Historiallinen romaani ja historia

Otsikko oli kevään 2003 ylioppilaskirjoitusten äidinkielen kokeessa valmiina otsikkona. Vaikka olenkin kiinnostunut historiasta, en yleensä lue paljoa historiallisia romaaneja, kun en vaan jotenkin tykkää niistä. Ensimmäisenä genren kirjailijoista tulee yleensä mieleen Kaari Utrio, joka on kyllä tosi suosittu kirjailija, mutta kirjoittaa sen verran vanhoista ajoista, etten ole itse kauhean kiinnostunut niistä. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että hänen kirjoissaan faktat on kohdallaan. Meinasin aluksi sanoa, että en lue historiallisia romaaneja ollenkaan. Sitten muistin lukevani Laila Hietamiehen kirjoja ja Enni Mustosellakin on pari hyvää historiallista sarjaa. Lastenkirjapuolella Maijaliisa Dieckmannilla on useampi hyvä kirja. Olen itse kiinnostunut eniten lähihistoriasta eli käytännössä 1900-luvusta. Luen kuitenkin mielummin oikeita tietokirjoja, koska niissä voi yleensä olla aika varma, että tarinaa ei ole muokattu mitenkään ja henkilöt ovat oikeasti olleet olemassa.

Romaaneista ei voi tietää, että näkyykö historia oikeanlaisena. Niissä voi olla kirjailijan valitsema näkökulma, joka ei välttämättä ole aina se "oikea". Tapahtumia on voitu myös soveltaa taiteellisin vapauksin, periaatteella "näin olisi voinut käydä myös ihan oikeasti". Kirjojen perusteella voi saada kuvan sen aikaisesta elämästä ja oppia uutta, jos voisi olla varma niiden sisällön oikeellisuudesta. Luultavasti monet kirjailijat tekee kuitenkin sen verran taustatyötä, että ihan kaikki ei ole keksittyä. Itse pidän siitä, että esim. vuosiluvut on kohdallaan ja tapahtumat sijoittuu aikalinjalle oikein, vaikkeivät olisikaan oikeasti tapahtuneet.

Luin juuri Enni Mustosen uusimman kirjan Lapinvuokko. Se on historiallisen trilogian ensimmäinen osa. Kirja tapahtuu viime sotien tienoilla Lapissa, jossa on myös saksalaisia sotilaita. Kaikkien siviilien piti sitten myös lähteä sieltä pakolaisiksi Ruotsiin, mutta myöhemmin oli mahdollista tulla takaisin Suomen puolelle. Tämä ei ole tyypillinen aihe ainakaan kaunokirjallisuudessa, tietopuolella asiaa on käsitelty enemmän. Oman tuntumani mukaan Mustosella on faktat sen verran hallussa, että kirja on uskottava, vaikkei olekaan oikeasti tapahtunut. (ehkä voisin vaan opetella olemaan ajattelematta asiaa lukiessa?) Suosittelen tutustumaan tähän kirjaan ja Mustosen kahteen muuhun historialliseen sarjaan (Koskivuori-sarja ja Järjen ja tunteen tarinoita). Vaikka hänen tyylilajinsa on viihde, niin kirjat ei ole silti mitään turhaa hömppää, vaan ihan järkeviä kirjoja. Mustonen on kirjoittanut myös jotain historiallisia tietokirjojakin (viihdekirjat on tällä salanimellä tehtyjä), joten hän taitaa olla niitä, joiden tekstit ei ole sovellettu liiaksi taiteellisin vapauksin.