torstai 28. huhtikuuta 2011

Kirja-arvio: Suomalaisia puulajipuistoja

Pentti Alanko, Kurt Fagerstedt, Aulikki Kauppila ja Virpi Mustiala: Suomalaisia puulajipuistoja - Finnish Arboreta. Dendrologian Seura - Dendrologiska Sällskapet ry 2004.

Kirjaan Suomalaisia puulajipuistoja on koottu kattava valikoima puulajipuistoja eli arboretumeita eri puolilta maata. Mukana on esimerkiksi kaupunkien, yliopistojen ja Metsäntutkimuslaitoksen omistamia puistoja, mutta myös yksityisten ihmisten kotipihoja, joissa on suuri kasvivalikoima. Kirjassa on selostukset kaikista kohteista ja niiden löytämistä helpottavia karttoja. Vaikkei olisikaan mikään kasvitieteilijä, niin silti kirjan esittelemät puistot ja metsät voivat olla mielenkiintoisia käyntikohteita. Monissa saa käydä vapaasti kävelemässä. Erityisesti yliopistojen kasvitieteelliset puutarhat ovat yleensä tutustumisen arvoisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti