Kulturhuset i Stockholm

(Kuvassa ympäristöaiheisen special-näyttelyn Tukholma-pienoismalli, aika cool)

Tuli siis käytyä Tukholmassa keskellä viikkoa. Tämän postauksen aiheena on kyseisen reissun paras käyntikohde: Kulturhuset. Kyseessä on Tukholman keskustassa Sergels torgin laidalla (vastapäätä Åhlensia) oleva monitoimitalo. Tukholman kaupunginteatterin lisäksi talossa on monta muuta kivaa juttua: kolme taidegalleriaa, lasten kirjasto ja näyttelytila, sarjakuvakirjasto Serieteket ja normaali kirjasto. Suosittelen todellakin käymään siellä, jos Tukholman keskustassa käytte (myös lasten kanssa ihan hyvä käyntikohde).

Lisäksi talossa on pari kahvilaa, putiikki ja Stadsmissonenin myymälä. Stadsmissionen on niin kuin laadukkaampi versio Pelastusarmeijan kirpputorista ja Fida lähetystorista. Niillä oli myynnissä kirjoja, levyjä, kierrätysvaatteita ja muuta vastaavaa. Tein itse hyviä kirjalöytöjä sieltä. Myymälöitä on useampia, esimerkiksi Gamla Stanissa ja Södermalmilla.

Kirjastot
Serieteket oli kiinni, niin en yhtään osaa sanoa sen laadukkuudesta. Normaali kirjasto oli pieni, mutta hyvä. Mun mielestä on kivaa, että keskustassa on kirjasto (mutta en silti tykkää Helsingin 10-kirjastosta). Tuolla oli myös lukemiseen ja pelkkään olemiseen hyvät mahdollisuudet. Lastenkirjasto oli mulle oikea paratiisi ja niin näköjään myös lapsille. Siellä oli tosi hyviä kirjoja, ihan kohtuullisesti myös muita kuin ruotsinkielisiä. Lapset myös näytti tykkäävän, kun sinne oli järkätty ryömimis- ja kiipeilytilaa.

Taidegalleriat
Talossa oli kolme taidegalleriaa, joista yksi oli tällä kertaa kiinni. Kahdesta muusta toisessa oli japanilaisen valokuvaajan ottamia muotokuvia ja toisessa palestiinalaisen taiteilijan videoteoksia. Mä käyn liian vähän taidemuseoissa ja -gallerioissa, joten siinä mielessä tää oli kivaa vaihtelua (ja ihan hyvä siksikin kun ei keritty mihinkään oikeaan museoon). Lasten näyttelytilasssa oli tällä hetkellä esillä Kuinkas sitten kävikään - ilmeisesti sama, joka oli esillä Päivälehden museossa Helsingissä viime vuonna.

Kirja-arviointi: Puutarhataiteen helmiä

Eeva Ruoff: Puutarhataiteen helmiä - Kuuluisia eurooppalaisia puutarhoja (Tammi 2005)

Lupasin kai joskus julkaista enemmän kirja-arviointeja ja sitä varten kävin hakemassa kirjastosta hyväksi havaitun teoksen Puutarhataiteen helmiä - Kuuluisia eurooppalaisia puutarhoja. Tutustuin tähän kirjaan aikoinaan koulun puutarhataiteen historian kurssin yhteydessä ja sen jälkeen se on ollut mulla pariin otteeseen lainassa selailtavana.

Kirjassa esitellään melkein 40 eurooppalaista vanhaa puutarhaa: Kew Gardens, Drottningholm, Tsarskoje Selo, Versailles jne. Kaikista puutarhoista on kirjassa esittelyt niiden historiasta ja lisäksi tietysti myös kuvia. Kuvat ovat kirjan parasta antia. Mutta toisaalta mä elättelen vielä toiveita, että jos saisin tällä kertaa luettua kaikki tekstitkin kokonaan läpi.... Nojatuolimatkailua varten kirja on hyvä, suosittelen tosiaan tutustumaan. Yhdessäkään esitellyistä paikoista en ole käynyt, mutta toivottavasti vielä joskus pääsen.

Samalta tekijältä on ilmestynyt myös kirja Vanhoja suomalaisia puutarhoja (Otava 2001), josta olen tekemässä jossain vaiheessa oman arvioinnin Kirjavinkkeihin.

Linkkivinkkinä sarjakuvia

Sori, aina ei jaksa panostaa järkeviin blogiteksteihin, niin saatte vaihtelun vuoksi linkkivinkin. Olen lähdössä tänään piipahtamaan Tukholmassa, joten palaillaan loppuviikosta parempien postauksien kanssa (toivottavasti).

Mä luin joskus puolisen vuotta sitten yhden albumillisen Pellonreuna-nimistä sarjakuvaa (jota ei sitten taidakaan olla enempää suomeksi). Mä löysin sen netistä englanniksi ja tosiaan suosittelen tutustumaan. Cul de sac kertoo lapsista, jotka viettää rauhallista elämää asuinalueellaan.

Linkki sarjakuvan nettiversioon: Cul de sac
Go comics -sivu sisältää myös muita sarjakuvia, joihin kannattaa tutustua. Siellä on esim. Lassia ja Leeviä plus iso kasa jotain randomeita.

Kirja-arvio: Avain

Esittelen tässä nyt teille yhden mun viime vuoden suosikkikirjoista (jonka luin silloin tokaa kertaa). Tatiana de Rosnayn Avain (WSOY 2008) on melkein paras kirja mitä mä olen ikinä lukenut. Avaimen peruslähtökohta on Ranskassa toisen maailmansodan aikana tapahtunut juutalaisten pakkosiirto keskitysleireille. Se on siitä hyvä kirja, että se liikkuu samaan aikaan menneisyydessä ja nykyhetkessä. Toisaalta päähenkilönä on juutalaistyttö Sarah, toisaalta amerikkalainen Ranskassa asuva toimittaja, joka työnsä takia joutui tutkimaan Ranskan juutalaisia. Mulla on ollut vuosia lievän epänormaali kiinnostus holokaustiin Anne Frankin päiväkirjan lukemisen jälkeen, niin siksi tykkäsin tästä ja oli hyvä, ettei tässä jumituttu pelkästään menneisyyteen.

Kirjalliset tavoitteet vuodelle 2011

Mun mielestä ihmisellä pitää olla tavoitteita ja siksi laitan sellaiset kirjojen suhteen. Jos en laita mitään kunnollisia linjauksia itselleni, saatan huomata vuoden lopussa, että unohdin kaikki hyvät ajatukset mitä alkuvuonna oli mielessä. Tai jos laitan liian kovat tavoitteet, iskee stressi. Yleensäkin olen parempi tavoitteidena asettaja kuin niiden toteuttaja. Nämä on sen verran realistiset tavoitteet, että mukana pysyminen ei pitäisi olla liian vaikeaa.

1. Lukea suhteellisesti enemmän aikuisten kirjoja, käytännössä siis kaunokirjallisuutta. Tuntuu, että luin niitä viime vuonna vähemmän kuin yleensä, vaikka yleensä muutenkin luen lastenkirjoja enempi.

2. Lukea suhteellisesti enemmän tietokirjoja (elämänkerrat lasketaan siis tähän mukaan). Mä meinaan edelleen tosissani päästä töihin toimittajaksi ja sitä varten pitäisi lisätä yleissivistystä. Mulla on ollut aina keskimääräistä parempi yleissivistys, mutta siinä on paikoitellen aukkoja ja se on muutenkin päässyt repsahtamaan, kun en enää lue päivittäin sanomalehtiä. Lukulistalla ei muuten näy ne pelkät selailut, ainoastaan ne kirjat jotka on luettu kannesta kanteen.

3. Lukea enemmän ruotsiksi ja muilla vierailla kielillä, joka kuukausi muutama kirja (muutama = ehkä 3-5). Luen liian vähän kirjoja muuten kuin suomeksi. Tavoitteena olisi saada myös ranskaksi luettua joku oikea kirja (ja toivottavasti espanjaksikin, mutta sitä vähän epäilen).

4. Kirjoittaa Kirjavinkkeihin 3-5 arvostelua kuukaudessa. Viime vuonna kirjoitin 0-7 arviointia kuukaudessa ja olen sitä mieltä, että se on parempi sekä lukijoiden että itseni kirjoittaa tasaisempaa tahtia. Sinne ei siis muut kirjoita kauhean usein lasten- ja nuortenkirjoista, samalla saisin itse paremmin sitä kirjoitustreeniä.

5. Kirjoittaa tänne blogiin useammin arviointeja kirjoista. Jos ensimmäisessä kohdassa mainittu lukutottumusten parantaminen vaikka auttaisi.... (ei, en siis edelleenkään aio kirjoittaa niistä vanhoista lastenkirjoista: niitä ei saa oikein mistään hankittua luettavaksi ja haluan säilyttää sen niiden taikamaailman ilman analysointia)

6. Silloin kun hankin kirjoja omaksi, pitäisi kiinnittää huomiota niitten laatuun. Aikuisten kirjoja omistan suhteessa tosi vähän lastenkirjojen määrään verrattuna, joten niitä olisi kiva saada enempi omaksi. Lastenkirjoja hankkiessa pitäisi muistaa, että hyllytila on vähissä ja siksi en saisi hankkia ihan varalta vaan vähän huonompiakin kirjoja.

Niistä viime vuoden lukemisista vielä sen verran, että onhan sitä aikaa lukea, jos olin vaan noin 5 kk kokopäiväisissä töissä vuoden aikana (enkä koulullakaan ollut pahemmin mitään ohjelmaa). Äänikirjat lisää kanssa sitä kokonaislukumäärää, kun niitä voi kuunnella samalla kun tekee jotain ihan muuta ja töissä, kun ei voi lukea tavallisia kirjoja.

Teatteriarvio: Eila, Rampe ja palvattu onni

(taustalla olevat kuvat Kaupunginteatterin lehdestä ja copyrightit on edelleen siellä)

Vuoden 2010 viimeisenä päivänä olin pitkästä aikaa teatterissa. Kävin katsomassa Helsingin kaupunginteatterin näytelmän Eila, Rampe ja palvattu onni. Eila ja Rampe on elämäänsä tyytyväinen pariskunta. Heidän tyttärensä Likan tapaama mies, Pirkka, tekee tutkimusta onnellisuudesta. Näytelmän aikana analysoidaan onnellisuutta ja kierretään myös vähän Suomea. Tyylilajiltaan näytelmä on ehkä lähinnä komedia, jossa on paljon sellaista tahattoman oloista huumoria. Mua siis nauratti siellä aika paljon, mutta niin kyllä nauratti muitakin. Muut katsojat ei kuitenkaan tuntuneet tajuavan sen kohdan hienoutta, kun Rampe huutaa Sibelius-monumentin putkeen "Lapponia, tämä on Lapponia!".

Näytelmä perustuu Sinikka Nopolan kirjoittamiin kirjoihin, joihin suosittelen myös tutustumaan. Näytelmä poikkesi niistä hieman: siihen oli yhdistelty palasia parista eri kirjasta ja tehty kirjoissa olevista irrallisista pakinoista yhtenäisempi tarina. Näytelmän juoni oli kohtuullisen onnistunut, vaikka kirjoja lukematon ihminen saattaa ehkä tipahtaa kärryiltä jossain vaiheessa. Tiukempaa kirjojen linjassa ja järjestyksessä pysymistä unohdin kaivata. Se tässä muuten oli puutteena, että näyttelijät eivät puhuneet oikein tamperelaisittain, vaikka se olisi oikeasti aika oleellista. Niin ja se Eila olisi saanut olla ehkä vähän tätimäisempi olemukseltaan.

Lavastus oli suhteellisen yksinkertainen, kun tarina perustuu pääosin dialogiin. Valaistus ja äänitehosteet olivat onnistuneita. Musiikki, tai siis lähinnä laulut olivat vaihtelevan tasoisia: osa oli hyviä, mutta osa taas oli aika turhia. En ihan ymmärrä, että miksi oli ollut pakko yrittää vääntää näytelmästä musikaalin tapaista. Kokonaisuus oli siis joka tapauksessa toimiva ja näytelmä suosittelemisen arvoinen.

Tässä vielä loppuun kaksi linkkiä aiheeseen liittyen:
Kaupunginteatterin esittely näytelmästä
Sinikka Nopola wikipediassa

(epäoleellinen huomautus: se Rampen näyttelijä oli aikoinaan Tankki täyteen -telkkarisarjassa Juhanan roolissa ja on itse asiassa tavallaan aika söötti vielä näin vanhanakin)

Kirjavuoden 2010 lopetus

Aika moni muukin on tehnyt näitä vuoden koosteita.... Museoista tein tosiaan jo muutama päivä sitten, nyt tulee kirjoista. Muista asioista tai vuodesta yleensä en sitä aio tehdä.

Kokonaisuudessaan tuli luettua 369 kirjaa, joista 50 oli äänikirjoja ja 5 kpl e-kirjoja (tässä on nyt vähän virhemarginaalia, kun olin laskenut paperiversiosta eri lukuja kuin täällä olevassa oli). Koko lista on siis nähtävillä täällä. Mä todellakin hämmästyin lukeman suuruudesta, se on mun henkilökohtainen ennätys. Uutuuskirjoja en tullut pahemmin lukeneeksi, kun vanhoissakin on riittävästi lukemista ja niitä uusia saa jonottaa kirjastosta liian kauan eikä ne kaupassakaan mitään halpoja ole. Lasten- ja nuortenkirjoja oli luetuista selkeä enemmistö. Kun niissä on se sivumääräkin vähän pienempi, niin niitä ehtii lukea vuoden aikana enempi.

Vuoden parhaat 2010 (ei missään erityisessä järjestyksessä):
* kaikki Hilja Valtosen kirjat
* Tatiana de Rosnay: Avain
* Enni Mustonen: Morsiuskesä
* Potterit! :D
* Kai Ekholm: Kirjastot ovat palaessaankin kauniita
* Timo Parvelan Ella-kirjat
* John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa
* kuvakirjoista Melanie Wattin Aaro-orava-kirjat

Melkein kaikki niistä vanhoista lasten- ja nuortenkirjoista oli hyviä, en jaksa listata niitä kaikkia tähän erikseen (oletan taas, että kukaan muu ei ole niistä oikeasti kiinnostunut ja vaikka olisikin, niin niiden saatavuus on heikohko).

Huonoja kirjoja oli vaihteeksi suhteellisen vähän mun lukemien kirjojen joukossa. Suurin osa niistä ei ollut sellaisia, että niitä kannattaisi erikseen mainita edes täällä. Mä olen alkanut oppia kirjojen kesken jättämisen, ettei tarvitse väkisin lukea huonoja loppuun asti ja niitä voi viedä kirjastoon takaisin lukematta.

Ai niin, sitä mun piti kysyä, että haluaisitteko te jonkunlaisen yhteenvedon mun lukemisista useammin kuin kerran vuodessa? Kuukausittain päivitetty lukupäiväkirja tulee olemaan joka tapauksessa esillä.