lauantai 7. tammikuuta 2012

Kirja-arvio: Traktori

Tällä hetkellä mulla ei ole tänne ajastettuna yhtään mitään eikä luonnoksissakaan näyttänyt olevan mitään järkevää julkaistavaa. Olen taas vaihteeksi aloittanut kokopäivätöissä, vaikka se ei olekaan mikään kunnon syy hylätä blogi. Inspiraatio ei kuitenkaan ole kauhean korkealla nyt suorituspaineiden ja muun takia. Postauksia ei siis ole tulossa samaa tahtia kuin mitä parhaimmillaan on nähty, mutta en ole silti lopettamassa blogia vielä.

Ja ettei menisi pelkäksi selittelyksi, arvioin tähän yhden tällä viikolla lukemani kirjan.

Tuija Lehtinen: Traktori. Otava 2007.

Traktori oli yksi niistä Lehtisen uudemmista kirjoista, joka oli jäänyt aikaisemmin lukematta. Tämä tuntuu olevan ensisijaisesti pojille suunnattu, joten kyseessä ei ole ihan perusteinikirja.

Päähenkilö Riki perii isoenoltaan vanhan traktorin. Tyttöystävä jätti hänet eikä koulukaan ole vielä alkamassa, niin hän lähtee toteuttamaan isoenonsa unelman eli pitkälle ajelulle traktorilla. Matkan varrella hän käy erilaisissa paikoissa ja tapaa erilaisia ihmisiä.

Kirja tuntui jostain syystä vähän epäilyttävältä ennen aloittamista. Lopputulos oli kuitenkin aika kiinnostava, kunnollinen road trip. Itselläni heräsi tarve lähteä kanssa harrastamaan pientä kotimaanmatkailua.... Ehkä kesällä sitten.

Poikanäkökulmasta huolimatta kirja sopii myös tytöille. Kuten jo aikaisemmin sanoin, tämä ei tosiaan ollut mikään tavallinen teinikirja. Tarinan aihe oli vähän poikkeuksellinen eikä ollut missään vaiheessa ennalta arvattava. Niin ja suunnilleen kaikilla kirjan nuorisohahmoilla oli muuten enemmän tai vähemmän erikoiset nimet (outoa).

Kirjavinkit.fi:n arviointi

4 kommenttia:

  1. Yritän aina lukea nämä Lehtisen yksittäiset nuortenromaanit, niissä on toisinaan kiinnostavia. Tämäkin oli jotenkin tosi symppis, ja maalla asuvana annan tietysti tälle lisäpisteitä. Pidin kuitenkin enenmmän Moposta. Mutta hakkasi tämä silti mennen tullen tuoreen Lehtisen, Piiitkä jäähy, jonka päähenkilö oli niin ärsyttävän teiniangstinen omaan napaansa tuijottaja rääväsuu, että hän alkoi herättää minussa kiinnostusta vasta ihan kirjan viimeisillä sivuilla.

    VastaaPoista
  2. Road-tripit ovat mahtavia, varsinkin kotimaassa ! Olen jo pitkään ajatellut toteuttaa matkan Sodankylän elokuvafestivaaleille autolle, matkaa tulisi kertymään n. 800 km. Heh, ehkä ensi kesänä! Onko Kerouacin "Matkalla" tuttu?

    VastaaPoista
  3. Kirjasta vielä.. Minua ärsyttää suuresti, kun henkilöille keksitään toinen toistaan typerämpiä nimiä, jotka ovat keski-ikäisen kirjottajan mielestä cooleja ja "nuorten mieleen." yhh... Joten mitkä olivat Lehtisen kirjan hahmojen nimet? : D

    VastaaPoista
  4. Lukutoukka: Mullakin olis tarkoitus saada kaikki nää yksittäiset luettua. Mopo odottaa lukupinossa, Pitkä jäähy jäi ainakin toistaiseksi vielä kirjastoon.

    Louise: Mä mietin kanssa just, että Sodankylään olis kiva lähteä joskus! Nimiä oli esim. Riki, Rauni, Rilla, Tiuku ja Seita. Ei siis mitään tavallisia, mut varsinkin toi Rauni yhdistyy mun mielessä johonkin mummoihin. :D

    VastaaPoista