sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tauko!

Mä olen miettinyt ensin tämän tekstin kirjoittamista tosi pitkään ja julkaisuakin se on odottanut jo jonkin aikaa. Se on ehkä näkynyt sinne toiselle puolellekin, ettei mulla ole ollut tähän bloggaamiseen intoa enää pitkään aikaan. Kirjoitustahdin harventaminen ei ole auttanut löytämään inspiraatiota.

Mä en ole vieläkään oppinut kirjoittamaan analyyttisesti lukemisistani tai teatterikäynneistäni tässä neljän vuoden aikana, vaikka se oli tarkoitus. En jaksa olla niin kulturelli kuin kulttuuriblogin pitäminen edellyttäisi. Aiheen rajausta en ole halunnut tehdä, koska tämä on alusta asti ollut selvä kulttuuriblogi eikä mikään muu.

Tänne ei ole siis tulossa lähitulevaisuudessa mitään uutta. Blogi ei lähde poistoon ainakaan vielä, koska en just nyt halua tuhota kaikkea mitä täällä on. Lisäksi on olemassa riski, että saatan vielä joskus innostua kirjoittamaan tänne jotain, mutta tällä hetkellä se ei näytä olevan kovin todennäköistä.

Toistaiseksi tilanne on se, että kirjoittelen wordpressin puolella kahdessa eri osoitteessa. Sockerslott on kirjablogi, jonne kirjoitan ruotsiksi viihdekirjoista. Kantsten / Reunakivi taas on puutarhaiheinen blogi kahdella eri kielellä ja sinne yritän kirjoittaa vähän laadukkaampia tekstejä (saa nyt nähdä onnistunko siinä). Twitterinkin kautta saa seurailla, jos joku siitä sattuu pitämään enemmän.

2 kommenttia:

  1. No höh.
    Poistaminen on ainakin pahasta mutta tauon paikka on jos siltä tuntuu, kestää tauko sitten viikon, vuoden tai yli elinikäennusteen :)

    VastaaPoista
  2. Pidän peukkuja että ehkä joskus vielä palaat tänne. Rentouttavaa taukoa (itsekin olen nyt viime aikoina miettinyt kirjablogini laittamista telakalle).

    VastaaPoista