Musiikkia: Anne Mattilan ja siskojen joululevy

Anne Mattila & siskot Anneli, Anniina ja Anitta: Minun joululauluni (BMG Finland 2004)

Mattilan sisaruksista olen kuunnellut aikoinaan eniten Annelia, mutta oikeastaan kaikki tytöt on yhtä kaunisäänisiä laulajia. Tätä joululevyä on myyty Annen nimellä, kun tuossa vaiheessa muut eivät olleet vielä niin suosittuja kuin nykyään.

Löysin levyn kirpputorilta kymmenen sentin hintaan ja pakko se oli sieltä mukaan ottaa, kun sen verran Mattiloista tykkään. En silti normaalisti kuuntele usein joululauluja ja silloin kun kuuntelen niitä itse vapaaehtoisesti, teen sitä useammin kesällä kuin joulun aikaan. Tämä tekstikin on kirjoitettu toukokuussa ja ajastettu julkaisuun joulukuulle.

Tyyliltään tämä oli aika iskelmähenkinen levy, mutta toisaalta se olikin aika oletettavaa. Ei lastenlevy tai ääri-perinteiset kappaleet olisi olleet samalla lailla Mattiloiden tyyliä. Ainoa ennestään tuttu kappale oli Joulumaa - se Katri Helenan. Googlaus ei tuonut oikein mitään valaistusta asiaan, että ovatko kaikki muut sitten vain tätä varten tehtyjä, mutta ainakaan en itse muista niitä tietoisesti koskaan kuulleeni muiden esittäminä tai muissa yhteyksissä. Osa kappaleista on yhdessä laulettuja ja osan joku laulaa yksinään (soolokappaleita laitettu eniten Annelle).

Vuokko Hovatan konsertissa

Olenpas ollut ahkera musiikin kuluttaja viime aikoina: nyt vajaan kuukauden sisään olen ollut kahdella keikalla tai konsertissa. Lokakuun puolella kävin siis Venäjä-konserissa ja eilen sitten katsomassa siellä nähtyä Vuokko Hovattaa hänen omassa soolokonsertissaan.

Uutta levyä en ole vieläkään kerinnyt kuunnella missään, niin sieltä oli mukava kuulla pari maistiaista.
Aika paljon tuli kuultua itselleni uusia kappaleita. Siis muutenkaan en ole hirveästi Hovatan soolojuttuja kuunnellut kuin vain ihan satunnaisesti, vaikka yksi levyistä on tullut kotiinkin asti hankittua. Tykkään kuitenkin tosi paljon hänen äänestään ja livenä kuuntelu on aina ihan eri juttu kuin nauhalta kuuleminen.

Pidän ideasta, että monet kappaleista on erillisiä runoja, jotka on sitten sävelletty - se tuo vähän vaihtelua siihen normaaliin musiikkibisnekseen, jossa tekstit ei aina toimi irrallisina. Erityisesti tykkäsin kuulla monta Aulikki Oksasen runoa, kun Oksanen on yksi takavuosien suosikkirunoilijoista, jonka tekstit iskee edelleen.

Ei, ei kuvia taaskaan. Oma kamerani on ihan onneton pimeässä enkä jaksa alkaa etsiä luvattomasti netistä jotain satunnaista kuvaa Vuokko Hovatasta.

Vuokko Hovatta, Kerkko Koskinen ja Taljanka yhteiskonsertissa

Vuokko Hovatalla, Kerkko Koskisella ja Taljanka-yhtyeellä oli Venäjä- ja Anna Ahmatova -teemainen keikka Kanneltalossa. Mä olen vanha Ultra Bra -fani enkä ollut koskaan nähnyt Kerkkoa livenä keikalla missään ja Vuokkoakin vaan parissa muussa tilaisuudessa. Pakkohan tuonne oli sitten päästä.

Taljanka oli positiivinen yllätys. Ohjelmassa oli sellaista klassisempaa venäläistä iskelmää ja laulelmaa sekä alkuperäiskielellä että suomeksi. Mutta loppuosasta mä en sitten pysty kirjoittamaan mitään järkevää, kun tykkäsin niin kauheasti. Kerkko on pianovirtuoosi, Vuokolla ihana ääni ja kappaleetkin on ihania. Olisihan ne isommalla orkesterilla hienompia (nyt oli vain flyygeli ja rummut), mutta tämäkin oli jo riittävän hyvä kokemus. Paitsi että Kerkko olis saanut laulaa enempi. :D Mutta ainakin mä kuulin nyt ne mun UB-aikojen suosikit, kun yhteen aikaan kuuntelin vaan niitä Ahmatova-kappaleita putkeen....

Kolmen viikon päästä olis tiedossa sitten Vuokko Hovatan soolokeikka, jee!

Ämyrock

Eilen oli Hämeenlinnassa vuosittainen Ämyrock-musiikkifestivaali. Olin itse paikalla neljättä kertaa (tai ehkä sittenkin viidettä). Mä en ole erityisen festari-ihminen noin yleisellä tasolla. Vastaavissa tapahtumissa tökkii eniten idea alkeellisesta telttamajoituksesta ja tietty ylikalliit lippujen hinnat. Ämyrockissa voin välttää molemmat: tapahtuma on yksipäiväinen ja ilmainen.

Jaksoin olla paikalla kolmen ensimmäisen esiintyjän ajan, kun oli taas sadepäivä. Seitsemän niitä olisi ollut ja tuttuun tapaan melkein kaikki sellaisia, joista en ole koskaan kuullutkaan. Kuulemistani uusia tuttavuuksia olivat paikallinen bändi Wedgie (tyylilaji punk) ja HPNB (tyylilaji hiphop), näistä jälkimmäinen oli ihan kuuntelemisen arvoinen. Kolmantena oli sitten Kari Peitsamo, joka on esiintymässä oikeastaan joka vuosi ja joka oli itselleni se pääsyy hankkiutua paikalle.

Musiikkia: Arja Saijonmaan Laula kanssani toveri

Arja Saijonmaa: Laula kanssani toveri (Finnlevy 1972 / Rocket Records 2010)

Tämä on Arja Saijonmaan debyyttialbumin CD-versio, jossa on kaksi kappaletta enempi kuin alkuperäisessä versiossa. Taustalla soittaa Jani Uhleniuksen yhtye. Kirjastossa oli nostettu ennen vappua esille kommarimusiikkia ja nappasin tämän kuunneltavaksi sieltä.

Levyn sisältönä on perinteisiä työväenlauluja ja muuta vastaavaa saman tyylin musiikkia, joista osa on tosin sovitettu uuteen malliin. Kunnon kirkasotsaista meininkiä joka tapauksessa. En ole Saijonmaan äänen fani, en ole koskaan ollut. Mielestäni hän sopii paremmin laulamaan sellaista laulelma- ja chanson-tyylistä. Mutta tässä tapauksessa tämä musiikki itsessään on niin hyvää, että äänellä ei niin kamalasti ole väliä ja tuli kuunneltua levyä useamman kerran.

Mä en ole kuunnellut pitkään aikaan kunnolla mitään taistolaisia, joten olin ihan fiiliksissä tästä. Onhan näillä ehkä tietty huumoriarvo nykyään ennemmin kuin taiteellinen arvo. Taistojen tiellä ja Varshavjanka on aika hittejä edelleenkin. Muutama itselleni uusi kappale tässä oli mukana. Bella Ciaotakaan en ollut koskaan ennen kuullut suomenkielisenä, vaan pelkkä Puna-armeijan versio oli tuttu.

(Sen verran täytyy laittaa tähän disclaimeria, että en ole koskaan äänestänyt SKP:ta tai muita kommunistipuolueita, mutta rauha - ystävyys - solidaarisuus on aika kannatettava teema joka tapauksessa.)

Arenan aarteet -musikaalikonsertti

Kuva © Mirka Kleemola / Jani Forsberg / Imagenary Oy

Sain Helsingin kaupunginteatterilta kutsun tulla katsomaan Arenan aarteet -musikaalikonserttia.

Esiintyjinä ovat Kaupunginteatterin näytttelijät Vuokko Hovatta, Sanna Majuri, Pertti Koivula, Tuukka Leppänen, Emilia Nyman, Raili Raitala, Antti Timonen, Sara Welling, Mikko Vihma ja Marika Westerling. En ollut tajunnut etukäteen, että esiintyjät ja ilmeisesti myös esitetyt kappaleet poikkeavat jonkin verran toisistaan eri iltoina. Olin odottanut pääseväni kuulemaan Vuokko Hovattaa, mutta totta kai olin sitten onnistunut valitsemaan väärän päivän ja jouduin siis pettymään niiltä osin.

Ohjelmistossa oli kappaleita eri musikaaleista, joista melkein kaikkia on esitetty Kaupunginteatterissa vuosien varrella. Mä en ollut tainnut nähdä niistä yhtäkään lavalla, mutta se ei haitannut, koska tällä kertaa musiikki oli pääosassa ja riitti yksinäänkin viemään mukanaan. Pidin näkemästäni ja kuulemastani. Kappalevalinnat olivat pääosin hyviä, laulajat ja muusikot osasivat asiansa. Valaistus oli tunnelmallinen ja kaunis. Miksaukset olivat kohdillaan ja äänet kuuluivat hyvin - tämä ei tosiaankaan ole aina itsestään selvää, vaikka ammattimaisista musiikki- tai teatteriesityksistä olisikin kyse. (Seuralainen tosin olisi halunnut, että kitarat olisivat kuuluneet paremmin.)

Omat suosikkini konsertista olivat Emilia Nymanin esittämä Maija Poppasen Melkein täydellinen ja Raili Raitalan molemmat kappaleet (ei tullut käsiohjelma mukaan, niin en voi tarkistaa nimiä - sori). Nyt harmittaa, etten tullut koskaan menneeksi katsomaan Maija Poppasta silloin kun se ohjelmistossa oli. Konsertin perusteella olin toisaalta sitten tyytyväinen, etten mennyt katsomaan Katri Helenaa vuosi sitten: nyt kuultiin Syysunelma ja kaikki muutkin kappaleet oli ilmeisesti sovitettu oudoiksi, joten olisin varmaan menettänyt hermoni lopullisesti kappaleiden pilaamisesta.

Sara Wellingin näin viimeksi syksyllä teatterin syyskauden avajaisissa ja nyt hän lauloi saman kappaleen Kapteeninkadun tyttö -musikaalista kuin siellä. Tässä puolessa vuodessa oli kyllä tapahtunut edistystä tosi paljon ja esitys sujui paaaljon paremmin.

Konsertista on kirjoitettu myös seuraavissa blogeissa: Being Alive - rakkaudesta musikaaliin, Kujerruksia ja Use Your Illusion and Enter My Dream.

Tämä on sitten ohjelmistossa vain maaliskuun puoliväliin asti!

Matkamessut ja Eini

Kävin Matkamessuilla viikonloppuna, kun satuin voittamaan sinne liput. Vaikka määrällisesti siellä taisi olla saman verran näytteilleasettajia kuin aikaisemminkin, mutta jotenkin tuntuu, että siellä oli nyt vähemmän mitään kunnollista nähtävää. Mitään konkreettista matka-ideaa tai varausta ei sieltä tarttunut mukaan, pelkkä matkakuume vain. Pitänee pistää Tukholman risteily varaukseen, että vähän edes helpottaisi.

Lauantaina siellä oli Eini vetämässä kolme lyhyttä keikkaa, jotka kuuntelin itse kaikki kolme. Tämä oli nyt neljäs kerta, kun pääsin kuuntelemaan häntä livenä. Eka ja kolmas keikka sisälsivät kolme vanhaa hittiä: Yes sir alkaa polttaa, Kesä ja yö sekä Huone 105. Keskimmäisellä kuultiin Vielä jossakin kohdataan, Mä jään ja Älä menetä mua. Datafaksia ei kuultu taustanauhojen puutteen takia muuten kuin kertosäkeen verran. (Sen mä olin onneksi päässyt kuulemaan livenä syksyllä laivakeikalla.)

Tykkään finnhits-disko-iskelmästä, jonka osalta Eini on tällä hetkellä omalla top-listallani se ykkönen. Töissä käyvänä on kuitenkin vähän hankala lähteä varsinkaan arkisin normikeikoille yötä myöten juoksemaan, niin siksi nää satunnaiset päiväkeikat on aika hyviä. Seuraavan kerran olis tarkoitus lähteä Einin keikalle toukokuussa laivalle, jos muita sopivia tilaisuuksia ei satu kohdalle ennen sitä. Myös jonkun muun keikalle olisi kiva lähteä joskus pitkästä aikaa, kun musiikin kuuntelu livenä on loppujen lopuksi aika kivaa.

Ja uuttakin musaa on Einiltä tulossa lähitulevaisuudessa, jee!

Kuorokonsertissa

Olin eilen Myyrmäen kirkossa entisen kouluni Vaskivuoren lukion kuorojen joulukonsertissa. Esiintymässä oli koulun kolme kuoroa: kamari-, tyttö- ja poikakuorot. Olin yllättynyt, että on löytynyt noin paljon lauluinnokkaita poikia, poikakuoro on tuolla siis tuolla suhteellisen uusi juttu.

Koska oli Lucian päivä, ensimmäiseksi oli pienimuotoinen Lucia-kulkue. Muuten ohjelmassa oli perinteisempää ja uudempaa joulumusiikkia, ei kuitenkaan kaikkein kuluneimpia kappaleita ja versioita. Monista kappaleista oli ainakin itselleni uusia sovituksia, joista osa oli vähän outoja. Toisaalta se oli siis ihan kiva kuulla myös muunlaista kuin sitä perinteisen tyylistä kuorolaulua.

Vaikka kyseessä oli koulun kuorot, niin taso oli tosi korkea. Välillä noi oli selvästi huonompia, mutta taso on noussut taas takaisin. Vähän vaan häiritsi, ettei kirkon akustiikka ole paras mahdollinen ja joissakin soolo-osuuksissa laulajien ääni ei kantanut kunnolla. Totesin kuitenkin taas jälleen kerran, että tykkään kuunnella livenä kuoromusiikkia. Pitäisikin käydä useammin jossain konserteissa kuuntelemassa, varsinkin nyt joulun aikaan tuntuu tarjontaa olevan enempi.

Ensi viikon torstaina olisi kamarikuoron senioriversion eli Qoro Quandon joulukonsertti myöskin Myyrmäen kirkossa. En ole ihan varma vielä, että pääsenkö paikalle, mutta tarkoitus olisi ainakin yrittää mennä.

Levy-arvio - Jean S: Keskiyön aikaan

Jean S.: Keskiyön aikaan (2009)
Jean S. on suomalainen "orkesteri", jota kuuntelin aikoinaan paljonkin. Heidän valikomaansa kuuluu pelkkiä cover-versioita vanhoista suomalaisista finnhitseistä ja nykyään myös rokimmista klassikoista. Tutustuin yhtyeeseen lukiossa, kun koulumme musiikinopettaja soittaa siinä saksofonia.

Tätä Keskiyön aikaan -levyä en ollut aikaisemmin kuunnellut, kun jossain vaiheessa lopetin käytännössä kokonaan levyjen ostamisen eikä se ollut muuallakaan tullut vastaan. Tämän lainasin kirjastosta, kun se siellä sattumalta vastaan osui.

Kappaleissa oli mukana sekä hyviä että huonompia (kuten tavallista) ja muutama sellainen, joita en ollut kuullut ikinä alkuperäisversionakaan. Kuuntelen itse mielummin niitä, joista tykkään muutenkin eikä ainakaan vielä ole tullut mitään ärsytystä siitä, että joku kappale olisi pilattu totaalisesti. Tällä levyllä suosikkejani olivat Huone 105, Minä olen muistanut, Rasputin ja Kerjäläisten valtakunta. Ainakin Rasputinista taitaa olla myös aikaisempi levytetty versio.

Nyt tuntui, että kaikissa kappaleissa oli tosi yhtenäinen rokkisovitus. Aikaisemmin tuntui olevan enemmän vaihtelua eivätkä kaikki olleet yhtä rokkiversioita. Nämä oli mielestäni enempi sellaista ruotsinlaiva-kamaa kuin aikaisemmat (tai no oikeastaan mitä tahansa bilemusaa). Muutama muukin Jean S:n levyistä on jäänyt itseltäni kokonaan kuuntelematta ja tänä vuonna on tainnut tulla myös kokonaan uusi. Pitää hankkia kirjastosta nekin kuunneltavaksi, kun alan innostua tästä yhtyeestä uudestaan.

Levy-arvio: Irina Björklund / Chanson d'automne

Irina Björklund: Chanson d'automne (2011)
Etsin jotain uutta musiikkia kirjaston levyosastolta ja tämä osui käteen ulkomaankielisten laulelmien seasta. Elokuva Anonyymit romantikot herätti taas inspiraation kuunnella jotakin ihan mitä tahansa ranskaksi ja tarkoitus olisi löytää jotain muutakin kuunneltavaa.

Aina aluksi vierastan vähän sitä, kun joku taiteilija yrittää aluevaltausta jollakin toisella taiteenalalla. Irina Björklund on siis näyttelijä, jonka työstä itselläni ei ollut mitään kunnon mielikuvaa etukäteen. Sekin oli mennyt ohi, että tämä on jo hänen kolmas levynsä. Lopputulos ei kuitenkaan ole niin kamala kuin joskus jollain muulla raja-aitoja ylittäneellä on ollut, vaan melko hyvä. Siis ainakin siihen nähden, etten yleensä kuuntele chanson-tyypistä musiikkia (schlageria sen olla pitää!).

Levyllä on ranskankielisiä laulelmia, jotka ovat uusia ja pelkästään tätä levyä varten tehtyjä. Sanoitukset ovat Björklundin omia. Hän on asunut joskus Ranskassa ja siis taitaa osata kieltä sujuvasti, ainakaan mitään suomiaksenttia ei laulussa kuule. Sanoituksien hyvyydestä en sitten osaakaan sanoa yhtään mitään, kun en niitä oikeastaan kuunnellut. Annoin kielen vaan mennä, kun sen tarkka kuuntelu ja suomentaminen olisi pilannut kuuntelukokemuksena. Toki olisin voinut tutkia niitä levyn kansipapereista, mutta antaa nyt olla.

Töissä taustamusiikkina kuunneltuna tämä oli aika kelvollinen valinta. Se saa silti jäädä ainakin toistaiseksi kertakuunteluksi. Pitää kumminkin vilkuilla jatkossa, että jos tulisi vastaavia positiivisia yllätyksiä vastaan muualtakin.

Levy-arvio: Katri Helena / Valon maa

Katri Helena: Valon maa (2011)

En ole levymuodossa kuunnellut Katri Helenaa pitkään aikaan enkä ole radiotakaan pahemmin kuunnellut, niin en ollut tainnut tietoisesti kuulla mitään näistä kappaleista aikaisemmin.

Kokonaisuutena levy oli aika pettymys, kun aikaisemman tuotannon perusteella Katri Helenalta on lupa odottaa enemmän. Yleisvaikutelma oli, että kappaleet ovat todella samanlaisia eivätkä tunnu erottuvan toisistaan kunnolla, kun aikaisemmassa tuotannossa tuntuu olevan enempi vaihtelua. Sanoitukset olivat pääosin aika mitäänsanomattomia. Sävellykseltään ne olivat melodisia ja kevyitä. Ainoa tarttuvampi kappale oli vanhan letkiksen tyylinen Tyttö vie poikaa, josta sitten tuli suosikkini levyllä olleista.

Kappaleiden keskinäinen tasalaatuisuus ei ole yleensä automaattisesti huono tai hyvä asia, mutta tällä levyllä laatu oli kuitenkin vain yleistä keskitasoa (mikä on esiintyjä huomioon ottaen jo aika pohjanoteeraus). Tämä tuntui samantyyppiseltä kuin mitä on ne kaikki kymmenet tangokuningattaret ja muut vastaavat laulavat naiset, joten levyn sisältö vähän hukkuu massaan.

Ei tämä kuitenkaan hirveän kaukana ole normaalista Katri Helena -tyylistä. Sen verran vaan, etten ollut kauhean tyytyväinen lopputulokseen. Pääosin tykkään itse kuitenkin siitä vanhemmasta tuotannosta, kun olen kuunnellut tällä vuosituhannella tehtyä musiikkia vähempi. Katri Helenan ääni on kuitenkin kaunis ja ihan omanlaisensa ja sitä kuuntelee mielellään.

F niin kuin Finnhits

Finnhits. Se on paras musiikkityylilaji ikinä. Tiukimman määritelmän mukaan Finnhitsejä ovat vaan samannimisillä levyillä 1970-luvulla julkaistut kappaleet. Mä olen yleensä määritellyt sen vähän väljemmin ja laskenut mukaan eri esiintyjiä ja aikaväli on vähän leveämpi molempiin suuntiin. Kyseessä on joka tapauksessa suomalainen ei-ihan-perus-iskelmä, jossa on mukana vähän disco-tyyppistä menoa.

Mä reissasin alle kouluikäisenä enempi kahdestaan isän kanssa autolla. Isä soitti siellä jotain finnhits- ja humppakasetteja enkä mä tainnut pahemmin kitistä vastaan. Siitä se sitten lähti. Välissä oli tosin joitakin vuosia taukoa, mutta aina olen palannut siihen samaan tyylilajiin.

Suurin osa niistä mun lapsuuteen kuuluneista esiintyjistä oli sellaisia, etten itsekään muista niitä enää. Tuttuja biisejä hypähtelee esiin säännöllisesti vieläkin, mutta silloin oli yleisempää, että samaa kappaletta saattoi esittää useampi eri ihminen. Jälkikäteen olen tunnistanut esim. Tarja Ylitalon ja Hannen, jotka on sieltä suosikkieni kärkipäästä myös tällä hetkellä.

Sitten taas esimerkiksi Jamppa Tuominen ja Eini on sellasia, joista olen alkanut pitää oikeasti vasta myöhemmin, vaikka ainakaan Einiltä en lapsena välttynyt. Selkeästi vasta aikuisiällä aloitin kunnolla esim. Matin ja Tepon ja Katri Helenan kuuntelun. Yleensä tuntuu, että olen joku mutantti, kun ei kukaan tämänikäinen (tai vielä nuoremmat silloin joskus) tunnu kuuntelevan mitään samaa.

Video: Tarja Ylitalon esittämänä kappale Onni yhteinen, joka on yksi niistä mun lapsuussuosikeista.

D niin kuin Diggi-loo diggi-ley

Kun en nyt parempaakaan tälle kirjaimelle keksinyt, niin tämän kulttuuriaakkonen on Diggi-loo Diggi-ley, joka on Herreysin esittämä Euroviisujen voittajakappale vuodelta 1984. Tämä on näistä "uudemmista" euroviisuhiteistä parhaasta päästä.

Einin keikalla

Tein viime viikolla jotakin itselleni poikkeuksellista: kävin keikalla kuuntelemassa musiikkia. Mä en siis yleensä käy missään livekeikoilla. Suurin syy siihen on se, että en tykkää siitä, kun soitto alkaa joskus tosi myöhään. Varsinkaan nyt töissäkäyvänä ei voi keskellä viikkoa lähteä hyppimään koko yöksi minnekään....

Nyt Einillä oli keikka Helsingin Casinolla ihan ihmisten aikaan, niin pääsin paikalle. Varsinaisesti kyseessä oli "elämystanssit", niin aluksi oli lämmittelyksi taustabändin esittäminä erilaista paritanssiin sopivaa musiikkia. Lämmittelyosuus oli kuitenkin omasta mielestäni vähän liian pitkä, kun sitä päätähteähän mä olin kuitenkin mennyt paikalle katsomaan. Myös Eini itse veti sitten myös muutakin kuin omia hittejään. Diskokuningattaren tyyliin sopivasti tuli myös vähän Modern Talkingia ja Boney M:ää, jotka ainakin omasta mielestäni oli kivoja (yksin)tanssittavia.

Kuvata siellä ei saanut, niin omaa kuvamateriaalia ei tähän ole tulossa. Tökkäisen siis yhden suosikkini YouTubesta katseltavaksi/kuunneltavaksi.

Levy-arvio: Eini / Mä jään

Diskokuningatar Eini julkaisi syyskuussa uuden levyn 14 vuoden tauon jälkeen, nimeltään Mä jään. Pakkohan se oli sitten käydä ostamassa. En ollut muuten tässä välissä ostanut CD-levyjä varmaan pariin vuoteen.... Tyyliltään levy on sitä oikeaa kasaridiskoa, koko levyn sisältö on aika lailla samaa kamaa. Mukana on ainoastaan yksi hidas kappale ja yksi käännöshitti.

Vanhoista Einin hiteistä aika monet on nimenomaan käännettyjä ulkomaisia hittejä. Niitä tehtiin Suomessa paljon vielä 1980-luvullakin, mutta varsinkin sitä ennen. Monet käännöshitit on ihan oikeasti tosi hyviä, mutta periaatteessa ymmärrän myös sen, että halutaan myös ihan omia kappaleita.

Omat suosikkini levyn kappaleista ovat hidas Neitoperhonen ja nopeammista ehkä Puuterilunta ja nimikappale Mä jään. Viimeksi mainittu on tainnut olla eniten radiosoitossa. Kokonaisuutena levy on aika hyvä ja sitä voi suositella Eini-fanien lisäksi kaikille disko-tyyppisen musiikin ystäville. Jos pitäisi valita, niin ainakin toistaiseksi pidän vielä vanhoja hittejä parempina kuin tämän levyn sisältöä, kun olen niitä vanhoja kuitenkin kuunnellut aika paljon enemmän.

Tässä vielä Mä jään videona, jolla esiintyy myös Eini itse:

On on kesä ja yö

Olen nyt lyhyen ajan sisään katsonut elokuvan Uuno Turhapuro armeijan leivissä kaksi kertaa. Innostuin taas sen takia kuuntelemaan Einiä, joka on yksi niistä vanhemmista laulajista, jota olen vasta vanhemmalla iällä alkanut kuunnella.

Viime viikolla pääsin sitten näkemään Einin livenä Elma-messuilla. En yleensä käy livemusiikkia kuuntelemassa, niin nämä harvat kerrat tuntuu sitten sitäkin kivemmilta. Ja nyt sitten vielä lauloin tätä samaa sekä Uuno-leffassa että livenä kuultua kappaletta karaokessa laivalla. Me likes!

Tanska-special

Tanska on mun mielestä ollut vähiten kiinnostava Pohjoismaista, koska a) siellä ei puhuta ruotsia ja b) oletan, että siellä on huonommat maisemat kuin Norjassa ja Islannissa. (tässä tapauksessa Tanskaan ei lasketa Grönlantia ja Färsaaria) Mä kuitenkin yritän perustella itselleni, että mikä tahansa maa voi olla kiinnostava. Väsäsin sitten tämän yhden Tanska-aiheisen postauksen, varsinkin kun tiesin, että uusien lukijoiden joukossa on yksi kyseisestä maasta enempi kiinnostunut.

Kirja-arvio
Mä olen "kunnollista" tanskalaista kirjallisuutta lukenut vain Peter Hoegin Lumen tajun eikä se ollut muistaakseni kovin hyvä. Rasmus Nalle sen sijaan on hyvä.

Carla & Vilh. Hansen: Rasmus Nallen kalaretki. Weilin+Göös 1987.
Tässä kirjassa Rasmus Nalle suunnittelee kalaretkeä kavereittensa kanssa. Osa kavereista on aluksi hukassa ja muutakin puuhasteltavaa löytyy ennen kuin päästään onkimaan. Tarina on mukava ja sopivan toiminnallinen, kuvatkin on yhtä hyviä kuin yleensä. Rasmus Nalle -tarinoiden teko aloitettiin ensin sarjakuvamuodossa, mutta sittemmin on tehty myös kuvakirjoja. Eniten pidän molemmissa tapauksissa kuvista, mutta ei tarinatkaan huonoja ole. Tykkäsin sarjasta jo lapsena ja edelleen siinä on oma viehätyksensä. Rasmus on jo jossain määrin klassikkoainesta. Uusia painoksia ei kirjoista ole silti taidettu kovin paljoa ottaa viime aikoina.

Musiikkinumero
Tanskalaisesta musiikista mulla ei oikein ole mitään käsitystä muuten kuin euroviisujen suhteen. Maan edustuskappale oli vuonna 1979 Tommy Seebachin Disco Tango. Visuaalisesti ei mikään kauhean tyylikäs esitys, mutta biisi on hyvä.



Linkkivinkkejä

Dansk arkitekturguide. Neljästä tanskalaisesta kaupungista (Aalborg, Århus, Odense ja Kööpenhamina) on koottu tälle sivustolle tietoja erilaisista rakennuksista, joita voi etsiä karttasovelluksen avulla. Mukana on sekä uudempaa että vanhempaa arkkitehtuuria, taloista kerrotaan perustietoja ja näytetään kuvia.

Guldalder.dk. Sivusto esittelee Tanskan taiteen kulta-aikaa (1800-1850) eri osa-alueilla (kuvataide, kirjallisuus, musiikki jne). En itse tunne oikeastaan ollenkaan tanskalaista kulttuuria, joten tämä oli mielenkiintoinen paikka tutkia sitä. Tekstit saa myös englanniksi, mutta tanskaksi tavaaminen on jännempää.

80-luvun Jonna

Vitsit nää Jonna Tervomaan lapsuusaikaiset biisit on kyllä edelleen yhtä hyvä kuin silloin joskus! Vaikka oonkin vasta '84 syntynyt, olin silti iso fani, kun olin perinyt jonkun kasetin serkuilta. :D

Tenavatähti

Tenavatähti oli kyllä kova juttu aikoinaan ja edelleenkin noi lapset on aivan ihania. Nykyään sama kilpailu voisi näyttää ihan toiselta.....

Suosikki-radiokanaviani

Vaihteeksi on tullut kuunneltua radiota useammin. Vaihtelua päätin sitten laittaa tänne blogiinkin radio-aiheisen tekstin myötä. Olen asentanut MP3-soittimeni pikavalintaan neljä kanavaa, jotka on siis sitten ne eniten kuuntelemani:

1. Radio Nostalgia. Musiikkimakuuni tämä kanava uppoaa parhaiten, mutta kuuluvuus tällä on vähän turhan heikko.

2. Suomipop. Suomalainen musiikki on aika jees, varsinkin kun kanavalla on alettu soittaa finnhitsejä useammin vaihteleviin aikoihin eikä vain lauantai-iltaisin. Tuntuu, että kanavalla on myös lisätty juontajien puheaikaa (verrattuna muutaman vuoden takaiseen tilanteeseen) ja tavallaan sekin on ihan jees.

3. Iskelmä. Periaatteessa tykkään tosi paljon iskelmämusiikista, mutta tämä kanava tulee valittua nykyään harvemmin kuin ennen. En tykkää, kun siellä soitetaan vaan niitä samoja huonoja tangokuningattaria ja muutenkin linja on mennyt popimpaan suuntaan. Ulkomaisten hittien takia tulee silti kuunneltua joskus ja silloin, kun kaipaan iskelmäisempää musaa kuin mitä Suomipopilta tulee.

4. Radio Suomi. Suomea kuuntelen satunnaisesti vaihtelevan musiikin takia, kun siellä ei soiteta pelkkiä hittejä. Jos joskus (harvoin) tekee mieli kuunnella puheohjelmia, myös silloin valitsen tämän. Merisää on myös aika kova juttu.