sunnuntai 25. elokuuta 2013

Taiteiden yö 22.8.

Helsingin taiteiden yössä on tullut vierailtua aika monena vuonna viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana - ei ihan joka vuosi kuitenkaan. Tänä vuonna piti taas päästä paikalle. Eka meinasin olla kirjoittamatta siitä ja kuvaaminenkin unohtui, mutta tässä sitä nyt sitten ollaan silti bloggaamassa.

Tässä olivat omat käyntikohteeni, jotka ovat vierailemisen arvoisia myös muulloin kuin tapahtumapäivinä:
* Deutsche bibliothek eli Helsingin saksalainen kirjasto - Enhän mä edes ollut tiennyt, että tällainen on olemassa! Jos osaisin saksaa paremmin kuin nyt, niin vähänkö mä varmaan asuisin tuolla!
* Pyhän kolminaisuuden kirkko - Mulla on jonkunasteisia sympatioita ortodoksista kirkkoa kohtaan, joten tuonne piti päästä, kun kerran tapahtuman bongasin listasta. Samalla tuli ensimmäistä kertaa päästyä niitten kirkolliseen toimitukseen, jossa tällä kertaa tosin sattui olemaan pääkielenä kirkkoslaavi eli jutuista meni osa ohi.
* Luckan - suomenruotsalaisten kokoontumismesta, jossa kävin lähinnä tsekkaamassa kirjanvaihtohyllyn ja ilmoitustaulun
* Helsingin taidemuseo - Tämä on se Tennispalatsin yläkerran museo. Tänään päättyvä Happy End? -näyttely ei ollut oikeastaan kiinnostava, vaan korutyöpaja-tapahtuma oli paljon jännempi.
* Helsingin kaupunginmuseo (Sofiankatu) - Tuttuun tapaan näyttelyt olivat Helsinki-aiheisia ja tutustumisen arvoisia.

"Hiltusen divarin" perillisessä ja Lautapelit.fi:n kaupassa tuli kanssa pyörähdettyä (vaikkei niissä mitään erikoisjuttua ollutkaan) ja selvisin molemmista ulos ostamatta mitään, aika hyvä suoritus minulta.

2 kommenttia:

  1. Mä olen käynyt joka vuosi (kun olen Taiteiden yöhön osallistunut) Pyhän Kolminaisuuden kirkon puutarhassa nauttimassa borssikeittoa, niin myös tänä vuonna. Sisällä käynyt myös katsomassa vaikken toimituksiin olekaan osallistunut.

    Ja kävin pyörähtämässä myös pikaisesti Akateemisessa ja Rikhardinkadun kirjastossa mutta molemmissa oli vähän turhan paljon väkeä, Taiteiden yö ei kuitenkaan ole niin minun juttuni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla toi oli eka kerta siellä kirkolla. Mulla jäi viime vuonna koko taiteiden yö väliin, kun aina välillä tuntuu, ettei siellä mitään ole (ja tänä vuonna sitten taas löytyi vaikka mitä).

      Poista