perjantai 17. tammikuuta 2014

Elokuvissa

Mä löysin joskus viime vuoden lopussa Facebookista sivun Svenskspråkiga filmer i huvudstadsregionen ja olen ihan innoissani edelleen. Vanhojen suomalaisten elokuvien lisäksi mä olen tykännyt tosi monista ruotsalaisista uusista elokuvista ja tuota kautta ne on helppo löytää.

Kävin muutama viikko sitten katsomassa Lukas Moodyssonin nuortenelokuvan Me ollaan parhaita! (Vi är bäst!). Se tapahtuu 80-luvulla ja kertoo muutamasta tytöstä, jotka aloittavat punk-bändin. Se oli helt okej, muttei erityisen loistava kuitenkaan. Nuortenelokuvia saisi kuitenkin olla enempi täällä Suomessa levityksessä....

Eilen kävin katsomassa kirjaan perustuvan elokuvan Satavuotias, joka kiipesi ulos ikkunasta ja katosi (Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann). Se oli sen verran ex tempore -käynti, etten kerinnyt kirjaa lukea etukäteen. Sen verran hyvä katselukokemus oli, että kirja täytyy tosiaankin lukea. Elokuva kertoo vanhuksesta, joka karkaa vanhainkodista, saa moottoripyöräjengin peräänsä, kiertelee ympäriinsä ja muistelee menneisyyttään.

Noi molemmat siis löysin Facebook-sivun kautta ja varsinkin ensimmäinen olisi muuten varmaan jäänyt huomaamatta. Nyt sitten houkuttelisi käydä katsomassa joku animaatio ruotsi-dubeilla....

PS. Otsikkogeneraattori olis käytännöllinen kapistus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti