perjantai 6. joulukuuta 2013

Kirja: Aurora ja Molly



Anna Amnell: Aurora ja Molly. Kirjapaja 1999.
Kansi: Matti Amnell

Sen verran teen poikkeusta yleiseen linjaani, että kopioin tähän osan kirjan takakansitekstistä:

Rakastettujen Aurora -kirjojen henkilöistä kertova tyttökirja, jossa kerrotaan Auroran lapsuudesta viime vuosisadan Helsingissä ja hänen sekä palvelustyttö Mollyn jännittävästä muutosta Kanadaan. Hauska ja tunteisiin vetoava kertomus kahden tytön ystävyydestä vuosisadanvaihteen maailmassa.

Tämän perusteella saa kirjasta ihan eri käsityksen kuin mitä se oikeasti oli. Kirjassa Aurora-tyttö lähtee isänsä luokse Kanadaan. Helsingissä käydään vain pikaisesti ohikulkumatkalla eikä kerrota lapsuudesta siellä (olisin halunnut lukea siitä!). Mukana Suomesta lähtee samalta kylältä palvelustyttö Iida ja irlantilainen Molly tavataan vasta myöhemmin Kanadassa, kun Aurora työskentelee itsekin palvelustyttönä.

Historiallisia lastenkirjoja luen ihan mielelläni, joten tämä sopi ihan hyvin lukumakuuni eikä ollut mikään huono kirja. Tunteisiin vetoavaksi en kuitenkaan tätä kuvailisi.... Juonen olisin toivonut hetkittäin olevan vähän vähemmän suoraviivaista, kun osa henkilöistä jäi vähän turhan ohuiksi ja ikään kuin vain täytteenä oleviksi.

Lisäksi ihmettelen takakannen määritelmää "rakastettu Aurora-sarja". Olen itse lukenut ehkä yhden kirjan aikaisemmin. Ei näitä kukaan tuttuni ole lukenut uutena 90-luvulla (jolloin olin siis itsekin kohderyhmän ikäistä) ja mulla on aikoinaan ollut hyvä käsitys esim. luokkakavereitteni lukemisesta ja heistä moni luki paljon. Näistä oli joskus myös puhetta aikuisporukassa, että kyllä kirjailijasta on kuultu, mutta kukaan ei näitä tunnustanut lukeneensa.

5 kommenttia:

  1. Lasten- ja nuortenkirjoja ilmestyy hyvin paljon, ja niillä on kuten aikuisten kirjoillakin kaikilla omat lukijansa, jotka eivät ehkä kohtaa tai tiedä toistensa suosikkikirjoista. Tärkeintä on, että lapset ja nuoret lukevat.

    Vaikka ensimmäinen Aurora-kirja ilmestyi jo yli 20 vuotta sitten, saan jatkuvasti siitä myönteistä palautetta esimerkiksi blogeissani ja tuttavien kautta. Meillä kullakin on oma makumme kirjojenkin suhteen.

    Kustantaja on varmaankin kirjoittanut Aurora-kirjojen olevan suosittuja siitä syystä, että ensimmäisestä kirjasta piti ottaa uusi painos heti seuraavan vuoden alussa. Lisäksi kaikki Aurora-kirjat (1991-1999) ovat ollet lukudiplomikirjoja aivan viime vuosiin asti.

    Tuo takakannen teksti ei todellakaan kerro "Auroran ja Mollyn" sisältöä. Kirja kertoo Auroran tarinan lähinnä Mollyn näkökulmasta. (Mollyhan on keskeinen henkilö myös kirjassa "Aurora ja villikyyhkysten aika"). Se oli lyöty lukkoon kauan ennen kirjan valmistumista. Sellainen tyylihän lienee nykyään yleistä, mutta oli silloin ainakin minulle täysin uutta. Äskettäin eräs tunnettu kirjailija oli harmissaan tästä tavasta, sanoi, että se sitoo liiaksi kirjailijaa.
    Täällä otteita kirja-arvosteluista
    http://aurorakirjat.blogspot.fi/p/aurora-kirjoista-sanottua.html

    VastaaPoista
  2. Huomaan, että olit noin 6-vuotias ensimmäisen Aurora-kirjani ilmestyessä, liian nuori, ja 14-vuotias Aurora ja Molly-kirjan ilmestyessä, liian vanha. Huono ajoitus Sinun kannaltasi.:)

    Jos katsot Aurora-blogia, näet että kirjoistani kirjoitettiin ja minusta tehtiin haastatteluja niiden ilmestymisaikoina ja myöhemminkin. Kannattaisiko Sinun tehdä uudelleen arviointia varsinkin, kun ilmoitat olevasi kulttuuriblogin pitäjä.:)
    esim
    Irja Båsk: Aurora-tyttökirjatkin osallistuvat piikakeskusteluun. Helsingin Sanomat 18.9.1996
    http://www.flickr.com/photos/amnellanna/11515522983/sizes/h/

    VastaaPoista
  3. Virhe linkissä. Tässä parempi. Löydät sen myös Aurora-blogini sivupalkista.
    http://www.flickr.com/photos/amnellanna/11515522983/sizes/h/

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistasi! Mä väitän edelleen, että kyllä mulla on ollut aika hyvä otanta lastenkirjojen lukemisesta, vaikka nykyään ei enää niin hyvä kuin ennen. Ikäni kirjojen ilmestymishetkellä voi toki vaikuttaa jonkin verran, mutta lastenkirjan ikä tuntuu olevan keskimäärin pidempi kuin aikuistenkirjan (ts. sarjan alkupäätä olisi ihan hyvin voitu lukea paljonkin ollessani ala-asteella). Mulla ei ole mitään syytä tehdä uudelleenarviointia oli blogini teema mikä tahansa. Ainakaan aikaisemmin julkaistuilla jutuilla ei ole siihen vaikutusta, kun en pidä niitä tarpeellisena seurata, koska se itse kirja on pääasia.

    VastaaPoista
  5. Vielä puolustan Auroraa ja Mollya.:) Kirja oli ilmestymissyksynään Hesarin eniten myytyjen lastenkirojen listalla.

    VastaaPoista