Kirja-arvio: Ragnarök

Villy Sörensen: Ragnarök - jumalten tuho. Nemo 1998.
Edda on muinainen skandinaavinen jumaltarusto, joka on vähän niin kuin meidän Kalevala. Tanskalainen kirjailija Villy Sörensen on tehnyt Eddasta uudistetun version, jonka lopputulos on siis lukemani kirja Ragnarök. Wikipedia tiesi kertoa, että alkuperäisistä islantilaisista teksteistä runoversio on arviolta tuhatkunta vuotta vanha ja uudempi proosamuodossa oleva 1200-luvulta.

Joskus olin kiinnostuneempi erilaisista mytologioista, mutta vuosien kuluessa se on sitten vaan tipahtanut matkasta pois. Periaatteessa teema kiinnostaa vieläkin, niin siksi tämä kirja oli ihan hyvä kokemus. Kirja sisältää lyhyitä novelleja jumalien elämästä, jättiläisistä ja eri maailmoista. Nämä jutut on siis niitä, missä esiintyvät Odin, Tor, Freija ja muut vastaavat jumalat. Valhalla-sarjiksia olen joskus lukenut, niin taruston maailma oli jo jossain määrin ennestään tuttu, mutta tästä se aukeni paremmin. Kirja sopii luettavaksi sekä aikuisille että lapsille, siis ihan kenelle tahansa, joka nyt vaan sattuu olemaan aihepiiristä kiinnostunut.

Ikkunat auki Eurooppaan: Islanti

Kirja-arvio: Zigge zetalla

Inger Lindahl: Zigge zetalla. Tammi 2005.

Kirjan Zigge zetalla päähenkilö on viisivuotias ruotsalainen Sigge, joka haluaisi nimensä kirjoitettavan Z:llä, koska se on hänen lempikirjaimensa. Kirjaimien ja sanojen lisäksi hän on todella paljon kiinnostunut hyönteisistä. Kirjassa seurataan hänen normaalia elämäänsä ja hänen perhettään. Tämä oli ihan kohtuullinen kirja, joka sopii kuitenkin ehkä parhaiten pienille lapsille luettavaksi. Mielestäni tämä olisi just hyvä kirja iltasatuna luettavaksi.

Sekä kirjailija että kirjasarja olivat itselleni entuudestaan tuntemattomia. Nappasin tämän sattumanvaraiseksi luettavakseni kirjastosta, kun tarkoitukseni on lukea lastenkirjahaasteeseen jotain itselleni entuudestaan tuntemattomia kirjoja ja eurooppalaisista erityisesti pohjoiseurooppalaisia. Ainakaan tällä perusteella en kuitenkaan aio lukea enempää samalta kirjailijalta ihan heti yhtään mitään, niin paljoa en tyyliin tai hahmoihin tykästynyt.

Lasten linnoitus: "Lastenmaa"
Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi

Pekka Töpöhäntä

Osallistun molemmilla kirjoilla Lasten linnoitus -lukuhaasteen kohtaan "Eläimellisiä elämyksiä" ja jälkimmäisellä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa Ruotsi-kohtaan. Pekka Töpöhäntä nyt vaan on sellainen klassikko, etten vaan voinut jättää sitä lukematta kummassakaan haasteessa.

Gösta Knutsson: Eläköön Pekka Töpöhäntä. Gummerus 2009.

Tämä on viidestä Pekka Töpöhäntä -kuvakirjasta tehty yhteisnide hahmon 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kaikissa kirjoissa on Lisbeth Holmberg-Thorin kuvitus, jonka tyyli on omasta mielestäni tosi hyvä.

Mukana ovat seuraavat tarinat:
* Pekka Töpöhännän jännittävä juhannus. Pekka on käymässä Ahvenanmaalla ja koirat tulevat häiritsemään kissojen juhlimista. Tämä oli näistä mukana olevista ehkä paras, kun ympäristö ja muut hahmot olivat erilaisia kuin yleensä.
* Pekka Töpöhäntä urheilukilpailuissa. Kissat järjestävät yleisurheilukilpailut, mutta kaikki ei mene niin kuin on suunniteltu. Tätä muistan lukeneeni lapsena aika paljon ja muista jutuista pari tuntui aluksi jopa täysin vierailta.
* Pekka Töpöhännän silakkaretki. Tarkoituksena olisi saada pyydystettyä kaloja, mutta taas asiat poikkeavat Monnin suunnitelmista. Tässä oli jotenkin pehmeämpi ja pastellivärisempi kuvitus kuin muissa, mutta taida silti pitää siitä tavallisesta ehkä vähän enempi.
* Pekka Töpöhäntä ja lumiukko. Kissat tutustuvat lumiukkoihin. Talviaiheita on sarjassa vähempi, niin siksi tämä on kivaa vaihtelua.
* Pekka Töpöhäntä tivolissa. Kaupunkiin tulee tivoli ja totta kai kaikki menevät sinne.


Gösta Knutsson: Pelle Svanslös på nya äventyr. Adelphi Audio 2008. (Suomennos: Pekka Töpöhännän uudet seikkailut)

Tämä oli sellainen kunnollinen pitkä kirja, jonka kuuntelin äänikirjana. Mitään koko kirjan läpi jatkuvaa selkeää juonta ei ole, vaan kirja koostuu aika irrallisista palasista, jotka ei periaatteessa liity toisiinsa mitenkään. Mun mielestä nää toimii siis paremmin kuvakirjoina, olen aina tykännyt niistä enempi. Pilli ja Pulla on hahmoista omia suosikkejani, vaikka tässä kirjassa ne eivät saakaan niin paljoa näkyvyyttä kuin monissa kuvakirjoissa.

Se tuntuu vähän oudolta, kun näissä kertomuskirjoissa on mukana myös Pekan ihmisperhe. Olin kerinnyt unohtaa sen ihan totaalisesti ja sitten se tuli pari vuotta sitten yllätyksenä, kun kuuntelin pari suomenkielistä Pekka-kirjaa.

Tää ruotsiksi kuunteleminen/lukeminen on kanssa vähän outoa, kun joittenkin hahmojen kohdalla pitää erikseen miettiä, että mikä sen nimi on suomeksi, kun ne suomenkieliset nimet on mulle niin paljon tutumpia. Jos joku haluaa kokeilla äänikirjaa ruotsiksi, silloin tämä on ihan hyvä vaihtoehto. Itse kirja eikä myöskään lukijan aksentti ei ole kumpikaan erityisen hankalia kuunneltavia.

Kirja-arvio: Noidan laulu

Martin Widmark: Noidan laulu. Tammi 2010.

Kirja on neljäs osa Davidista ja Larissasta kertovassa lasten seikkailusarjassa. Tämä oli jostain syystä jäänyt itseltäni aikaisemmin lukematta, vaikka edelliset osat oli jo todettu hyviksi.

Jokainen sarjan osa on suhteellisen erilainen. Tässä osassa Davidin vanhempien tuttava Johan lähettää viestiä ongelmista kaivosyhtiön kanssa. David päättää sitten lähteä ystävänsä Larissan kanssa Lappiin tutkimaan tilannetta. Ensin Johania ei meinaa löytyä mistään ja mystiset miehet ajavat lapsia takaa.

Tarina on kyllä tosi kiinnostava ja seikkailua on mukana riittävästi. Kirja loppui silti liian äkkiä, kun tässä oltiin vasta päästy vauhtiin. Lisäsivujen aikana olisi myös keritty syventää tarinan ydintä lisää ja vähän ehkä hahmojakin. Sarja on kumminkin tosi laadukas. Sitten kun Viisikot ja vastaavat on luettu, niin sen jälkeen nämä on sopivaa luettavaa. Widmark on kirjoittanut myös jonkun helppolukuisen sarjan, mutta se olen vielä jättänyt odottamaan testaamista.

Ikkunat auki Eurooppaan: Ruotsi
Lasten linnoitus: Salaseura X

Kirja-arvio: Koko kadun kasvatti

Maeve Binchy: Koko kadun kasvatti. WSOY 2011.

Olen tässä vuosien varrella yrittänyt etsiä omaan makuuni sopivia uusia viihdekirjailijoita, mutta Cecelia Ahernia ja Sophie Kinsellaa voittanutta ei ole vielä löytynyt. Monet ovatkin jääneet vain siihen yhteen testikirjaan, jos olen sitäkään saanut loppuun asti. Koko kadun kasvatti on ensimmäinen kirja, jonka Maeve Binchyltä luin. Itselläni oli äänikirjaversio siitä, kun kirjastossa se osui sattumalta vastaan.

Tässä on samaan aikaan mukana monta yhteenkietoutunutta tarinaa. Noel tulee isäksi tahtomattaan, kun lapsen äiti kuolee synnytykseen. Hänen vanhempansa keräävät rahaa pyhimys-patsaalle. Emily-serkku saapuu vierailulle Irlantiin Amerikasta ja on heti kuin kotonaan. Noelin kanssa samoilla kursseilla käyvä Lisa on onnettomasti rakastunut Anthonyyn, joka on perustamassa omaa ravintolaa. Heidän lisäkseen mukana on vielä monia monia henkilöitä ja yhtä monta tarinaakin. Henkilöitä oli niin paljon, etten aina pysynyt kärryillä ihmisten välisissä suhteissa ja välillä kerkisin jo unohtaa, että mitä samoille ihmisille oli aikaisemmin tapahtunut. Ilmeisesti näitä samoja hahmoja on jonkun verran käytetty jo aikaisemmissa kirjoissa...?

Takakannen mukaan kirja kertoo pikkutytöstä, josta kaikki kadun asukkaat huolehtivat. Sen tekstin perusteella odotin jotain ihan muuta kuin mitä kirja sitten loppujen lopuksi olikaan. Tyttö oli kirjassa vain pienessä sivuroolissa ja saattoi olla välillä pitkäänkin unohduksissa. Periaatteessa mukana oli kuitenkin sen verran kiinnostavia henkilöitä, ettei lukeminen ihan tylsääkään ollut. Vähemmillä henkilöillä ja sivujuonteilla tästä olisi luultavasti tullut huomattavasti parempi kirja, kun niihin kiinnostavimpiin tarinoihin olisi keskitytty paremmin. Teksti oli kuitenkin sujuvaa eikä aiheuttanut samanlaista ärsytysreaktiota kuin äskettäin kuuntelemani Danielle Steelin kirja, jossa oli hirveästi toistoa ja lässytystä.

Vaikka tämä kirja ei mikään loistavin mahdollinen ollutkaan, niin en ainakaan tällä perusteella vielä tiputa Binchyä pois lukulistaltani. Pari kirjaa onkin jo odottamassa lukemista tai kuuntelua. Vaikka periaatteessa pidänkin enemmän chick litistä ja kotimaisesta viihteestä, niin tämän tyyppiset kirjat ovat ihan hyviä luettavaksi siellä välissä. Ainoa ongelma näissä ulkomaisissa viihdekirjoissa vaan on se, että laatu vaihtelee tosi paljon ja sieltä on hankala suodattaa ne hyvät kirjat. Toivottavasti ne Binchyn muut kirjat vaan sitten olisivat parempia....

Muita arvioita: Nenä kirjassa, Kirjojen keskellä ja Kirjavinkit.

Ikkunat auki Eurooppaan: Irlanti

PS. Potter-kirjailija kirjoittaa nyt aikuisille - jee!

F niin kuin Finnhits

Finnhits. Se on paras musiikkityylilaji ikinä. Tiukimman määritelmän mukaan Finnhitsejä ovat vaan samannimisillä levyillä 1970-luvulla julkaistut kappaleet. Mä olen yleensä määritellyt sen vähän väljemmin ja laskenut mukaan eri esiintyjiä ja aikaväli on vähän leveämpi molempiin suuntiin. Kyseessä on joka tapauksessa suomalainen ei-ihan-perus-iskelmä, jossa on mukana vähän disco-tyyppistä menoa.

Mä reissasin alle kouluikäisenä enempi kahdestaan isän kanssa autolla. Isä soitti siellä jotain finnhits- ja humppakasetteja enkä mä tainnut pahemmin kitistä vastaan. Siitä se sitten lähti. Välissä oli tosin joitakin vuosia taukoa, mutta aina olen palannut siihen samaan tyylilajiin.

Suurin osa niistä mun lapsuuteen kuuluneista esiintyjistä oli sellaisia, etten itsekään muista niitä enää. Tuttuja biisejä hypähtelee esiin säännöllisesti vieläkin, mutta silloin oli yleisempää, että samaa kappaletta saattoi esittää useampi eri ihminen. Jälkikäteen olen tunnistanut esim. Tarja Ylitalon ja Hannen, jotka on sieltä suosikkieni kärkipäästä myös tällä hetkellä.

Sitten taas esimerkiksi Jamppa Tuominen ja Eini on sellasia, joista olen alkanut pitää oikeasti vasta myöhemmin, vaikka ainakaan Einiltä en lapsena välttynyt. Selkeästi vasta aikuisiällä aloitin kunnolla esim. Matin ja Tepon ja Katri Helenan kuuntelun. Yleensä tuntuu, että olen joku mutantti, kun ei kukaan tämänikäinen (tai vielä nuoremmat silloin joskus) tunnu kuuntelevan mitään samaa.

Video: Tarja Ylitalon esittämänä kappale Onni yhteinen, joka on yksi niistä mun lapsuussuosikeista.

Ankkalammikko-kirja ja suomenruotsalaisuudesta

Luin Peter Nymanin kirjan suomenruotsalaisuudesta ja vähän innostuin pohtimaan asioita.


Peter Nyman: Ankkalammikko. WSOY 2007.
Uutisvuodostakin tunnettu Peter Nyman on kaksikielinen suomenruotsalainen ja kirja on kirjoitettu suoraan suomeksi. Ankkalammikko on kirja suomenruotsalaisuudesta. Se esittelee kyseistä kansanryhmää, mutta on osittain myös mielipidekirjoitus.

Kirjassa yritetään määritellä Svenskfinland, mutta kuvaillaan myös alueellisia eroja mentaliteetissä ja kielessä. Toisaalta välillä vertaillaan myös suhteessa Ruotsiin ja pohditaan naapurimaan vaikutusta täällä. Moneen otteeseen kirjan aikana todetaan, että Ahvenanmaa on oma ihan oma lukunsa ja Nyman toteaakin, että manner-Suomen suomenruotsalaisuus on aika eri asia kuin ahvenanmaalaisuus.

Nyman pohtii myös suomenruotsalaisen määritelmää ja identiteettiä. Loppujen lopuksi sitä on aika vaikea määritellä, esimerkiksi kaksikieliset ovat oma lukunsa. Ruotsinkielisten määrä on kuitenkin käytännössä suurempi, kuin mitkä virallinen luku väestörekisterissä on. Kirjassa on kerrottu sekä Nymanin omia kokemuksia kaksikielisyydestä että yleisemmällä tasolla. Hän myös kannattaa edelleen ruotsin kielen aseman säilyttämistä Suomessa ainakin jossain määrin. Hän miettii myös Suomen puoluejärjestelmää, muun muassa että onko aika ajanut jo RKP:n ohi.

Nyman peräänkuuluttaa sitä, että suomenkieliset yrittäisivät puhua ruotsia ja ruotsinkieliset eivät heti vaihtaisi suomeksi, vaan jatkaisivat ruotsiksi. Tämä on hyvä ajatus, sitten kieltä pääsisi käyttämään eri tavalla ja eikä syntyisi erottelua kieliryhmien välillä samalla tavalla kuin nyt.

Kirja sopii ensisijaisesti luettavaksi suomenkielisille suomalaisille, jotka haluavat tutustua suomenruotsalaiseen maailmaan. Savon sanomien arvostelun mukaan kirja ei ollut niin hyvä kuin millaisena itse sitä pidin.

----

Tunnen itse hävettävän vähän suomenruotsalaista kirjallisuutta. Suurempia määriä olen lukenut vain Claes Anderssonia ja Tove Janssonia enkä osaa nimetä kovinkaan montaa kirjailijaa heidän lisäkseen. Kirjavan kammarin Karoliinan järjestämä Underbara finlandssvenskor vid papper -lukuhaaste sattui hyvään saumaan. Tunnen sen myös jotenkin velvollisuudekseni lukea enempi suomenruotsalaisia kirjoja. Luen kyllä paljon kotimaisia noin muuten, mutta nämä ovat koko ajan jääneet sivuun. Niin ja en siis laske vanhoja ruotsiksi kirjoittaneita klassikoita suomenruotsalaisiksi (tyyliin Runeberg), kun kyseinen ideologia ei ollut periaatteessa vielä edes syntynyt siihen aikaan.

Taustaksi sen verran, että itse olen suomenkielisestä perheestä ja käynyt kouluni suomeksi. Olisin ottanut ruotsin koulussa jo ala-asteella, mutta A1-tasolla ei tullut ryhmää eikä A2-tasolla sitä ollut edes vaihtoehtona. Olen siis lukenut kieltä saman verran koulussa kuin suuri osa muistakin ihmisistä. Suoritin sitten kuitenkin ammattikorkeakoulututkinnon ruotsinkielisessä koulussa. siellä kielitaitoni vahvistui sen verran, että päätin sen jälkeen vaihtaa viralliseksi äidinkielekseni ruotsin. Suomen taitoni on silti edelleen vahvempi enkä tunne itseäni suomenruotsalaiseksi muutenkaan. Tuntisin varmaan enemmän, jos liikkuisin enemmän niissä piireissä. Nykyisin pääsen harvemmin puhumaan kieltä missään ja se harmittaa. Ruotsiksi lukeminen on aina tuntunut hankalammalta kuin englanniksi lukeminen, vaikka osaan sitä paremmin. Nyt enemmän tahkottuani se on alkanut onneksi helpottaa. Mitään asennevammaa mulla ei siis myöskään ole ikinä ollut ja sekin on osaltaan varmaan auttanut.

Tänä vuonna siis aion pitää huolen, että luen enempi tähän kategoriaan sopivia kirjoja. Vertailun vuoksi viime vuoden luvut: luin yhteensä 384 kirjaa, joista 235 oli kotimaisia ja niistä 26 suomenruotsalaisiksi luokiteltavia. Tämäkin luku oli tosin mielestäni suurempi kuin normaaleina vuosina, koska innostuin viime vuonna vetämään niitä Claes Anderssonin kirjoja useampia.