Bo Carpelan: Diktamina. Schildts 2003. Myös suomennoksella on sama nimi, Diktamina. Tämä kirja sisältää "tavallisia" runoja. Osa kertoo jonkin tarinan, osa muistuttaa enemmän tuokiokuvia. Tällä perusteella Carpelan ei tuntunut mitenkään erityiseltä kirjailijalta, jonka teksteihin olisin tykästynyt välittömästi. Mietin lukiessa sitä samaa, mitä olen miettinyt monta kertaa aikaisemminkin: saisinko näistä ruotsinkielisistä runoista enemmän irti, jos lukisin niitä suomeksi ja kuinka paljon käännöksissä häviää siitä alkuperäistekstistä (runojen kääntäminen on vaikeampaa). Luin siis viime kesänä Claes Anderssonin runoja just på svenska ja samat pyöri mielessä. Vaikka toisaalta enhän mä kaikkia suomenkielisiäkään runoja ymmärrä, että ei se periaatteessa siitä kielestäkään taida olla kiinni.
Bo Carpelan: Namnet på tavlan Klee målade. Schildts 1999.Kirjan suomennettu nimellä Kleen taulun nimi. Tuon toisen kirjan luettuani pidin pientä taukoa ennen kuin tartuin tähän toiseen Carpelanin kirjaan. Tämä kokoelma sisälsi pelkästään proosarunoja. Lyhyitä kappaleita, joissa oli runollinen tunnelma - eivät näytä eivätkä oikein tunnukaan runoilta. Näitä on paljon helpompi lukea kuin tavallisia runoja ja helppous on tällä hetkellä itselleni tärkeä kriteeri runojen valinnassa. Toisaalta nämä tarjoaa kevyemmän vaihtoehdon myös novelleille. Nyt alkaa tuntua entistä enemmän siltä, että jatkossa valitsen ensisijaisesti juuri proosarunoja luettavakseni. Niiden perimmäinen idea on tosin vielä saavuttamatta, mutta kai se siitä sitten valkenee.... Lukupinossa on onneksi muutama kirja valmiina odottamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti