sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Vuokko Hovatan konsertissa

Olenpas ollut ahkera musiikin kuluttaja viime aikoina: nyt vajaan kuukauden sisään olen ollut kahdella keikalla tai konsertissa. Lokakuun puolella kävin siis Venäjä-konserissa ja eilen sitten katsomassa siellä nähtyä Vuokko Hovattaa hänen omassa soolokonsertissaan.

Uutta levyä en ole vieläkään kerinnyt kuunnella missään, niin sieltä oli mukava kuulla pari maistiaista.
Aika paljon tuli kuultua itselleni uusia kappaleita. Siis muutenkaan en ole hirveästi Hovatan soolojuttuja kuunnellut kuin vain ihan satunnaisesti, vaikka yksi levyistä on tullut kotiinkin asti hankittua. Tykkään kuitenkin tosi paljon hänen äänestään ja livenä kuuntelu on aina ihan eri juttu kuin nauhalta kuuleminen.

Pidän ideasta, että monet kappaleista on erillisiä runoja, jotka on sitten sävelletty - se tuo vähän vaihtelua siihen normaaliin musiikkibisnekseen, jossa tekstit ei aina toimi irrallisina. Erityisesti tykkäsin kuulla monta Aulikki Oksasen runoa, kun Oksanen on yksi takavuosien suosikkirunoilijoista, jonka tekstit iskee edelleen.

Ei, ei kuvia taaskaan. Oma kamerani on ihan onneton pimeässä enkä jaksa alkaa etsiä luvattomasti netistä jotain satunnaista kuvaa Vuokko Hovatasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti