Kirja-arvio: Joka tytön runokirja

Suvi Ahola ja Satu Koskimies (toim.): Joka tytön runokirja. Tammi 2006.

Joka tytön runokirjaan on koottu erilaisia naisten tekemiä runoja. Vanhimmat runot ovat kotoisin Antiikin ajoilta, mutta käytännössä suurin osa on peräisin 1900- ja 2000-luvuilta. Tekijät ovat lähinnä suomalaisia, vaikka seassa on myös jonkin verran ulkomaalaisia runoja. Osa runoista on tullut tutuksi laulujen teksteinä: mukana on esimerkiksi Anni Sinnemäen ja Maija Vilkkumaan sanoituksia. Runot on jaoteltu löyhästi teemoittain, kokoelma sisältää muun muassa naiseuteen, äitiyteen ja rakkauteen liittyviä runoja.

Kokoelman nimestä päätellen kirja voisi ehkä olla suunnattu niille teini-ikäisille runotytöille ja monissa kirjastoissa se onkin luokiteltuna nuorten osastolle. Itse en kuitenkaan laskisi tätä pelkästään nuorten runokirjaksi, vaan mielestäni se sopii luettavaksi myös vanhemmille runoista kiinnostuneille henkilöille. Varsinkin jos on kiinnostunut lukemaan erityisesti naisten tekstejä, niin silloin tämä kirja on aika hyvä valinta. Parasta kokoelmassa oli sen monipuolisuus: mukana on eri-ikäisiä runoja erilaisilta kirjoittajilta. Valikoimat ovat helppo tapa löytää uusia runoilija-tuttavuuksia eikä niissä yleensä pääse kyllästymään liian samanlaisiin runoihin.

Sarjakuva: Karvainen kamaripalvelija

Arto Paasilinna ja Hannu Lukkarinen: Karvainen kamaripalvelija. WSOY 2006.

Karvainen kamaripalvelija on sarjakuvaversio Arto Paasilinnan kirjasta Rovasti Huuskosen petomainen miespalvelija, joka kertoo papin ja karhun yhteiselämästä. Kylään eksyneen karhun pentu jää sattumalta orvoksi. Se päätetään antaa syntymäpäivälahjaksi rovastille, joka sitten haluaa sen myös pitää. Vaimo ei kuitenkaan ole asiasta kovin innostunut, eikä myöskään piispa. Karhu ja pappi lähtevät pois kotoa, kiertämään Suomea ja vähän muutakin maailmaa. Karhunpentu kasvaa isommaksi ja oppii samalla ihmismäisiä tapoja. Matkailu ei silti suju ongelmitta.

En oikein pidä sarjakuvan piirrostyylistä. Ihmiset on jotenkin liian rumia eivätkä mielestäni sovi kunnolla paasilinnamaiseen tyyliin. Karhu on kyllä hyvin piirretty, siitä täytyy antaa plussaa. Luulen, että piirrosjälki toimisi paremmin värillisenä kuin nyt mustavalkoisena, koska kuvat ovat kuitenkin sen verran oikeaa maailmaa jäljitteleviä. Tuntui, että nyt kuvissa on liikaa mustaa ja osa jutuista hukkuu sinne. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi lukenut pohjana toimineen romaanin. Siksi en oikein osaa verrata kirjaa ja sarjakuvaa toisiinsa. Kirjasta kuitenkin taisi jäädä parempi loppuvaikutelma, joten suosittelen lukemaan mielummin sen kuin tämän. Samalta tekijäparilta on julkaistu myös sarjakuvakirja Ronkoteus, jonka pohjautuu myös Paasilinnan yhteen toiseen romaaniin.

2x jumppakirja

Olen vuoden sisään lukenut paljon erilaisia jumppakirjoja ja myös tehnyt niiden mukaan harjoituksia itse kotona. Pidän kirjojen vaihtelusta, etten kyllästyisi samoihin treeneihin ja kropalle tulisi eri tavoin haastetta.

Suzanne Martin: Stretching. ICA bokförlag 2006.

Tämä on ruotsinkielinen venyttely-opas. Suomenkielisen lukijan ei pidä säikähtää kieltä, koska kirjassa on sen verran hyvät kuvat, että niiden kanssa pääsee jo pitkälle. Venyttely on myös sen verran helppo laji, ettei ohjeita ja muita tekstejä tarvitse ymmärtää niin paljoa, kun kuvat puhuvat puolestaan.

Kirjassa on yleisiä venyttelyharjoituksia ja joidenkin tiettyjen urheilulajien harrastajille omansa. Lisäksi mukana on kolmen viikon mittainen venyttelyohjelma. Pidin kolmea viikkoa ajallisesti tosi lyhyenä, kun monien muiden liikuntakirjojen kunto-ohjelmat ovat usein pidempiä.

Tuntui, että kaikissa osioissa oli vain muutama venytys. Pidin siis erilaisten harjoitusten määrää liian vähäisenä. Silloin määrä on riittävä, jos ei ole paljon aikaa venytellä tai hoitaa sen jonkun muun liikuntasuorituksen yhteydessä. Pidempiin pelkkää venyttelyä sisältäviin harjoituksiin en siis pitänyt kirjaa riittävänä.

Yvonne Lin: Pilates på matta. Natur och Kultur 2006.

Pilates på mattan on opas pilateksen harrastamiseen ilman mitään välineitä. Alkuosassa on aika paljon asiaa lajin taustasta, sen jälkeen on esitelty useita liikkeitä ja loppuun valmisteltu muutama ohjelma harjoituksia varten. Mukana on sekä helpompia että vaikeampia liikkeitä.

En suosittele kirjaa aivan aloittelijoille. Se on mielestäni parempi, jos on tutustunut pilatekseen jo aikaisemmin, koska oikeanlainen hengitys ja muu tekniikka on parempi oppa kunnolla alusta alkaen jonkun ohjauksessa. Sen jälkeen voi siirtyä treenaamaan itsekseen kirjojen kanssa.

Suomenkielinenkin ihminen selviää tämän kirjan kanssa harjoituksista tarvittaessa. Toki asiaa helpottaa, jos ymmärtää ruotsia edes vähän. Pelkkien kuvien kanssa selviää paremmin, jos on treenannut aikaisemminkin pilatesta.

Kirja-arvio: Karhukirjeitä Karvoselle (+museovinkki)

Jukka Parkkinen: Karhukirjeitä Karvoselle. WSOY 2002.

Karhukirjeitä Karvoselle on ensimmäinen osa Karhukirjeitä-sarjaa. Karhulapsi Otso kirjoittaa kirjeitä ystävälleen Karvoselle ja kirjat koostuvat niistä kirjeistä. Otso on Amalia-tädin luona Karhumäessä lomalla. Tädin missiona on sivistää Otsoa vierailun aikana kulttuurilla. He käyvät esimerkiksi teatterissa yhdessä. Kirja on tosi hauska ja osittain hauskuus perustuu sanaleikkeihin. Otso tekee nerokkaita huomioita aikuisten maailmasta ja käytöksestä. Amalia-tädin kanssa aika ei tule pitkäksi. Vaikka kirja on lastenkirja, tämä sopii hyvin myös aikuisten luettavaksi.

Tämä on paras kirjasarja-löytö lastenosastolta vähään aikaan.


Niin, pakko heittää tässä samalla museovinkki vielä. Helsingin taidemuseossa Tennispalatsissa on syyskuun alkuun asti Hannes Heikuran mustavalkoisia Helsinki-kuvia ja sitten muutaman eri taiteilijan metsä-aiheisia valokuvia. Molemmat näyttelyt on todella hyviä, olen vasta viime aikoina alkanut innostua enempi myös valokuvataiteesta. Samalla vaivalla voi käydä myös viereisessä Kultturien museossa, joka on nykyisin ilmainen (miten multa olikin toi maksuttomuus mennyt ihan ohi....). Itse tykkään tosi paljon just kulttuureihin liittyvistä museoista ja tämä on niistä siitä laadukkaimmasta päästä.

Elokuva-arvio: Me tulemme taas

Me tulemme taas
Valmistumisvuosi: 1953
Pääosissa: esim. Tapio Rautavaara, Tuija Halonen, Siiri Angerkoski, Aku Korhonen
Ohjaus: Armand Lohikoski
Tyylilaji: Komedia

Mä olen aina tykännyt vanhoista kotimaisista elokuvista. Toisaalta en ole kuitenkaan nähnyt niitä ihan hirveän paljoa, mutta olen säännöllisesti yrittänyt korjata sitä vahinkoa. Viimeisimmäksi tuli katsottua filmi Me tulemme taas. Se on juuri sitä klassista tukkijoki-romantiikkaa. Porukka miehiä tulee tukin uittoon, jonka jälkeen tulee mukaan romantiikkaa, toimintaa ja musiikkia - siinä se kuvio yksinkertaisuudessaan. :D Tykkäsin tästä elokuvasta: tarina oli hyvä ja lopputulos toimiva. Myös Tapio Rautavaara on kova juttu aina.... Suosittelen katsomaan. En muuten kuitenkaan luokittelisi tätä komediaksi, vaikka dvd:n takakakannessa olikin tehty niin.

But they wouldn't know a little secret

Mä tykkään jostain syystä niistä kaikista käännösversioista mitä takavuosina tehtiin ulkomaisista hiteistä. Viime aikoina on tullut kuunneltua yhdestä biisistä kahta eri versiota: Dannyn esittämää Niina pikku balleriina, joka on siis alun perin ABBAn esittämä Nina Pretty Ballerina. Niin ja toi video on hyvä, kun siinä on Armi Aavikko ja Pepe Willberg kans. (mä olisin muuten antanut sen Iskelmä-Finlandian mielummin Dannylle kuin Pepelle)

10 klassikkoa: Nukkekoti

Henrik Ibsen: Nukkekoti. WSOY 1973.

Olen lukenut aika harvoin mitään näytelmiä, vaikka aina mietin, että niitä pitäisi lukea enemmän ja tietysti myös sitten käydä katsomassa jotain teatterissa. Nukkekoti hyppäsi juuri sopivasti vastaan bookcrossing-kirjana kirjaston kierrätyshyllystä, vaikka sitten se kerkisikin odottaa lukupinossa aika kauan.

Olen nähnyt Nukkekodin aikoinaan Kansallisteatterissa esitettynä, vuosi taisi olla 2002. Muistelen, että se ei ollut mitenkään kauhean erityinen tapaus. En silloin pitänyt esitystä kauhean hyvänä, kun se jotenkin lässähti keskivaiheilla.

En just nyt muista, että olenko koskaan aikaisemmin lukenut tätä näytelmää kirjana. Tarina kertoo Norasta, joka on sählännyt raha-asioidensa kanssa ja yrittää salailla sitä mieheltään. Periaatteessa kyseessä ei siis ole kauhean ihmeellinen tai monimutkainen juonikuvio. Kokonaisuutena näytelmä oli kuitenkin parempi kuin mitä sen teatterissa nähdyn perusteella muistin, ei tämä mikään negatiivinen lukukokemus siis ollut.