torstai 28. heinäkuuta 2011

Kirja-arvio: Kävely puistojen Turussa

Mulla on pyörinyt keväästä asti tikulla muutama arviointi enemmän tai vähemmän matkailuun liittyvästä kirjasta, kun en ole osannut päättää, että missä ne julkaisisin. Saatan tunkea ne loputkin jossain vaiheessa tänne. Niin, ja Turkuhan on muuten se kulttuurikaupunki tänä vuonna, että sikäli kaupunkia kannattaa ehkä nostaa esille vielä tässä vaiheessa.

Rauno Lahtinen ja Hannu Laaksonen: Kävely puistojen Turussa. Turkuseura - Åbosamfundet ry 2008.

Kirjaan Kävely puistojen Turussa on koottu alkuun yleisesti Turun puistojen historiaa ja sen jälkeen esitelty niistä tarkemmin kolmisenkymmentä keskustassa tai sen lähistöllä olevaa. Kirjan kuvituksena on käytetty paljon vanhoja valokuvia ja postikortteja, jotka kertovat omalta osaltaan menneisyydestä. Ainakin näin ulkopaikkakuntalaiselle suurin osa kirjan puistoista on aivan tuntemattomia ja niistä tutummistakin paikoista kertovissa osuuksissa tulee paljon uutta tietoa. Kirjasta on kuitenkin hyötyä enemmän siinä mielessä, että joitakin esitellyistä puistoista voisi lisätä käyntikohteiden listalle seuraavaa Turun-reissua varten. Monet niistä ovat kiinnostavia historiallisessa mielessä ja joissakin on kiinnostavia patsaita, mutta melkein kaikki tuntuvat soveltuvan myös pelkkään oleskeluun varsinkin kesällä. Kirjan luulisi olevan kiinnostava myös turkulaisille samoista syistä. Vaikka kaikki paikat olisivatkin ennestään tuttuja, niin silloin kirjan avulla voi lisätä tietämystään kaupungin historiasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti