perjantai 29. huhtikuuta 2011

Musiikin nobel -ajatusleikki

Jos Nobelin palkinnon voisi antaa musiikista, kenelle antaisit sen ja millä perusteella? (Harjoitustehtävä kirjassa Ylioppilastekstejä 2008.)

Nobelin palkinnon ideaa voisi kyllä laajentaa muillekin kulttuurin alueille, kuten elokuvaan ja musiikkiin. Omasta mielestäni musiikkipalkinto pitäisi antaa ensisijaisesti musiikin tekijälle, koska muutkin Nobelin palkinnot annetaan itse tehtyjen asioiden eikä toisten jutuista tehtyjen tulkintojen perusteella. Musiikissa esittäjä on siis yleensä vain tulkitsija, joka sattuu saamaan enemmän julkisuutta kuin kappaleen tekijät. Lisäksi pitäisi huomioida, että palkinnon saajalla on pitkä ja monipuolinen musiikkiura. Nobelin palkinnon status on sellainen, että palkintoa ei voisi antaa mille tahansa rokkarille. Kirjallisuudessakin palkinto annetaan vakavasti otettavalle kunnolliselle kirjallisuudelle eikä millekään viihderomaaneille tai vastaaville. Käytännössä tämä siis tarkoittaa klassista musiikkia.

Itse en oikein tunne uusia klassisen musiikin tekijöitä. Kaikki ensimmäisenä mieleen tulevat säveltäjät ovat kuolleet aikaa sitten ennen Nobelin palkinnon keksimistä. Suomalaisista ehdolle olisi oikeastaan voinut laittaa pelkästään Jean Sibeliuksen, koska hän on täällä edelleen se kärkinimi klassisen musiikin alalla. Hän on tehnyt erilaisia sävellyksiä ja on tunnettu jossain määrin myös ulkomailla. Tunnettuus ei tosin ole se paras kriteeri, kun moni Nobeleista menee sellaisille joista kukaan ei ole koskaan kuullutkaan....

Olisiko teillä omaa suosikkia, jolle te antaisitte palkinnon?

2 kommenttia:

  1. Musiikissa ja elokuvassa lienee pulmallisinta juuri se, että kenelle Nobel annettaisiin. Kuka on tekijä?
    Säveltäjä? Esittäjä? Sanoittaja? (vai koskisiko palkinto vain klassista instumentalia - ja miksi niin?) Eihän musiikki synny pelkästä sävellyksestä - jotta sitä voi kuulla, se täytyy esittää.
    Kuka on elokuvan tekijä? Ohjaaja? Käsikirjoittaja? Leikkaaja? Näyttelijät? Rahoittaja?

    Eihän kirjakaan toki ihan yksin kirjailijan ansiota ole. On kustannustoimittajaa, painokoneistoa ym. Mutta kirjallisuudessa tekijä on silti helpommin määriteltävissä.

    Ja Nobel-palkintohan annetaan kirjallisen uran tehneelle tekijälle, joka on voinut kirjoittaa myös kevyttäkin kirjallisuutta. Oma nobelistimme, Sillanpää, kirjoitti myös pakinoita, kolumneja ym. kevyempää :)
    Eli yksittäinen viihderomaani ei voi saada Nobel-palkintoa.
    Se on toki totta, että vain viihdekirjallisuuden parissa ansioituneita kirjailijoita harvemmin palkitaan.

    VastaaPoista
  2. Ihan hyviä mietteitä löytyi. :) Se on kyllä totta, että esim. Sillanpää ei pitäytynyt vaan yhdessä tyylilajissa, mutta siitä huolimatta mä miellän edelleen kaikki palkitut sellasiksi vakavan ja taiteellisemman tekstin kirjoittajiksi. Tuntuis oudolta ajatella vaikka jotain Dan Brownia nobelisitna. :D

    VastaaPoista