maanantai 28. helmikuuta 2011

10 klassikkoa: Salainen puutarha


(omat Puutarhani vuosilta 1920, 1965 ja 1977)

Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha. Suuri nuorten kirjakerho 1977.

Salainen puutarha valikoitui klassikkohaasteeseen mukaan, koska osallistuin swap-botissa Monthly book club -vaihtoon, jossa kyseinen kirja piti lukea ja sen jälkeen kirjoittaa siitä vaihtokumppanille. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla siis. ;)

Kirjassa Mary-tyttö saapuu Intiasta Englantiin setänsä luo asumaan. Talossa on asioita, joista ei puhuta - esimerkiksi se puutarha. En halua tarinasta tämän enempää kertoa siltä varalta, jos joku ei ole kirjaa vielä lukenut (tämä on siis niitä kirjoja, jossa tarkempi juonikuvaus spoilaa liikaa). Olen lukenut kirjan monta kertaa aikaisemminkin ja se on yksi niistä, jotka on pakko lukea aina välillä uudestaan. Ja kyllä, tämä on myös yksi niistä kirjoista, jotka minun on jostain syystä pakko omistaa useampana kappaleena.

Ensimmäinen tutustumiseni kirjaan tapahtui ala-asteella, kun sain mummoltani 1920-luvun painoksen, jonka hän siis oli saanut itse lapsena. Useamman lukukerran jälkeen tämä ei enää tunnu niin kovin ihmeelliseltä kirjalta, ennemminkin vähän vanhanaikaiselta. Silti tässä on jotain taikaa, kun luen sen aina uudestaan.... Jos jotain pitäisi kirjassa muuttaa, olisin ollut kiinnostunut lukemaan enemmän siitä ajasta Intiassa, kun eksoottiset maat ja siirtomaa-ajan kuvaukset ovat aina kiinnostavia.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Heppakirjoja

Tajusin, etten ole arvioinut tänne paljoakaan lastenkirjoja, vaikka ne periaatteessa ovatkin erikoisalaani. Jos saan aikaiseksi arviointeja tehdä, niistä iso osa päätyy yleensä Kirjavinkit-sivustolle. Meinasin ensin tehdä myös näistä kirjoista arvion sinne, mutta sattuneista syistä arviot tulee tänne ja laitan samalla vaivalla julkaisuun molemmat yhdessä postauksessa. Enkä siis jaksa alkaa nyt analysoimaan Emma- tai Oscar-palkintoja, joku raja kulttuuribloggailussakin.

Aloitetaan nyt kuitenkin varalta huomautuksella, että mä en ole sitten koskaan ratsastanut oikeasti. Pikkusisko kuitenkin ratsastaa aktiivisesti, niin siltä pohjalta on käsitystä asiasta. Luin kuitenkin jo ala-asteella hevoskirjoja, kun se kuului silloin asiaan. Innostuin niistä uudestaan pari vuotta sitten ja sen jälkeen on tullut luettua aika paljon kaikenlaisia heppakirjoja.

Merja Jalo: Ongelmahevonen. Kirjapaja 2002.

Ongelmahevonen on toinen osa Nea-sarjassa. Olen joskus lukenut jonkun sarjan myöhemmistä osista. Mä olin hyvin hämmästynyt tämän kirjan laadusta, kun se poikkeaa tosi paljon kirjailijan normaalista tyylistä. Kirja on tosi sekava, kun siinä on ängetty liian montaa juonenkäännettä samaan kirjaan. Mukana on esimerkiksi kisavalmennusta, sairastelusta parantumista, huonosti käyttäytyvä hevonen, liian innokkaat aloittelevat hevosenhoitajat ja vähän romantiikkaakin ängetty sekaan. Asiasta toiseen hyvpitään miten sattuu ja mihinkään ei keskitytä kunnolla. Lisäksi kulutetaan turhaan aikaa vanhojen kertailuun ja saarnaamiseen, että pitäisi kuunnella kokeneempia harrastajia.

Molemmat Jalon sisarukset ovat kirjoittaneet laadukkaita hevoskirjoja paljon. Siksi mulla oli korkeammat odotukset myös tästä kirjasta ja se oli pettymys. Kirja on tosin vähän lyhyempi kuin mitä ne yleensä on, joten isomman sivumäärän aikana tarina olisi saattanut ehtiä toimia paremmin.

Merja Jalo: Raviveto. Otava 1999.

Kirja kuuluu Haavikon ravitalli -sarjaan. Jonnan ystävän poni jouduttiin myymään. Sen ostivat Jonnan serkut, jotka suostuvat myymään ponin takaisin vain jos hän voittaa heidät poniraveissa. Tämä kirja oli sitten sitä normaalia Jalon laatua. En ollut aikaisemmin lukenut yhtään sarjaan kuuluvaa kirjaa, mutta tämän perusteella aion lukea niitä enemmän. Ravit on lisäksi jonkun verran kiinnostavampi ilmiö kuin tavalliset ratsastustunnit yms. jutut mitä hevoskirjoissa yleensä on.

torstai 24. helmikuuta 2011

Veljen vaimo -kirjasta ja asian vierestä

Henna Helmi Heinonen: Veljen vaimo. Arktinen Banaani 2011.

Sain tämän kirjan ilmaiseksi arviointikappaleena, kun se luvattiin bloggaajille, mutta tämä ei ole silti maksettu mainos. Varsinkaan kun en saanut kirjaa luettua loppuun asti.... Taitaa silti olla puolipakko kirjoittaa, vaikka toisissa blogeissa on kirjasta ja kirjailijasta jauhettu jo ihan riittävästi.

Mä olen viime vuosina joutunut puolipakolla opettelemaan sen, että jos lukeminen tökkii, kirjaa ei ole pakko lukea väkisin loppuun asti, kun maailmassa on sen verran paljon hyviäkin kirjoja odottamassa. Tätä kirjaa yritin kahteen kertaan ja pidin pienen tauon välissä. Siltikään ei lukemisesta tullut mitään. Tarinan pitää toimia alusta alkaen tai pitää muuten kunnolla otteessaan, muuten siitä ei tule mitään. Ei mulla ole tosin mitään tiettyä syytä, että miksi tässä tapauksessa lukeminen ei onnistunut. Väärä mielentila tai jotain?

Netissä ei ole voinut olla törmäämättä kirjaan ja kirjailijaan. Mä olin aluksi tosi ennakkoluuloinen kirjan suhteen, kun kirjailijalla on hänen oman nettikirjoittelunsa perusteella outoja ajatuksia. Mua kiinnostaa yleensä ensisijaisesti kirja eikä kirjailija, en yleensä seuraile hyvienkään kirjojen kirjoittajien tekemisiä. Vaikka kirjailija olisi kuin hyvä tyyppi, se ei pelasta huonoa kirjaa tai idioottikin voi kirjoittaa hyvän kirjan. Mutta siis tässä tapauksessa lukemista varmaan häiritsi se, kun olin saanut kirjailijasta epämääräisen kuvan (jota en kuitenkaan osaa eritellä sen tarkemmin: kun ärsyttää, niin sitten vaan ärsyttää).

Monissa blogeissa on myös analysoitu sitä, onko oman kirjan mainostaminen kuinka sopivaa - varsinkin siinä vaiheessa, kun kirjaa ei ole vielä edes julkaistu. Julkisuuteen tyrkyttämisestäkin on puhuttu. Jotkut varmaan haluaa seurata kirjan tekoprosessia, mutta mulle se on aika toissijaista. Mutta mä kyllä hoitaisin mainonnan vasta ilmestymisen jälkeen, vaikka tästä joku merkonomi saattaakin olla eri mieltä. Mainostamisessa on kuitenkin se hyöty, että kirjaan saattaa tarttua useampi ihminen (loogista, eikö?). Nytkin varmaan saatiin useampi ihminen kiinnostumaan kirjasta.... Julkisuudessakin olo on eri asia siinä vaiheessa, kun takana on jo useampi julkaistu kirja ja toisia ei pahemmin julkisesti missään näe edes siinä vaiheessa.

Googlen kautta pitäisi löytää muista blogeista kunnollisia arvioita (en jaksa itse kaivaa tähän niitä, sori!). Mä olen lukenut niistä joitakin ja suurin osa niistä oli kehuvia, että toivoa tällä kirjalla taitaa olla joka tapauksessa, vaikkei se omalla kohdallani kolahtanutkaan.

Kirjailijan blogi/kotisivut (vanha blogi on tosin poistettu)
Kirjan kotisivut
Kirjailijan blogi Iltalehden sivuilla

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Simpsoneita vielä vähän

Matt Groening: Bart Simpson - Voittajan on helppo hymyillä. Readme.fi 2008.

Yhdysvalloissa on julkaistu Simpsonit-tarinoita sarjakuvalehtinä ja niitä on ilmestynyt suomeksi kokoelmateoksina. Nappasin kirjastosta satunnaisotoksella yhden sarjakuvakirjan luettavaksi blogia varten, että saan vielä yhden osan tähän Simpsonit-teemaan liittyen. Osassa kirjoista tarinoilla on joku löyhä teema. Tässä kyseisessä kirjassa on lähinnä sarjiksia, joiden päähenkilönä on Bart Simpson. Kyllä näitä paremman puutteessa lukee, mutta en siis ole sarjisten kovin iso fani. Tv-sarja nyt vaan sattuu toimimaan paremmin eivätkä sarjikset ihan tavoita sitä samaa henkeä. Jos on sarjaa katsonut, kannattaa kokeilla myös sarjiksia, kun joku muu voi tykätä niistä enemmän kuin minä itse.

Kun en nyt saanutkaan lukemastani sarjakuvasta tämän enempää tekstiä aikaiseksi, pistän samalla kertaa nämä linkkivinkit. Sivustoilla on yleistä tietoa sarjasta, mutta sitten tietysti myös yksittäisistä jaksoista ja hahmoista.

* The Simpsons Archive
* Suomalainen fanisivusto
* Virallinen sivusto

maanantai 21. helmikuuta 2011

Kirja-arvio: Don Rosan sarjakuvakirja


Pako kielletystä laaksosta ja muita Don Rosan parhaita. Sanoma Magazines 2010.

Kirjaan on koottu Don Rosan tekemiä Aku Ankka -tarinoita. Hän on kirjoittanut itse myös selostukset jokaisesta tarinasta. Osa sarjiksista on julkaistu aikaisemmin Aku Ankka -lehdessä. Don Rosa on yksi niistä Ankka-taiteilijoista, joista pidän eniten. Tarinoissa on riittävästi seikkailua tai juonikuviot ovat muuten mielenkiintoisia. Nykyään en enää jaksa kovin usein lukea niitä tarinoita, missä on mukana esim. Milla Magia, mutta Rosan tarinoissa huonommatkin hahmot toimivat keskimäärin hyvin. Lisäksi pidän hänen piirrostyylistään. Välillä tosin häiritsee, ettei hän tee ollenkaan sarjiksia, joissa päähenkilönä olisi Mikki Hiiri.

lauantai 19. helmikuuta 2011

Kirja-esittely: Himoshoppaaja-sarja


Luin tällä viikolla kirjan Minishoppaaja, joka on kuudes ja toistaiseksi viimeisin osa Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-sarjassa. En halua sen tarkemmin esitellä lukemani kirjan sisältöä, kun suosittelen enemmän sarjan alusta aloittamista. Jos kuitenkin tarkempi arvio kiinnostaa, sen voi lukea vaikka Teemun blogista.

Sarja kertoo shoppailu-addikti Beckystä, joka on aina rahavaikeuksissa ostostensa takia. Himoshoppaajat olivat ensikosketukseni chick lit -tyylilajiin ja pidän niitä edelleen genren parhaimmistona. Kirjat ovat nopealukuisia ja ne pitävät otteessaan koko ajan. Viihteenä nämä siis toimivat omalla kohdallani oikein hyvin. En siis itse ole mikään innokas shoppailija, mutta pidän silti (tai ehkä juuri siksi) näistä kirjoista. Tavallaan ne toimivat myös varoittavana esimerkkinä.... Kinsellan kirjoista on suomennettu myös neljä muuta, jotka ovat yhtä suositeltavaa lukemista.

Tietoa kirjailijasta wikipediassa
Kirjailijan omat kotisivut

torstai 17. helmikuuta 2011

Yliopistomuseo-visiitti



Olin käynyt Yliopistomuseossa kerran aikaisemmin, mutta siitä oli sen verran aikaa, että oli aikakin käydä uudestaan. Museo sijaitsee Helsingin keskustassa Senaatintorin nurkalla ja sinne pääsee ilmaiseksi sisään. Esillä on isohkot kokoelmat liittyen geologiaan ja lääketieteeseen. Niiden lisäksi on esillä jonkin verran eri tieteenaloihin sekä yliopistoon ja ylioppilaskuntaan liittyvää aineistoa. Museossa kannattaa käydä, vaikkei olisikaan kiinnostunut yliopistosta itsestään. Ainakin itseäni kiinnostivat eniten ne kivet. Arkkitehtuurista kiinnostuneena on myös pakko mainita, että ne rakennuksen sisätilat on aika hienot. Rappukäytävässäkin on aika tyylikkäät valurautaportaat (ja niin hieno lattia, että sen kuva oli pakko laittaa tänne).

Kävin myös Päivälehden museossa, mutta ne vaihtuvat näyttelyt oli sen verran huonoja, ettei inspiroi kirjoittaa mitään selostusta. Käyn siellä todennäköisesti tämän vuoden aikana vielä uudestaan, joten jos vaikka sitten saisin tekstin aikaan....

tiistai 15. helmikuuta 2011

Elokuva-arvio: Jogi-karhu

Kävin eilen katsomassa lastenelokuvan Jogi-karhu. Jogista on tehty 1960-luvulla klassinen animaatiosarja, mutta tämä elokuva oli "oikea" eli vain karhut olivat digitaalisesti animoituja. Jogi on kansallispuistossa asuva puhuva karhu, joka aiheuttaa häiriötä metsänvartijoille ja puiston vierailijoille. Jännitteitä tulee myös siitä, kun pormestari haluaa sulkea puiston.

Iltalehden ja Keskisuomalaisen arvioinnit elokuvasta ovat molemmat aika huonoja. Mun mielestä elokuva ei ollut ollenkaan niin huono kuin ne antaa ymmärtää. Mä pidin sitä viihdyttävänä ja paikoitellen myös hauskana.

Katsomani versio oli 3D-tekniikalla tehty. Ei se loppujen lopuksi ole kauhean ihmeellistä verrattuna vanhaan tekniikkaan, ainakaan näissä oikeiden ihmisten esittämissä elokuvissa. Vaikka se taitaa kyllä johtua siitä, että tässä sitä ei ole käytetty kunnolla.... Animaatioihin 3D-tekniikka sopii mun mielestä paremmin.

Wikipediasta löytyy lisätietoa.

perjantai 11. helmikuuta 2011

Simpsonit / kirja-arvio

Jouni Paakkinen: Simpsonit - Keltaisen perheen kaksi vuosikymmentä. Otava 2008.

Kirjassa esitellään Simpsonit-televisiosarjan historiaa ja taustaa. Siinä käydään myös läpi asioita jokaisesta (siihenastisesta) tuotantokaudesta. Kirja on kuitenkin enemmän kuin pelkkä jakso-opas. Jaksoluettelo toki löytyy lopusta, mutta sivutilaa ei ole tuhlattu jokaisen jakson juonikuvauksiin. Pidin sitä hyvänä asiana, koska olin enemmän kiinnostunut sarjan teosta ja taustoista. Jaksojen sisällönhän saa selville katsomalla ne tai kätevämmin etsimällä netistä.

Kirjassa oli tosi paljon asioita, joita en tiennyt ennestään ja sen tarjoaman taustatiedon avulla katsomiskokemus on vähän erilainen kuin aikaisemmin. Sivujen alareunoissa on lisäksi trivia-kysymymyksiä sarjaan liittyen ja niiden avulla voi sitten testailla tietämystään. Kirja on hyvä tietopaketti kaikille, jotka ovat enemmän kiinnostuneet sarjasta. Vaikka en mä kyllä ole ihan varma, että onko normikatsoja tästä edes niin kiinnostunut, kirja on taidettu suunnata enemmän niille true-faneille....

(Nää kirja-arviot ei muuten sitten välttämättä tule lukujärjestyksessä tai ihan heti lukemisen jälkeen, vaan sen mukaan, miten kerkiän kirjoittaa ja miten monta muuta juttua mulla on varastossa.)

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Vierailu kaupunginmuseossa

Kun mulla on nyt sen verran monta julkaisukelpoista tekstiä valmiina, niin yritän laitella näitä tulemaan vähän tiheämmässä tahdissa.... Tein vuoden alussa päätöksen käydä jossain museossa, missä en ole ennen käynyt. Vaikka olen asunut Vantaalla melkein koko ikäni, kaupunginmuseossa en ole muistaakseni koskaan tullut käyneeksi ja nyt sain sitten aikaiseksi käydä sielläkin. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan jää ainoaksi uudeksi museoksi vuoden aikana....


Museo
Vantaan kaupunginmuseo sijaitsee Tikkurilan asemalla vanhassa asemarakennuksessa. Plussana täytyy mainita, että sisäänpääsy on puoli-ilmainen (tällä hetkellä kaksi euroa aikuisilta). Olen tosin ollut turhan laiska käymään niissä ilmaisissa museoissakin.... Museo ei ole kauhean iso. Siellä on tehty valinta, että mitään pysyvää näyttelyä ei ole, vaan pelkästään vaihtuvia. Osa niistä ei liity Vantaan kaupunkiin mitenkään, mutta suurin osa toki liittyy. Tämänhetkisenä näyttelynä on Vantaan historiasta kertova, joka kattaa ajan jostain kivikaudelta nykypäivään asti. Oli mielenkiintoista nähdä kaupunkia eri kulmista eri aikoina, kun itse olen asunut aina samoilla nurkilla täällä ja tietämyksessäni on muutenkin paikoitellen aukkoja.

Mulla on se käsitys, että monet käy matkoilla museoissa enemmän kuin täällä Suomessa. Se on mun mielestä vähän sääli, kun pidän myös oman alueen tuntemusta tärkeänä. Heitän siis tässä samalla teille lukijoille museo-haasteen: käykää oman paikkakuntanne kaupunginmuseossa tai muussa alueeseen läheisesti liittyvässä museossa (ja tietysti lukisin sitten mielelläni blogeista kokemuksia).

Linkki Vantaan kaupunginmuseon sivuille


Vanha asemarakennus
Mun pitäisi opetella analysoimaan kuvataidetta ja arkkitehtuuria, mutta sitä varten pitäisi olla vähän enemmän tietoa eri tyylisuunnista yms. Siksi yritän tässä kevään aikana kirjoitella tänne vähän useammin kyseisistä aiheista. Museon rakennus on yksi pääradan eli vuonna 1862 valmistuneen Helsinki-Hämeenlinna-radan alkuperäisistä asemarakennuksista. Sen suunnitteli ruotsalainen Carl Albert Edelfelt (sen taidemaalarin isä) ja talo valmistui vuonna 1863. Muut väliasemat radan varrelle rakennettiin puusta, vain Tikkurilan ja Hämeenlinnan asemat tehtiin tiilistä. Tyyliltään rakennus on 1800-luvun lopun historiallista kertaustyyliä ja siinä on piirteitä esimerkiksi uusrenessanssista ja uusgotiikasta. Rakennus on sikäli merkittävä, että se on vanhin säilynyt asemarakennus Suomessa, kun ensimmäisenä valmistunut eli Helsingin vanha asema purettiin nykyisen tieltä. Rakennus poistui asemakäytöstä 1970-luvun lopussa, kun nykyinen asemarakennus valmistui. Museokäyttöön se kuitenkin siirtyi vasta reilut kymmenkunta vuotta myöhemmin.

Rakennusosion lähteenä pääosin Wikipedia.

tiistai 8. helmikuuta 2011

10 klassikkoa: Punainen viiva


Ilmari Kianto: Punainen viiva (2010)

"Yli kuusi vuosikymmentä kestäneen uransa aikana korpikirjailijaksi kutsuttu Ilmari Kianto (1874-1970) julkaisi kuutisenkymmentä teosta. Silti hänen maineensa perustuu lähinnä kahteen köyhälistöromaaniin." (lähde: Mikkola, Julin, Kauppinen, Koskela, Valkonen: Äidinkieli ja kirjallisuus - käsikirja. WSOY 1999.) Toinen niistä on Punainen viiva ja toinen Ryysyrannan Jooseppi, joista jälkimmäinen on ollut lukulistalla vuosikausia. Punainen viiva julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1909.

Kirja kertoo köyhistä mökkiläisistä, Topista ja Riikasta perheineen. Kirkonkylällä käydessään Topi saa kuulla työväenaatteesta ja tulevista vaaleista, joissa köyhätkin saavat käydä vetämässä punaisen viivan. Vaalit aiheuttavat hämmennystä muissakin ihmisissä. No, äänestämässä sitten käyvät myös Topi ja Riika. Kyseessä ovat siis Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit vuonna 1907. Kianto on aika osaava kynänkäyttäjä, kirjassa on paljon hyvin tehtyjä kuvauksia luonnosta ja ihmisistä. Välillä kirja muistuttaa F. E. Sillanpään ja Juhani Ahon tyyliä, kaikilla kolmella kirjailijalla on näköjään vähän samantyylinen tapa kuvailla asioita.

Punainen viiva on yksi mun all-time-favourite klassikoista ja olen lukenut sen useampaan kertaan. Mun oli kyllä tarkoitus lukea klassikkohaastetta varten vain sellaisia kirjoja, joita en ole aikaisemmin lukenut. Tämän olin kuitenkin varannut jo aikaisemmin kuunneltavaksi äänikirjana, mutta en vaan ollut kerinnyt kuunnella sitä ennen haasteen alkua. Sen jälkeen kun teinivaiheessa kahlasin läpi niitä tiiliskiven kokoisia tai muuten vaan hankalalukuisia klassikoita, Punainen viiva oli aikoinaan iloinen yllätys. Se oli ohuehko, mutta ennen kaikkea sujuvaa tekstiä ja mielenkiintoinen tarina. Edelleenkin tämä on yksi melkein parhaista kirjoista ikinä, joten suosittelen sitä muillekin. Nyt on sitten pakko saada lisää Kiantoa luettavaksi....

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kirja-arvio: Kulttuurin varkaat

Kai Ekholm: Kulttuurin varkaat. BTJ Kustannus 2007.

Olin etsimässä kirjastosta tietoa taidehistoriasta, tein löydön sieltä hyllystä: Kai Ekholmin kirjan Kulttuurin varkaat. Luin viime kesänä Ekholmin kirjan Kirjastot ovat palaessaankin kauniita, josta tykkäsin tosi paljon. Tämä kirja ei sitten pettänyt odotuksia, vaan kirja oli yhtä mielenkiintoinen kuin se kirjastoista kertovakin.

Kirjaan Kulttuurin varkaat on koottu tietoa kulttuuriaarteiden varkauksista sekä vanhemmista tapauksista että nykyaikaisista. Hautojen ryöstäminen oli antiikin aikana tavallista. Jo Aleksanteri Suuri keräsi kirjoja ja taidetta sotasaaliiksi. Myös Napoleon ja Hitler molemmat keräsivät taidetta viemällä sitä luvatta toisista maista ja kokosivat suuret taidekokoelmat. Erityisesti juutalaisilta vietiin toisen maailmansodan yhteydessä paljon omaisuutta: taidetta, kirjoja ja ties mitä. Sodan aikana myös arkistoja otettiin mukaan ja osa tuhottiin. Monet esineet ovat edelleen siellä mihin ne vietiin, paljon on jäänyt palauttamatta oikeille omistajilleen ja jotain on myös tuntemattomissa paikoissa. Se on mielestäni huolestuttavaa, että joissakin maissa on jopa päätetty, että sotasaaliina vietyä taidetta ei olla palauttamassa takaisin mistä se vietiin.

Afrikastakin monet siirtomaaisännät veivät taideaarteita ja arkeologisia kohteita niin paljon, että monessa Euroopan maassa on paremmat afrikkalaisten esineiden kokoelmat kuin Afrikassa. Vastaava kulttuurin vieminen luvatta on edelleen ihan nykypäivää, kun Irakista vietiin Saddamin vallan päättymisen ja sodan yhteydessä paljon tavaraa ulkomaille. Kirjan loppupuolella on esitelty myös yksittäisiä viime vuosien varkaita, jotka ovat vieneet kansalliskirjastoista tai vastaavista laitoksista vanhoja arvokkaita kirjoja ja erityisen arvokkaita karttoja, jotka ovat satoja vuosia vanhoja yksittäiskappaleita.

En oikein osaa määritellä, että kenelle kaikille suosittelisin kirjaa, mutta se on joka tapauksessa lukemisen arvoinen. Kirja ei siis ole mikään tutkimusraportti, vaan yleistajuinen teos. Siksi sen voi lukea sellainenkin ihminen, jolla ei ole mitään taustatietämystä aiheesta. Itse aion etsiä vielä lisää Ekholmin kirjoja luettavaksi. Kirjallisuusluettelo kirjan lopussa oli aika vaikuttava. Nyt harmittaa, etten osaa saksaa riittävän hyvin, kun sillä kielellä olisi ollut aika paljon materiaalia samasta aihepiiristä.

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Schøyen Collection. Schøyen Collection on Martin Schøyenin keräämä kokoelma kaikkia vanhoja käsikirjoituksia yms. eri aloilta, joita on laitettu nettiin esille. Linkitän sinne tässä yhteydessä, koska kirjassa pidettiin kokoelman alkuperää osittain kyseenalaisena.

Lostart.de Saksassa on koottu tietoja toisen maailmansodan aikana kadonneista taideteoksista Lost Art Internet Databaseen. Se jakautuu kahteen osaan: tietokantaan on listattu etsintäpyyntöjä kadonneesta taiteesta, mutta myös tietoja löytyneestä taiteesta, jonka tiedetään olleen laittomasti viety pois.

perjantai 4. helmikuuta 2011

Kulttuuriblogeja?

Tänne on tullut välillä porukkaa google-haun tuloksena, hakusanalla kulttuuriblogi tai jotain vastaavaa (yksi taisi hakea jopa erityisesti hyviä kulttuuriblogeja). Tämä on hyvä kulttuuriblogi ainakin omasta mielestäni, joten tänne kannattaa tulla.

Ainoa muu, jonka omani lisäksi tiedän ja jota kannattaa suositella, on Kultturelli Kanttarelli. Jos haluaa lukea juttuja suhteellisen sekalaisista aiheista sisältäen myös sitä kulttuuuria, niin siinä vaiheessa kannattaa suunnata näihin blogeihin: Hiding in my own confusion, Hiidenkivi ja Ship of fools.

Tietäiskö joku lukijoista jonkun kulttuuriblogin jota voisi suositella? Siis mielellään sellaisia, joissa jutut liikkuu erilaisissa asioissa eikä pelkästään esim. kirjoissa. Kirjablogeja löytyy kyllä netistä ihan riittävästi, mutta monet niistä on persoonattomia tai tylsiä.