torstai 12. toukokuuta 2011

Euroviisut

Nyt kun on taas Euroviisujen aika, niin on pakko kommentoida asiaa. Mua ärsyttää, kun nyky-euroviisut (ja erityisesti Suomen ehdokkaat) on menneet niin huonolle tasolle, että en viitsi pahemmin edes seurata niitä. Ja Suomesta sinne kuitenkin lähetetään aina se väärä ehdokas. Tapani Kansan sinne olisi saanut lähettää esiintymään jo aikoja sitten. Raukkaparka saa vuodesta toiseen yrittää karsinnoissa, mutta ikinä ei pääse kisoihin asti.

Mä tykkään eniten 60- ja 70-lukujen kappaleista, silloin on kisoissa ollut kasoittain hyviä. 80-luvun kappaleista ja sitä uudemmista on on vain muutama yksittäinen, josta tykkään oikeasti. Tosin tämä voi johtua siitä, että tyylilajina monet niistä vanhemmista on sitä "diskohumppaa" tai vastaavaa, mitä mä kuuntelen muutenkin mielummin.

Ettei menis ihan kokonaan hermot uusia viisuja ajatellessa, niin laitan tähän nyt jotain mun vanhoja suosikkeja videoina (vaikka en mä kyllä edes ole ihan varma, että katsooko kukaan näitä). Jätän linkittämättä itsestään selvät tapaukset eli ABBAn, Dschinghis Khanin ja Baccaran. Euroviisu-historiaa selaillessani huomasin yllättäen, että jostain syystä tosi moni mun suosikeista on ranskankielinen, vaikken mitenkään tietoisesti suosi sitä kieltä.

France Gall: Poupée de cire poupée de son (Luxemburg / 1965 voittaja - ei ole kuulemma suostunut esittämään biisiä enää ikinä kisojen jälkeen)


Sandie Shaw: Puppet on a String (UK / 1967 voittaja - ei näy päälle päin, että esittäjä vihasi tätä biisiä tosi paljon)


Päivi Paunu ja Kim Floor: Muistathan (Suomi / 1972, 12. sija)


Brotherhood of Man: Save Your Kisses for Me (UK / 1976 voittaja - kunnon ABBA-klooni)


Catherine Ferry: Un deux trois (Ranska / 1976, 2. sija - tästä on myös suomenkielinen versio)


Marie Myriam: L'oiseau et enfant (Ranska / 1977 voittaja - tätä on suomeksi laulanut Katri Helena)


Monica Aspelund: Lapponia (Suomi / 1977, 10. sija)


Ja kyllä, Katri Helenan olisi saanut lähettää sinne vuonna 1965 Viktor Klimenkon sijasta. Varmasti olis voitettu, vaikka kyseisen vuoden voittaja onkin aika kova hitti.

Virallinen euroviisusivusto
Euroviisut YLEn sivuilla

PS. Tämä tulee ajastettuna, niin videoiden toimivuus on voinut muuttua, kun videoiden pysyvyys tuntuu olevan aika epästabiilia YouTubessa nykyään. Kommenttiboksissa saa huomauttaa toimimattomuudesta.

2 kommenttia:

  1. Musta tänä vuonna Suomella on hyvä kappale :)

    VastaaPoista
  2. Mä en ole kuullut sitä ollenkaan, kun en semifinaalia katsonut. En siis tiedä, että veikataanko sitä turhaan voittajasuosikiksi (taas).

    VastaaPoista