perjantai 13. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Tien päällä



Debbie Macomber: Tien päällä. Harlequin 2012.

Nyt se on tehty: luin ensimmäisen Harlequin-kirjan ikinä. Muutamaa olen tässä vuosien varrella yrittänyt, mutta yhtäkään niistä en ole koskaan saanut loppuun asti. Harlequineja julkaistaan useampaa sarjaa ja tämä kuuluu Silk-sarjaan, joka nettisivujen mukaan "kansainvälisten menestyskirjailijoiden teoksia".

Päähenkilöinä on kolme eri-ikäistä naista: eronnut Bethanne, hänen tyttärensä Annie ja ex-anoppinsa Ruth. Anoppi haluaa lähteä luokkakokoukseen ja kaksi muuta naista päättää lähteä mukaan. Matka on road trip Seattlesta Floridaan. Matkan aikana mietitään menneisyyttä ja tulevaisuutta, lähinnä kuitenkin miehiä.

Kirja oli positiivinen yllätys. Se oli osoitus siitä, etteivät kaikki tämän firman kirjat olekaan valuvan siirappista romantiikkaa tai suoranaista roskaa, vaan että hyviäkin kirjoja on joukossa. Viihdekirjana rannalla ja kesälukemisena muutenkin tämä kirja oli siis hyvä. Suunnittelin jatkossakin vilkuilevani erityisesti tämän sarjan valikoimaa, että jos sieltä vaikka löytyisi jotain muutakin luettavaa, muista sarjoista suurin osa vaikutti olevan vähemmän kiinnostavia.

Samalta kirjailijalta näytti kyllä olevan kirjaston valikoimassa kirjoja englanniksi. Suomenkieliset painokset ovat sitten kai pelkästään Harlequinin julkaisemia eivätkä kirjastot tätä kustantamoa pahemmin suosi.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Talvisodan aika


Eeva Kilpi: Talvisodan aika. WSOY 2009.

En ole Eeva Kilven kirjoja aikaisemmin lukenut. Olin suunnitellut jo kauan, että voisin kuunnella äänikirjoina kolmiosaisen sota-ajasta kertovan muistelmateossarjan. Talvisodan aika on niistä ensimmäinen.

Kuten nimestä voi jo päätellä, kirjan tapahtumat sijoittuvat siihen aikaan, jolloin Suomessa on talvisota. Kilpi itse oli silloin 11-12-vuotias ja asui perheinen Karjalassa. Kirjassa hän kuvailee ajatuksiaan, sukulaisiaan, evakkomatkaa ja arkielämää sodan aikana.

Suomen sota-aika on tuntunut jo pitkään mielestäni kiinnostavalta, mutten ole tutustunut siihen kovinkaan paljoa koulussa käsiteltyjen juttujen lisäksi. Omat isovanhempani eivät ole pahemmin halunneet ajasta puhua, niin siksi käytännössä vaihtoehtona on sitten kirjallisuuden kautta asian käsittely.

Kirjastossa sarja näytti olevan määritelty "omaelämänkerrallisiksi muistelmaromaaneiksi", joita oli luokiteltu sitten kuitenkin sekä romaaneihin että tietokirjoihin. En sitten tiedä, että kuinka tarkkoja kirjat ovat vai onko niissä käytetty paljonkin taiteellista vapautta. Joka tapauksessa nämä taitavat sopia siihen tietokirjojen  Kaksi muutakin kirjaa olisi siis tarkoitus kuunnella piakkoin. Seuraava tapahtuu välirauhan ja sitä seuraava jatkosodan aikana.

Blogiarvioita: P.S. rakastan kirjoja, Sinistä pintaa

Lukuhaasteet:
Kuusi kovaa kotimaista

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Elokuva-arvio: Herkules




Herkules on Disneyn animaatio vuodelta 1997. Sen tarina pohjautuu antiikin kreikkalaiseen taruun Herakleesta ja tämän kahdestatoista urotyöstä, mutta alkuperäistä tarua on muokattu aika paljonkin elokuvaa varten. Tämä oli jäänyt itseltäni aikaisemmin näkemättä, vaikka tavallaan jonkinlainen Disney-fani olenkin.

Päähenkilö Herkules on ylijumala Zeuksen poika. Hänet viedään Manalan jumala Haadeksen juonien takia jo vauvana pois jumalien asuinpaikasta Olympos-vuorelta ja muutetaan taikajuomalla tavalliseksi kuolevaiseksi. Kun hän saa tietää taustansa, alkaa kova treenaus, koska hän pääsee takaisin muiden jumalien seuraan vasta kun on päässyt sankariksi.

Elokuva sisältää tosi paljon Disneyn muissakin elokuvissaan käyttämiä peruselementtejä: hyvän ja pahan välisen jaon, hivenen romantiikkaa, vähän enempi musiikkia ja eläimiä/otuksia hassuina sivuhahmoina. Tämä alkoi suhteellisen hyvin, mutta fiilis ei kestänyt loppuun asti. Loppupuoli alkoi mennä vähän enempi sekoiluksi. Erityisesti muusa-kuoro oli vähän liikaa ja musiikkikohtaukset olivat vähän päälleliimatun oloisia.

Periaatteessa se on kuitenkin hyvä kulttuuriperinnön takia, että lapsillekin tehdään tutuksi antiikin ajan taruja. Vaikka poikkeaahan tämä siitä alkuperäisestä, mutta silti.... Sekin oli hyvä asia, että tämä on sen verran vanha elokuva, että se on toteutettu perinteisemmällä piirrostekniikalla eikä ole sellaista samanlaista 3D:mäistä tietokonemassaa kuin kaikki uudemmat tuntuvat olevan.

Jotain lisätietoja irtoaa IMDb:stä ja Wikipediasta.

torstai 5. heinäkuuta 2012

Anne Frankia kirjana ja elokuvana

Anne Frank sai aikaan omalla kohdallani kipinän, joka johti myöhemmin pinoon luettuja juutalaisaiheisia kirjoja. Välillä pitää kuitenkin palata alkulähteille, tällä kertaa sekä elokuvan että kirjan muodossa. Mulla oli joku logiikka, että miksi mun piti saada julkaista nämä samassa postauksessa, mutta unohdin sen jo. Leffan katsomisesta on jo muutama viikko ja sain kirjan loppuun vasta tänään.

Anne Frankin viimeiset päivät
(The Attic: The hiding of Anne Frank)
Pääosissa: esim. Mary Steenburgen, Paul Scofield, Lisa Jacobs
Valmistumisvuosi: 1988
Tyylilaji: Draama

Televisioelokuva Anne Frankin viimeiset päivät pohjautuu Miep Giesin kirjaan Anne Frank, suojattini. Frankin perheen tarina on kaikille varmaan edes suurin piirtein tuttu. Päähenkilöinä on joukko Saksasta kotoisin olevia Amsterdamissa asuvia juutalaisia, jotka joutuvat natsien takia piiloutumaan ja saavat apua tavallisilta hollantilaisilta. Mukana on siis myös tunnetun päiväkirjansa kirjoittanut Anne-tyttö, jonka mukaan elokuvakin on sitten nimetty.

Tämä suomenkielinen nimi ei kuitenkaan vastaa elokuvan sisältöä. Anne Frankin ja muiden viimeisistä päivistä ei oikeastaan kerrota ollenkaan, todetaan vaan lopussa, että kuinkas sitten kävikään. Elokuvan aikajännekin on vuosia, ei edes viikkoja. Keskitysleireillä ei vierailla käytännössä ollenkaan muuten kuin puheiden tasolla.

Elokuva ei omalla kohdalla tuntunut erityisen vaikuttavalta. Se johtuu varmaan siitä, että tarina on niin tuttu jo ennestään. Luin varsinaisen päiväkirjan jo ala-asteella ensimmäisen kerran ja sen jälkeen olen palannut siihen säännöllisesti sekä lukenut paljon muutakin juutalaisiin ja holokaustiin liittyvää kirjallisuutta. Roolisuoritukset ja elokuva toteutus eivät muutenkaan tuntuneet erityisen onnistuneilta.

Anne Frank: Berättelser från gårdshuset. Rabén&Sjögren 2005. (suom. Salaisen siiven tarinoita)

Salaisen siiven tarinoita sisältää Anne Frankin kirjoittamia kertomuksia. Osan aihe on oikeasta elämästä: tekstit käsittelevät elämää piilopaikassa ja joku myös aikaaa ennen sitä. Niistä teksteistä osa on julkaistu myös itse päiväkirjassa. Suurin osa tämän kirjan teksteistä on kuitenkin fiktiivisiä lyhyehköjä novelleja. Tyyliltään ne on lapsenomaisia ja usein muutenkin oman aikansa tai kirjoittajan iän mukaisia. Sitä olisin toivonut, että kirjassa olisi jaoteltu erikseen oikeasta elämästä olevat ja sitten ne muut jutut, nyt ne taisi olla kirjoitusjärjestyksessä.

Jossain nettikeskusteluissa muuten pidettiin epäilyttävänä päiväkirjan ja tarinoiden lukemisesta ala-asteella. Itse olin ehkä 11, kun luin ne ensimmäisen kerran. En tunne traumatisoituneeni yhtään näistä kirjoista, vaikka olinkin keski-herkkä lapsi ja näissä ei kuitenkaan edes käsitellä mitään keskitysleirijuttuja. Ennemminkin juuri tämä kirja on hyvä lapsille pehmeänä laskuna ennen päiväkirjaa luettavaksi (vaikkei kunnolla asiaan tässä kirjassa vielä päästäkään). Ainakin tämän ruotsinkielisen painoksen lopussa oli lyhyt selostus, että kuka Anne Frank oikein oli. Toisaalta tämä on sitten hyvä lisälukeminen siinä vaiheessa, jos päiväkirja on jo luettu ja kiinnostaa lukea lisää.

Ajatusleikkinä se on muuten aika kiinnostavaa, että miten olisi käynyt, jos Anne olisi selvinnyt sieltä keskitysleiriltä tai jos piilopaikka ei olisi paljastunut. Luulen, ettei tekstejä olisi julkaistu ainakaan yhtä pian, mutta se on sitten toinen juttu, että olisiko hänestä tullut oikea kirjailija.

Lukuhaasteet:
Ikkunat auki Eurooppaan - Alankomaat


(Filmen Anne Franks sista dagar baserar sig till boken Anne Frank - så jag minns henne av Miep Gies. Boken är bra, men film var dålig. Berättelser från gårdshuset innehåller Anne Franks sagor och några berättelser om sitt liv. Den passar ganska bra också för barn, som kan till och med läsa den före dagboken.)

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Levy-arvio: Katri Helena / Valon maa


Katri Helena: Valon maa (2011)

En ole levymuodossa kuunnellut Katri Helenaa pitkään aikaan enkä ole radiotakaan pahemmin kuunnellut, niin en ollut tainnut tietoisesti kuulla mitään näistä kappaleista aikaisemmin.

Kokonaisuutena levy oli aika pettymys, kun aikaisemman tuotannon perusteella Katri Helenalta on lupa odottaa enemmän. Yleisvaikutelma oli, että kappaleet ovat todella samanlaisia eivätkä tunnu erottuvan toisistaan kunnolla, kun aikaisemmassa tuotannossa tuntuu olevan enempi vaihtelua. Sanoitukset olivat pääosin aika mitäänsanomattomia. Sävellykseltään ne olivat melodisia ja kevyitä. Ainoa tarttuvampi kappale oli vanhan letkiksen tyylinen Tyttö vie poikaa, josta sitten tuli suosikkini levyllä olleista.

Kappaleiden keskinäinen tasalaatuisuus ei ole yleensä automaattisesti huono tai hyvä asia, mutta tällä levyllä laatu oli kuitenkin vain yleistä keskitasoa (mikä on esiintyjä huomioon ottaen jo aika pohjanoteeraus). Tämä tuntui samantyyppiseltä kuin mitä on ne kaikki kymmenet tangokuningattaret ja muut vastaavat laulavat naiset, joten levyn sisältö vähän hukkuu massaan.

Ei tämä kuitenkaan hirveän kaukana ole normaalista Katri Helena -tyylistä. Sen verran vaan, etten ollut kauhean tyytyväinen lopputulokseen. Pääosin tykkään itse kuitenkin siitä vanhemmasta tuotannosta, kun olen kuunnellut tällä vuosituhannella tehtyä musiikkia vähempi. Katri Helenan ääni on kuitenkin kaunis ja ihan omanlaisensa ja sitä kuuntelee mielellään.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike


Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike. WSOY 2012.

Suurimmalle osalle lukijoista Mielensäpahoittaja on varmaan jo aika tuttu. Tässä kirjassa tuo vanha mies joutuu opettelemaan ruuanlaittoa, kun vaimo on hoitokodissa ja oma kodinhoitaja vaihtuu huonommaksi. Ongelmia tulee jo siitä kokkauksen opettelustakin, mutta myös siitä, etteivät raaka-aineet ole enää sitä mitä ennen.

Säästelin kirjaa aika pitkään ennen lukemisen aloittamista. Se olikin sitten juuri sopiva kirja ottaa työmatkalle bussiin luettavaksi: ohuet ja kevyet kirjat on kuumassa iltapäiväbussissa just hyviä. Ei tämä kyllä laadullisesti pärjännyt ekalle osalle, vaan oli huonompi kuin se (kerkisin vähän epäillä sitä jo etukäteen). Tämä voi ehkä osittain johtua myös teemasta: en itse tykkää laittaa ruokaa ja olen muutenkin aika rajoittunut ruuan ystävä. Ekassa osassa se oli siis kivaa, kun ei ollut yhtä koko kirjan läpi kulkevaa teemaa, vaan mieli pahoitettiin tasapuolisesti eri asioista. Tämä kirja olisi varmaankin tuntunut vähän paremmalta tai ainakin erilaiselta, jos olisin kuunnellut sen äänikirjana lyhyemmissä pätkissä aivan kuten tein edellisen osan kanssa.

Miniä-kirjaa odottelen kirjaston varausjonossa ja sen näkee sitten, että toimiiko idea myös toisesta näkökulmasta. Luulen kyllä, että tämä sama konsepti ei enää toimi kauhean pitkään ilman uudistumista, kun jo tokassa osassa oli havaittavissa pientä tason laskua. Toki jos vielä neljäs kirja tulee, niin se päätyy lukupinoon varmaan joka tapauksessa. Joka tapauksessa se on kyllä aika jännä, että miten niin moni innostuu lukemaan kirjaa ammattivalittajasta....

PS. Mistä lähtien "ruskea kastike" on ollut yhdyssana? :O

(Kirja on pyydetty arvostelukappaleena.)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kirja-arvio: Århundradets kärlekssaga (Vuosisadan rakkaustarina)

Nyt oli Jennin järkkäämä lukuviikonloppu, jonka ideana oli lukea Märta Tikkasen teoksia. Mä en olllut koskaan lukenut yhtäkään kummankaan Tikkasen teoksista ja blogeissa on ollut sellaista hypetystä, ettei ole kauheasti tehnyt mielikään lukea, vaikka olenkin sitä aina välillä suunnitellut. Päätin kuitenkin ottaa riskin ja luin yhden.

Märta Tikkanen: Århundradets kärlekssaga. Trevi 1985. (suom. Vuosisadan rakkaustarina)

Århundradets kärlekssaga eli Vuosisadan rakkaustarina on Märta Tikkasen runokirja, joka on siis jossain määrin omaelämänkerrallinen teos. Se on kirjoitettu runomuodossa ja teemoina ovat esimerkiksi alkoholismi, parisuhde ja rakkaus. Lukemassani painoksessa on mukana Henrik Tikkasen piirroksia.

Jos olisin lukenut muita Tikkas(t)en kirjoja, olisin saattanut saada tästä ehkä jotain irti eri tavalla. Ei mulla ole vieläkään mitään käsitystä heidän elämästään, mutta en olisi tätä osannut omaelämänkerralliseksikaan sanoa ilman muiden blogiarvioiden lukemista. Blogi- ja nettitekstit vaikuttivat muutenkin lukemiseeni: tarina ja teema tulivat esille paremmin, kun muut olivat niitä analysoineet ja luin tätä ennemmin runomuotoisena romaanina kuin runokirjana.

Tietynlainen jatkuvajuonisuus ja romaanimaisuus sai unohtamaan sen runojen ymmärtämisen ja tulkinnan, jonka jälkeen teksti tuntui helpommin lähestyttävältä (kielestä huolimatta). Toisaalta tekstissä ei myöskään ollut mitään outoja kielikuvia tai taiteellisuutta, vaan se muistutti ennemmin epänormaalisti rivitettyä proosaa. Lukeminen sujuikin paremmin kuin mitä aluksi oletin. En kuitenkaan saanut mitään suurempaa ahaa-elämystä lukiessani, että olisin tavoittanut tästä sen perimmäisen idean tai ihastunut tyyliin kokonaan.

En siis tämän perusteella ymmärrä, että mitä hienoa ihmiset tässä kirjassa ja Märta Tikkasen muissa teksteissä näkee. Luultavasti yritän joskus myöhemmin uudestaan, mutta en ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Nyt tosin jäi vähäsen mietityttämään, että olisinko tästä lukuviikonlopusta tullut toisenlainen kokemus, jos olisin lukenut jonkun toisen kirjan tai lukenut samalla kertaa useamman maratonina.

Blogiarvioita: Täällä toisen tähden alla, Luettua, Luetut lukemattomat, Kirjava kammari, Kirjavinkit

Lukuhaasteet:
Kuusi kovaa kotimaista
Underbara finlandssvenskor vid papper - Finlandssvenska damer

EDIT 5.7.2012: Jag kom inte ihåg skriva litet på svenska också. Den här var den första boken av Märta Tikkanen som jag läste. Det var okej, men inte så hemskt bra som jag hade trott. Boken är officiellt diktbok, men är på riktigt en roman av författarens eget liv i diktform. Många finska bokbloggaren tycker jättemycket om Märta och Henrik Tikkanen, men den här boken verkade inte så härlig som de säger.