keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Sarjakuva: Pahat pingviinit

Elia Anie: Pahat pingviinit. Sammakko 2010.

Piirrostyylistä tulee mieleen, että Pahat pingviinit on joku tavallinen lapsille suunnattu eläinsarjakuva. Mutta ei, sisältönsä perusteella tämä ei tosiaankaan ole pikkulapsille sopiva. Pingviinit ovat sarjakuvan mukaan oikeasti pahoja eläimiä. Ne tekevät kiusaa muille eläimille ja ihmisille. Niitä on kaikkialla. Ne ovat olleet paikalla jo historiallisena aikana ja myös joissakin klassisissa kuvitteellisisssa tapahtumissa pingviinit ovat syyllisiä. Sarjakuvan piirrostyyli on yksinkertaista ja se toimii hyvin mustavalkoisena. Suurin osa kirjaan kootuista kuvista on tosiaan yksittäisiä kuvia, osa tarinoista on kerrottu strippimuodossa. Pääosin sarjakuvat perustuvat kuvaan eivätkä tekstiin, kun pingviinit eivät puhu, vaan keskittyvät konnuuksien tekoon.

Osasta jutuista tulee mieleen väkivaltapiirrosklassikko, Simpsonit-televisiosarjassa nähty Tikku ja Takku -animaatio. Osa jutuista on niillä rajoilla, että onko ne oikeasti enää edes hauskoja. Ehkä olin vähän turhan huumorintajuton lukija. Tämän sarjakuvakirjan lukemisen jälkeen ei pysty ajattelemaan pingviinejä samalla tavalla kuin ennen. Eivät ne näköjään olekaan mitään söpöjä otuksia.... Kaikkein suurimpien pingviinifanien ei tähän kirjaan ehkä kannata tarttua, olisin itsekin saattanut jättää väliin, jos olisin ajatellut asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti