sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kirja: Aavikon kukka



Waris Dirie, Cathleen Miller: Aavikon kukka. WSOY 2010.
(Kääntäjä: Riitta Toivanen, kansi: glenundglenda / Walter Wehner)

Malli ja YK:n hyvän tahdon lähettiläs Waris Dirie on Somaliasta paimentolaisperheestä kotoisin. Hänet yritetään naittaa 13-vuotiaana vanhalle miehelle, joten hän karkaa pois perheensä luota. Ensin hän menee maan pääkaupunkiin Mogadishuun sukulaisten luokse, sieltä muutaman vuoden päästä Lontooseen toisten sukulaisten kotiapulaiseksi.

Dirie jää Lontooseen ja saa sittemmin töitä mallina. Työ vie häntä New Yorkiin ja muualle ulkomaille. Hänelle on tehty viisivuotiaana ympärileikkaus, joka aiheuttaa traumojen lisäksi fyysisiä ongelmia. Se saa vuosien kuluttua hänet puhumaan perinnettä vastaan julkisesti sekä medioissa että YK:n kautta.

Kyseessä ei siis tosiaankaan ole mikään helppo elämä... Osa hankaluuksista Dirien elämässä tulee kulttuurien kohtaamisesta: afrikkalaisten, erityisesti paimentolaisten elämä poikkeaa todella paljon länsimaisesta elämäntyylistä.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääosin 1980- ja 1990-luvuille. Somalian sisällissota ei tässä siis oikein näy ja muutenkin kaikki olisi saattanut olla erilaista, jos kyse olisi hivenen uudempi tarina. Tai sitten ei... Kirja on julkaistu englanniksi vuonna 1998. Pitääpä vilkaista Googlesta muistaessani, että mitä sen jälkeen on tapahtunut vai onko mitään.

Olen lukenut tämän kerran aikaisemminkin bookcrossingin kautta, mutta sisältö oli jo kerinnyt unohtua. Nyt vähän aikaa sitten tuli mahdollisuus uusintalukemiseen, kun löysin kirjan kirjaston vaihtohyllystä. Se oli samaan aikaan kiinnostava ja vaikuttava, välillä myös rankka tarina. Käytännössä tämä tuli lukaistua läpi yhden päivän aikana, kun kesken jättäminen oli sen verran vaikeaa.

Kirjan pohjalta on myös tehty elokuva Waris Dirien elämästä. En ole nähnyt sitä, kun suhtaudun vähän skeptisesti elämänkertaelokuviin. Lisäksi epäilen, että hermoni eivät kestäisi sitä, kun kirjakin oli jo riittävän vaikuttava.

Lukuhaasteet:
Afrikan tähti - Itä-Afrikka (Somalia)
Kansankynttiläin kokoontumisajot - Elämäkerrat ja muistelmat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti