keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kirja: Täällä Pohjantähden alla 1

Tea with Anna Karenina -blogin Noora järjestää kimppalukua Täällä Pohjantähden alla -trilogiasta ja pointtina oli postata omaan blogiin ensimmäisestä kirjasta tänään. 

 Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1. WSOY 2007.
(Lukija: Veikko Sinisalo)

Mä olen lukenut sarjan aikaisemmin kaksi (vai olikohan se kolme?) kertaa ja olen pitänyt näitä lempikirjoinani. Kuuntelin tämän kirjan äänikirjana, näissä on jokaisessa 24 levyä eli aika paljon kuunneltavaa ja mietin vielä, että kuuntelenko vai luenko loput.

Ensimmäisessä osassa aloitetaan ajallisesti 1800-luvun lopusta ja jatketaan parikymmentä vuotta eteenpäin. Kirjassa seurataan pikkukylän elämää ja erilaisten kansanryhmien edustajia. Pääosassa taitavat kuitenkin olla torpparit: he käyvät maatöissä kartanolla, hoitavat omaa pikku tilustaan ja huolehtivat sopimustensa jatkosta. Sosialismi ja työväenaate leviävät myös tälle kylälle.

Olen aikaisemmin lukenut kirjat yhteisniteenä ja tällä tavalla osissa luettuna kokonaisuus hahmottuu eri tavalla. Toisaalta tässä ensimmäisen osan aikana vasta päästään alkuun, vaikka tämä onkin oma itsenäinen pakettinsa. Mitään isompia mullistuksia (=sotia) tässä ei siis vielä ehtinyt olla. Kirja antaa käsityksen siitä, millaista tavallisen kansan elämä maaseudulla Venäjän vallan aikana oli, kun tuntuu, että yleensä painotetaan Helsinki-keskeistä näkökulmaa tai muita suurempia linjoja.

Vaikka kaikenlaisia hyviä kirjoja tuleekin luettua säännöllisesti, niin eipä ole silti osunut kovin usein viime aikoina vastaan toista yhtä puoleensavetävää kirjaa. Ja mikäli muistan oikein, niin tarina vaan paranee edetessään.

7 kommenttia:

  1. Minä olen tämän trilogian kimpussa ensimmäistä kertaa, ja ihastuin kovasti jo tuohon ensimmäiseen osaan. Kiva siis tietää, että tarina vain paranee tästä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ekalla lukukerralla sarja oli niin hyvä eikä se huononnu uudestaan lukiessa.

      Poista
  2. Mullakin on eka lukukerta menossa. Kauhistuttaa, mitä vielä on edessä.

    VastaaPoista
  3. Täällä Pohjantähden alla -trilogia kamppailee omalla "parhaat koskaan lukemani kirjat" -listallani ykköspaikasta Sinuhe Egyptiläisen kanssa. Minusta koko trilogia on niin huikea, ettei sitä voi oikein sanoin kuvailla. Mutta olen samaa mieltä siitä että tarina paranee jatkuessaan, toinen osa (sisällissodan aika) on edeltäjäänsä vieläkin parempi ja noista ehkä se kaikkein paras. Tämä on niitä kirjoja, jotka jokaisen suomalaisen tulisi elämänsä aikana lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suosittelen tätä myös kaikille! Sain just tokan osan loppuun ja olihan se hyvä, vaikka sotapainotteinen. Mulla on Sinuhe vielä lukematta.

      Poista