tiistai 29. maaliskuuta 2011

Puutarhalinkkitietopaketti



Tänne tulee Googlen kautta porukkaa hakusanalla puutarha. Mä en ole ihan varma, että mitä sillä sanalla oikein halutaan löytää täältä, mutta kasaan nyt kuitenkin tällaisen pienen paketin ensiavuksi.

Mun kirjoittamat puutarhakirja-arvioinnit löytyy täältä. Tätä kirjoittaessa siellä ei ole esillä kuin yksi teksti, mutta lisää tulee heti kun vaan kerkiän julkaista ne.

Jos joku etsii itselleen pihasuunnitelman tai hoidon tekijää, kannattaa ottaa yhteyttä esimerkiksi näihin: Maisemasuunnittelu Segercrantz ja ForSeasons. Cessi ja Eva oli mun kanssa samassa koulussa, joten totta kai mä suosittelen niitä. Kysymällä multa tai Googlelta saa selville lisää vaihtoehtoja.

Mä en tiedä yhtään suomenkielistä puutarhablogia ja olen laiska enkä siksi jaksa googlata. Ruotsinkielisiä puutarhablogeja löytää vaikka sivustolta Trädgårdsbloggar ja yksittäisistä blogeista hyvä on Tankar från trädgårdsmästaren. Ainakin niistä monissa on hyvät kuvat katseltavaksi vaikkei kielestä mitään ymmärtäisikään.

Kotipuutarhureille ja puutarhansa parantamisesta kiinnostuneille nämä sivut voi tarjota jotain:
* Puutarhaunelma.fi (Viheraluerakentajien yms puutarhasivu)
* Pihakivi.com (viherrakentamisesta)
* Puutarhaliitto
* Odla.nu (ruotsinkielinen kasvi- ja viljelypainotteinen sivu)

Kommenttiboksissa saa tietty kysellä lisää, mutta pihasuunnitelmia en tee itse kenellekään.

PS. Mulle saa kyllä heitellä postaustoiveita mistä vaan aiheista ja yritän sitten mahdollisuuksien mukaan niitä toteutella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti