hughes: Mustan hevosen mysteeri
  24. Annukka Järvi: Unelmia ja hevosia, Johanna
  25. Timo Parvela: Ella ja Lopettaja (äänikirja)
  26. Lynn Messina: Muodin orjat (aikuisten)
  27. Joan Lingard: Pako Latviasta 1944
SYYSKUU
  1. Susan Saunders: Unelmien ratsastus
  2. Timo Parvela: Ella ja Pate (äänikirja)
  3. Torey Hayden: Aavetyttö (aikuisten)
  4. Timo Parvela: Ella ja Pukari (äänikirja)
  5. Anna Kyppö (toim.): Siellä jossain, Tam a tam - käännöksiä slovakialaisesta kirjallisuudesta (sekalaisia juttuja)
  6. Velma Wallis: Lintutyttö ja mies joka seurasi aurinkoa (aikuisten)
  7. Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla (aikuisten)
  8. Marja Orkoma: Sydänten sovinto (aikuisten)
  9. Enni Mustonen: Ruiskukkaseppele (aikuisten)
  10. Mari Kujanpää: Minä ja Muro
  11. Enni Mustonen: Kielon jäähyväiset (aikuisten)
  12. Enni Mustonen: Metsäkukkia asvaltilla (aikuisten)
  13. Enni Mustonen: Unikkoja ikkunassa (aikuisten)
  14. Paula Noronen: Supermarsu ja outo toveri
  15. Alexander McCall Smith: Pieniä ihmeitä autokorjaamolla (aikuisten)
  16. Elsa Anttila: Hoituri ei haukottele (aikuisten, äänikirja)
  17. Aurora Marsotto: Jag ska bli balettdansös
  18. Marilyn Kaye: Vaarallinen perimä
  19. Marilyn Kaye: Kauhugeeni
  20. Marilyn Kaye: Kloonattu tulevaisuus
  21. Enni Mustonen: Saako olla muuta? (aikuisten)
  22. Olli: Ollilla puheenvuoro - 33 pakinaa (äänikirja, lyhyitä juttuja)
  23. Jane Ayres: Ongelmia ponitilalla
  24. Jane Ayres: Myllyn aavehevonen
  25. Ann M. Martin: The Baby-sitters Club 19 - Älä lannistu, Valerie
  26. Aino Kontula: Herra Rehtori (aikuisten)
  27. Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys
  28. Marja Orkoma: Sydänten sävyhuuhtelu
  29. Fiona Kelly: Mystery Club - Kohtalokas putoaminen (äänikirja)
  30. Jane Ayres: Kilpahevonen katoaa
  31. Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa (aikuisten)
  32. Elsa Anttila: Kai miehestä eroon pääsee (aikuisten)
  33. Jean Webster: Patty korkeakoulussa
  34. Bruno Brehm: Näkemiin, Susanne
  35. Saara Lehtonen: Kiiltokuvaenkeli
  36. Elina Puhakainen: Rentulin kaarisilta
  37. Elsa Anttila: Meikätyttö ei niiaa (aikuisten)
  38. Saara Lehtonen: Täyttynyt odotus
  39. Antero Viljanen: Tuhatkasvoinen mies
  40. Hilja Valtonen: Hiiliristi
  41. Tuula Kallioniemi: Pusuja ja pulmia (äänikirja)
  42. Enni Mustonen: Brysselinkaalia (aikuisten)
  43. Hilja Valtonen: Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa (aikuisten)
  44. Elsa Anttila: Helmiä Mallorcalta (aikuisten, äänikirja)
  45. Hilja Valtonen: Ville viekastelee taas (aikuisten)
LOKAKUU
  1. Marja Orkoma: Sydänten sopukat (aikuisten)
  2. Tuula Kallioniemi: Pää kylmänä, Papriikka
  3. W. P. Crozier (toim.): Pontius Pilatuksen kirjeet ("tietokirja")
  4. Aili Konttinen: Marketta tulee kouluun
  5. Anni Swan: Kaarinan kesäloma (äänikirja)
  6. Ann M. Martin: Jessi på djupt vatten
  7. Enid Blyton: Kiertävän tivolin arvoitus
  8. Rauha S. Virtanen: Luumupuu kukkii
  9. Liisa Vuoristo: Villikot ja vieras Olli
  10. Aili Konttinen: Marketta toisluokkalainen
  11. Kaija Määttä: Eevin karkauspäivä (äänikirja)
  12. Fiona Kelly: Mystery Club - Harhakuvia (äänikirja)
  13. Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa (äänikirja)
  14. Hilja Valtonen: Neekerityttö peilaa (aikuisten)
  15. Mirja Vesanen: Mustekala
  16. Eeva Virtanen: Tyttö Monrepoon nurkalta
  17. Eeva Virtanen: Hyvästi, Monrepoo
  18. Diane Chamberlain: Kesän lapsi (aikuisten)
  19. Hilja Valtonen: Kunnakirjuri (äänikirja)
  20. Helmi Krohn: Meri matkustaa
  21. Salme Sadeniemi: Pension Grunerin tytöt
  22. Kirsti Korpi: Minä olen Lotta-Liisa
  23. Verna Kangas: Rikas tyttö
  24. Ann Barton: Kate mainostoimittaja
  25. Disa Nettertström-Jonsson: Teatterihaaveita
  26. Kaisa Niemi: Pudotuspeli
  27. Unni Lindell: Krokotiilit eivät puhu suomea (lyhyitä juttuja)
  28. Marvi Jalo: Enkelihevonen
  29. Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä (äänikirja)
  30. Elsa Soini: Oli kerran nuori tyttö
  31. Verna Kangas: Neiti tohtori
MARRASKUU
  1. John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
  2. Erlend Loe: Kurt i Kurtby
  3. Enni Mustonen: Nostovara (aikuisten, äänikirja)
  4. Helvi Karahka: Tiina ja hänen toverinsa
  5. Stina Lindeberg: Salaisuuksia tohtorin talossa
  6. Anneli Penttinen: Maija ja muut
  7. Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa (tieto)
  8. Inkeri Taube: Tunturimajan tyttö
  9. Hans Hempe: Irene - toimittaja
  10. Olli: Paistista päivää (aikuisten, lyhyitä juttuja)
  11. Helen Wells: Kitty seikkailee Etelässä
  12. Kirsti Korpi: Tunturiloma
  13. Neil Hardwick: Hullun lailla (tieto, äänikirja)
  14. Hilary McKay: Pikku Prinsessan ystävät
  15. Stina Lindeberg: Inkeri
  16. Aimee Sommerfelt: Tyttö seikkailee
  17. Maja Jäderin-Hagfors: Anneli yllättää
  18. Gunvor Fossum: Elsen uudet ystävät
  19. Matti Almila: Vaaralliset sarjakuvat (aikuisten)
  20. Harry Thürk: Ling palaa viidakkoon (aikuisten)
  21. Ole Lund Kirkegaard: Gummi-Tarzan
  22. Fiona Kelly: Mystery Club - Salainen huone
  23. Anneli Salonen: Rakkaani villiruusu (aikuisten)
  24. Jaap Ter Haar: Saskia ja Jeru, kaksoset
  25. Sonja Hedberg: Pappilan-Kaisa ulkomailla
  26. Katri Savolainen: Vaaravyöhykkeen tytöt
  27. Margaret Batchelor: Morvennan suojatti
  28. Eva Illoinen: Perri tulee ylioppilaaksi
  29. Aino-Marja Räsänen: Agadirin pakolaiset
  30. Disa Netterström-Jonsson: Kaikkien aikojen kesä
  31. Eila Pennanen: Tunnussana ystävyys
  32. Helen Wells: Kitty saa hopeasiivet
JOULUKUU
  1. Tommi Aitio: Spede - Pertti Pasasen elämä (tieto, äänikirja)
  2. Helen Wells: Kitty lentoemäntä
  3. Helen Wells: Kitty lentää Meksikoon
  4. Charles Dickens: Joululaulu
  5. Enni Mustonen: Yllätysperintö (aikuisten, äänikirja)
  6. Laina Rinne: Nauravan kuun harju
  7. Roope Lipasti: Terveisin Robinson Saarinen
  8. Helen Wells: Kitty Havaijilla
  9. Aili Konttinen: Marketan seitsemäs koulu
  10. Sempé - Goscinny: Nikke kesälomalla (äänikirja)
  11. Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti (äänikirja)
  12. Judith Kerr: Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin
  13. Emily Chase: Kämppikset
  14. Emily Chase: Kämppikset - Missä olet Shelley
  15. Emily Chase: Kämppikset - Säpinää
  16. Hilja Valtonen: Opettajan villikko (aikuisten)
  17. Timo Vuortama ja Lauri Kerosuo: Viestinnän lait ja säännöt (tieto)
  18. Laila Hirvisaari: Vienan punainen kuu (aikuisten, äänikirja)
  19. Arto Paasilinna: Hurmaava joukkoitsemurha (aikuisten, äänikirja)
  20. Gunvor Fossum: Stella ja Klara
  21. Fiona Kelly: Mystery Club - Musta hevonen
  22. Mika Waltari: Komisario Palmun erehdys (aikuisten, äänikirja)
  23. Olli: Purhopirhiäinen (aikuisten, lyhyitä juttuja)
  24. Mats Berggren: Det finns inga skridskor i öknen

    torstai 30. joulukuuta 2010

    Vuoden museot 2010

    Vuoden museoilla tarkoitetaan tässä tapauksessa niitä, missä kävin itse vuoden aikana.

    Kotimaiset:
    * Weegee-talo x3: Espoon kaupunginmuseo, Lelumuseo, Helinä Rautavaaran museo, Kellomuseo
    * Rakennustaiteen museo
    * Vantaan kaupungin taidemuseo
    * Päivälehden museo
    * Ateneum x2
    * Kiasma
    * Helsingin kaupungin taidemuseo (Tennispalatsi)
    * Postimuseo

    Weegee-talo on näistä edelleen se ykkönen, vaikka siellä jäi tänä vuonna se taidemuseo kiertämättä. Taidemuseot on jostain syystä määrällisesti painottuneet vuoden aikana, vaikka tykkään oikeasti enemmän niistä kulttuurillisemmista museoista.

    Ulkomailla:
    * Nobelmuseet, Tukholma
    * Eesti Loodusmuuseum, Tallinna
    * Okupatsioonimuuseum, Tallinna
    * Tallinna Linnamuuseum
    * Eesti Arhitektuurimuuseum, Tallinna

    Kävin vuoden aikana kerran Tukholmassa ja neljä kertaa Tallinnassa. Museoissa oli pakko käytävä joka reissulla.

    Tiedekeskukset (kai nääkin voidaan laskea museoiksi?):
    * Tiedekeskus Heureka
    * Ahhaa teaduskeskus, Tallinna

    Ja näihin olis tarkoitus suunnistaa ensi vuoden puolella, saa nähdä onnistuuko?
    * Kansallismuseo
    * Kulttuurien museo (Tennispalatsissa)
    * Vantaan kaupunginmuseo
    * Tallinnassa jompikumpi tai molemmat Dominikaanien luostarimuseoista
    * mikä tahansa missä en ole ennen käynyt

    PS. En ymmärrä miksei se tykkäys-juttu näy näitten postauksien lopussa. Vinkkejä saa antaa.

    maanantai 27. joulukuuta 2010

    Piirsin hienon kaaviokuvan

    Mä oon oikeesti nyt väsännyt noilla Hama-helmillä juttuja tuntikaupalla joka päivä. :D Lisäsin täällä blogissa muuten tonne postauksien loppuun mahdollisuuden rastittaa, että tykkäsittekö postauksesta. Ja sitten se postauksen pääasia:


    Väänsin excelillä tollasen kivan käppyrän, jossa näkyy mun luettujen kirjojen vuosittainen määrä sinä aikana, kun olen kirjanpitoa niistä tehnyt. (hei, olen tilastofriikki....) Ensimmäinen ja viimeinen luku ovat arvioituja (-99 en aloittanut laskemista vuoden alussa ja tämä vuosi ei ole vielä loppu). Mä yritin miettiä, että miksi vuosittainen vaihtelu on noinkin isoa ja määrä vaan kasvaa koko aika. Ei siinä kyllä mitään selvää syytä ole. Lukiovaiheessa ilmeisesti tein kuitenkin enempi kouluhommia kuin sen jälkeen. Muutaman vuoden takainen isompi kuoppa kertoo väsymyksestä, että luin enemmän Aku Ankkaa ja sarjakuvat ei siis ole lasketussa määrässä mukana.

    lauantai 25. joulukuuta 2010

    Helmi-joulu



    Hama-helmiä, suklaata ja äänikirja. Aika täydellinen tapa viettää joulua. Mä en siis ole enää nykyään mikään kauhean jouluihminen. Joulukortit on paras asia joulussa, kun joulutorttujakin teen ja syön ihan sujuvasti ympäri vuoden.

    HYVÄÄ JOULUA, kaikki blogin lukijat!

    torstai 23. joulukuuta 2010

    Tilannetiedotus

    Kävin hankkimassa teatterilipun vuoden viimeiselle päivälle. Siitä saatte sitten erillisen arvioinnin. Ihan kivaa päästä vaihteeksi teatteriin (käyn liian harvoin missään esityksissä) ja kiva saada blogiinkin vaihtelua. Mä yritän ennen vuoden loppua vääntää tänne myös jonkun kirja-arvioinnin, mutta en lupaa varmaksi. Vuoden kirjoista on kuitenkin tulossa jonkunlainen yhteenveto vuodenvaihteessa, samoin museovierailuista.

    sunnuntai 19. joulukuuta 2010

    Lastenkirjoja ruotsiksi



    Joku oli googlannut tätä ja päätynyt sitten tänne blogiin. Päätin siksi kirjoittaa aiheesta oman postauksen, kun tätä kysyttiin myös kommenttiboksissa kerran. Mä luen itse liian harvoin ruotsiksi mitään, vaikka osaan sitä paremmin kuin englantia. Pitäisi korjata sitä puutetta vähän.... Tosin omasta hyllystä löytyy silti kasoittain niitä lukemattomina, kun hankinta- ja lukutahdit ei ole samat.

    Aika paljon kaikkia kansainvälisiä ja jotain suomalaisiakin kirjoja löytyy ruotsiksi käännettynä. Kannattaa siis miettiä ensin, että olisko jotain suosikkeja minkä käännöksiä kannattaisi lähteä etsimään. Valikoima on aika hyvä: Meg Cabotia, Enid Blytoneita, Neiti Etsiviä, Disneytä, Tatua & Patua ja ties mitä. Ykkösuosikki mulla itselläni on Astrid Lindgrenin kirjat. Niitä löytyy erilaisia teemoiltaan ja paksuudeltaan, myös kuvakirjoja. Seikkailukirjoista kannattaa kokeilla Åke Holmbergin Ture Sventon-kirjoja (suomalaisissa käännöksissä Totte Svensson). Jos haluaa lukea teinikirjoja, niin B. Wahlströms ungdomsböcker -sarjassa on monenlaisia lukukelpoisia kirjoja. Kuvakirjoista en nyt suosittele mitään tiettyä, kun niiden valikoimaan en ole tutustunut samalla tavalla.

    Ekana kannattaa joka tapauksessa marssia omaan lähikirjastoon ja katsoa sieltä. Yleensä myös sellaisilla alueilla, joissa ei oikeastaan puhuta ruotsia, on silti kirjastossa edes jonkun verran myös ruotsinkielistä kirjallisuutta. Pääkaupunkiseudulla valikoimat on ihan hyvät. Ei tosin kaikissa kirjastoissa, mutta se ongelma korjaantuu varamalla tai reissaamalla.

    Jos niitä kirjoja haluaa sitten omakseen, niin kannattaa tsekata Suomalaisen ja Akateemisen nettikaupat. Valikoima on niissä ihan kohtuullinen, tosin riippuen siitä mitä hakee ja kannattaa siis hakea vaikka kirjailijan nimellä. Paras löytöpaikka mulla on ollut Pelastusarmeijan kirpputorin alelaari (kirjat 10 senttiä kpl), joista en tiedä että onko vastaavaa systeemiä muilla niiden kirppareilla kuin tällä yhdellä.

    perjantai 17. joulukuuta 2010

    Vanhoja mainoksia

    Vanhoissa mainoksissa on jotain kiehtovaa ja siksi saatte nyt nähdä muutaman mun suosikki-telkkarimainoksista.

    Coral-pesuaine


    Kultasuklaa (Danny ja Armi)


    Valio (Panit maitoa tulemaan)


    Shell (Hurriganes)

    maanantai 13. joulukuuta 2010

    Lukupiireily

    Edellisessä postauksessa jo vilahti sana lukupiiri. Töistä lähtiessä sain idean tulla kirjoittamaan aiheesta enemmän. Mä en ole mikään kokenut lukupiireilijä, olen ennemminkin vaan suunnitellut sellaiseen osallistumista. Välillä olisi siis kiva vähän analysoida jonkun kanssa lukemisia, kun lukeminen on muuten aika yksinäistä hommaa. Mä olen osallistunut aikaisemmin vaan yhteen netissä toimineeseen lukupiiriin. Kaveriporukalla luettiin siis Harry Potterit läpi kesän aikana. Tai no, osa porukasta ei ole viimeisiä lukenut vieläkään ja itse luin ne jo kesäkuussa. Homma ei siis oikein toiminut. Joku aika sitten netistä löytyi sitten Lukupiiri-blogi. Se on ainakin tähän asti toiminut hyvin ja lukulistalle taitaa tulla vaihtelevia kirjoja. Luultavasti aion pysyä mukana tässä ainakin jonkun aikaa. Tarkoitus olisi kuitenkin mennä tsekkailemaan myös Sellon kirjaston lukupiiri jossain vaiheessa.

    Minkälaisia lukupiirikokemuksia muilla on?

    sunnuntai 12. joulukuuta 2010

    Kulttuuribloggaajan viikko



    Meinasin eka valitella pelkästään sitä miten huono kulttuuribloggaaja mä olen nykyään, mutta päätinkin tehdä postauksen mun viikosta. Päivä kuvien kanssa -postausta ei välttämättä tulla näkemään täällä ainakaan ihan heti. :D Tämä on tässä viimeisen kuukauden aikana ollut aika basic meininkiä, en tosin merkannut tähän ihan kaikkea, mutta saatte vähän suuntaa. Tähän väliin ei siis meinaa keritä bloggausta tai kulttuurin harrastamista niin paljoa kuin haluaisin. En ole nyt joulukuun puolella pahemmin ehtinyt lukeakaan oikein mitään (enkä halua tänne vinkata niitä vanhoja lastenkirjoja).

    Maanantai 6.12.
    Tiedotusopin esseitä kotona.
    Porukoitten luona dataamassa.

    Tiistai 7.12.
    Töitä Postissa.

    Keskiviikko 8.12.
    Töitä tuotesuojaajana.
    Vesijumppa.

    Torstai 9.12.
    Töissä Postissa.
    Töitä tuotesuojaajana.
    Lenkillä.
    Lukupiirikirjan lukua.

    Perjantai 10.12.
    Töissä tuotesuojaajana.
    Uimassa.
    Virkkausta ja äänikirjan kuuntelua.

    Lauantai 11.12.
    Tiedotusopin esseitä.
    Töitä tuotesuojaajana.
    Porukoitten luona.
    Jumppakuminauhan testailua.
    Virkkausta ja äänikirjan kuuntelua.

    Sunnuntai 12.12.
    Porukoitten luona.
    Vesijumppa/uinti.
    Shoppailemaan.

    tiistai 7. joulukuuta 2010

    Lehtien lukua



    On tullut tässä parin viikon sisään luettua vaihteeksi enempi lehtiä. Ruotsinkielinen kuntolehti I form löytyi kirjaston vaihtohyllystä, Sport-lehteä sai kaksi yhden hinnalla ja oli ihan pakko investoida myös Victoria & Daniel -special-lehteen.

    PS. Tänään oli eka päivä postin joulutöissä, jee! :)

    sunnuntai 5. joulukuuta 2010

    Kirjasarjoista

    Vanhasta vuodatus-blogista pelastettu tekstinpätkä, joka on siellä julkaistu maaliskuussa 2008. (pienellä olevat huomautukset lisätty nyt ja niin, kyseistä blogia ei ole enää olemassa)

    Luin juuri Jean Estorilin Anne-sarjaan kuuluvan kirjan Drina Dances in New York. Sarjasta suomennettiin vain viisi osaa ja jätettiin loput 3 tai 4 kirjaa suomentamatta. Lorna Hillin balettisarjasta suomennettiin vain ensimmäinen, Unelmat toteutuvat, Veronica ja jätettiin ties miten monta osaa suomentamatta. Ärsyttävää. Silloin kun kuuluin virallisesti kohderyhmään, olisin todellakin halunnut lukea sarjat loppuun - siis jos olisin jo silloin tiennyt, että siinä ei ollutkaan kaikki. Ala-asteikäisillä harvoin riittää kielitaito lukemaan englanniksi, miksi ihmeessä siis vastaavien sarjojen suomennos jätetään sitten kesken? Ja nyt sitten vanhempana saa nähdä sen loppujen kirjojen etsimisen vaivan....

    Myös yhdessä vakiosuosikissani, The Baby-sitters Clubeissa suomennokset tuntuvat tulevan liian hitaasti. Viidentoista vuoden aikana on tullut 25 osaa suomeksi ja niitä on sentään englanniksi yli 100. Jopa Neiti Etsiviäkin on tullut tiuhempaa tahtia tai edes uusintapainoksia vanhemmista osista. Baby-sittereitä löytyy lisäksi englanniksi Mysteryjä, Little Sistereitä ja Specialeja - ainakin. Niitä tuskin saadaan ikinä suomeksi. (uusia TBSC-kirjoja ei ole suomeksi tullut enää pariin vuoteen - suomentaminen on taidettu lopettaa? Sweet Valley Highiä ne sentään jaksoi suomentaa jopa 50 osaa)

    Yleensäkin suomentamattomien jatko-osien metsästäminen Suomesta on on ollut todella hankalaa. Nykyisin ehkä tosin vähän helpompaa, mutta silti vieläkin hankalaa. Ei sekään ole ollut helppoa metsästää luettavaksi vanhoja suomenkielisiä lastenkirjoja. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kirjavarasto on ollut oikea aarre, tosin olen lukenut jo suurimman osan sieltä löytyvistä lastenkirjoista. (Pasilan kirjaston varasto on melkein yhtä hyvä) Onneksi omalla kohdallani myös bookcrossing on helpottanut asioita. Ystävälliset bookcrossaajat Suomessa ovat tienneet antaa lisää luettavaa oikeista sarjoista, myös ulkomaille on tullut tehtyä kirjavaihtoja joskus.

    torstai 2. joulukuuta 2010

    Suosikkielokuvat

    Listaanpa tällä kertaa mun suosikkielokuvat. Tämä ei ole mikään absoluuttinen paremmuusjärjestys.
    1. The Sound Of Music
    2. kaikki Vi på Saltkråkan -filmatisoinnit
    3. På rymmen med Pippi Långstrump
    4. Så som i himmelen
    5. Madagascar
    6. Ice Age
    7. Pähkähullu Suomi
    8. Noin seitsemän veljestä
    9. kaikki Uuno Turhapurot
    10. Kaunis Veera eli Balladi Saimaalta
    11. Kulkurin valssi
    12. Pieni suklaapuoti
    Nykyään tulee vaan liian harvoin katsottua mitään, varsinkaan leffateatterissa. Katson nykyään useammin TV-sarjoja dvd:ltä (en siis omista telkkaria). Ei kun hei, mä listaan tähän hyvät TV-sarjatkin saman tien.
    1. The Simpsons
    2. Kyllä isä osaa
    3. Spede Show
    4. Itse Valtiaat
    5. Sponge Bob Squarepants
    6. Tehotytöt

    lauantai 27. marraskuuta 2010

    Dschinghis Khan



    Dschinghis Khan on saksalainen diskohumppabändi, joka on yksi mun viime vuosien uusista suosikeista (pitäisi aloittaa taas kuuntelu pienen tauon jälkeen). Bändi oli vuoden 1979 euroviisuissa mukana ja sijoittui kisassa neljänneksi. Saksaa en osaa, mutta musiikkityylinä tää on silti aika huippua. Jotain niitä biisejä on esim. Frederik laulanut suomeksi (tämä Moskau on suomeksi Volga).

    Wikipedia kertoo bändistä lisää.

    torstai 25. marraskuuta 2010

    Paratiisi on Tallinnan laivalla?



    Kävin kääntymässä vaihteeksi Tallinnassa. Muutaman kaupan lisäksi tuli harrastettua kulttuurin kulutusta kolmessa kohteessa: kahdessa museossa ja yhdessä kirjastossa. Vielä kun pääsisi joskus käymään siellä lähiöissäkin, mä niin haluaisin nähdä niitä neukkuajan kerrostaloja.... Tai olis siellä muuallakin Virossa kiva käydä joskus. Tallinnassa tuntuu olevan liikaa kaikkea nähtävää, kun mä haluaisin ehtiä nähdä enempi kerralla.

    Eka vierailupaikka oli Eesti Rahvusraamatukogu eli Kansalliskirjasto, joka on tossa kuvassa ulkoapäin (ainoa kuva jonka reissulla otin, sori). Rakennuksen ulkonäkö on lievän eksoottinen, se on mun käsittääkseni jostain neukkuajalta. Kirjasto poikkesi ihan totaalisesti suomalaisista yleisistä ja kansalliskirjastosta. Ensinnäkin sinne oli sisäänpääsymaksu (yhden päivän lippu 5 kroonia eli muutama sentti). Sitten siellä ei ollut kasoittain vanhoja kirjoja niin kuin olisi voinut olettaa (tai en mä tiedä oliko ne melkein kaikki vanhat tuolla jossain varastossa?). Tietokirjaosastot oli isot ja laadukkaat, siellä oli siis sekä "tavallisia" tietokirjoja että paljon ammattilaistasoisia esim. oikeustieteestä. Lehtiosastokin oli tosi hyvä. Kaikista osastoissa ihmettelin vähän myös niiden väljyyttä eli hyllyjen väleissä yms. oli enempi tilaa, kun Suomessa olen tottunut paljon ahtaampiin kirjastoihin. Mutta toisaalta tuolla toi talokin oli aika valtava. Kaunokirjallisuutta oli sitten suhteessa tosi vähän. Siinä oli sellanen jännä juttu, että ne kaunokirjat oli luokiteltu julkaisumaan mukaan ja vierekkäisissä hyllyissä oli käännökset ja alkukieliset kyseisestä maasta. Tämä systeemi saisi olla Suomessakin mun puolesta. Vielä pitäisi joskus käydä Tallinnan tavallisessa kirjastossa katsomassa kuinka hyvä se on.

    Sitten ne kaksi muuta käyntikohdetta oli Tallinna Linnamuuseum (kaupunginmuseo) vanhassa kaupungissa ja Eesti Arhitektuurimuuseum (arkkitehtuurimuseo) lähellä satamaa. Kaupunginmuseo oli aika kiva. Se ei ollut hirveän iso, mikä on ihan hyvä asia, että sen kerkiää katsoa rauhassa. Kokoelmissa oli siis tavaroita jostain tyyliin varhaiskeskiajalta ihan neukkuajan loppuun asti. Arkkitehtuurimuseosta ei jaksettu enää kiertää koko taloa, käytiin katsomassa vaan virolaisten pienoismallien osasto. Rakennusalalla opiskelleena mä tykkään tosi paljon pienoismalleista. Tänne museoon pitää mennä joskus vielä uudestaan ajan kanssa, että voisi tsekata koko talon. Nyt siellä olis ollut vaihtuvana näyttelynä suomalaisesta arkkitehtuurista kertova näyttely, joka siis jäi ihan suosiolla väliin, kun mä kyllä preferoin Virossa virolaisia juttuja (paitsi on se tietty ihan kiva käydä jossain R-kioskissa Virossakin). Mä tykkään siitä, kun Viron museot on suunnilleen puoli-ilmaisia verrattuna museoiden hinnastoihin Suomessa. Siellä aikuisten lippu maksaa tavallisiin museoihin kalleimmillaankin jonkun 50 kroonia eli jotain 3 euroa. Suomessa sillä hinnalla ei tunnu pääsevän oikein mihinkään museoon.

    Mä en nyt kuvaa tänne mun ostoksia, mutta ne ei nyt olekaan mitään kauhean ihmeellisiä. Ostin muutaman vironkielisen lastenkirjan, kasvikirjan, sudokulehden, suklaata ja ruokaa. En siis koskaan raahaa tänne Virosta laatikkokaupalla juotavaa. Pari pulloa halpis-colalimuja on eri juttu. Virosta saa kaikkea hyvää syötävää, testailtiin mm. sellasia rahkasuklaapatukoita. Sekin on niin eksoottista, kun sieltä saa vielä maitoa pussissa. Sitä en tosin viitsinyt ostaa kokeiltavaksi.

    Se laivamatka oli muuten hirvein ikinä (ja kyllä, selvin päin koko ajan - tietysti). Se laiva keinui ihan kamalasti ja pärjäsi vertailukohteena ihan hyvin Linnanmäen viikinkilaivalle. Sieltä kuului jotain ihme kolinaa aina välillä ja aallot tuli sinne ylimmäisen kannen ikkunoihin asti. Siellä iski muillakin jo pieni paniikki melkein. Laiva oli aika myöhässäkin, kun vauhtia piti hiljentää enkä mä usko että ihan kevyillä perusteilla ne rupeaa tax freetäkään sulkemaan niin kuin nyt (siellä pullot kilisi vielä silloinkin vaikka oltiin jo niin lähellä Helsinkiä että keikkuminen ei enää tuntunut). En taida mennä laivalle ihan heti uudestaan - tai sitten tsekkaan etukäteen säätilan. Mua tosin pelotti jo valmiiksi, kun olin edellisenä päivänä tuijotellut Heurekan aallonkorkeusmittaria, kun se liikkuu yleensä siellä 1-3 metrissä ja jo tiistaina pahimmillaan yli 6 metrissä.

    Oho, tulipa pitkä teksti. :P

    tiistai 23. marraskuuta 2010

    Heureka!

    Mä lupasin joskus kauan sitten tämän postauksen, mutta nyt vasta laitan julkaisuun. Mä käyn siis vakituisissa vapaaehtoistöissä Tiedekeskus Heurekassa, olen käynyt jo noin neljä vuotta. Mä olin suunnitellut vapaaehtoistöihin menoa jo vuosia ja kävin kyllä parin kertaa Unicefinkin jutuissa, mutta sitten Heurekaan jumituin pidemmäksi aikaa. Mä olen vaihteeksi tänään työvuorossa, joten siksi juttu on sopivaa julkaista nyt. :)

    Mä tykkään kyllä periaatteessa koko Heurekasta paikkana, niin siellä on ollut kiva jatkaa töissä pidempäänkin. Saa olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa ja pääsee käyttämään kielitaitoa, kun ulkomaalaisia kävijöitä on aika paljon. Ne kouluryhmät on tosin aika ärsyttäviä välillä.... Siis jos ne on just niitä joita ei voisi vähempää kiinnostaa. Meidän homma on siis pyöriä siellä näyttelytiloissa, neuvoa ihmisiä niitten juttujen käytössä, vastailla kysymyksiin ja komentaa koululaisia.

    Suurin osa niistä muista vapaaehtoisista on eläkeikäisiä, vakituiset oppaat on kaikki aika nuoria. Nuoria vapareita on tosi vähän, lähinnä IB-lukiolaisia, joilla vapaaehtoistyö on pakollista koulua varten. Nuorista tosi monet lopettaa aika äkkiä, mutta mä kyllä tavallaan viihdyn niitten eläkeikäisten kanssa (jostain kumman syystä - yleensä mä pidän vanhuksia ärsyttävinä). Välillä kyllä tekisi mieli itsekin lopettaa, mielenkiintoa parantaisi kummasti jos siitä maksettaisiin. Nyt siellä saa siis työpäivinä ruuan ja vapaalippuja "palkaksi". Mutta onneksi voi pitää taukoja vuorojen välillä, joten seuraavaan kertaan mennessä mä olen yleensä kerinnyt unohtaa kaikki hankaluudet. ;) Vaikka luulen kyllä silti lopettavani siellä tänä vuonna.

    Kuva taitaa olla pari vuotta vanha ja siitä krediitit saa antaa Kati Tyystjärvelle. Näette ainakin meidän hehkeät työtakit. :D Harmittaa muuten, ettei iglunrakennuskohdetta siellä enää ole esillä, kun mä tykkäsin siitä tosi paljon.

    lauantai 20. marraskuuta 2010

    Kirja-arvosteluja

    Jos joku on kiinnostunut lukemaan enemmän kirja-arvosteluja kuin mitä itse ehdin kirjoittaa, niin siksi suosittelen nyt muutamaa sivua:
    Kirjavinkit
    Kiiltomato
    Risingshadow (lähinnä fantasia-aiheisia)
    Kritiikkiportti (linkkejä eri lehdissä olleisiin arviointeihin)
    Sivupiiri (lähinnä lapsille ja nuorille suunnattu)
    Bokrecension (ruotsiksi)
    Dagens bok (ruotsiksi)
    Barnboken.nu (lastenkirjoja, ruotsiksi)

    Mä pääsin heinäkuussa Kirjavinkkien avustajaksi. Siellä on julkaistu jo useampi mun tekemä arvostelu, kirjoitan lähinnä lasten- ja nuortenkirjoista. Ajattelin pitää nämä jatkossakin erillään, etten kopsi tänne niitä mitä sinne tulee. Kunhan vaan saisin tehtyä tänne jotain erilaisia sitten....

    PS. Miksei kukaan viitsi enää kommentoida? :(

    keskiviikko 17. marraskuuta 2010

    Madagascar


    Madagascar on niin paras leffa ikinä. Tällä viikolla sain hankittua kakkososan dvd:llä ja löysin myös kolmen levyn verran lyhyitä pätkiä. Niissä lyhyissä on pääosassa pingviinit ja lemurit. Muutaman kerkisin katsoa ja ne oli tosi hauskoja. Mä siis tykkään nimenomaan hauskoista animaatioista, mutta uusia tuntuu osuvan kohdalle ihan liian harvoin.

    sunnuntai 14. marraskuuta 2010

    Lapsuuden suosikkikirjat



    Tämänkertaiseksi aiheeksi kasasin listan kirjoista, mitä tykkäsin lukea tai luetuttaa itselleni lapsena. Kuvassa olen noin vuoden vanhana, silloin tykkäsin lukea Lego-esitteitä. :D
    1. Astrid Lindgrenin kirjat
    2. Piilomaan pikku aasi (kestosuosikki iltasatuna)
    3. Mauri Kunnaksen kirjat: ainakin Koiramäet, Etusivun juttu ja Avaruuskirja oli suosikkeja
    4. Myyrä-kirjat
    5. Camilla Mickwitzin kirjat
    6. ne perus Ainot ja Mintut
    7. sekalaiset kuvakirjat: Kultakehveli, Kymmenen mitä, Kun Miinus lähti avaraan maailmaan, Kultapilkkuinen norsu jne.
    8. sellainen intiaaneista kertova kuvateos
    9. viittomakieltä opettava kuvakirja Hei!
    10. Enid Blytonin kirjat (ja vastaavat, ala-asteen alkuvaiheesta asti)
    Nyt ei ole oikein inspiroinut tulla blogia päivittelemään, kun tuntuu, että on liikaa kaikkea muuta (onneksi tuli kirjoiteltua aikaisemmin juttuja varastoon edes jonkun verran). Töissä olen tehnyt enemmän tunteja, olen harrastanut enempi liikuntaa, nukkunut enempi, kirjoittanut tiedotusopin esseitä ja pelannut facebookissa (fluff)friendsiä.

    maanantai 8. marraskuuta 2010

    Weegee-talo


    Viime vuosina suosikki-museovierailupaikakseni on päätynyt Weegee-talo. Talo on entinen Weilin+Göösin kirjapaino ja sijaitsee Espoossa Tapiolassa. Siellä on useampi museo: Espoon kaupunginmuseo, Espoon modernin taiteen museo EMMA, Helinä Rautavaaran museo, Suomen lelumuseo ja Suomen kellomuseo. Eniten tykkään Lelumuseosta. Myös Helinä Rautavaaran museo on tosi mielenkiintoinen: siellä on kokoelmissa erilaisia ulkomailta kerättyjä esineitä ja tosiaan pidän enemmän kulttuurillisista kuin taidemuseoista.

    Koko talon museoihin on pääsy joka viikko keskiviikko- ja torstai-iltana (ensi vuonna enmää vaan keskiviikkoisin), vaikka toisaalta tämä on kyllä yksi niistä paikoista, joista maksaa ihan mielelläänkin jonkun verran. Tuli taas käytyä viime viikolla siellä. Tällä kertaa kävin pikaisen Lelumuseossa kääntymisen lisäksi tsekkaamassa kaupunginmuseon uudehkon Ötzi-näyttelyn. Ötzi on siis se Alpeilta löytynyt muumioitunut ihminen, joka on elänyt kuparikauden aikana. Olin vähän pettynyt, kun siellä ei ollut se aito muumio esillä.... Muuten näyttely oli kyllä tosi mielenkiintoinen. Siellä oli yleistä tietoa sen ajan maailmasta, mutta myös miten Ötziä on tutkittu ja mitä saatu selville.

    Linkki kotisivuille: Weegee
    (kuva lainattu kaupunginmuseon omilta sivuilta)

    perjantai 5. marraskuuta 2010

    Linkkivinkki: Comics.com

    Löysin ihan vahingossa tämän sivun etsiessäni kesällä yhden tietyn sarjakuvan nettisivuja ja vaihteeksi oli kyllä todella helmi google-löytö. Sivulle on koottu kymmeniä erilaisia sarjakuvia. Suuri osa on sitä tasoa, että en ole koskaan kuullutkaan niistä, mutta mukana on myös tuttuja Suomessakin julkaistuja (Tenavat, Vastakarvaan, Tarzan, Dilbert jne.). Jos tätä ehtisi ajan kanssa tutkia, voisi vaikka löytyä joku uusi suosikkisarjakuva....

    sunnuntai 31. lokakuuta 2010

    Kirjamessut osa 2

    Mä unohdin ottaa kamerasta ulos mun epämääräiset taidekuvat, joten saatte nyt kärsiä kuvattoman postauksen (mulla ei siis ole vieläkään nettiä kotona). Päätarkoitus on tässä kuitenkin esitellä lista, että mitä tarttui kirjamessuilta mukaan. Kävin messuilla kaksi kertaa ja jotenkin tuntui, että valikoima oli huonompi kuin aikaisemmin, ettei meinannut kunnolla löytyä mitään mitä olis todella pakko saatava.

    Mutta tässä siis ne hankinnat.... Huomasin just, että ei näköjään tullut hankittua yhtään aikuisten kaunokirjallisuutta, vaikka viime aikoina olen muuten koittanut paikkailla sitä aukkoa kokoelmassani.

    Lastenkirjat:
    • Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu supersankareina
    • Astrid Lindgren: Den där Emil
    • Tove Jansson: Sent i November
    • 10 kpl Nuorten toivekirjaston kirjoja + 1 kpl Lasten toivekirjaston
    • 4 kpl Enid Blytonin Salaisuus-sarjaa
    Tietokirjat:
    • Rainer Knapas: Monrepos - Ranskalaisen kulttuurin pohjoinen keidas
    • Timo Koho: Modernismi suomalaisessa arrkitehtuurissa 1900-1960
    • Tiina Martikainen: Cent verbes sans souci - 100 ranskan verbiä
    • Jonathan Moorhouse: Helsinki, Birth of the Classic Capital 1550-1850 promenades
    Sarjakuvat:
    • Milla Paloniemi: Tassutellen
    • Tove Jansson: Mumin, samlade serier del 3

    torstai 28. lokakuuta 2010

    Bloggträff



    Bloggaajille saisi joku järjestää useamminkin tapaamisia, mielellään sellaisia joihin eri alojen bloggaajat pääsisi. Mun puolesta myös muut kuin muoti- ja tyylibloggaajat ansaitsisi lahjuksia ja kutsuja tapahtumiin (joo, mä voisin ottaa vaik kirjamessuliput!).

    No mut joo. Bokbabbel-blogissa vinkattiin Peppar&Papperin järjestämästä (sponsoroidusta) bloggaajatapaamisesta Luckanissa. Tapaaminen oli eilen ja pakkohan sinne oli päästä, varsinkin kun tapahtumalla oli kirjateema. Illan aikana oli siis kirjojen vaihtoa ja kirjailija Anna-Lena Laurén mukana kertomassa uudesta kirjastaan. Meikäläisellä oli tosi vähän orpo olo siellä, kun en pahemmin tunne suomenruotsalaista blogiskeneä. Tein kirjanvaihtopöydästä aika hyviä löytöjä (kuvassa): Claes Anderssonin tavallinen kirja ja runokirja på svenska, yks teinikirja på svenska ja englanninkielinen chick lit -kirja.

    Tänään olin sitten kirjamessuilla, mutta siitä lisää sitten myöhemmin (aion siis käydä vielä toisen kerran).

    PS. Toivottavasti ketään ei häiritse, etten itse vinkannut tapahtumasta etukäteen - se kuitenkin oli ruotsinkielinen, joten oletin kohderyhmän olevan täällä aika vähäinen. Mun olis myös niin tehnyt mieli kirjoittaa ruotsiksi tämäkin postaus, mutta se taitaisi karsia lukijoita. Ehkä sitten joskus toiste.

    tiistai 26. lokakuuta 2010

    Helsingin kirjamessut 2010

    Kirjamessut on tällä viikolla! Tätä onkin odotettu vuosi. Mä olen menossa kirjamessuille varmaan kahteen kertaan, vaikka tekis mieli mennä useamminkin (jos olisi rikkaampi, niin olis helpompaa). Mulla on kuitenkin vaihteeksi töitä enempi tällä viikolla ja sit on vielä se tiedotusopin kurssi siihen päälle, argh. Mä en yleensä katso etukäteen, että mitä ohjelmaa messuilla on, saatan kuitenkin jäädä paikan päällä kuuntelemaan jos joku mielenkiintoinen osuu kohdalle. Päätarkoitus on kuitenkin päästä rahoista eroon ja saada tilalle kasa kirjoja. Kirjoitan sitten sunnuntaina tai viimeistään ensi viikolla toisen postauksen, että mitä osui kohdalle.

    Kirjamessujen kotisivut

    lauantai 23. lokakuuta 2010

    Kirjastosarjakuva

    Kerran hain Helsingin kaupunginkirjaston sivuilta jotain ihan muuta, mutta löysinkin kirjastosarjakuvan. Sarjakuvassa on käsitelty kaikkia kirjastoon ja kirjoihin liittyviä juttuja, osittain käyttäjän ja osittain työntekijän näkökulmasta. Repeilin aika monta kertaa niitä vanhoja tutkiessa. :D Aika helmi löytö, harmi vaan ettei uutta materiaalia tule useammin.

    Kirjastosarjakuva

    perjantai 22. lokakuuta 2010

    NaNoWriMo

    NaNoWriMo eli National Novel Writing Month on joka vuosi marraskuussa. Ideana on kirjoittaa 15 000 50 000 sanan mittainen romaani. Kuulin jutusta ekaa kertaa joskus viisi vuotta sitten. Viime vuonna aloin tosissani miettiä osallistumista ja tänä vuonna olis tarkoitus osallistua. Olen siis tässä vuoden verran kerinnyt kehitellä päässä runkoa jutulle, saa nyt sitten nähdä saanko aikaiseksi riittävän sanamäärän.

    Nanowrimo.org

    (edit: yliviivattu väärä luku, anteeksi)

    tiistai 19. lokakuuta 2010

    Vanhat kirjat



    Mun suurin ihastus kirjamaailmassa on ollut jo vuosia vanhat lastenkirjat. Pienemmille suunnatut, tyttökirjat ja poikien seikkailukirjat - kaikki menee. Nuorten ja lasten toivekirjastoissa on eniten sitä laatua, mutta myös esimerkiksi Vihreä kirjasto on aika hitti. Nyt näitä vanhoja kirjoja on tullut luettua taas paljon, kun sain niitä lainattua Hämeenlinnan kirjaston varastosta (josta on myös kuvan kirjat). Nyt lähiaikoina olis tarkoitus lähteä löytöretkelle myös Pasilan kirjaston varastoon, joka on keskiviikkoisin auki kaikelle kansalle.

    lauantai 16. lokakuuta 2010

    Leffastarailua


    Olin eilen vaihteeksi avustajana elokuvan kuvauksissa. Kyseessä oli Juonifilmin Likainen pommi, jonka ensi-ilta on vuoden päästä ja jonka sisällöstä en tarkemmin tiedä. Avustajana toimiminen on helppo keino saada vähän rahaa tai yleensä elokuvalippu. Nyt homma oli ohi 1,5 tunnissa ja siitäkin suurin osa oli odottelua. Tehtävänä oli vaan parin oton ajan kävellä ohi siellä taustalla.

    Aikaisemmin olen ollut mukana avustamassa yhdessä TV-sarjassa, elokuvassa ja yhdelle firmalle tehdyssä videossa. Olisi kiva käydä avustamassa useamminkin, mutta välillä niitä ei tunnu olevan julkisesti haussa ollenkaan ja jonkun kerran sitten omat aikataulut ei antaneet myöten.

    Siellä kuvauksissa ei oikein voinut käytännön syistä kuvailla itse, mutta mä nyt tein sitten teidän iloksi paintilla havainnollistavan kuvan. :D

    torstai 14. lokakuuta 2010

    Tiedotusopiskelua

    Mä teen tiedotusopin kurssille nyt Mediainstituutiot-osaa. Siinä toisena kirjana on Kaarle Nordenstreng & Osmo A. Wiio (toim.): Suomen mediamaisema (WSOY 2001). Edellinen kurssin osa vähän tökki (mulla on osa siitä vieläkin tekemättä), mutta tämä kirja sai taas mut muistamaan miksi mä olen kiinnostunut viestinnästä. En ole kirjaa tosin lukenut ihan sanasta sanaan, mutta selaillut kuitenkin aika suuren osan siitä. Kirjassa on siis viestinnästä yleisesti jonkun verran ja eri viestimistä tarkemmin.

    Nyt se esseen väsääminen on kuitenkin oikeasti kivaa, kun sain napattua kirjat aiheeksi. Muissa kurssin kirjoissa ei pahemmin olekaan käsitelty kirjallisuutta. Mä en näköjään saa koskaan tarpeekseni aiheesta. Mä muuten yllätyin siitä tiedosta, että Suomessa julkaistaan vuosittain 10 000-15 000 eri kirjaa. Sehän on ihan massoittain ja suurin osa jää niistä suurelta yleisöltä huomaamatta. Löysin kirjastosta muuten pari hyvää jumppakirjaa, mutta en tähän hätään muista niitten nimiä. Sitten kun saisi vielä jumpattua niitten ohjeitten mukaan.

    Mulle meinasi tulla jo stressi tästäkin blogista, mutta nyt taas alkoi inspiraatio kulkea. Tämä postaus tulee siis suht reaaliaikaisesti, että tästä ei ollut yhtään tehty valmiiksi etukäteen (tai siis no oikeasti tämä on tehty eilen, mutta ilman nettiä en voi kotoa postata). Mulla on tosin edelleen aika monta valmiiksi näpyteltyä tekstiä tuolla odottamassa julkaisua. Joten siis ainakin toistaiseksi tulee pysymään tämä parin postauksen viikkotahti. Haluaisiko joku muuten postauksia useamminkin?

    Punainen lanka tästä tekstistä tosin taisi kadota jo eikä mitään hyvää kuvaakaan ole tähän liitettäväksi.

    perjantai 8. lokakuuta 2010

    Enid Blyton

    Mä luen vieläkin tosi paljon lastenkirjoja. Tästä teemasta on tulossa jossain vaiheessa yleisempiäkin postauksia lisää.

    Enid Blytonin kirjat on kulkeneet mukana ala-asteen alusta asti. Parhaimmat osat esim. Viisikoista on vuosien varrella tullut luettua yli 10 kertaa ja silti on aina vaan pakko lukea uudestaan. Seikkailukirjat on lajityyppinä yksi mun suosikeista, mutta nykyään ei enää kirjoiteta kunnollista seikkailua lapsille. Blytonilta on useampi sarja suomentamatta enkä mä ole oikein meinannut saada niitä käsiini englanniksikaan. Lisäksi niitä pienille lapsille suunnattuja satuja ei ole suomennettu oikein mitään, mutta niistä en muutenkaan välitä niin paljoa.


    Nyt on kuitenkin yhtä seikkailusarjaa alettu suomentamaan. Kirjoitin ensimmäisestä osasta (Aution kartanon arvoitus) jo Kirjavinkkeihin ja nyt sain toisen osan luettua. Kiertävän tivolin arvoitus oli tämän osan nimi. Siinä selvitellään, että miten ihmeessä tivolin kiertuepaikkakunnilta katoaa aina jotain vanhoja arvokkaita papereita. Asetelmaltaan tämä on sitä ihan perus-seikkailua Blytonin tyyliin: lapsiporukka lemmikkeineen saa lomansa aikana selvitettäväkseen jonkun mysteerin. Joko olen tulossa vanhaksi tai sitten tämä sarja on huonompi, mutta en siis tykkää näistä niin paljoa kuin niistä aikaisemmista sarjoista.

    maanantai 4. lokakuuta 2010

    Valitusta



    Lupailin eilen jotain kunnollisempaa postausta ja se tulee nyt tässä, vaikkei postauksen aihe ihan sovikaan blogin normaaliin teemaan. Kuvaksi iskin oman itseni, tosin vähän tärähtäneen version, kun musta itsestäni ei saa helposti hyviä kuvia (varsinkaan jos yritän ottaa itse).

    Mun pitäisi väsäillä esseitä tiedotusopin kurssia varten, mutta ei se oikein inspiroi, kun niistä kirjoista ei oikein saa otetta. Nyt olen koululla ja yritän väsätä power pointtia praktikseminariin. Lisäksi mun pitäisi hakea töitä, mutta mitään hyviä töitä ei osu vastaan. Nyt teen siis säälittävät viisi tuntia viikossa töitä enkä tykkää tästä köyhäilystä. Vaikka työt ei pahemmin rajoita, silti ei tunnu olevan aikaa mihinkään (paitsi nyt olen saanut luettua enempi).

    Mä kävin perjantaina myös Voice muotiviikolla leikkimässä muotibloggaajaa. Mun piti tehdä siitä erillinen postaus, mutta en jaksa eikä nettiin ole ilmestyneet ne kuvat mitä luvattiin. Tapahtuma ei kuitenkaan ollut kauhean ihmeellinen: aika vähän yhtään mitään, kampauksiin ja meikkeihin hirveät jonot, bändivieras ei ollut mun makuun (en siksi jäänyt edes kuuntelemaan). En ollut koskaan ennen nähnyt livenä muotinäytöstä, joten tuli sekin aukko sivistyksessä korjattua. Kyseinen Sokokselle tehty mallisto ei kuitenkaan pahemmin sytyttänyt. Mulla ei ole sieltä yhtään kuvia, koska mun kamera on sen verran huono, ettei sillä saa kunnon kuvia hämärässä.

    sunnuntai 3. lokakuuta 2010

    Linkkivinkki: Kirjailijasivusto

    Mun piti tehdä ihan kunnollinenkin postaus, mutta kuvien kanssa tuli ongelmia ja on ollut liian kanssa kaikkea muutakin tekemistä. Yritän paremmalla onnella ensi viikolla ja nyt annan vaan tämän linkkivinkin.

    ----

    Jos haluaa etsiä taustatietoja kirjailijoista tai vaikka etsiä jotakin uutta tuttavuutta, niin kirjastosivun kirjailija -tietopaketti on siihen aika ykkönen.

    tiistai 28. syyskuuta 2010

    The Sound of Music


    Mun ultimate-lemppari-elokuva on The Sound of Music (1963). Katsoin sen pitkästä aikaa kokonaan, kun tässä välillä on tullut katseltua lähinnä parhaita paloja (se baroness on niin idiootti). Jos joku ei yhtään tiedä mistä on kyse, niin elokuvassa nunnakokelas Maria lähtee Kapteeni von Trappin seitsemälle lapselle kotiopettajaksi ja sitten tapahtuu kaikenlaista. En mä osaa kunnolla selittää miksi mä tykkään siitä, mutta se koko leffasta välittyvä fiilis on niin ihana. Elokuva perustuu siis tositarinaan. Lisäksi on olemassa kirja, joka kertoo oikeasta Trappin perheestä, joka lähti Amerikkaan elokuvassa kuvattujen tapahtumien jälkeen. Suosittelen kyllä tutustumaan siihenkin.

    lauantai 25. syyskuuta 2010

    Linkkivinkki: Helmetin halutuimmat

    Pidän itse kaikkien tilastojen tutkimisesta. Löysin kerran Helsingin kaupunginkirjaston kokoaman tosi mielenkiintoisen tilastopaketin. Sinne on koottu, että mitkä kaunokirjat, tietokirjat, levyt ja elokuvat ovat tällä hetkellä halutuimpia pääkaupunkiseudun kirjastojen Helmet-tietokannassa. Halutuimmuus tulee varausten ja niteiden määrästä yhteenlaskettuna.

    Helmetin halutuimmat

    keskiviikko 22. syyskuuta 2010

    Kirja-arvio: Lapsi muiden joukossa


    Torey Hayden: Lapsi muiden joukossa. Otava 2009.

    Kirja oli tässä joku aika sitten bookcrossing-miitissä tarjolla ja nappasin sen mukaani. Kirjailija Toray Hayden on erityisopettaja, joka on kirjoittanut useamman kirjan työstään eri tavalla ongelmaisten lasten parissa. Olen lukenut hänen kirjojaan aikaisemminkin muutaman, mutta tämä oli nyt lyhyen ajan sisään toinen lukemani. Oikeasti mun olisi pitänyt pitää pidempi tauko näiden, kun mua alkaa vaan jotenkin ahdistaa nää aina. Mä en siis oikein tykkää siitä ajatuksesta, että nämä kirjat on totta ja on oikeasti olemassa lapsia, joilla on asiat huonosti ja ettei asialle voi aina edes tehdä mitään.

    Haydenin kirjat toimi aina suhteellisen samalla kaavalla: hän menee uuteen paikkaan töihin, jossa hän työskentelee ongelmalapsien kanssa ja sitten hän saa autettua niitä pahimpia tapauksia. Tässä kirjassa oli sikäli pieni poikkeus, että luokkaan tuli avustajaksi yhden oppilaan äiti, jolla oli myös ongelmia ja niitäkin piti ratkoa. Mielestäni kirja ei poikkea Haydenin yleisestä linjasta tasoltaan eli jos tykkää muista, niin tämäkin menee läpi yhtä hyvin.

    Torey Haydenin kotisivuilla on muuten tarkempaa tietoa joistakin kirjoista. Se oli kiva juttu, että siellä myös kerrottiin, että mitä osalle lapsista oli käynyt kirjan tapahtumien jälkeen.

    Linkki kirjan bookcrossing-journaliin
    Linkki Torey Haydenin kotisivuille

    sunnuntai 19. syyskuuta 2010

    "Beautiful blogger"



    Sain tämän palkinnon Marjikselta. Kiitos! :) Tehtävään kuului myös seitsemän asian paljastaminen itestään.

    Mä en ole vieläkään tehnyt loppuun asti sitä linjausta, että mitä kaikkea täällä haluan kertoa itsestäni, mutta sain kuitenkin kehiteltyä tähän kaikki kohdat. Yleisemmällä tasolla juttuja löytyy tuolta erilliseltä sivulta ylävalikon kautta. Kaikki vastaukset ei ihan tulleet blogin teemaan liittyen, sori. ;)
    1. Haluaisin osata enempi kieliä. Ruotsia, englantia ja ranskaa olen lukenut useamman vuoden. Espanjaa, latinaa ja saksaa olen lukenut vähäsen, mutta haluaisin osata niitä paremmin ja vielä aloittaa esim. viroa, viittomakieltä, venäjää ja kiinaa.
    2. Mä olen koukussa facebookin (fluff)friends-applicationiin. Se oli (suunnilleen) eka jonka lisäsin silloin kolme vuotta sitten ja nyt viimeinen joka on jäljellä.
    3. Tykkään käydä teatterissa, mutta en silti välttämättä käy siellä edes kerran vuodessa.
    4. Haluaisin mennä katsomaan jotain balettia Oopperaan. Tähän mennessä olen nähnyt vaan eri oppilaitosten esityksiä enkä niitäkään montaa.
    5. Tämän hetken suosikkikaupunkini on oman kotikaupunkini lisäksi Tallinna. Kompakti city, jossa on kunnollinen vanha kaupunki, kasoittain museoita, mielenkiintoista arkkitehtuuria ja kaikkea muutakin kivaa.
    6. Kävin viime vuonna kolme kertaa elokuva-avustajana. Niistä ainoa tähän mennessä julkisessa levityksessä ollut on Neil Hardwickin leffa Jos rakastat.
    7. Kuuntelen vieläkin osittain samaa musiikkia kuin 5-vuotiaana. Hanne, Tarja Ylitalo yms. humppa on aika tykättävää edelleen.
    Niin, mä en haasta ketään erikseen, kun on tämä jo aika paljon blogeissa kierrellyt ja tämän saa siis tehdä kaikki ketkä sitä ei ole vielä tehneet.

    perjantai 17. syyskuuta 2010

    Minä sydän Danny & Armi

    Gaah, nyt on ollut vaihteeksi viikoksi töitä, niin en ole jaksanut päivitellä blogia enkä nytkään jaksa mitään special-postausta väsätä. Jos vaikka viikonloppuna sitten....

    Luulen, että musiikkijutut tulee jatkossakin olemaan aika vähäisiä täällä ja käytännössä lähinnä YouTube-linkityksiä. Liitän tähän siis mun yhden viime aikojen tosisuosikin videon, Danny & Armi - Kaiken sulle antaisin:



    (Edit: Video vaihdettu, edellinen ei pelittänyt)

    keskiviikko 8. syyskuuta 2010

    Linkkivinkki: Sarjakuva-sivuja

    Sarjakuvista täällä voisi olla enemmänkin juttuja. Niistä kirjoittaminen on kuitenkin edelleen vähän tökkivää. Hoidetaan tämä siis tällä kertaa linkkivinkeillä.

    Joitakin suosikkisarjakuviani:

    Tietopaketteja Aku Ankka -sarjakuvista:
    Inducks
    Aku Ankan taskukirjat

    sunnuntai 5. syyskuuta 2010

    Museokiertue



    Olen tällä viikolla vieraillut museoissa oikein urakalla. Muutamaan valtion taidemuseoon pääsi juhlavuoden kunniaksi ilmaiseksi koko viikon, niin päätin hyödyntää mahdollisuuden. Kävin siis Ateneumissakahteen kertaan ja kerran Kiasmassa. Lisäksi kävin Helsingin kaupungin taidemuseossa Tennispalatsissa, kun niillä oli normaali ilmaispäivä. Yleensä pidän enemmän kulttuurillisista museoista ja käyn taidemuseoissa paljon vähemmän. Tämän museokiertueen päälle tuli vielä vapaahetoistyöpäivä Tiedekeskus Heurekassa, joka on tavallaan myös museo (halutaanko tästä kuulla lisää?). Kuvassa on palenen omasta kalenteristani, kun en halunnut niitä taulujen kuvia alkaa tänne kopsia.

    Ateneumissa en ollut käynyt vuosikausiin, viimeksi muistaakseni ala-asteella. Näytti vähän siltä, että olin ihan turhan takia vältellyt sitäkin paikkaa ja se oli siis positiivinen yllätys. Muistikuvien mukaan se olisi ollut tylsempi paikka ja sisäänpääsy sinne ei ole halvimmasta päästä. Ateneumin omien kokoelmien näyttelyssä oli niiden perusklassikoiden lisäksi paljon sellaisia tauluja, joita en ollut ennen nähnyt tai välttämättä edes tiennyt niiden olemassaolosta (esim. Gallen-Kallelan Afrikka-sarja). Lisäksi vaihtuvana näyttelynä oleva Veikko Vionoja vaikutti olevan mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Ehkä sittenkin taidan pitää enemmän vanhasta taiteesta kuin nykytaiteesta.

    Edellisestä Kiasmassa käynnistä oli myös mennyt jo muutama vuosi. Sielläkin oli osa talosta kiinni uuden näyttelyn rakentamisen takia. Taideteokset olivat tasoltaan ja mielenkiintoisuudeltaan vaihtelevia, kaikkea voidaan näköjään taiteeksi sanoa. Mielenkiintoisimpia olivat ehdottomasti yhden keräilijän kokoamat palokunta-aiheiset tavarat ja vanhat virolaiset ja venäläiset aiheeseen liittyvät julisteet. Kyseessä ei siis ollut perinteinen nykytaiteen museossa esillä oleva kokonaisuus....

    Helsingin kaupungin taidemuseossa on esillä Etelä-Afrikasta kotoisin olevaa taidetta. Näyttely on ihan uusi enkä siis ollut siellä vielä kerinnyt käydä aikaisemmin. Suuri osa teoksista oli valokuvia. Näyttely oli virkistävä poikkeus ja paikoitellen kulttuurierot näkyi teoksissa tosi selvästi (mikä ei siis ole huono asia).

    Sain taas jonkun ihme valaistumisen sen suhteen, että en tosiaankaan halua pysyä viheralalla, vaan museoon, toimittajaksi tai muuten kulttuurialalle töihin. Se on vaan mysteeri, että miten nyt sitten pääsen siihen tavoitteeseen. Tiedotusopin opinnot avoimessa yliopistossa on kyllä kesken, mutta pitäisi alkaa päättää, että luenko sen lisäksi jotain muuta ja haluanko mennä ensi vuonna pääsykokeisiin tai kansanopistoon.

    Ai niin, kannattaa muuten vilkaista Hiidenkivi-blogista kirjoitus samasta aiheesta. Kuvitusideakin oli jostain syystä sama (ei, en matkinut - keksin sen näkemättä kirjoitusta).... ;)

    keskiviikko 1. syyskuuta 2010

    Chick lit!


    (Kuvat: AAA Clip Art)


    Luen itse välillä jonkun verran chick litiksi kategorisoitavaa kirjallisuutta, mutta hyvää sellaista on ollut aika vaikeaa löytää. Sitten kun alkaa mennä Sinkkuelämää-tasolle, niin mua ei enää kiinnosta. Mutta ei mua myöskään mikään Danielle Steel -tyylikään kiinnosta. Luin juuri Lynn Messinan kirjan Muodin orjat, jonka sain bookcrossingin kautta luettavaksi (linkki BC-journaliin), mikä oli aika hyvä kirja. Mutta sitä ei näköjään saa edes kirjastosta, joten en arvioikaan sitä täällä, vaikka tarkoitus oli (ei ole järkeä vinkata kirjoista, joita ei saa mistään).

    Parhaimmat mitä oon löytänyt, on Cecelia Ahern ja Sophie Kinsella, jotka on varmaan aika monelle muullekin tuttuja. Kevyenä viihteenä ne on ihan hyviä, yleensä ne kirjat on pakko lukea heti kokonaan. Meg Cabotin nuortenkirjatyyli on paikoitellen vähän samaa kamaa, niitä Cabotin muutamia aikuisten kirjoja en ole vielä lukenut. Otan kyllä mielelläni vastaan vinkkejä samantyyppisistä kirjoista, erityisesti sellaisista jotka on suomennettu.

    Ja jatkon kannalta tämäkin sivu on ihan kätevä: http://chicklitreviews.com/ Siellä on arviointeja erilaisista chick lit -kirjoista. En ole vielä kerinnyt sen tarkemmin tutkia, että löytyykö sieltä mitään lukemisen arvoisia kirjoja. Jos vaikka talvella jaksaisi taas lukea enempi englanniksi, niin sitten voisi tarttua johonkin....

    sunnuntai 29. elokuuta 2010

    Linkkivinkki: Kirjastot.fi

    Kävin kyllä taiteiden yössä perjantaina, mutta koska siellä ei ollut mitään ihmeellistä eikä edes kamera ollut mukana, niin oon taas tylsä bloggaaja ja korvaan "oikean" kirjoituksen linkkivinkillä.

    Kirjastot.fi on tosi kattava sivu kirjastoista. Kaikki hakujutut on aika käteviä: voi hakea kirjastoja, mutta on myös mahdollisuus hakea monihaun kautta kaikkien kirjastojen kokoelmista. Omia suosikkejani ovat kuitenkin erilaiset kirjavinkit ja Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu. Sivuston linkkikirjasto on kanssa tosi laaja.

    http://www.kirjastot.fi/

    torstai 26. elokuuta 2010

    Elokuva-arvio: Pikku Kananen


    Mulla on elokuvien katsominen ollut tosi vähäistä jo pitkään, vaikka olen aikaisemmin tykännyt sitä tehdä. Ei ole ollut rahaa käydä leffateatterissa eikä kirjaston dvd-hyllystä ole aikoihin löytynyt mitään katsomisen arvoista ja päätin taannoin, etten ihan herkästi lähde niitä myöskään omaksi ostelemaan. Nyt sain kuitenkin aikaiseksi katsottua yhden filmin ja päätin kirjoittaa siitä tänne ihan vaihtelun vuoksi. Kesällä ostin kirppikseltä Disneyn animaation Pikku Kananen, joka on vuodelta 2005/2006.

    Pikku Kananen varoittaa kaikkia, että taivas putoaa ja muut kuittaavat sen tammenterhoksi eivätkä siis usko koko juttuun. Sama tapahtuu uudestaan: kyseessä on pala avaruusaluksesta ja ufot tulevat kaupunkiin. Tälläkään kertaa Pikku Kanasta ei meinata uskoa, vaikka nyt myös kaverit ovat todistamassa.

    Tämä ei ole niitä ihan perinteisiä Disney-filmejä. Eläinhahmot on kyllä pääosassa, mutta ideana ei ole niitten söpöys ja seikkailuakin on mukana. Musiikeista tykkäsin: ne ei olleet mitään väkisin väännettyjä siirappi-balladeja, vaan mukana oli mm. vanhoja diskohittejä ja Spice Girls. Kokonaisuutena tämä on mielestäni hyvä filmi, jonka voi ihan mielellään katsoa useammin kuin yhden kerran.

    Aiheesta muualla:
    IMDb
    Wikipedia

    tiistai 24. elokuuta 2010

    Kirja-arvio: Kigalin kakkukauppa


    Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa. Tammi 2009.

    Etsin kirjan käsiini joku aika sitten, kun Pihlajatar oli siitä kirjoittanut ja sain luettua sen viikonloppuna. En tajua miten kirja oli mennyt multa ihan täysin ohi silloin kun se ilmestyi.... Tällä sain myös kätevästi yhden maan lisää Kirja joka maasta -haasteeseen.

    Kirja tapahtuu Ruandassa, joka on hiljalleen pääsemässä jaloilleen kansanmurhan jälkeen. Kirjan päähenkilö on Angel, joka leipoo kakkuja ihmisille erilaisiin tilaisuuksiin. Samalla hän kuuntelee toisten huolia ja auttaa ihmisiä. Lähistöllä asuu paljon erilaisia ihmisiä, joista osa on ulkomailta kotoisin. Tavallaan kirja muistuttaa perusasetelmaltaan ja tyyliltään Mma Ramotswe -kirjoja. Tykkäsin tästä ja lukisin mielellään saman tyyppistä kirjallisuutta enemmänkin.

    (Äh, miksi mä en saa taaskaan kuvaa aseteltua fiksusti?)

    lauantai 21. elokuuta 2010

    Linkkvinkki: Tamperelaisia museokokoelmia

    Sori että mä laitan nyt toisen linkkivinkin heti perään, mutta huomasin julkaisutahdin vähän hidastuneen ja mulla ei ole niin paljoa tehtynä valmiiksi niitä "kunnollisia" juttuja. Ens viikolla saatte vaihteeksi kumminkin yhden kirja-arvostelun, kun nyt on kesken yksi sopiva kirja. :)

    Tampereella on koottu paikallisten museioiden tavara- ja valokuvakokoelmia nettiin Siiri-tietokantaan. Tietokannan tutkiminen on tosi jännää, kun siellä on kaikkia mielenkiintoisia juttuja (esim. vanhoja paperinukkeja).

    Siiri-tietokanta

    tiistai 17. elokuuta 2010

    Linkkivinkki: Garden Visit

    Tällä kertaa tulee vähän erilainen linkki, kun mun pitäisi kanssa mennä kouluun vielä jonkun kerran tässä syksyn mitttaan.

    Garden Visit -sivusto on tosi mielenkiintoinen. Itse olen siis opiskellut viheralaa, mutta luulen, että muutkin saa sivustosta jotakin irti. Sinne on koottu tietopaketteja eri maiden puutarhoista, mutta myös muista puutarhoihin liittyvistä jutuista ja maisema-arkkitehtuurista. Sivulla on myös hyviä linkkejä muualle.

    http://www.gardenvisit.com/

    perjantai 13. elokuuta 2010

    Italia 10 kuvalla? - Arkkitehtuuria

    Mä olen tosi kiinnostunut kaikesta arkkitehtuurista, osittain ehkä myös siksi, että olen opiskellut myös rakennusalaa. Arkkitehtuuriaiheista on kuitenkin mun mielestä ollut vähän hankalaa kirjoittaa, mutta sitäkin taitoa pitäisi treenata. Mä päätin hoitaa tämänkertaisen italiasera-haasteen pelkillä mielenkiintoisilla arkkitehtuurikuvilla. Koko jutusta olisi tietenkin tullut erilainen, jos mulla olisi henkilökohtaisempi suhde Italiaan tai jos olisin edes käynyt siellä, niin mukaan olisi voinut tunkea omia kuvia.


    (1. Colosseum, Rooma)

    (2. Forum Romanum, Rooma)

    (3. Via Sacra, Rooma)


    (4. Napolin tuomiokirkko)



    (5. Milanon tuomiokirkko)



    (6. Firenze)



    (7. Firenze)



    (8. Genova)



    (9. Genova)

    (10. milanolainen leikkipaikka)


    Kuvat: Wikimedia commons, leikkipaikka GDFL-lisenssi, muut Public domain.


    Ja mä tiedän, että tosi monet ihmiset haluaa nähdä blogeissa paljon kuvia, niin tässä niitä sitten oli. Mä itse tykkään lukea tekstiä enempi, niin se linja näkyy myös jatkossakin täällä. Täältä kun tuskin haetaan mitään inspiraatiota pukeutumiseen, kokkaamiseen tai mihinkään vastaavaan, missä visuaalisuus on oleellista.... Omien valokuvien esittely on mun mielestä järkevämpää flickrissä yms. sivustoilla, mutta mulla ei niitä omia kuvia ole niin paljoa, kun en kanna koko aika kameraa mukana enkä kovin mielelläni toistenkaan kuvia käytä. Kuvatulvalla on niin helppo peittää sitä, ettei itsellä ole mitään sanottavaa. Osittain se taitaa kertoa myös siitä, ettei ihmiset enää jaksa lukea tai kirjoittaa, mikä on tosi sääli mun mielestä. Olin joskus ihan suu auki, kun bloggaaja kyseli ihmisten mielipidettä omasta "pitkästä" tekstistä, joka ei siinä tapauksessa ollut lähelläkään normaalia pitkää. Mutta anyway, jossain "muotiblogeissakaan" mua ei kiinnosta katsoa kymmentä kuvaa samasta asusta, kun parillakin kuvalla saataisiin näytettyä riittävästi. Ihmettelen mä kyllä vähän, että miksi mä luen aina jotain blogeja, mitkä vaan ärsyttää mua. :D Huh, avautuminen helpotti.

    maanantai 9. elokuuta 2010

    Mangaa

    Luen tosi paljon erilaisia sarjakuvia, mutta jostain syystä en oikein osaa kirjoittaa niistä. Vaihtelun vuoksi yritän kuitenkin edelleenkin saada tänne erilaisia kulttuurijuttuja ja väljällä tulkinnalla sarjakuvatkin on kulttuuria. Mä siis koitan jatkossa edelleen saada tänne vähän vaihtelevassa järjestyksessä eri aiheita, ettei tulisi paljon samaa peräkkäin (linkkivinkkejä on tosin varastossa nyt aika paljon). Tietty lukijoilla on oikeus esittää toiveita, että jos jotain aihepiiriä pitäisi olla enempi.

    Mä muistan sen ajan, kun manga ja anime oli suurelle porukalle outoa. Yläasteella meidän luokalla yksi luki mangaa ja kyseessä oli vähän sellanen nörtihtävä tyyppi. Lukiossa ne true-nörtit istui Linux-luokassa katsomassa animea. Mutta sen jälkeen se Japani-hysteria sitten levisi ja nykyään sitten mangaa saa suomeksikin tosi helposti. Mutta mulla kyllä oma Japani-fiilistely laimeni aika reippasti kun siitä tuli kaikkien juttu... Mä tosin harrastin enempi origamia ja bonsaipuita.


    (Kuvat kirjojen kansista lainattuja)

    Mä olen tullut lukeneeksi aika paljon niitä "normaaleja" sarjakuvia ja osasta alkaa lukeminen loppumaan, niin välillä on ollut sitten "pakko" lukea mangaa. Olen testaillut useammasta sarjasta yksittäisiä osia (myös jotain suomentamattomia). Aika harva sarja on kuitenkaan kolahtanut. Enempi kuin pari osaa olen lukenut Salapoliisi Conania ja Love Hinaa (ei suomennettu), kummastakaan en kuitenkaan koko sarjaa. Kaverin suosituksesta testissä on nyt Yotsuba&!, joka vaikuttaa siltä, että kaikki osat tulee luettua.

    Mä voisin kyllä lukea mangaa enempikin, jos osaisin löytää sieltä hyviä sarjoja. En mä ymmärrä niistä eri tyylilajeistakaan oikein mitään. Mulle saa siis mielellään suositella jotain manga-sarjoja - mielellään kuitenkin sellaisia, joihin ei kuulu kymmenittäin osia.

    torstai 5. elokuuta 2010

    Linkkivinkki: Animals on the Underground

    Tämä oli vaan niin hilpeä löytö, että pakko jakaa muillekin! Sivun tekijä on siis bongaillut Lontoon metrokartoista eri eläimien kuvia. :D

    http://www.animalsontheunderground.com/the_animals.html

    maanantai 2. elokuuta 2010

    Kirja-arvio: Taide-suomi-sanakirja

    Veli-Pekka Lehtonen ja Ilkka Mattila: Taide-suomi-sanakirja. Tammi 2007.

    Löysin joku aika sitten Suomalaisen kirjakaupan löytö-osastolta kyseisen kirjan. Pakko se oli ostaa, osittain halvan hinnan takia, mutta toisaalta se on hyödyllinen työkalu kulttuurista kiinnostuneelle ja siitä kirjoittavalle. Kirjaan on lähinnä koottu erilaisissa taidekritiikeissä käytettyjä fraaseja ja selitetty niitä, mutta loppuun on koottu käyttökelpoisia fraaseja esim. haastattelua varten. Osa selityksistä tuntuu vitsimielessä keksityiltä, osa taas osuu hyvin kohdalleen. Käyttökelpoinen taas oli esim. osio "mitä sanoa, kun taide-esitys ei koskettanut, mutta sitä ei kehtaa sanoa". Tästä kirjasta sain tehtyä hyviä huomioita, että tietynlaisia fraaseja kannattaa tosiaan vältellä omissa arvioissa, mutta osaa taas pidin niin hyvinä, että pakko päästä käyttämään mahdollisesta kuluneisuudesta huolimatta. Kirja sopii myös taidearviointien lukijoille, että voi alkaa analysoimaan tekstien taustamerkityksiä.