keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Vierailu kaupunginmuseossa

Kun mulla on nyt sen verran monta julkaisukelpoista tekstiä valmiina, niin yritän laitella näitä tulemaan vähän tiheämmässä tahdissa.... Tein vuoden alussa päätöksen käydä jossain museossa, missä en ole ennen käynyt. Vaikka olen asunut Vantaalla melkein koko ikäni, kaupunginmuseossa en ole muistaakseni koskaan tullut käyneeksi ja nyt sain sitten aikaiseksi käydä sielläkin. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan jää ainoaksi uudeksi museoksi vuoden aikana....


Museo
Vantaan kaupunginmuseo sijaitsee Tikkurilan asemalla vanhassa asemarakennuksessa. Plussana täytyy mainita, että sisäänpääsy on puoli-ilmainen (tällä hetkellä kaksi euroa aikuisilta). Olen tosin ollut turhan laiska käymään niissä ilmaisissa museoissakin.... Museo ei ole kauhean iso. Siellä on tehty valinta, että mitään pysyvää näyttelyä ei ole, vaan pelkästään vaihtuvia. Osa niistä ei liity Vantaan kaupunkiin mitenkään, mutta suurin osa toki liittyy. Tämänhetkisenä näyttelynä on Vantaan historiasta kertova, joka kattaa ajan jostain kivikaudelta nykypäivään asti. Oli mielenkiintoista nähdä kaupunkia eri kulmista eri aikoina, kun itse olen asunut aina samoilla nurkilla täällä ja tietämyksessäni on muutenkin paikoitellen aukkoja.

Mulla on se käsitys, että monet käy matkoilla museoissa enemmän kuin täällä Suomessa. Se on mun mielestä vähän sääli, kun pidän myös oman alueen tuntemusta tärkeänä. Heitän siis tässä samalla teille lukijoille museo-haasteen: käykää oman paikkakuntanne kaupunginmuseossa tai muussa alueeseen läheisesti liittyvässä museossa (ja tietysti lukisin sitten mielelläni blogeista kokemuksia).

Linkki Vantaan kaupunginmuseon sivuille


Vanha asemarakennus
Mun pitäisi opetella analysoimaan kuvataidetta ja arkkitehtuuria, mutta sitä varten pitäisi olla vähän enemmän tietoa eri tyylisuunnista yms. Siksi yritän tässä kevään aikana kirjoitella tänne vähän useammin kyseisistä aiheista. Museon rakennus on yksi pääradan eli vuonna 1862 valmistuneen Helsinki-Hämeenlinna-radan alkuperäisistä asemarakennuksista. Sen suunnitteli ruotsalainen Carl Albert Edelfelt (sen taidemaalarin isä) ja talo valmistui vuonna 1863. Muut väliasemat radan varrelle rakennettiin puusta, vain Tikkurilan ja Hämeenlinnan asemat tehtiin tiilistä. Tyyliltään rakennus on 1800-luvun lopun historiallista kertaustyyliä ja siinä on piirteitä esimerkiksi uusrenessanssista ja uusgotiikasta. Rakennus on sikäli merkittävä, että se on vanhin säilynyt asemarakennus Suomessa, kun ensimmäisenä valmistunut eli Helsingin vanha asema purettiin nykyisen tieltä. Rakennus poistui asemakäytöstä 1970-luvun lopussa, kun nykyinen asemarakennus valmistui. Museokäyttöön se kuitenkin siirtyi vasta reilut kymmenkunta vuotta myöhemmin.

Rakennusosion lähteenä pääosin Wikipedia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti