perjantai 13. tammikuuta 2012

A niin kuin Alvin ja pikkuoravat

Aloitan blogissani kirjoitussarjan nimeltä Kulttuuriaakkoset. Julkaisen aakkosjärjestyksessä eri kirjaimilla alkavia kulttuuriasioita. Aiheeltaan ne voivat olla kirjoja, musiikkia tai periaatteessa ihan mitä tahansa, joko uusia tai vanhoja tuttavuuksia. Tässä taitaa olla hyvä tilaisuus yrittää pitää blogin sisältö monipuolisena....

A: Alvin ja pikkuoravat 3

Kävin viime vuoden lopussa katsomassa kolmannen ja uusimman osan Alvin ja pikkuoravat -elokuvista. Tässä osassa oli mukana tyttöoravat samaan tapaan kuin edellisessäkin. Oravat pääsevät omistajansa kanssa mukaan risteilylle, mutta haaksirikkoutuvat sitten sattumalta keskenään yhdelle autiolle saarelle.

Monissa leffoissa, joissa yhdistetään ihmisiä ja animaatiota, lopputulos on aika surkea. Tässä tapauksessa se yhdistäminen taas toimii ihan hyvin. Myös tarina oli jonkin verran mielenkiintoisempi kuin edellisissä osissa. Se oli hyvä, ettei juoni keskittynyt pelkkään laulamiseen ja show-bisnekseen. Autiolla saarella pärjääminen on paljon kiinnostavampaa.

3 kommenttia:

  1. Kiva lukea arvostelu tästä leffasta. Sen voisi vuokrata kun kummilapsia tulee yökylään :)

    VastaaPoista
  2. Hei, kiva nähdä välillä joku uudempikin kommentoija. :) Suosittelen katsomaan tämän, myös mun serkun 4-vuotias poika oli tykännyt tästä.

    VastaaPoista
  3. Mun kummipoika on kärkkynyt niin kauan jo yökylään, että pakko loman jälkeen ottaa. Ja silloin olisi kiva katsella leffaa. Kiva jos muutkin lapset on tykänneet :)

    VastaaPoista