keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Kulttuuria köyhille

Opiskelijana on joutunut selviämään aika pienillä tuloilla ja olin viime vuonna kesän ilman töitä, joten vähien rahojen venyttäminen on aika tuttua. Kirjoitin asiasta pariin otteeseen kyllä aikoinaan vuodatus-blogiini, mutta en nyt halua linkittää niitä tänne.

Kulttuurin ei pitäisi olla köyhiltä kiellettyä, joten kokosin tähän jotain vinkkejä joista saa kulttuuriannoksensa, vaikkei olisikaan rahaa oopperaan ja muihin vastaaviin korkeakulttuurin tuotoksiin.

* Kirjastot. Näinkin hyvä juttu on edelleen ilmainen kaikille. Kirjojen lisäksi on tarjolla myös musiikkia ja elokuvia, joten kaikille voisi periaatteessa löytyä jotain. Tai ainahan voi vaikka katsoa kuvia taidekirjoista....

* Museoiden ilmais-illat. Pääkaupunkiseudulla monilla museoilla on viikoittain tai edes kuukausittain joku ilta (tai joillakin jopa koko päivä), milloin sinne pääsee ilmaiseksi sisään. Siinä säästää aika paljon ja pääsee kuitenkin museoon. Täällä päin on jopa joitakin koko ajan ilmaisia museoita, kuten Helsingin kaupungin museo. Mä olen kyllä ymmärtänyt, että joissakin maakuntienkin museoissa harrastetaan ilmais-iltoja.

* Taidegalleriat. Helsingin keskustan ympäristö on täynnä taidegallerioita, jonne pääsee ilmaiseksi katsomaan tauluja.

* Taiteiden yö. Tavallaan ihan hyvä, että se on vaan kerran vuodessa, mutta tarjonta on aika ylivoimaisen hyvä.

* Kirkon jutut. Meillä ainakin paikalliset seurakunnat järjestää ties mitä kulttuurijuttuja, joihin ei maksa mitään mennä mukaan. Niillä on lukupiirejä, musiikkiesityksiä ja vaikka mitä. Monet jutuista ei myöskään ole mitään tosi kristillisiä, että sinne voi mennä avoimin mielin muutkin kuin uskovaiset.

* Paikallislehdet. Jos ei muuta, niin ilmaiseksi kotiin kannettavista lehdistä voi lukea kulttuuri-juttuja. ;)

Lisäksi esim. musiikkiopistot ja harrastajateatterit saattaa pitää puoli-ilmaisia esityksiä. Erilaisilla järjestöillä ja yhdistyksilllä voi myös olla kaikenlaisia juttuja. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella tilanne on vähän vaihtelevampi ilmaisen tarjonnan suhteen, muttei kuitenkaan ihan nollilla.

Köyhyydestä yleensä on kirjoitettu enempi blogissa Lenkkiä leipäjonosta. Linkitän sen nyt tähän, kun siellä on ollut sen verran hyviä juttuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti