Luin Peter Nymanin kirjan suomenruotsalaisuudesta ja vähän innostuin pohtimaan asioita.
Peter Nyman: Ankkalammikko. WSOY 2007.
Uutisvuodostakin tunnettu Peter Nyman on kaksikielinen suomenruotsalainen ja kirja on kirjoitettu suoraan suomeksi. Ankkalammikko on kirja suomenruotsalaisuudesta. Se esittelee kyseistä kansanryhmää, mutta on osittain myös mielipidekirjoitus.
Kirjassa yritetään määritellä Svenskfinland, mutta kuvaillaan myös alueellisia eroja mentaliteetissä ja kielessä. Toisaalta välillä vertaillaan myös suhteessa Ruotsiin ja pohditaan naapurimaan vaikutusta täällä. Moneen otteeseen kirjan aikana todetaan, että Ahvenanmaa on oma ihan oma lukunsa ja Nyman toteaakin, että manner-Suomen suomenruotsalaisuus on aika eri asia kuin ahvenanmaalaisuus.
Nyman pohtii myös suomenruotsalaisen määritelmää ja identiteettiä. Loppujen lopuksi sitä on aika vaikea määritellä, esimerkiksi kaksikieliset ovat oma lukunsa. Ruotsinkielisten määrä on kuitenkin käytännössä suurempi, kuin mitkä virallinen luku väestörekisterissä on. Kirjassa on kerrottu sekä Nymanin omia kokemuksia kaksikielisyydestä että yleisemmällä tasolla. Hän myös kannattaa edelleen ruotsin kielen aseman säilyttämistä Suomessa ainakin jossain määrin. Hän miettii myös Suomen puoluejärjestelmää, muun muassa että onko aika ajanut jo RKP:n ohi.
Nyman peräänkuuluttaa sitä, että suomenkieliset yrittäisivät puhua ruotsia ja ruotsinkieliset eivät heti vaihtaisi suomeksi, vaan jatkaisivat ruotsiksi. Tämä on hyvä ajatus, sitten kieltä pääsisi käyttämään eri tavalla ja eikä syntyisi erottelua kieliryhmien välillä samalla tavalla kuin nyt.
Kirja sopii ensisijaisesti luettavaksi suomenkielisille suomalaisille, jotka haluavat tutustua suomenruotsalaiseen maailmaan. Savon sanomien arvostelun mukaan kirja ei ollut niin hyvä kuin millaisena itse sitä pidin.
----
Tunnen itse hävettävän vähän suomenruotsalaista kirjallisuutta. Suurempia määriä olen lukenut vain Claes Anderssonia ja Tove Janssonia enkä osaa nimetä kovinkaan montaa kirjailijaa heidän lisäkseen. Kirjavan kammarin Karoliinan järjestämä Underbara finlandssvenskor vid papper -lukuhaaste sattui hyvään saumaan. Tunnen sen myös jotenkin velvollisuudekseni lukea enempi suomenruotsalaisia kirjoja. Luen kyllä paljon kotimaisia noin muuten, mutta nämä ovat koko ajan jääneet sivuun. Niin ja en siis laske vanhoja ruotsiksi kirjoittaneita klassikoita suomenruotsalaisiksi (tyyliin Runeberg), kun kyseinen ideologia ei ollut periaatteessa vielä edes syntynyt siihen aikaan.
Taustaksi sen verran, että itse olen suomenkielisestä perheestä ja käynyt kouluni suomeksi. Olisin ottanut ruotsin koulussa jo ala-asteella, mutta A1-tasolla ei tullut ryhmää eikä A2-tasolla sitä ollut edes vaihtoehtona. Olen siis lukenut kieltä saman verran koulussa kuin suuri osa muistakin ihmisistä. Suoritin sitten kuitenkin ammattikorkeakoulututkinnon ruotsinkielisessä koulussa. siellä kielitaitoni vahvistui sen verran, että päätin sen jälkeen vaihtaa viralliseksi äidinkielekseni ruotsin. Suomen taitoni on silti edelleen vahvempi enkä tunne itseäni suomenruotsalaiseksi muutenkaan. Tuntisin varmaan enemmän, jos liikkuisin enemmän niissä piireissä. Nykyisin pääsen harvemmin puhumaan kieltä missään ja se harmittaa. Ruotsiksi lukeminen on aina tuntunut hankalammalta kuin englanniksi lukeminen, vaikka osaan sitä paremmin. Nyt enemmän tahkottuani se on alkanut onneksi helpottaa. Mitään asennevammaa mulla ei siis myöskään ole ikinä ollut ja sekin on osaltaan varmaan auttanut.
Tänä vuonna siis aion pitää huolen, että luen enempi tähän kategoriaan sopivia kirjoja. Vertailun vuoksi viime vuoden luvut: luin yhteensä 384 kirjaa, joista 235 oli kotimaisia ja niistä 26 suomenruotsalaisiksi luokiteltavia. Tämäkin luku oli tosin mielestäni suurempi kuin normaaleina vuosina, koska innostuin viime vuonna vetämään niitä Claes Anderssonin kirjoja useampia.
Peter Nyman: Ankkalammikko. WSOY 2007.
Uutisvuodostakin tunnettu Peter Nyman on kaksikielinen suomenruotsalainen ja kirja on kirjoitettu suoraan suomeksi. Ankkalammikko on kirja suomenruotsalaisuudesta. Se esittelee kyseistä kansanryhmää, mutta on osittain myös mielipidekirjoitus.
Kirjassa yritetään määritellä Svenskfinland, mutta kuvaillaan myös alueellisia eroja mentaliteetissä ja kielessä. Toisaalta välillä vertaillaan myös suhteessa Ruotsiin ja pohditaan naapurimaan vaikutusta täällä. Moneen otteeseen kirjan aikana todetaan, että Ahvenanmaa on oma ihan oma lukunsa ja Nyman toteaakin, että manner-Suomen suomenruotsalaisuus on aika eri asia kuin ahvenanmaalaisuus.
Nyman pohtii myös suomenruotsalaisen määritelmää ja identiteettiä. Loppujen lopuksi sitä on aika vaikea määritellä, esimerkiksi kaksikieliset ovat oma lukunsa. Ruotsinkielisten määrä on kuitenkin käytännössä suurempi, kuin mitkä virallinen luku väestörekisterissä on. Kirjassa on kerrottu sekä Nymanin omia kokemuksia kaksikielisyydestä että yleisemmällä tasolla. Hän myös kannattaa edelleen ruotsin kielen aseman säilyttämistä Suomessa ainakin jossain määrin. Hän miettii myös Suomen puoluejärjestelmää, muun muassa että onko aika ajanut jo RKP:n ohi.
Nyman peräänkuuluttaa sitä, että suomenkieliset yrittäisivät puhua ruotsia ja ruotsinkieliset eivät heti vaihtaisi suomeksi, vaan jatkaisivat ruotsiksi. Tämä on hyvä ajatus, sitten kieltä pääsisi käyttämään eri tavalla ja eikä syntyisi erottelua kieliryhmien välillä samalla tavalla kuin nyt.
Kirja sopii ensisijaisesti luettavaksi suomenkielisille suomalaisille, jotka haluavat tutustua suomenruotsalaiseen maailmaan. Savon sanomien arvostelun mukaan kirja ei ollut niin hyvä kuin millaisena itse sitä pidin.
----
Tunnen itse hävettävän vähän suomenruotsalaista kirjallisuutta. Suurempia määriä olen lukenut vain Claes Anderssonia ja Tove Janssonia enkä osaa nimetä kovinkaan montaa kirjailijaa heidän lisäkseen. Kirjavan kammarin Karoliinan järjestämä Underbara finlandssvenskor vid papper -lukuhaaste sattui hyvään saumaan. Tunnen sen myös jotenkin velvollisuudekseni lukea enempi suomenruotsalaisia kirjoja. Luen kyllä paljon kotimaisia noin muuten, mutta nämä ovat koko ajan jääneet sivuun. Niin ja en siis laske vanhoja ruotsiksi kirjoittaneita klassikoita suomenruotsalaisiksi (tyyliin Runeberg), kun kyseinen ideologia ei ollut periaatteessa vielä edes syntynyt siihen aikaan.
Taustaksi sen verran, että itse olen suomenkielisestä perheestä ja käynyt kouluni suomeksi. Olisin ottanut ruotsin koulussa jo ala-asteella, mutta A1-tasolla ei tullut ryhmää eikä A2-tasolla sitä ollut edes vaihtoehtona. Olen siis lukenut kieltä saman verran koulussa kuin suuri osa muistakin ihmisistä. Suoritin sitten kuitenkin ammattikorkeakoulututkinnon ruotsinkielisessä koulussa. siellä kielitaitoni vahvistui sen verran, että päätin sen jälkeen vaihtaa viralliseksi äidinkielekseni ruotsin. Suomen taitoni on silti edelleen vahvempi enkä tunne itseäni suomenruotsalaiseksi muutenkaan. Tuntisin varmaan enemmän, jos liikkuisin enemmän niissä piireissä. Nykyisin pääsen harvemmin puhumaan kieltä missään ja se harmittaa. Ruotsiksi lukeminen on aina tuntunut hankalammalta kuin englanniksi lukeminen, vaikka osaan sitä paremmin. Nyt enemmän tahkottuani se on alkanut onneksi helpottaa. Mitään asennevammaa mulla ei siis myöskään ole ikinä ollut ja sekin on osaltaan varmaan auttanut.
Tänä vuonna siis aion pitää huolen, että luen enempi tähän kategoriaan sopivia kirjoja. Vertailun vuoksi viime vuoden luvut: luin yhteensä 384 kirjaa, joista 235 oli kotimaisia ja niistä 26 suomenruotsalaisiksi luokiteltavia. Tämäkin luku oli tosin mielestäni suurempi kuin normaaleina vuosina, koska innostuin viime vuonna vetämään niitä Claes Anderssonin kirjoja useampia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti