Uusi lanu-blogi

Mä olen jo kauan halunnut kirjoittaa tänne enempi lasten- ja nuortenkirjoista, mutten ole kuitenkaan tehnyt niin, koska haluan kuitenkin pitää blogin sisällön monipuolisena ja yleis-kulturellina. Sitten on myös tuntunut, etten voi kirjoittaa tänne ruotsinkielisistä kirjoista niin paljon kuin haluaisin, kun blogin lukijat lukevat kirjoja kuitenkin ilmeisesti lähinnä suomeksi.

Näistä syistä päätin perustaa lasten- ja nuortenkirjajuttuja varten uuden blogin, joka kulkee ainakin toistaiseksi nimellä Muumilaakso / Mumindalen (mutta nimi menee varmaan vaihtoon vielä heti kun keksin paremman). Se on kaksikielinen eli osan jutuista kirjoitan ruotsiksi, mutta esittelyssä olisi tarkoitus olla jatkossakin kirjoja molemmilla kielillä. Tänne mietin siis jatkossa vähän tarkemmin, että mistä lanu-kirjoista kirjoitan ja Kirjavinkit.fi:hin pidän sitten riman vielä korkeammalla (niin kuin tähänkin asti).

Kirja: Karjala edestakaisin

Timo Kalevi Forss ja Martti Lintunen: Karjala edestakaisin. Like 2010.

Venäjä-lukuhaaste on aina välillä kummitellut mielessä, että voisin lukea jonkin aiheeseen liittyvän tietokirjan. Kirjastosta nappasin sitten tämän Karjala edestakaisin -kirjan, joka on luovutettuun Karjalaan liittyvä valokuvateos.

Taustaksi kerrottakoon, että isäni isä on alunperin kotoisin Laatokan rannalta Karjalasta (evakkoja siis), mutta se ei ole vaikuttanut omaan elämääni oikein mitenkään. Meillä ei ole siis mietitty mitään kotiseutumatkailua sinne suuntaan eikä edes kerrottu kaikkia juttuja ajasta siellä.

Teoksen materiaali on kerätty pääosin vuonna 2009 tehdyillä matkoilla. Siinä kuvataan alueen ihmisiä, ilmiöitä ja paikkoja sekä valokuvien että lyhyiden tekstien muodossa. Rakennukset ovat päässeet rappeutumaan ja ihmiset ovat pääosin melko köyhiä.

Kirja ei ollut mitään Karjala takaisin -meininkiä eikä myöskään mitään kunnollista vanhan Suomi-ajan nostalgisointiakaan.Omalta osaltani tämä olikin vain vähän vilkuilua, että miltäs siellä näyttää. Matkakirjana tämä oli hyvä: valokuvia oli riittävästi ja tuntuu, että sain teksteistäkin enemmän irti, kun ne olivat lyhyitä ja (pääosin) toisistaan irrallisia.

Lukuhaasteet:
Venäjää valloittamaan - Nyky-Venäjä

Kirja: Bröderna Pixon och TV:ns hemtrevliga sken (Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo)

Malin Kivelä ja Linda Bondestam: Bröderna Pixon och TV:ns hemtrevliga sken. Berghs, Schildts & Söderström 2013. (suom. Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo)

Kuvakirja Bröderna Pixon och TV:ns hemtrevliga sken kertoo neljästä eri-ikäisestä Pixonin veljeksestä. Pojat istuvat television edessä koko ajan. He ovat laihoja, kalpeita ja huonossa kunnossa. Kun televisio hajoaa, he ovat aivan hukassa eivätkä osaa keksiä itselleen tekemistä: ulos leikkimään lähteminen on ihan outoa heille.

Kirja toimii varoittavana esimerkkinä lapsille, että kannattaa joskus poistua television äärestä. Pidin itse kirjaa hauskana ehkä siksi, ettei omassa tuttavapiirissäni ole tällaisia näin pahasti jumittuneita lapsia. Kirjan tehoa taitaa lisätä synkähkö ja tummasävyinen kuvitus, joka ei ole tosiaankaan yhtä värikäs kuin Linda Bondestamin normaali tyyli on.

Junibacken

Kävin pari viikkoa sitten Tukholmassa ja nyt oli ekaa kerta suuntana Djurgården. Siellä oli pakko vanhana Astrid Lindgren -fanina päästä Junibackeniin, mikä on ollut suunnitelmissa jo vuosikausia.

Itse näyttely koostui neljästä eri osiosta. Ekana oli yleislastenkirjamaailma, jossa oli mm. muumitalo ja Viirun ja Pesosen talo. Sitten tuli satujuna, joka meni Lindgrenin maailmojen halki. Sen tarina oli hänen viimeinen kirjallinen työnsä ja hän myös lukee sen itse ruotsinkielisessä versiossa. Kolmantena oli kuvassa näkyvä Pepin talo, jonne siis mahtui aikuisetkin ihan hyvin sisään. Vikana oli vaihtuva näyttely, jossa tällä kertaa oli Kauhuagentti Nelli Rappin ja LasseMaijan etsivätoimiston kaupunki.

Kokonaisuutena tämä oli pettymys. Tämä oli enemmän sellainen lasten puuhamaa -juttu ja tuntui olevan suunnattu tyyliin 7-8-vuotiaille ja sitä nuoremmille. Satujuna oli tosi kiva kyllä, paras osio koko paikassa. Sinne ei muuten kannata ihan pienten kanssa sitten mennä, voi olla vähän turhan jännä.... Olisin kaivannut mukaan enempi Lindgreniä ja enempi sellaista museomaista näyttelyä. Kun onhan vaikka jossain Heurekassakin tosi hyvin huomioitu eri-ikäiset kävijäryhmät, mutta täällä ei.

PS. Olis tehnyt mieli ostaa se Junibackenin kirjakauppa tyhjäksi.

Kirja: Raksa

Tuomas Vimma: Raksa. Gummerus 2011.

Kuuntelin äänikirjana Tuomas Vimman Raksan. Tämä oli ensimmäinen kosketukseni kyseisen kirjailijan teoksiin ja saatan kokeilla jotain muutakin joskus toiste.

Kirjan päähenkilö on Sami, joka saa alkuhankaluuksien jälkeen työpaikan projektinjohtajana huoneistoremontteja tekevässä yrityksessä. Yleisellä tasolla tämä ei välttämättä kuulosta kovin kiinnostavalta lähtökohdalta, mutta kunnon kirja tästä oli saatu aikaiseksi. Ainakin tästä saa hyvän käsityksen siitä, miten rakennusalalla on oikeasti monenlaista yrittäjää. Mutta sehän ei toisaalta ole ihme, kun miettii, että miten isot rahat siellä liikkuu....

Sen verran on mainittava taustaksi, että mulla on rakennuspiiirtäjän koulutus, mutta töitä en ole tehnyt talopuolella ollenkaan, vaan pelkästään yhdyskuntarakentamiseen liittyen. Kirjan totuudenmukaisuutta en siis osaa arvioida kunnolla enkä oikeastaan uskottavuuttakaan. Koska kiinnostusta alaan kuitenkin löytyy, niin sikäli tämä oli hyvä valinta aiheen puolesta ja osoittautui myös hyväksi valinnaksi lukukokemuksenkin puolesta, kun kuuntelua oli hirveän vaikeaa jättää kesken välillä.

Tykkään myös kirjan kannesta: se on yksinkertainen, mutta toimiva.

EDIT: Lisään tämän vielä suoritukseksi kiinteistöhaasteeseen, kun eri rakennukset on sen verran paljon läsnä kirjassa.

Kirja: Akimbo och lejonen (Akimbo ja leijonat)

Alexander McCall Smith: Akimbo och lejonen. (suom. Akimbo ja leijonat). Tundell och Salmson 2010.

Kirjoitin joku aika sitten sarjan ekasta osasta Akimbo och elefanterna ja tämä on siis toinen. Tässä osassa Akimbo lähtee riistanvartija-isänsä kanssa etsimään ihmisiä vaanivaa leijonaa.

Ekaa osaa pidin vielä ihan ok-tasoisena kirjana, mutta tästä en jaksanut enää innostua. Kirja oli aika tylsähkö ja juoni ei siis tuntunut sisältävän melkein mitään kiinnostavaa.

Luultavasti jätän siis sarjan lukemisen tähän. Vähän vaikuttaa siltä, että Alexander McCall Smith ei vaan osaa kirjoittaa lastenkirjoja niin hyvin kuin aikuistenkirjoja. (Mutta ainakin sain helpon suorituksen lukuhaasteisiin....)

Lukuhaasteet:
Totally British - Modern Men Writers
Afrikan tähti

Sarjakuva: Viidakon valtias

Osamu Tezuka: Viidakon valtias. Sangatsu manga 2012.
(Kääntäjä: Jannika Riikonen)

Osamu Tezuka on yksi Japanin tärkeimmistä sarjakuvantekijöistä kautta aikojen. Viidakon valtias -manga on julkaistu ensimmäistä kertaa vuonna 1950 ja tämä lukemani oli sen ensimmäinen osa kahdesta.

Päähenkilö on valkoinen leijonanpentu Leo, jonka kuollut isä oli viidakon kuningas. Leo itse puolestaan ei ole koskaan ollut viidakossa, vaan kasvanut ihmisten parissa. Kun hän joutuu sattumalta viidakkoon, niin tasapainottelu kahden erilaisen maailman välillä on aika hankalaa.

Afrikan eläimet ovat yksi kiinnostuksen kohteistani ja tässä niitä oli ihan riittävästi. Maanosan kuvauksena tämä oli samantyyppinen kuin Tarzaneissa ja tosiaankin siitä tykkään - ei nyky-Afrikassa ole samanlaista hohtoa. Tarina loppui vähän kesken, niin jatko-osa tulee luettua varmaan ihan heti kohta.

Lukuhaasteet:
Afrikan tähti