torstai 29. marraskuuta 2012

Elokuva: Loma

Loma
Tyylilaji: komedia
Valmistumisvuosi: 1976
Ohjaus: Risto Jarva
Pääosissa: Antti Litja, Tuula Nyman, Eija Pokkinen

Risto Jarva + Antti Litja -kombinaatiolla oleva Jäniksen vuosi on ollut pitkään yksi mun suosikkielokuvista, niin tartuin sitten myös tähän toiseen, jossa sama kaksikko on mukana.

Antti Litjan esittämä mies on lähdössä Innsbruckin olympialaisiin kannustamaan suomalaisia urheilijoita. Hän päätyy sitten kuitenkin tahtomattaan Rhodokselle, väärä matkakohde aiheuttaa sähläystä eikä loma suju odotusten mukaan. Idealtaan tämä oli siis vähän vastaava kuin joku aika sitten katsomani ruotsalainen Seuramatkat: molemmissa käsiteltiin pakettimatkailua etelään komedian keinoin.

Ruotsalaiset tosin onnistuivat lopputuloksessa paremmin kuin suomalaiset.... Loma tuntui olevan liian pitkä ja kerkisin jo tylsistyä useammassa välissä. Tässä ei oltu saatu aiheesta kunnolla irti sitä kaikkea mitä siitä olisi voinut saada. Hetkittäin mukana oli sitten taide-elokuvan tyyppisiä piirteitä, jotka eivät oikein sopineet mukaan. Oli tälläkin hyvät hetkensä ja välillä naurattaminenkin onnistui, mutta olin olettanut elokuvalta enemmän ja siksi petyin siihen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti