Copycat-kirjankansi

Tällä kertaa osallistun Amman järjestämään Copycat-kirjankansikilpailuun. Oma suoritukseni on tässä:

Runokuu ja Runomaraton

Nyt viikon verran on ollut menossa Nuoren voiman liiton organisoima Runokuu. (Varmaan olisi ollut järkevämpää kirjoittaa tästä etukäteen, mutta hups, jäi väliin.) Sain eilen osallistuttua ensimmäisen kerran yhteen tapahtumista: kävin ravintola Kaisaniemessä kuuntelemassa runomaratonia. Sen ideana oli, että muutaman tunnin aikana suomalaiset runoilijat lukivat itse omia runojaan.

Olin paikalla ensimmäisen setin ajan, jona aikana esiintyivät seuraavat runoilijat:

• Sirpa Kyyrönen
• Johanna Piritta Peltonen
• Miki Liukkonen
• Irina Javne
• Kristiina Wallin

Huomasin taas, että miten huonosti oikein tunnen runoutta. Esiintyjälistassa taisi olla yhteensä noin 15 nimeä, joilta olin lukenut ainoastaan kahden tekstejä ja lisäksi kuullut yhdestä. Kuulemistani esiintyjistä vain Kristiina Wallin oli tuttu, kun luin hänen uusimman teoksensa joskus keväällä. Tämän joukon uusista tuttavuuksista ainoastaan Irina Javne oli sellainen, että voisin kokeilla hänen teoksiensa lukemista (täytyykin lähteä kirjastoon heti, kun saan tämän jutun julkaistua). Periaatteessa tämä konsepti oli kuitenkin hyvä tapa tutustua uusiin runoilijoihin ja paikkailla sitä, etten tosiaan ole valikoimaa kauhean aktiivisesti seuraillut. Varmaan muissakin tapahtumissa olisi voinut tehdä hyviä runolöytöjä...

Mutta se kyllä täytyy sanoa, että näistä näkemistäni runoilijoista kukaan ei ollut erityisen hyvä esiintyjä niin, että olisin sillä perusteella innostunut heidän teksteistään. Toisaalta se oli hyvä, että he olivat lukemassa itse, mutta toisaalta varmaan joku ulkopuolinen ammatikseen esiintyvä olisi varmaan saanut aikaan ihan toisenlaisen kokemuksen. Osa näistäkin runoista olisi varmaan toiminut paremmin paperilla luettuina, kun silloin voi itse paremmin säädellä lukunopeutta oman fiiliksen ja runon mukaan. Ainakin Kristiina Wallinin runot tuntuivat ihan erilaisilta kuunneltuina kuin miltä ne tuntuivat paperilla.

Tänään vielä siis ehtii osallistua Runokuun viimeisiin tapahtumiin! Illalla olisi tarjolla ainakin Kansallisteatterin Lavaklubilla Poetry Jam. (Lavaklubilla on muutakin kiinnostavaa ohjelmaa tulossa syksyn mittaan, kannattaa tsekata ohjelma.) Lisäksi Töölön kirjastossa on ensi viikon loppuun asti Runokuuhun liittyvä näyttely visuaalisesta runoudesta, jonka suunnittelin käyväni tsekkaamassa.

Kirja-arvio: Marian Keyes - Enkelit

Marian Keyes: Enkelit. Tammi 2005.

Hyvien viihdekirjailijoiden etsintä jatkuu. Nyt testasin ensimmäistä kertaa Marian Keyesin teoksia. Lukemani kirja oli nimeltään Enkelit, jonka olin napannut joskus aikoja sitten kirjastosta kirjojen kierrätyskärrystä.

Päähenkilönä on irlantilainen Maggie, jonka avioliitto ajautuu kriisiin ja työpaikaltakin annetaan potkut. Hän lähtee Los Angelesiin vanhan ystävänsä Emilyn luokse, joka toimii siellä käsikirjoittajana. Siellä viihtyy muitakin nuoria aikuisia, jotka viettävät enemmän tai vähemmän villiä ja vapaata elämää.

Tämä kirja toimi ihan hyvin matkalukemisena junassa ja laivalla, kun halusin ottaa mukaan jonkun kevyen kirjan ja tämä sitten täytti sen tarpeen. Kirja ei ollut parasta viihdettä mitä olen lukenut, mutta kohtuullisen tasoinen kuitenkin. Vaikken oikeastaan olekaan kiinnostunut pintaliitoelämästä, niin tässä tarina kuitenkin kulki riittävän hyvin, että jaksoin lukea kirjan loppuun asti enkä edes miettinyt kesken jättämistä. Tarkemmalla analyysillä tästä voisi myös löytää jonkunlaisia ongelmia juonen uskottavuudessa ja henkilöhahmoissakin, mutta viihdekirjoja ei saa analysoida liian tarkkaan - niitä kuuluu vaan lukea aivot narikkaan -meiningillä. Jos ne muut Keyesin kirjat on tätä samaa tasoa, niin varmaan niihin tulee tartuttua myöhemmin.

Kirjan suomennos on tehty lyhentäen (ja kai niissä muissakin on) enkä ihan ymmärtänyt, että mikä järki siinä on. Onkohan nämä sitten englanniksi niin tiiliskiviä...? Pitänee varmaan kokeilla sitten seuraavia alkuperäisversiona, kun en yhtään tiedä, että millä periaatteella se lyhentäminen on tehty ja joka tapauksessahan siinä katoaa osa kirjasta.

Aamuvirkku yksisarvinen / Tessa on myös arvioinut tämän.

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Irlanti

Kirja-arvio: Erlend Loe - Kurt kuriirina

 

Erlend Loe: Kurt kuriirina. Otava 2012.

Jee, tätä kirjaa on jo hetkisen aikaa tullut odotettua!

Päähenkilönä on tuttuun tapaan trukkikuski Kurt. Pohjoisnorjalaiset kapinoivat ja haluavat irrottautua Etelä-Norjasta. Kurt alkaa kuriiriksi ja lähtee viemään salaista viestiä pohjoiseen. Matkan varrella pitää sitten koko ajan varoa pohjoisen asukkaita, mutta onneksi tielle osuu hyviäkin ihmisiä.

Tykkään kyllä edelleenkin tosi paljon Loen kirjoista. Tässä kirjassa parasta oli road trip -meininki ja ihana Norja. Kirjassa käytiin useammassa tutussa paikassa ja sain itselleni vahvemman matkakuumeen, Norjaan on pakko päästä uudestaan.

Loen aikuisten kirjoissa taso on alkanut tässä vuosien varrella hiljalleen laskea, mutta lastenkirjoissa ei ainakaan vielä. Kurt-kirjat ovat alkaneet muuttua vähän synkemmiksi ja isompien lasten kirjoiksi kuin ne alkupään kirjat. Tämä on tuplapaksu aikaisempiin verrattuna ja teema ei välttämättä tosiaan ole mikään pikkulasten juttu. Lisäksi Loen huumori on sellaista, ettei se välttämättä aukea ihan samalla tavalla pienimmille lukijoille. Tyyli on siis ihan omanlaistaan ja ainakin omalla kohdallani se siis toimii.

Kirjassa oli mukana myös alaviitteitä. Keväällä Soitellaan, soitellaan! -kirjan yhteydessä kritisoin niitä, mutta tästä kirjasta jopa jaksoin lukea ne kaikki (no ainakin määrä oli pienempi). Tällä kertaa lukeminen kannatti, olisin varmasti tuntenut jääneeni paljosta paitsi, jos olisin huomannut viitteiden hyvyyden vasta jälkikäteen.

Ainakin sivuilla Kirjavinkit ja Kirjojen keskellä tämä on keritty arvioida jo.

(Kirja on pyydetty arvostelukappaleena. Alkuperäinen kansikuva sen takia, kun suomenkielistä ei löytynyt sopivankokoisena.)

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Norja

100 parasta nuortenkirjaa

Täältä löytyi lista 100 parhaaksi äänestetystä nuortenkirjasta, jonka TOP10:n kopioin sitten tähän.

1. Harry Potter series by J.K. Rowling
2. The Hunger Games series by Suzanne Collins
3. To Kill a Mockingbird by Harper Lee
4. The Fault in Our Stars by John Green
5. The Hobbit by J.R.R. Tolkien
6. The Catcher in the Rye by J.D. Salinger
7. The Lord of the Rings series by J.R.R. Tolkien
8. Fahrenheit 451 by Ray Bradbury
9. Looking for Alaska by John Green
10. The Book Thief by Markus Zusak

Suurin osa listasta oli jotain jenkkijuttuja, joista en ollut koskaan kuullutkaan. Olin lukenut sadasta kirjasta tai sarjasta vain 12½ (jos laskin oikein) ja jotkut on olleet lukulistallani odottamassa lukemista.

Oma TOP10:ni löytyy tästä (ei absoluuttinen paremmuusjärjestys ja ihan varmasti unohdin jonkun):
1. J. K. Rowling: Harry Potterit
2. J. R. R. Tolkien: Hobitti
3. Meg Cabot: Prinsessapäiväkirjat -sarja
4. Diana Wynne Jones: Noidan veli ja sen jatko-osat
5. Ann Brashares: Neljä tyttöä ja maagiset farkut (sarjan eka osa)
6. Tuija Lehtinen: Rebekka-sarja
7. Walter Moers: Uinuvien kirjojen kaupunki
8. Marika Laijärvi: Vaihtoaskelia
9. Tuija Lehtinen: www.liisanblogi.net
10. Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella

Mitkä on teidän nuortenkirjasuosikkeja vai lukeeko niitä kukaan muu aikuinen kuin minä?

Kirja-arvio: Tove Jansson - Bildhuggarens dotter (Kuvanveistäjän tytär)

 

Tove Jansson: Bildhuggarens dotter. Bonnier 2009. (suom. Kuvanveistäjän tytär)

Suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa ei voi ohittaa Tove Janssonia ja siksi piti napata joku kirja myös häneltä lukuhaastetta varten. Muistelin, etten ollut lukenut Kuvanveistäjän tytärtä aikaisemmin, mutta näyttää se silti löytyvän lukulistalta parin vuoden takaa ja olinkin kerinnyt jo unohtaa sen sisällön aika hyvin. Tällä kertaa kirja oli luettavana ruotsinkielisenä äänikirjana.

Kuvanveistäjän tytär on muistelmateos, joka kertoo Janssonin omasta lapsuudesta ja elämästä taiteilijaperheessä. Monet muut bloggaajat näytti käsitelleen tätä ensisijaisesti novellikokoelmana ja Kiiltomadonkin arvio mainitsee fiktion selkeästä sekoittumisesta mukaan. Mulle taas ei tullut mieleenkään lukiessa kumpikaan asia: mä ajattelin, että kirjan tekstit ovat vain irrallisia muistikuvia, jotka ovat kaikki kuitenkin selvästi oikeita eivätkä fiktionsekaisia.

Mulla on joku juttu näitten Tove Janssonin aikuisten kirjojen kanssa, että nämä ei tunnu oikein koskaan erityisen hyviltä. Kunniallinen petkuttaja on tähän mennessä ollut muumien lisäksi ainoa hyvä. Tämä nyt lukemani kirja oli oikeastaan aika mitäänsanomaton: kyllä se kuunneltua tuli, muttei oikeastaan herättänyt mitään tunteita suuntaan tai toiseen eikä myöskään mitään ajatuksia. Ne novellikokoelmat on pääosin tuntuneet tylsiltä, mutta tämä lukukokemus taisi tosiaan poiketa siitä linjasta, koska en tosiaan ajatellut lukevani novelleja. Outoa.

En nyt tämän enempää ala analysoimaan, kun aikaisempia blogiarvioita on sen verran monta:Koko lailla kirjallisesti, Täällä toisen tähden alla, Kirjan nurkkaan, Luetut lukemattomat, Kirjakko, Lumiomena, Tarinauttisen hämärät hetket

Lukuhaasteet:
Underbara finlandssvenskor vid papper

Levy-arvio: Irina Björklund / Chanson d'automne

Irina Björklund: Chanson d'automne (2011)
Etsin jotain uutta musiikkia kirjaston levyosastolta ja tämä osui käteen ulkomaankielisten laulelmien seasta. Elokuva Anonyymit romantikot herätti taas inspiraation kuunnella jotakin ihan mitä tahansa ranskaksi ja tarkoitus olisi löytää jotain muutakin kuunneltavaa.

Aina aluksi vierastan vähän sitä, kun joku taiteilija yrittää aluevaltausta jollakin toisella taiteenalalla. Irina Björklund on siis näyttelijä, jonka työstä itselläni ei ollut mitään kunnon mielikuvaa etukäteen. Sekin oli mennyt ohi, että tämä on jo hänen kolmas levynsä. Lopputulos ei kuitenkaan ole niin kamala kuin joskus jollain muulla raja-aitoja ylittäneellä on ollut, vaan melko hyvä. Siis ainakin siihen nähden, etten yleensä kuuntele chanson-tyypistä musiikkia (schlageria sen olla pitää!).

Levyllä on ranskankielisiä laulelmia, jotka ovat uusia ja pelkästään tätä levyä varten tehtyjä. Sanoitukset ovat Björklundin omia. Hän on asunut joskus Ranskassa ja siis taitaa osata kieltä sujuvasti, ainakaan mitään suomiaksenttia ei laulussa kuule. Sanoituksien hyvyydestä en sitten osaakaan sanoa yhtään mitään, kun en niitä oikeastaan kuunnellut. Annoin kielen vaan mennä, kun sen tarkka kuuntelu ja suomentaminen olisi pilannut kuuntelukokemuksena. Toki olisin voinut tutkia niitä levyn kansipapereista, mutta antaa nyt olla.

Töissä taustamusiikkina kuunneltuna tämä oli aika kelvollinen valinta. Se saa silti jäädä ainakin toistaiseksi kertakuunteluksi. Pitää kumminkin vilkuilla jatkossa, että jos tulisi vastaavia positiivisia yllätyksiä vastaan muualtakin.