lauantai 26. marraskuuta 2011

Kirja-arvio: Pieni piparkakkukirja

Mietin tässä pari päivää kirja-arviointisysteemin kehittelyä täällä blogissa. Kuukausittaista kokoelmaa kommentteineen en ala tekemään, kun se alkaa muistuttaa liikaa perinteistä lukupäiväkirjaa. Näillä lukumäärillä siinä nimittäin olisi isompi duuni kuin tuossa olemassaolevassa pelkässä listauksessa. Lupaan kuitenkin aktivoitua kirjoittamaan useammin aikuisten kaunokirjallisuudesta. Lukupäiväkirjaa tai tavallista kirjablogia tästä ei kuitenkaan ole tulossa, koska haluan edelleen blogata erilaisista kulttuuriaiheista.

Inga Aaltonen ja Kristiina Aaltonen: Pieni piparkakkukirja. Otava 2010.

Pienen piparkakkukirjan alkuun on laitettu vähäsen piparihistoriaa sekä Suomessa että muualla maailmassa. Suurin osa kirjasta onkin sitten niitä reseptejä. Piparitaloista annetaan vinkkejä tekovaihetta varten. Kirjassa on ohjeet 11 erilaiseen taloon, jotka kaikki poikkeavat siitä normaalista perusmallista. Mukana on esimerkiksi muumitalo. Osasta taloista on helppo soveltaa vähemmänkin jouluinen malli ja kuvat saavat oman mielikuvituksen liikkeelle. Varsinaisia piparireseptejä oli 26 erilaista. Mukana on sekä perinteisiä että uudempia reseptejä. Osa on vähän keksimäisempiä eivätkä ihan kaikki ole kovin jouluisia. Pidin ohjeiden vaihtelevuudesta, niiden avulla saa laajennettua piparisesonkia helposti joulukauden ulkopuolellekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti