maanantai 25. helmikuuta 2013

Kirja: Elefantti joka luuli olevansa puhveli


Raili Mikkanen: Elefantti joka luuli olevansa puhveli. Tammi 2005.

Kirja on monipuolinen Afrikka-aiheinen lasten tietokirja. Se alkaa yleistietopaketeilla maanosasta ja Zimbabwesta, josta kirjan päähenkilöt ovat kotoisin. Eniten seurataan 10-vuotiaan Chipo-tytön elämää: kerrotaan hänen perheestään ja koulunkäynnistään. Myös pari poikaa on päässyt kertomaan oman tarinansa.

Lasten lisäksi tärkeänä teemana on eläimet. Tavallisista Afrikan villieläimistä on kirjassa useampi tietopaketti. Lisäksi on kerrotaan esimerkiksi orpoja eläimiä hoitavasta paikasta ja puhvelilaumassa elävästä norsusta. Nämä eläinjutut olivat omasta mielestäni parasta antia kirjassa, kun isot eläimet tuntuvat olevan kiinnostavinta, mitä Afrikka voi tarjota.

Toisaalta sitten olisin voinut suhtautua lapsista kertovaan sisältöön innokkaammin, jos en olisi lukenut juuri tätä ennen Riikinkukkotyttö-kirjaa, jossa oli sama näkökulma kuin tässä. Tämän sisältö oli jaettu osiin sen verran kätevästi, että tätä on helppo lukea paloina joko itsekseen tai sitten lapsille ääneen vaikka iltasatuna.

Lukuhaasteet:
Afrikan tähti - Etelä-Afrikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti